Päivän luovat hetket ja intuitio

Fiktiivisten tekstien aloittaminen on minulle usein helppoa. Saan näyn ensimmäisestä kohtauksesta ja päähenkilöistä, samoin aavistuksen ristiriidasta. Saatan nopeastikin ideoida tekstin alun ja kirjoittaa sen. Toinenkin kohtaus voi tulla suht vaivattomasti, mutta sitten homma alkaa hiipua ja yleensä lerpahtaa jossain vaiheessa kokonaan. Minulla ei siis toimi kovin hyvin stephenkingimäinen tekniikka, sillä näinhän King kuulemma kirjoittaa. Hän ei tiedä, mitä hänen kirjoissaan tulee tapahtumaan. Tapahtumat ovat hänellekin yllätyksiä. Mutta King saa tarinansa valmiiksi jännitteineen päivineen, päinvastoin kuin minä.

Katsoessani Netflixistä australialaista sarjaa Wanted minulle tuli valtava tarve kirjoittaa rouheisemmista naisista. Olen kirjoittanut viimeisinä kuukausina vain kiltinpuoleisista ihmisistä (Tom ja Juliana) ja näköjään olin tietämättäni kaivannut särmikkäämpiä luonteita. Wantedissa molemmat naishahmot ovat tosi herkullisia, mutta varsinkin Rebecca Gibneyn esittämä Lola Buckley on mielenkiintoinen tyyppi, joka rikkoo keski-ikäisen naisen stereotypioita.

Sitten sain kuin lennosta näyn, jossa suomalainen viisikymppinen nainen ajaa matkailuautolla läpi Euroopan ja tulee Ranskan rajan yli Espanjaan. Tästä tarina alkaa: nainen matkalla Navarrassa ja tiellä liftarityttö, jonka hän poimii kyytiin. Ensimmäisen luvun (4,5 sivua) kirjoitin nopeasti tietämättä henkilöiden taustoja. Ajattelin, että teksti olisi road movie -tyyppinen: ajellaan eteenpäin ja kaikenlaista sattuu matkan varrella. Ristiriita rakentuisi naisen ja tytön välille. Yritin hahmotella hiukan taustoja Evalle ja Ainhoalle, mutten saanut oikein otetta siihen, miksi ja mihin Eva oli matkalla ja miksi Ainhoa oli tien vieressä peukalo pystyssä. Aloin aavistella, että teksti kuolisi, ennen kuin se ehtisi edes kunnolla syntyä.

Nyt tullaan vihdoin otsikkoon. 🤣 Eipä kestänytkään kauan asiaan pääseminen. 😉 😂

Olen huomannut, että kävelemisen lisäksi parhaat hetket ideoimiseen ovat illalla juuri ennen nukahtamista ja aamulla juuri heräämisen jälkeen. Näinä hetkinä arkiminän ote meistä ei ole niin kuristava kuin muina valveillaolon aikoina ja intuitiolle jää tilaa liikkua eri suuntiin. Illalla kun on peiton alla silmät kiinni ja aamulla kun ei ole vielä avannut silmiä on hyvä antaa ajatusten vain vaellella. Voin miettiä työn alla olevaa tekstiä pakottomasti, ilman paineita, pyöritellä ideoita ja leikitellä mahdollisuuksilla. Parhaat ideani ovat varmaankin syntyneet noina hetkinä. Samoin olen luonut lukemattomia dialogeja silmät kiinni juuri heräämisen jälkeen tai ennen nukahtamista.

Näin keväällä, kesän kynnyksellä aikaiset aamut ovat valoisia, varsinkin täällä ”penthousessa”, 7. kerroksessa, jossa aamuaurinko paistaa suoraan makuuhuoneeseeni ja herättää minut säännöllisen epäsäännöllisesti puoli kuudelta. Silloin ei vielä tarvitse nousta sängystä vaan hetken voi hyödyntää muuten.

Eräänä tällaisena aamuna pyörittelin päässäni taas kerran kaikenlaisia ideoita, ja mieleen pulpahti uusi tarina. Joskin hetken sillä leikittyäni muistin, ettei se ollut uusi, vaan olin sitä joskus aikaisemminkin ajatellut. Tälläkin kertaa päätin hylätä sen, koska minulla ei olisi ollut aikaa kehitellä sitä sen enempää, saati kirjoittaa juuri nyt, kun tekstejä on useampiakin ”kangaspuissa” puolivalmiina. Siirsin tarinan sivuun ja pohdiskelin niitä näitä Evan ja Ainhoan tarinan tiimoilta, ehkä vähän Tomia ja Julianaakin.

