Matkailu avartaa, sanoo vanha klisee, ja tämähän pitää kyllä paikkansa. Mitä avoimemmin uskaltaa katsoa ympärilleen – omat sisäiset lukot, toiveet ja odotukset unohtaen tai ainakin sivuun siirtäen –, sitä enemmän matkalta saa. Eikä tämä koske ainoastaan ulkomaanmatkailua, vaan myös omaan kotikaupunkiinsa tutustumista uteliaasti, avoimin mielin. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan kerro, mitä kaikkea sain kokea Granadan-matkallani, vaan keskityn kielioppiin, erityisesti yhteen asiaan, joka pörisee nyt päässäni.
Granadan-matka oli minulle kahdella tavalla erikoinen: ensimmäinen kerta Andalusiassa ja ensimmäinen kerta, kun opiskelin espanjaa espanjalaisessa kielikoulussa. Jälkimmäinen jännitti etukäteen ihan sairaasti. Ymmärränkö yhtään mitään, mitä natiivit opettajat puhuvat? Ymmärränkö kielioppia, kun käytetään eri termejä kuin Suomessa? Saanko itse sanottua mitään? Näytänkö ihan idiootilta? Etukäteen Suomessa tehdyn ja mielestäni aika vaikean testin perusteella ystäväni ja minut sekä kaksi muuta 10 hengen suomalaisesta ryhmästämme laitettiin superior-ryhmään. Paikan päällä meille suomalaisille järjestettiin kyllä yhteishaastattelu, mutta kukaan meistä ei varmaankaan päässyt siinä jännittävässä tilanteessa omalle puhetasolleen.
Superior-ryhmään pääseminen (joutuminen?) ilahdutti ja pelotti. Toisaalta päättelin, että sellaisessa ryhmässä ei ehkä tarvitse kerrata tuikituttuja kielioppiasioita, mutta samalla pelotti se, että siinä vaadittaisiin sellaista tietotasoa, jota minulla ei ole. Ensimmäisinä kahtena päivänä olo oli hiukan pettynyt ja sekava; välillä tuntui siltä, että opetellaan triviaaleja asioita tai aikaa tuhraantuu tyhjäkäyntiin. Opettajat sanoivat meille, että koska olemme superior-ryhmässä, opetuksessa mennään jo kielen nyansseihin ja hienouksiin. Ystävän kanssa oltiin tästä hiukkasen eri mieltä; olisimme kaivanneet sellaisia asioita, joita voisimme käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi puheessamme, ja minä toivoin sellaisia haasteellisia kielioppiharjoituksia, joita työväenopisto ei tarjoa. Mikä kuitenkin ilahdutti heti alusta alkaen, oli se, että ymmärsin opettajien puhetta melko vaivattomasti ja tuntien seuraaminen luonnistui yllättävänkin helposti.
Kolmantena päivänä saimme eteemme kielioppiharjoitusmonisteen. Jihuu! Ja tunnin jälkeen olo oli tosi onnellinen. Erinomainen opettaja Rafa osasi selittää kielioppihienouksia todella selkeästi. Myös seuraavana päivänä oli yksi tunti näitä harjoituksia ja sitten viimeisenä koulupäivänä, viimeisellä tunnilla Rafa räjäytti pankin. Hän sanoi: ”Tulette kiittämään minua, kun kerron teille tämän asian.” Ja sitten hän kertoi aivan uuden lähestymistavan subjunktiiviin. Jos minun aivojani olisi sillä hetkellä kuvattu PETissä, niin olisi saattanut nähdä aikamoisen ilotulituksen. 😀
Perinteisen opetustavan mukaan subjunktiivin käyttöä varten joutuu opettelemaan lukuisan määrän eri tilanteita, joissa subjunktiivi on pakollinen. Qué tal 2 -oppikirjassa subjunktiivitilanteet ja säännöt ovat vielä selkeitä ja suoraviivaisia, mutta mitä pitemmälle kieltä opiskelee, sitä pitempiä ovat verbien ja konjunktioiden listat, joita joutuu painamaan mieleensä. On pääsäännöt, poikkeukset ja poikkeuksien poikkeukset. Loputon suo. Perinteisessä tavassa opettelemme noita sääntöjä ja listoja ulkoa, ja tekstiä tai puhetta tuottaessamme mietimme, onko tämä verbi tai konjunktio jossain näistä listoista ja mitkä säännöt ja poikkeukset pätevät juuri tähän listaan. Meille kerrotaan, että subjunktiivi on epävarmuuden aikamuoto, mutta suomalainen korva ei kuule epävarmuutta kaikissa subjunktiivitilanteissa.
