Sadepäivän sanapelit

Kauan kaivattu sade tulla tupsahti niin kuin oli ennustettu. Toivottavasti se pesee männyt siitepölystä ja sitä myöten ei kotonakaan enää tarvitse kahlata keltaisessa pölyssä polvia myöten. Nyt kun ikkunalauta ja ruokapöytä on pyyhitty puhtaiksi, voi istahtaa pöydän ääreen kahvikupin kanssa ja miettiä, mitä tehtiin sadepäivinä silloin, kun ei vielä näperrelty puhelimia, pelattu Kingin pelejä eikä kaukosäätimestäkään ollut tietoa.

Lapsuuden sanapeli

Meidän perheessä piirrettiin, ja kun opittiin lukemaan ja kirjoittamaan, alettiin pelata sanapeliä. Tämän pelin äiti toi omasta lapsuudenkodistaan. Lyhykäisyydessään peliä pelataan niin, että joku valitsee sanan tai yhdessä äänestetään, mikä sana otetaan. Sanan tulee olla riittävän pitkä, jotta siitä saa muodostettua toisia sanoja. Sanassa olevat kirjaimet määräävät sen, miten helppo tai vaikea tehtävästä muodostuu.

Otetaan vaikkapa helppo sana TALOUS. Tämä sana osui silmään Taloustaito-lehden kansisivulta; harmittelin mielessäni sitä, että sana Taloustaito oli jaettu kahdelle riville eikä ollut käytetty tavuviivaa. En voi ymmärtää miksi.
TALOUS-sana on kuitenkin kiva pelisana, sillä siitä löytyy nopeasti pieniä sanoja: talo, ulos, tulos, suo, olut, salo, sola, sulo, sota, asu, osa, osua, lato, olas, suola…

Jotta pelissä vältetään riita ja tukkanuottaset, niin pelin säännöt kannattaa sopia pelaajien kesken etukäteen, niin että kaikki tietävät, minkä tyyppiset sanat on sallittuja. Meidän pelissä oli hyvin puritaaniset säännöt. Substantiivit ja adjektiivit piti olla yksikön nominatiivissa. Siksi ei ylläolevassa pelissä olisi hyväksytty muotoja olat, suolat eikä suota. Verbien piti olla infinitiivissä, joten osta, suot ja osut eivät kelpaisi. Myöskin USA ja ULA olisi hylätty. Meidän peleissä olivat myös erisnimet kiellettyjen listalla.

Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, joten peliin voi tulla ihan uutta mielenkiintoa, kun sallitaan sanojen taivutusmuodotkin.

Meidän perheessä äiti sai muksut hiljaiseksi pöydän ääreen nököttämään (pois pahanteosta) tällä pelillä. Jokaiselle ruutupaperia ja lyijykynä. Tärkeää oli myös, että äiti itse pelasi mukana, varsinkin silloin kun pikkuveljet olivat vielä niin pieniä, ettei heistä ollut minulle vastusta. Äidillä oli kynä ja lappu keittiössä, ja ruoanlaiton ohella hän kirjoitteli sanoja ylös. Hän oli aivan pistämätön tässä pelissä, ja oli ollut sitä kuulemma jo lapsena, kun hän pelasi aikuisten sukulaisten kanssa ja päihitti nämä mennen tullen. Siinä nähdään lukemisen vaikutus sanavarastoon. Meidän muksujen sanavarasto kehittyi myös mukavasti pelin lomassa, kun äiti kertoi sanojen merkityksiä. Ja jos keksi jonkin sanan, mitä äiti ei ollut huomannut, JEE sitä riemua! Äidiltä sai aina vilpittömiä kehuja.

Tätä sanapeliä voi pelata yhdessä tai yksin. Eikä tarvita edes paperia ja kynää. Sanoja voi pilkkoa mielessään vaikkapa bussipysäkillä, odotushuoneessa, mainostauolla, iltakävelyllä, kahvitauolla, missä vain kun on hetki luppoaikaa.

Sanapelin variaatioita

Sanapeliä voi pelata myös vierailla kielillä ihan samoilla säännöillä. Tai voi pelata ristiin: keksiä vaikkapa espanjankielisestä sanasta suomalaisia sanoja tai päinvastoin. Voi myös pistää pakan kokonaan sekaisin, niin että sanasta saa keksiä minkä kielisiä sanoja tahansa.

