Päivän luovat hetket ja intuitio

Fiktiivisten tekstien aloittaminen on minulle usein helppoa. Saan näyn ensimmäisestä kohtauksesta ja päähenkilöistä, samoin aavistuksen ristiriidasta. Saatan nopeastikin ideoida tekstin alun ja kirjoittaa sen. Toinenkin kohtaus voi tulla suht vaivattomasti, mutta sitten homma alkaa hiipua ja yleensä lerpahtaa jossain vaiheessa kokonaan. Minulla ei siis toimi kovin hyvin stephenkingimäinen tekniikka, sillä näinhän King kuulemma kirjoittaa. Hän ei tiedä, mitä hänen kirjoissaan tulee tapahtumaan. Tapahtumat ovat hänellekin yllätyksiä. Mutta King saa tarinansa valmiiksi jännitteineen päivineen, päinvastoin kuin minä.

Katsoessani Netflixistä australialaista sarjaa Wanted minulle tuli valtava tarve kirjoittaa rouheisemmista naisista. Olen kirjoittanut viimeisinä kuukausina vain kiltinpuoleisista ihmisistä (Tom ja Juliana) ja näköjään olin tietämättäni kaivannut särmikkäämpiä luonteita. Wantedissa molemmat naishahmot ovat tosi herkullisia, mutta varsinkin Rebecca Gibneyn esittämä Lola Buckley on mielenkiintoinen tyyppi, joka rikkoo keski-ikäisen naisen stereotypioita.

Sitten sain kuin lennosta näyn, jossa suomalainen viisikymppinen nainen ajaa matkailuautolla läpi Euroopan ja tulee Ranskan rajan yli Espanjaan. Tästä tarina alkaa: nainen matkalla Navarrassa ja tiellä liftarityttö, jonka hän poimii kyytiin. Ensimmäisen luvun (4,5 sivua) kirjoitin nopeasti tietämättä henkilöiden taustoja. Ajattelin, että teksti olisi road movie -tyyppinen: ajellaan eteenpäin ja kaikenlaista sattuu matkan varrella. Ristiriita rakentuisi naisen ja tytön välille. Yritin hahmotella hiukan taustoja Evalle ja Ainhoalle, mutten saanut oikein otetta siihen, miksi ja mihin Eva oli matkalla ja miksi Ainhoa oli tien vieressä peukalo pystyssä. Aloin aavistella, että teksti kuolisi, ennen kuin se ehtisi edes kunnolla syntyä.

Nyt tullaan vihdoin otsikkoon. 🤣 Eipä kestänytkään kauan asiaan pääseminen. 😉 😂

Olen huomannut, että kävelemisen lisäksi parhaat hetket ideoimiseen ovat illalla juuri ennen nukahtamista ja aamulla juuri heräämisen jälkeen. Näinä hetkinä arkiminän ote meistä ei ole niin kuristava kuin muina valveillaolon aikoina ja intuitiolle jää tilaa liikkua eri suuntiin. Illalla kun on peiton alla silmät kiinni ja aamulla kun ei ole vielä avannut silmiä on hyvä antaa ajatusten vain vaellella. Voin miettiä työn alla olevaa tekstiä pakottomasti, ilman paineita, pyöritellä ideoita ja leikitellä mahdollisuuksilla. Parhaat ideani ovat varmaankin syntyneet noina hetkinä. Samoin olen luonut lukemattomia dialogeja silmät kiinni juuri heräämisen jälkeen tai ennen nukahtamista.

Näin keväällä, kesän kynnyksellä aikaiset aamut ovat valoisia, varsinkin täällä ”penthousessa”, 7. kerroksessa, jossa aamuaurinko paistaa suoraan makuuhuoneeseeni ja herättää minut säännöllisen epäsäännöllisesti puoli kuudelta. Silloin ei vielä tarvitse nousta sängystä vaan hetken voi hyödyntää muuten.

Eräänä tällaisena aamuna pyörittelin päässäni taas kerran kaikenlaisia ideoita, ja mieleen pulpahti uusi tarina. Joskin hetken sillä leikittyäni muistin, ettei se ollut uusi, vaan olin sitä joskus aikaisemminkin ajatellut. Tälläkin kertaa päätin hylätä sen, koska minulla ei olisi ollut aikaa kehitellä sitä sen enempää, saati kirjoittaa juuri nyt, kun tekstejä on useampiakin ”kangaspuissa” puolivalmiina. Siirsin tarinan sivuun ja pohdiskelin niitä näitä Evan ja Ainhoan tarinan tiimoilta, ehkä vähän Tomia ja Julianaakin.

Äkkiä ”entä jos”-intuitio puuttui peliin. Entä jos yhdistäisin tämän uuden, vanhan tarinan Evan ja Ainhoan tarinaan? Näin siinä suljettujen silmieni edessä, kuinka nämä kaksi tarinaa alkoivat loksahdella toistensa lomiin. Evan matka sai syyn ja päämäärän. Hän on tarinan minäkertoja, joten hänen pitäisi matkalla myös muuttua, ja nyt muutoksen suunta tuli tuon toisen tarinan myötä näkyviin. Eva sai menneisyyden, ammatin ja hänen luonteensakin terävöityi. Samalla tarinaan tuli roimasti lisäsärmää ja uutta ulottuvuutta sekä jännitettä. Tarina oli saanut rakenteen eikä vain haahuillut päämäärättömästi.

Nyt tiedän, miten Evan ja Ainhoan tarina päättyy, vaikka matkan varrella on vielä aika lailla sumua ja minun täytyy keksiä heille tapahtumia. Mutta nyt voin ideoida ja suunnitella niitä paremmin, kun tiedän, millaiseen teemaan ne ovat tulossa ja mihin suuntaan niiden pitäisi tarinaa viedä. Samalla ymmärsin, ettei tarinasta tule kirjaa vaan pitkä novelli. Sekin asettaa minulle tiettyjä rajoituksia ja antaa vapauksia, kuten ettei minun tarvitse selitellä asioista ummet ja lammet vaan voin keskittyä olennaiseen. Ja plussana: saan kirjoittaa kärkevää dialogia, sitä mitä erityisesti rakastan kirjoittamisessa. 😁

En voi siis muuta kuin lämpimästi suositella hyödyntämään nuo aamun ja illan kultaiset hetket, jolloin intuitio istuu otsan päällä ja vain odottaa, että pääsee puuttumaan peliin ja sekoittamaan korttipakan ihan uuteen järjestykseen. Noissa hetkissä luurailee myös magiaa, jotain mitä on vaikea selittää edes intuitiolla. Tai ehkäpä minun pitäisi kysäistä Asta Raamilta outoa tapausta, joka sattui viime joulukuussa, kun odottelin unta ja kehittelin Tomin ja Julianan tarinaa. Joku heilautti taikasauvaa, ja äkkiä todellisuus oli tarua paljon ihmeellisempää. Ehkä se oli superintuitio, joka päräytti todellisuuteen uuden ulottuvuuden. Mutta se on sitten ihan oma tarinansa se. Ehkä joskus paljastan senkin. 😉

Eva ja Ainhoa, sellaisina kuin Wombo Dream -tekoäly heidät näkee

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.