Sivusilmällä näkee enemmän

Eilen alkuillasta lähdin kameran kanssa liikkeelle, kun oli hiukan vielä valoa jäljellä. Tarkoitus oli kuvata ihan peruskamaa: tämän hetken värejä ja muotoja lähiympäristön luonnossa. Ja kuten aina kun lähtee etsimään jotain tiettyä, mieleistä ei tahdo löytää millään. Puolentoista tunnin kävelyn jälkeen kamerassa oli joitakin kuvasarjoja, joista kolmessa arvelin olevan kussakin yksi riittävän hyvä kuva tarkoitukseeni.

Olin jo palaamassa kotiin lähipuiston läpi, kun näkökentän reunalla liikahti jotain punaisenruskeaa. Ei ollut koira, vaan kettu. Matkaa oli joitakin kymmeniä metrejä; liian kaukana kamerani ominaisuuksille, mutta siitä huolimatta seurasin kameralla Cikke Cityketun kulkua puiston reunoja pitkin. Lähdin jopa perään, mutta Cikke ei välittänyt odotella minua. Kuvia otin, mutta liian kaukaa. Oli kuitenkin hauska katsella, kun kettu hyökkäili yrittäen pyydystää peltohiiriä (tuloksetta) ja merkkaili reviiriään. Se kulki kaupunkimaisemassa yhtä luontevasti kuin ohikulkevat ihmiset, koirat ja autot.

Jos olisin sinä iltana lähtenyt ulos tarkoituksenani kuvata kettua, tuskin olisivat Cikken ja minun polut risteytyneet.

Kirjoittamisen kanssa on parhaimmillaan myös näin. Kirjoittaja kirjoittaa stooria tai runoa päämääränä tietty kokonaisuus, lopputulos. Äkkiä alkaa jotain tapahtua. Päähenkilö tekee tai sanoo jotain, joka lähteekin viemään tarinaa ihan toiseen – ja paljon mielenkiintoisempaan – suuntaan. Tai runoon popsahtaa säe, joka ei ollut suunnitelmissa (eikä edes ajatuksissa!), mutta joka oudosti napsahtaa kohdalleen paljon paremmin kuin se suunniteltu ja loppuun asti ajateltu.

Cikke Citykettu saalistaa

Cikke Citykettu saalistaa

Niin valokuvauksessa kuin kirjoittamisessa on tärkeää pystyä pitämään itsensä riittävän avoimena, jotta näkökentän reunoille ilmestyisi toisinaan näitä jännittävästi odottamattomia näkyjä, ja riittävän joustavana mieleltään, että niihin reagoi: pysähtyy poimimaan ne mukaan tarinaan tai kameran muistikortille. Ja sama pätee elämässäkin: avoimena näkee enemmän.

Mutta tärkeintä on etsiä. Vaikkei koskaan etukäteen tiedä, mitä lopulta löytää, niin se löytäminen tapahtuu, kun on etsimässä jotain (siis tekemällä).

PS. Uskon, että Cikkekin löysi lopulta jotain purtavaa, vaikkei juuri niitä kahta peltohiirtä saanutkaan kiinni.

Mainokset