Tällä hetkellä Espanjassa on kuitenkin opettajia, jotka kehittävät tuttuihin kielioppitilanteisiin uusia selitystapoja. Rafa kuuluu näihin opettajiin. El método cognitivo. Kognitiivinen metodi on lähtöisin Granadasta. Tässä tavassa ei enää opetellakaan ulkoa loputtomia listoja eri tilanteita varten, vaan mietitään lauseen sisältöä. Indikatiivi on ”declarar” ja subjunktiivi ”no declarar”. Esimerkiksi kun lauseessa on subjunktiivi (oikein), verrataan sitä siihen, miten merkitys muuttuisi, jos siihen virheellisesti laitettaisiin indikatiivi. Esimerkkien avulla minulle selvisi, että monissa subjunktiivitilanteissa subjunktiivin käyttö tarkoitti sellaista, joka ei ole vielä olemassa tai tapahtumassa (tai mahdollista), ja indikatiivi sellaista, joka on jo tapahtumassa, toteutuu parhaillaan.
Oikein: Quiero que vengas. (Haluan, että tulet.) Subjunktiivi (vengas) kertoo jostakin, jota ei vielä ole, ”sinä” on jossain, mutta ei vielä tulemassa. Tuleminen ei vielä tapahdu. Vain minun haluamiseni on ”declarar”.
Väärin: Quiero que vienes. (Haluan, että tulet.) Venir-verbin indikatiivi tarkoittaa, että sinä jo tulet, tuleminen jo tapahtuu. Joten lauseen merkitys on ihan absurdi. Sama juttu kuin jos söisin jäätelöä ja julistaisin Haluan jäätelön. Miksi haluaisin jotain, mikä minulla jo on, mikä jo tapahtuu? Indikatiivin käyttö tässä että-lauseessa johtaa absurdiin ajatukseen, vain subjunktiivi on mahdollinen, jos halutaan muodostaa järkevä lause.
Tämä pieni esimerkki raotti minulle ihan uuden näkymän indikatiivin ja subjunktiivin paritanssiin. Koska suomen kielessä ei ole subjunktiivia, joudumme käyttämään espanjan subjunktiivia ”koska säännöissä sanotaan niin”, ymmärtämättä merkitystä ja sisältöä. Kognitiivinen metodi yrittää valottaa subjunktiivia ja muita espanjan kieliopin hienouksia uudesta näkökulmasta, merkityksen ymmärtämisen kautta. Niillä kahdella subjunktiivisäännöllä, jotka Rafa meille opetti, pystytään selittämään 80 % subjunktiivin käyttötilanteista, ja samalla ne myös antavat kielen ymmärtämiseen ihan uusia työkaluja.
Olen etsinyt espanjan kielen sielua kaikki nämä vuodet, ja tuo 15 minuutin opetustuokio Granadassa CastiLa-nimisessä kielikoulussa nytkäytti minua hyppyaskeleen eteenpäin. Nyt uskon vieläkin varmemmin, että kielen sielu löytyy kieliopin ja rakenteiden kautta; täytyy vain etsiä ja löytää uusia näkökulmia, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Espanjan ja ehkä muidenkin kielien kieliopin opetus tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa, kun opettajat ja kielitieteilijät kehittävät uusia tapoja opettaa ja oppia kieltä. Tuskin maltan odottaa! Elämme jännittäviä aikoja, de verdad. 🙂
Kaukana siintävät Sierra Nevadan lumihuippuiset vuoret. Placeta Cristo Azucenas, Granada, España.
Kielioppi on seikkailu.
Sanoja, sanoja 