Doctor Whot pääni sisällä (fanifiktio)

Tänä aamuna uni loppui ennen kuutta. Pääni sisällä käytiin keskustelua. Kun tarkemmin höristin sisäisiä korviani, niin siellä keskusteli kaksi Doctor Whota, nimittäin 21. ja 57. Ohessa katkelma, jonka onnistuin rupattelusta kirjoittamaan muistiin. Muu keskustelu levisi pitkin avaruutta.

———

Doctor 21: Which of the doctors are you?
Doctor 57: The 57th. The Witch Doctor.
Doctor 21: There’s no such Doctor.
Doctor 57: He will be. I will be. You’ll see.
Doctor 21: I really don’t.
Doctor 57: Oh, sorry. You are right.
Doctor 21: Are you laughing at me?
Doctor 57: No, no. Just smiling loudly and friendly… Oh sorry, it wasn’t me. It’s the screwdriver.
Doctor 21: Smiling loudly?
Doctor 57: No. Laughing. Doctor 38 told a hilarious joke and the screwdriver is still laughing. I keep on forgetting that all the time.
Doctor 21: (praying) Master of all Time Lords, spare me my future!
Master: There’s nothing I can do. My hands are tied. By the way, the 45th did it. And the joke was hilarious, I have to admit.
Doctor 21: What was the joke?
Master: Can’t remember that, but it still makes me smile.

———

(Keskusteluun lienee syynä eilisiltainen vauhdikas Doctor Whon 50-vuotisspesiaali. Toim. huom.)

Tardis

Mainokset

Vaikuttaako kieli siihen, miten näemme värit?

Tämä artikkeli avaa kirjoitussarjan, jossa pohdiskelen ja spekuloin, miten kieli vaikuttaa siihen, miten näemme maailman, millaisia ja keitä olemme.

—————

Kun kirjoitin marraskuun kirjettä Plan-kummitytölleni Peruun, jouduin pohtimaan, miten kuvata kaamosta, Lapin pitkää yötä keskitalvella, pimeää ja hämärää. Espanjan kielessä – sanakirjan mukaan – oscuro tarkoittaa sekä pimeää että hämärää, mutta käsittääkseni se tarkoittaa lähinnä tummuutta, sillä azul oscuro on suomeksi tummansininen.

Tällainen ongelma ei ole harvinainen silloin, kun haluaa ilmaista ajatuksiaan täsmällisesti vieraalla kielellä, jota osaa selvästi huonommin kuin omaa äidinkieltään. Mutta samalla ei voi olla pohtimatta, miten ihmiset, joiden kielessä pimeys ja hämäryys ovat sama asia, näkevät näiden eron. Vai näkevätkö?

Vielä 70-luvulla tutkijat olivat sitä mieltä, ettei kieli vaikuta siihen, miten näemme värit. Silloin ajateltiin, että kaikki normaalit näkimet omaavat ihmiset näkevät värit samalla tavalla. Mutta nykytutkijat ovat tulleet eri tulokseen. Nyt tiedetään jo, että naiset näkevät värisävyt herkemmin kuin miehet. Värien näkemiseen voi vaikuttaa myös mieliala ja minkä ikäinen olet. Mielenkiintoinen BBC:n Horizon-dokumenttifilmi Do You See What I See? lähti tutkimaan, näkevätkö eri kieltä äidinkielenään puhuvat ihmiset värit todella samalla tavoin.

Namibiassa asuvalla himba-heimolla on väreille vain viisi sanaa. Heille taivas on musta ja vesi valkoinen. Heimosta valituille koehenkilöille näytettiin tietokoneen näytöllä rinnakkain väriruutuja, kaikki muut ruudut olivat samaa vihreää sävyä, mutta yhdessä oli pienenpieni vivahde-ero. Himboja pyydettiin kertomaan, mikä ruutu oli erivärinen. Epäröimättä himbat osoittivat oikeaa ruutua, kun taas länsimaisille koehenkilöille tuotti suuria vaikeuksia nähdä, mikä ruuduista oli vääränvärinen vihreä, kaikki eivät sitä löytäneetkään. Sen sijaan kun himboille näytettiin ruutuja, jotka olivat kaikki samaa tummuusastetta, yksi ruutu sininen ja loput vihreitä, heidän oli vaikea, osalle mahdoton tehtävä erottaa sininen ruutu vihreistä, koska heillä on näille molemmille väreille yhteinen sana. Länsimaisten koehenkilöiden taas oli helppo poimia sininen ruutu vihreiden joukosta.

Tässä näemme joukon poltetun oranssin värisiä ruutuja, vai mitä?

Tässä näemme joukon poltetun oranssin värisiä ruutuja, vai mitä?

Mielenkiintoista, eikö totta? Maailma, jonka minä näen, ei välttämättä olekaan sama, minkä sinä näet. Ja molempien maailmat ovat ihan yhtä oikeat! Hiukan pelottavaa on myös ajatella, että kun katsomme sinistä taivasta, niin jokainen meistä näkee sen ihan omana värinään, joku punaisena kuin laskimoveri, joku vihreänkeltaisena kuin krapulaoksennus ja joku mustanruskeana kuin pohjaanpalanut läskisoosi. Mutta yhtä kaikki kauniina, sillä meille on opetettu pienestä pitäen, että taivas on kauniin sininen.

Miten siis selittää hämärän ja pimeän ero, kun on käytettävissä vain yksi sana? Loppujen lopuksi ihan helposti: pilkkopimeä = hyvin tumma ja hämärä = vähän vähemmän tumma. Loput tulkinnat täytyy jättää vastaanottajan harteille… mutta näinhän se on silloinkin, kun kaksi ihmistä puhuu samaa äidinkieltä.

Loppuanekdootti:
Pienenä tirppanana – eka- tai tokaluokkalaisena – saimme tehtäväksi piirtää sakura-väreillä pääsiäisnoita lentämässä luudallaan öisellä taivaalla. Ihana aihe, jota heti lähdin toteuttamaan suurella innolla. Värikkäitä värejä noidan vaatteissa tummaa yötaivasta vasten. Todella inspiroivaa! Tavallisesti luokan seinälle pääsivät vain parhaat työt, mutta tällä kertaa opettaja lupasi, että kaikkien työt laitetaan pääsiäisen kunniaksi seinälle. Kun piirustukset olivat seinällä ja niitä sitten ihailimme, löysin helposti omani muiden joukosta. Minun yötaivaani oli musta, kun kaikilla muilla se oli enemmän tai vähemmän tummansininen. Muistan ajatelleeni: Ai, noinko se pitäisi nähdä.

Rakastan värejä, eri sävyjä, murrettuja ja kirkkaita. Teen työtä niiden parissa joka päivä. Mutta sanokoon kuka mitä tahansa, niin kunnon goottiyötaivas, sellainen jossa noidat oikeasti lentelevät, on pikimusta. Lapsikin sen jo tietää!

————————-

Kielen vaikutuksesta meihin olen kirjoittanut täälläkin: Suomi – tasa-arvon kieli.