Äkkiä ”entä jos”-intuitio puuttui peliin. Entä jos yhdistäisin tämän uuden, vanhan tarinan Evan ja Ainhoan tarinaan? Näin siinä suljettujen silmieni edessä, kuinka nämä kaksi tarinaa alkoivat loksahdella toistensa lomiin. Evan matka sai syyn ja päämäärän. Hän on tarinan minäkertoja, joten hänen pitäisi matkalla myös muuttua, ja nyt muutoksen suunta tuli tuon toisen tarinan myötä näkyviin. Eva sai menneisyyden, ammatin ja hänen luonteensakin terävöityi. Samalla tarinaan tuli roimasti lisäsärmää ja uutta ulottuvuutta sekä jännitettä. Tarina oli saanut rakenteen eikä vain haahuillut päämäärättömästi.

Nyt tiedän, miten Evan ja Ainhoan tarina päättyy, vaikka matkan varrella on vielä aika lailla sumua ja minun täytyy keksiä heille tapahtumia. Mutta nyt voin ideoida ja suunnitella niitä paremmin, kun tiedän, millaiseen teemaan ne ovat tulossa ja mihin suuntaan niiden pitäisi tarinaa viedä. Samalla ymmärsin, ettei tarinasta tule kirjaa vaan pitkä novelli. Sekin asettaa minulle tiettyjä rajoituksia ja antaa vapauksia, kuten ettei minun tarvitse selitellä asioista ummet ja lammet vaan voin keskittyä olennaiseen. Ja plussana: saan kirjoittaa kärkevää dialogia, sitä mitä erityisesti rakastan kirjoittamisessa. 😁

En voi siis muuta kuin lämpimästi suositella hyödyntämään nuo aamun ja illan kultaiset hetket, jolloin intuitio istuu otsan päällä ja vain odottaa, että pääsee puuttumaan peliin ja sekoittamaan korttipakan ihan uuteen järjestykseen. Noissa hetkissä luurailee myös magiaa, jotain mitä on vaikea selittää edes intuitiolla. Tai ehkäpä minun pitäisi kysäistä Asta Raamilta outoa tapausta, joka sattui viime joulukuussa, kun odottelin unta ja kehittelin Tomin ja Julianan tarinaa. Joku heilautti taikasauvaa, ja äkkiä todellisuus oli tarua paljon ihmeellisempää. Ehkä se oli superintuitio, joka päräytti todellisuuteen uuden ulottuvuuden. Mutta se on sitten ihan oma tarinansa se. Ehkä joskus paljastan senkin. 😉

Wanted-minisarja – naisenergian räiskettä

Suomenkin televisiossa näkee silloin tällöin sarjoja Down Under -maista, vähemmän Uudesta-Seelannista ja enemmän Australiasta. Mutta ei noita jälkimmäisiäkään ruuhkaksi asti ole televisiossa ollut, ja enimmäkseen ne ovat olleet kepeitä huumorilla höystettyjä tarinoita, joita on voinut katsoa toisella silmällä.

Jonkin aikaa olen etsiskellyt tuolla toisella puolella maailmaa tehtyjä sarjoja ja mitä kautta voisin niitä katsoa täällä kotimaassa. Varsinkin sarja nimeltä Wanted on ollut hakusessa, ja sattumalta se tupsahti eteen netin sivuteillä. Sain tietää, että Netflixistähän se löytyy. Minulla Netflix on vain ajoittain käytössä, mutta nyt otin sen ainakin kuukaudeksi vain nähdäkseni Wantedin. 😀

Wanted – kahden sinnikkään naisen taistelu

Wantedin kolme tuotantokautta filmattiin vuosina 2016-2018. Kussakin kaudessa on kuusi jaksoa. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai kiitosta niin katsojilta kuin kriitikoiltakin. Kahteen seuraavaan kauteen suhtauduttiin hieman kriittisemmin. Olen itsekin samoilla linjoilla. Ensimmäinen kausi on tosi hyvä. Tykkäsin siitä paljon. Myöhemmissä kausissa juoni vähän hajosi, kun tarinaan lisättiin mutkia. Toisaalta näkökulmaakin muutettiin: pakenijoista tuli välillä takaa-ajajia. Vauhtia kuitenkin riittää kaikissa kausissa, eikä katsoja ehdi tylsistyä, sillä sarja tulvii jännitystä ja täpäriä tilanteita. Ja ruumiitakin tulee. 😉 Olenkin sitä mieltä, että kannattaa katsoa kaikki kolme kautta, että saa  tarinalle eräänlaisen closuren. Itse ainakin kaipasin tuota ”sulkemista” kaiken sen ryminän jälkeen.

