Vaikkei elämä ole mikään kaunokirjallinen kokemus, kuten Ritva Hokka totesi runokirjassaan Petonainen ja pikkuvaltiatar (WSOY 1986), niin silloin tällöin elämässä tulee eteen pieniä tilanteita, joista haluaisi muistaa tunnelman, tunteet ja tapahtumankin. Ne ovat niitä hetkosia, jotka popsahtavat vastaan odottamatta ja jotka muuttavat ratkaisevasti omaa mielentilaa, ajatusten suuntaa ja tunteita. Mutta ne ovat niin pieniä ja nopeita, että aika haalistaa ne pikavauhtia ja ne unohtuvat kaiken muun touhotuksen keskellä. Ellei niitä kirjoita muistiin.
Yksi tällainen tapaus sattui minulle maaliskuun puolivälissä. Vain puolisen tuntia elämästäni, kun värjöttelin Eerikinkadulla linja-autoa odottaen ja kun matkustin sillä kaupunginosaan, ylioppilaskylään, jossa en ollut käynyt opiskeluvuosien jälkeen. Naismuistiin siis.
Halusin tallentaa parempaan muistiin kuin omaani tuon pienen pätkän elämästäni, vangita sanoin mielentilan muutoksen, tunteet ja pienet tapahtumankäänteet. Kirjoitin tapahtumaa päässäni, jotta en unohtaisi sitä, odottaen sopivaa hetkeä, että ehtisin kirjoittaa sen iCloudiin, mutta muut asiat (mm. Python-kurssi ja juuri alkanut Blender 3D -kurssi) veivät kaiken energian. Sitten muistin espanjanopettajani vinkkaaman kilpailukutsun: Suomen espanjanopettajat ry. järjesti taas tänäkin vuonna kirjoituskilpailun, ja aikuisopiskelijoiden sarjan aihe La vida te da sorpresas tuntui sopivan tähän omaan pikku tapahtumaani oikein hyvin. Pienetkin yllätykset kun ovat yllätyksiä. Vaikka kilpailukutsussa oli sana redacción, joka tarkoittaa lähinnä ainekirjoitusta tai kirjoitelmaa, päätin kirjoittaa kokemani hieman kaunokirjallisempana, novellimaisempana, jotta saisin siihen sen tunnelman, jonka halusin muistaa.
Saattaa kuulostaa hyvinkin omituiselta, että valitsin vieraan kielen tämän tapahtuman muistiin laittamiseen. Eikö espanja vie paljon kauemmin aikaa kuin suomeksi kirjoittaminen? Kirjoittamisessa kaikkein suurin ja aikaa vievin osa on tietää, mitä kirjoittaa. Kun tietää, mitä haluaa kirjoittaa ja millä tyylillä, niin loppu on silkkaa laskettelua ja nauttimista. No, ei kyllä ole, ei ainakaan minulla, ei ainakaan kun kirjoitan suomeksi. Sillä äidinkielellä kirjoittaessa tarjolla ovat kaikki nyanssit, sanonnat, tyylit ja sanat. Jokainen lause täytyy miettiä tarkkaan, koska se avaa tietyt polut eteen ja niitä polkuja on lukuisia. Valitse niistä sitten! Niitä makustelee ja yrittää valita oikeat sanat, joissa on oikea sävy ja jotka johtavat kohti oikeaa osoitetta. Ja koko ajan on tunne, että olen menossa väärään suuntaan.
Espanjaksi kirjoittaminen on huomattavasti suoraviivaisempaa. Vieraan kielen sävyt ja ilmaukset eivät ole läheskään sillä lailla hallussa kuin äidinkielessä. Sanasto on huomattavasti vaatimattomampi. Valittavia polkuja paljon vähemmän. Kirjoittaminen on pelkistetympää, teksti askeettisempaa. Mutta tietyn kielen valinta tekstille tarkoittaa myös sitä, että mukana tulee kulttuuri. Kieli ei liiku mihinkään ilman kulttuuria, josta se kumpuaa ja jossa se elää.
Kielen lisäksi tekstiin vaikutti myös se, että nyt kirjoitin sitä kilpailua varten, en vain itselleni. Ja vielä sekin, että kilpailukin kohdistui kieleen, espanjaan. Kaikki tällainen vaikuttaa tekstiin – halusipa sitä tai ei – ja siinä tehtäviin valintoihin, näkökulmaan ja painotuksiin. Kielikuviin.
Jos olisin kirjoittanut tekstin suomeksi, se olisi erilainen, vaikka tapahtumat olisivatkin samat. Niin se vain menee. Kieli vaikuttaa siihen, miten asioita katsomme, miten me ne näemme. Silti tekstiä nyt lukiessani koen, että sain tuotua siihen juuri ne tunteet, tunnelmat ja mielentilan muutokset, jotka halusin muistaa ja tallentaa. Sillä tekstiä kirjoittaessani tärkeintä oli kuitenkin kaikki tuo ja itse kilpailu oli sittenkin vain potku persauksiin, kimmoke että uhrasin yhden lauantai-iltapäivän tekstin kirjoittamiseen ja muutaman illan sen työstämiseen (mikä käytännössä tarkoitti, että kirjoitin tekstiä hieman lisää, kun sitä olisi pitänyt hieman tiivistää).
Se, että menestyin tekstilläni kilpailussa, tuntuu tietysti tosi hyvältä. Että joku toinen tai jotkut olivat tykänneet tekstistä. Elämä ei ehkä ole mikään kaunokirjallinen kokemus, mutta joistakin kokemuksista voi toi tehdä kaunokirjallisia tekstejä… tai jotain sinne päin. 😉
Parasta tässä prosessissa oli silti itse kirjoittaminen. 🙂
(Kilpailuteksti on luettavissa täällä. Sieltä löytyy myös karvalakkikäännös suomeksi.)
Sanoja, sanoja 