Sama tarina, uudet kujeet

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Joku viisas on joskus sanonut (tämä lähde ei petä koskaan 😉 ), että maailman­kirjalli­suu­dessa pyörii vain muutama aihe, joista kir­joittajat ovat sitten kirjoittaneet vuosisato­jen ajan omia versioitaan. Lukiessani Tuomas Kyrön kirjaa Kerjäläinen ja jänis (Siltala 2011) ei ollut vaikea yhtyä tuohon toteamukseen.

Kyrön kirja on nykyaikaan sijoittuva tarina, jonka Arto Paasilinna kertoi vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan Jäniksen vuosi. Paasilinnan kirjaan viitataankin Kyrön tarinassa ihan suoraan muutaman kerran. Vatanen on muuttunut Vatanescuksi, romanialaiseksi mieheksi, joka lähtee etsimään onnea Suomesta ja ennen kaikkea rahaa poikansa nappulatossuihin. Nokkelana ja varsinkin yritteliäänä miehenä Vatanescu joutuu monenmonituisiin seikkailuihin ja käy läpi Suomi-neidon varpaista hiusrajaan asti. Matkakumppanina hänellä on citykani. Kirjan kolmantena päähenkilönä hoprehtii venäläinen mafioso.

Kyrön tarina pureutuu nykyaikaan ja nykyajan ilmiöihin niin tiukasti ja loppuun asti, että väistämättä – juonen edetessä – tarina alkaa saada spekulatiivisia piirteitä, ja sitten Kyrö jo kirjoittaakin Suomen tulevaisuutta uusille urille. Kirja sopiikin hyvin luettavaksi näin presidentinvaalien kynnyksellä. Kertomus on täynnä tragikoomisia kommelluksia ja väärinkäsityksiä; Vatanescua pompotellaan suomalaisessa yhteiskunnassa kuin jalkapalloa, milloin minnekin. Kyrön kerronta on toisaalta lämmintä ja ymmärtäväistä, toisaalta viiltävän tarkkaa. Ymmärrystä löytyy jopa kirjan pahikselle Jegorille, venäläisen mafian käsikassaralle. Sivuhenkilötkin muovautuvat Kyrön käsissä hersyvän persoonallisiksi pakkauksiksi.

Kirja lähtee liikkeelle hieman vaikeasti; kyytiin ei pääse ihan heti, mutta sitten kun pääsee, jännittävä ja monipolvinen tarina pitää pihdeissään eikä kirjaa malta laskea kädestä ennen viimeistä sivua. Reilusti yli 300-sivuisen kirjan lukemisessa meni mukavasti joulupäivän valoisat tunnit.

Täysin huumorintajuttomille en kirjaa uskalla suositella, mutta kaikille muille kyllä… omalla vastuulla, sillä vaikka kirja pohjautuisikin Paasilinnan Jäniksen vuoteen, niin tämä stoori on hieman toisenlainen.  😉

Mainokset

Muutama ajatus ajasta

Jouluna aika on jotenkin erilaista kuin muulloin.

Kesällä – keskellä heinähellettä – saattaa äkkiä iskeä pohjaton ikävä talven hiljaisuutta, tunnelmaa ja tilaa, sitä kun seisoo metsässä lumisateessa, katselee hiutaleiden leijailua hiljalleen maata kohti, katsoo valkeaa maisemaa ja tuntee, kuinka rauha ja tila siirtyvät osaksi itseä.

Talvella taas, kun kaikki on valkeaa ja puhdasta, voi äkkiä kaivata tuulen suhinaa lehtipuissa, auringon tuoksua iholla, nurmen kosteutta jalkapohjia vasten.

Alkukeväällä, kun maisema on harmaa, hiekoitushiekka pölisee ja laittaa yskittämään, elämä kulkee jossain välitilassa, kaipaa ruskan räiskettä, väriä, väriä ja kostean kirpeää ilmaa, jota on helppo hengittää. Ja kevätvalo pärähtää aina äkkiä kuin herätyskello kesken unien, tulee pakottava ikävä syksyn pitkiin, sumuisiin iltoihin, sateenropinaan ikkunaa vasten, iskee halu käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa.

Kun pimeä on pimeää vasten, eikä päivä valkene lainkaan marraskuussa, ajatukset hapuilevat kesäkuun vihreään valoon, joka ui sisään suljettujen silmäluomienkin läpi eikä tunnu loppuvan koskaan.

Ja ”lukuvuoden” loppuessa, niin väsyneenä, että tekemättömät tehtävät ja saavuttamattomat päämäärät tuntuvat raskaammilta kuin kaikki ne tehdyt ja saavutetut, kaipaa uuteen alkuun, hetkeen, jolloin kaikki suunnitelmat ovat tuoreita, kaikki mahdollisuudet avoimia ja tavoitteet käden ulottuvilla.

Mutta jouluna aika on toisenlaista. Jonain hetkenä huomaa, että aika on alkanut hidastua, kaikki alkaa olla valmista. Käydään ehkä haudoilla, joulusaunassa, syödään päivällinen tai kukin tekee, mitä on tapana. Ja aika istahtaa sohvalle, viereen, on läsnä.

Myöhään jouluiltana kun menee pihalle ja katsoo taivaalle, näkee tähdet tai on näkemättä, kuitenkin voi tuntea, kuinka aika on kuin avaruus, se jatkuu joka suuntaan rajattomasti, lähellä tuttuna, kauempana vieraana. Silti siinä on aina kaikki läsnä: kaikki mennyt, koko nykyisyys ja kaikki tuleva.

Jouluna aika on sitä, mitä se oikeasti on: läsnäoloa.

Leppoisaa joulunaikaa!