Wanted-sarja perustuu Rebecca Gibneyn ja hänen miehensä Richard Bellin luomaan ideaan, ja he toimivat myös sarjan tuottajina. Eräässä haastattelussa Gibney kertoi, että kun naisnäyttelijä tulee tiettyyn ikään, hänelle tarjotaan vain äidin tai isoäidin sivurooleja eikä enää leading ladyn osia, ja tätä suuntausta vastaan Gibney taistelee luomalla mielenkiintoisia ja monipuolisia pääosia myös kypsemmille naisille, joilla on viisautta ja vielä paljon annettavaa elokuva- ja TV-maailmassa. Hän on itse hyvä esimerkki tällaisista naisista. 😀 Rebecca Gibney esittää sarjassa toista päähenkilöä Lola Buckleya ja Geraldine Hakewill esittää nuorempaa naista, Chelsea Babbagea.

Wanted kertoo kahdesta hyvin erilaisesta naisesta, jotka odottavat aamuisin aina samalla bussipysäkillä, mutta eivät tunne toisiaan. Lola Buckley on menossa töihin supermarketin kassalle ja Chelsea Babbage toimistoon, missä hän työskentelee kirjanpitäjänä. Eräänä aamuna he joutuvat rikoksen silminnäkijöiksi ja kidnapatuiksi, ja siitä alkaa naisten pakomatka, johon sotkeutuu rikollisjärjestöjä, korruptoituneita poliiseja ja jokunen hyväkin tyyppi. Väärinkäsitysten ja pahojen poliisien takia naiset sotketaan yhä syvemmälle rikoksiin, ja heidän täytyy todella taistella selviytyäkseen hengissä. Ja pysyäkseen vapaina.

Wanted-sarjassa naiset itse määrittelevät, keitä he ovat.

Jossain vaiheessa Wantedista tuli hiukan mieleen elokuva Thelma ja Louise. Ehkä siksi että kaksi naista päähenkilöinä viemässä jännittävää juonta eteenpäin ei ole hirveän yleinen näky TV:n ja elokuvien maailmassa vieläkään. Hakewillin sanoja mukaellen: yleensä päähenkilö on nainen, joka rakastuu mieheen, mutta Wantedissa päähenkilöt Lola ja Chelsea rakastuvat itseensä. Kun niin monesti naiset määritellään miesten kautta, niin tässä sarjassa naiset itse määrittelevät itsensä, keitä he ovat. Lolan ja Chelsean matka on kuitenkin monella tavalla rankempi kuin 90-lukulaisten kanssasisarten. He eivät kerta kaikkiaan suostu antamaan periksi eivätkä luovuttamaan, vaan ottavat kehiin kaiken luovuuden, sinnikkyyden, neuvokkuuden ja älykkyyden haastaessaan miehet ja poliisit. Ja näitä ominaisuuksia heillä riittää. Tämän lisäksi heidän täytyy solmia ystävyys- ja luottamussuhde toisiinsa, mikä ei ole aina helppoa, koska he tulevat hyvin erilaisista ympyröistä ja heillä on painolastina oma menneisyytensä.

Viisikymppinen Lola Buckley on kokenut elämässä kovia ja oppinut selviytymään yksin. Hän ei hevillä luota kehenkään. Lola on särmikäs, impulsiivinen ja älykäs, mutta toisaalta hyväsydäminen, joka välittää heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Elokuvan alkupuolella on esim. nopea kohtaus, jossa Lola kassalla kieltäytyy palvelemasta töykeää miestä ja antaa vuoron vanhemmalle naiselle, jota muuten esittää hänen oma äitinsä Shirley Gibney. 😀
Chelsea Babbage on alle kolmekymppinen rikkaan perheen vesa, jolla on monenlaisia pakko-oireisia ongelmia. Hän elää epätyydyttävässä parisuhteessa ja on jotenkin eksyksissä elämässä ja itsessään. Chelsea vaikuttaa hauraalta ja epävarmalta, mitä hän tietyssä mielessä onkin, mutta kun tosi on kyseessä, hänestä löytyy sinnikkyyttä ja nokkeluutta. Ehkä yllätyksenä itselleenkin.
Yhteistä naisille on se, että molemmat ovat menettäneet äitinsä lapsena: Lolan äiti lähti kotoa ja hylkäsi tyttärensä, ja Chelsean äiti kuoli Huntingtonin tautiin. He ovat myös yksinäisiä omassa elämässään, vailla ystäviä.