Mielenkiintoinen ja ehkä haastavakin sanapeli on sellainen, jossa etsii kahdesta kielestä kirjoitusasultaan samoja, mutta merkitykseltään eri sanoja. Olen aina ajatellut, että espanjan kieli sopii kivasti suomalaiseen suuhun, ja tätä käsitystä vahvistaa se, että näissä kielissä on yllättävän paljon samoja sanoja, vaikkakin ne tarkoittavat ihan eri asioita. Tässä muutama esimerkki, espanjankielinen merkitys suluissa:
ala (siipi), alas (siivet), arpa (harppu), nata (kerma), palo (keppi), pato (ankka), pata (jalka, käpälä), pala (lapio), paja (olki, toinen merkitys sensuroitu 😀 ) jne.
Toki noilla sanoilla on espanjan kielessä muitakin merkityksiä kuin yllämainitut. Peliä voi pelata yksikseen niinkin, että sanoja sanakirjasta. Siinäkin puuhassa sanavarasto laajenee – vieraassa kielessä.

Sanapelejä voi kehitellä itsekin mielin määrin, omiin ja läheisten tarpeisiin.

Eipä haittaa yhtään, vaikkei pääse ulos. Antaa sataa vaan! 😀

Meri ja tunteet

Perjantain kaupunkireissulla piipahdin Turun taidemuseossa. Halusin nähdä Nuutti Koskisen videon Talk About Society. En ollut halunnut tietää videosta etukäteen mitään, jotta minulla olisi mahdollisimman vähän ennakkokäsityksiä ja -luuloja. Koska video pyörii Pimiössä nonstoppina, hyppäsin kyytiin keskeltä. Isolle screenille heijastui mustavalkoista rauhallista maisemaa. Olin pimeässä huoneessa yksin, sitten paikalle tuli ensin yksi nainen, sitten kaksi ja hetken päästä koululaisryhmä. Keskittyminen vaikeutui, kun yksi nainen kyseli toiselta: Herättääkö tämä sussa mitä tunteita? Ja halusi kommentoida koko ajan videota. Joillekin hiljaa oleminen, edes pienen hetken, voi olla ahdistavaa. Viereeni istahtanut nuorimies ei jaksanut keskittyä videoon, vaan vilkuili koko ajan kavereitaan, jotka olivat levittäytyneet ympäri huonetta.

Koululaisryhmä otti ja lähti yhtä nopeasti kuin oli pelmahtanut paikalle. Puhelias nainen kävi katsomassa esitteestä, kuinka pitkä video oli, ja todettuaan, että 17 minuuttia, hän ja ystävätär, joka ei ollut halunnut jakaa tunteitaan muulle yleisölle, päättivät yksimielisesti poistua paikalta. Katsoin videon loppuun ensiksi saapuneen naisen kanssa, joka lähti, kun video loppui.

Koska minulla oli aikaa, päätin katsoa videon alusta alkaen. Se kannatti ja palkitsi moninkertaisesti. Istuin siis ypöyksin, hiirenhiljaa pilkkopimeässä huoneessa seuraavat 17 minuuttia, ja huh huh! Sarjassa elokuvat ja videot Talk About Society on ehdottomasti järisyttävin ja mieleenpainuvin filmi, mitä olen pitkiin aikoihin nähnyt (ja olen sentään nähnyt Bohemian Rhapsodyn ja uusiseelantilaisen Mustan ratsun). Puheliaan naisen kysymykseen tunteista, olisin voinut vastata: Kyllä! Tunteet ja mielikuvat nousivat pintaan, velloivat ja läikkyivät yli. Jännitys, pelko, paniikki, kuolema, luopuminen, periksiantaminen, antautuminen, rauha, hiljaisuus, elämä, sopeutuminen, sulautuminen, seesteisyys, eheytyminen, toivo…

Videon toteutus on henkeäsalpaava, ei voi muuta kuin ihailla Koskisen taitoa ja draamantajua. En kerro kuitenkaan yksityiskohtia, koska video on nähtävillä Turun taidemuseossa tämän kuun 19. päivään asti. Parempi, ettei videosta tiedä etukäteen paljoakaan, silloin – näin uskon – vaikutus on järeämpi ja kuvat vyöryvät katsojan mieleen vahvemmin, kun niihin ei osaa varautua. Videon yhteiskunnallisen analysoinnin jätän suosiolla viisaammille; minulle video oli ennen kaikkea hyvin henkilökohtainen, esteettinen – ja fyysinenkin – kokemus. Mustavalkoiset, upeat kuvat ovat jääneet verkkokalvolleni eivätkä sieltä hevin poistu.

Vielä siis ehtii videon nähdä Pimiössä viikon ajan. Suosittelen kaikille, paitsi niille, jotka pelkäävät vettä ja merta. Heille tämä voi olla liian sykähdyttävä. Muille sanoisin: kun astutte Pimiöön, antautukaa videon kuljetettavaksi! Heittäytykää!


Nuutti Koskinen: Talk About Society
Turun taidemuseo, Pimiö 5.4.–19.5.2019


Taas yksi museokäynti museokortilla. 😀