Pakomatkan edetessä Lolan ja Chelsean täytyy oppia luottamaan toisiinsa, sillä yksin he eivät selviä. Gibney ja Hakewill luonnehtivat roolihahmojaan ja näiden suhdetta mainiosti tässä lyhyessä videoklipissä.

Juonenkäänteiden lisäksi sarja perustuu pitkälti Lolan ja Chelsean kemialle. He sanailevat terävästi, nahistelevatkin, Chelsea käy välillä Lolan hermoille ja Lola taas tarvitsee Chelseaä estämään häntä toimimasta hätiköidysti, kun tunteet käyvät kuumina. Rebecca Gibney ja Geraldine Hakewill onnistuvat rooleissaan erinomaisesti. He nostavat hahmot irti paperista, puhaltavat ne henkiin, antavat niille elämän ja päästävät valloilleen.

Rebecca Gibney on yksi kuuluisimpia ja pidetyimpiä näyttelijöitä Down Under -alueella. Häntä on jopa luonnehdittu alueen doyenneksi. Hän on ollut lukuisissa TV- ja elokuvaprojekteissa ja on saanut työstään myös tunnustusta ja ja palkintoja. Suomen televisiossa hänet nähtiin vuonna 2022 minisarjassa Halifax: Retribution, joka tunnetaan meillä nimellä Halifax: Melbournen sarjamurhaaja. Kyseinen sarja on itse asiassa jatkoa Halifax f.p. -nimiselle sarjalle, jota esitettiin Australian televisiossa vuosina 1994–2002. Siinäkin Gibney esitti Jane Halifaxiä, oikeuspsykiatria. Rebecca Gibneyn repertuaariin kuuluvat niin draamat, trillerit kuin komediatkin.
Gibney on pidetty ja arvostettu työtoveri, jonka kanssa halutaan työskennellä, ei vain siksi että hän on rautainen ammattilainen, vaan myös siksi, kuten näyttelijä Anthony LaPaglia sanoi eräässä haastattelussa: ”She is honestly the biggest sweetheart in the world and a total pro… Not only is she a really fantastic actress, but more importantly she’s a really good human and you want to work harder, you want to make sure you do the right thing, she just brings that out in people.”

Geraldine Hakewill on tehnyt uraa niin elokuvissa ja TV:ssä kuin myös laulajana ja lauluntekijänä nimellä Geri. Suomen TV:ssä hän on esiintynyt sarjassa Ms Fisher’s Modern Murder Mysteries, joka meillä tunnettiin nimellä Neiti Fisher nuoremman tutkimukset. Geraldine lauloi myös Wanted-sarjassa Sarah McLachlanin laulun Angel. Sen voi katsoa tästä YouTube-linkistä (ei kannata välittää, vaikka siinä alussa on pari repliikkiä dubattu espanjaksi). Tykkäsitkö? Tässä pari muutakin linkkiä, joissa voi kuunnella Hakewillin laulua: My love (sanat ja sävel hänen itsensä) ja Wild Bells (sävel Hakewillin, sanat Hakewillin and Alfred Lord Tennysonin). Myös Wantedissa kuultiin yksi Gerin lauluista nimittäin Healing; tämä löytyy 3. kauden viimeisestä eli 6. episodista, ja sarjan soundtrack löytyy musiikkipalveluista kuten Spotify ja Apple Music.

Netissä liikkuu huhuja, että sarjasta saatettaisiin tehdä neljäskin kausi. Vaikka toki olisi ihanaa nähdä tämä naiskaksikko jälleen yhdessä, niin huhu herättää hiukan ristiriitaisia tunteita. Kolmannen kauden päätösepisodi sinetöi ja paketoi näiden naisten tarinan jotenkin niin kauniisti, että tuntuu vähän harmittavaiselta, jos sitä pakettia aletaan purkaa. Uskoisin, että Rebecca Gibneyn ja Richard Bellin laarista löytyisi ihan uusiakin ideoita värikkäiden, vahvojen ja viisaiden naisten tarinoille. 😀