Espanjalaisia noir-dekkareita

Carmen Mola on salanimi, jonka taakse kätkeytyy madridilainen yliopistonopettaja ja kirjailija. Sen vielä sain selville, että hän on syntynyt vuonna 1973. Muuta tietoa tästä henkilöstä ei tähän hätään irronnut, paitsi että hänen lempivärinsä on punainen, lempilaulunsa kaikki Mina Mazzinin laulut, kuten Il cielo in una stanza ja lempielokuvansa Kun Harry tapasi Sallyn. Carmen Molalta on ilmestynyt kolme dekkaria, uusin tänä vuonna ja ainakin ensimmäinen kirja on jo suomennettukin (Verimorsian). Eräässä haastattelussa hän kertoo, että kirjoittaa salanimellä, koska haluaa elää rauhassa.

Pohdin tätä salanimellä kirjoittamista lukiessani Molan kahta ensimmäistä kirjaa. Mietin sitä, antaako salanimi mahdollisuuden kirjoittaa vapaammin, kun ei tarvitse pelätä, että joku ihmisryhmä tai yksittäinen henkilö ottaa kirjasta herneen nenäänsä. Näissä kahdessa kirjassa Mola sorkkii mm. Madridin romaniyhteisöä ja Internetin syvää verkkoa. Hän sivuaa kuvauksissaan myös Madridin alamaailmaa, huumekatuja ja prostituutiota. Vaikka kirjailija ei edes sorkkisi vaikeita aiheita, aina joku silti saattaa hermostua ja lähettää vihapostia tai nokkavia kommentteja milloin mistäkin yhdyssanavirheestä tai väärinkäytetystä välimerkistä. Tai tuttava epäilee olevansa ikävänpuoleisen henkilöhahmon esikuva. 😉 Salanimen käyttäminen mahdollistaa kirjoitusrauhan eikä aikaa tuhraannu triviaaleihin väittelyihin lukijoiden, arvostelijoiden ja satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Toisaalta siinä menettää myös kaikki positiiviset ja kivat yhteydenotot. Ja sitten on myös luotettava, että kirjat myyvät ilman kasvoja, ihan itsenään. Carmen Molan kirjat myyvät.

Carmen Mola:
La novia gitana (2018, Alfaguara)
La Red Púrpura (2019, Alfaguara)

Molan kahden ensimmäisen kirjan keskushahmo on pienen erikoispoliisiyksikön pomo Elena Blanco. Hän on viisikymppinen nainen, joka yrittää unohtaa kokemansa trauman juomalla grappaa, laulamalla italialaisia Mina Mazzinin lauluja karaokessa ja harrastamalla yhden yön suhteita. Samalla hän on määrätietoinen, pelkäämätön ja älykäs rikosetsivä, joka vaatii itseltään ja alaisiltaan paljon.

Erikoisyksikössä työskentelee Blancon lisäksi Chesca, ärhäkkä, hieman lyhytpinnainen nainen, joka pitää vauhdikkaista lajeista ja äksönistä. Miespoliisi Orduño on Chescan vastakohta: rauhallinen, harkitseva ja sovitteleva. Buendía hoitelee ruumiiden ja fyysisten todisteiden tutkimisen. Tavallinen rivipoliisi Zárate tulee yksikköön hieman yllättävää reittiä. Ja pisteenä iin päällä on Mariajo, kuusikymppinen, hieman isoäitimäinen hahmo, joka on porukan hakkeri ja it-guru. Hän tuntee Internetin syvän verkon, osaa hakkeroida itsensä, minne haluaa, ja avaa kovalevyjen salasanatut tiedostot helposti kuin yleisavaimella. Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen poppoo. 😀

Kirjojen rikokset ovat raakoja ja järkyttäviä. Kieltämättä olisin toivonut osaavani espanjaa hieman huonommin, jotta en olisi ymmärtänyt ihan kaikkia kammottavia yksityiskohtia. Jotkut niistä ovat nyt jääneet kummittelemaan mieleeni – valitettavasti. Ehkäpä raakojen, suunnitelmallisten rikosten ja raakalaismaisten rikollisten takia Molan kirjoja pidetään noir-trillereinä (novela negra). Mola itse myös luokittelee ne sellaisiksi, ja eräässä haastattelussa kertoo lukevansa aika paljon tätä kirjallisuudenlajia, vaikka sanookin olevansa kaikkiruokainen lukijana. Rikoksien kuvaus muodostaa kuitenkin pienen osan kirjoista; suurin osa on poliisityöskentelyn kuvausta, kun Blanco ja yksikön muut poliisit yrittävät selvittää rikokset mahdollisimman nopeasti, jotta vältytään uusilta uhreilta.

Madridin tunteville Molan kirjat ovat varmasti antoisia, sillä hän kuvaa paljon Madridin katuja ja paikkoja ihan nimeltä. La Red Púrpura -kirjassa poliisit vierailevat pikaisesti myös Gran Canarialla, Andalusiassa ja parissa muussakin paikassa.

Kumpikin kirja kertoo yhden rikoskokonaisuuden, mutta Elena Blancon henkilökohtaiseen elämään liittyvä juonikaari on (ainakin) näiden kahden kirjan mittainen. Siltä kannalta ne kannattaa lukea järjestyksessä. Kolmas, tänä vuonna julkaistu kirja La nena sijoittuu La Red Púrpuran jälkeiseen aikaan, joten erikoisosastoon liittyvä juonikaari etenee myös kirja kirjalta. Tätä uusinta en ole vielä lukenut. Turun kaupunginkirjastosta löytyy ensimmäinen suomennoksena Verimorsian ja toinen espanjankielisenä.

Molan kieli on mukavan rullaavaa espanjaa opiskelevalle. Niin kuin dekkareissa yleensäkin, niin nämäkin kirjat ovat täynnä repliikkejä, joista löytää kivoja puhekielen ilmauksia myös omaan käyttöön. Repliikkien ulkopuolellakin kieli on suht helppoa ja ymmärrettävää, joten lukeminen sujuu ihan sutjakkaasti ilman suuria ponnisteluja. Jos siis miettii, lukeako tuo ensimmäinen kirja suomeksi vai espanjaksi, niin jos dekkareiden lukeminen sujuu muuten, sitten tämäkin varmasti.

Carmen Molan kirjat on ihan viihdyttäviä ja jännittäviä dekkareita, vaikka rikosten kuvaukset olivatkin minulle hiukkasen liikaa. 🙂

Koiramaisia ilmauksia espanjaksi

Kielenopiskelussa joutuu toisinaan kapuamaan jyrkkiäkin ja tavattoman kivisiä ylämäkiä, olipa kyse puhutusta kielestä (esim. espanja) tai ajetusta kielestä (esim. Python). Silloin tekee mieli iskeä hanskat tiskiin tai espanjalaisittain ”tirar la toalla”.

Yhtenä päivänä puhisin Python-kurssin ohjelmointitehtävien kanssa ja sanoin, etten ikinä tajua näitä, olen NIIN huono. Minua muistutettiin silloin lempeästi, että tällaisia hetkiähän minulla on ollut muutamia myös espanjan opiskelun aikana, ja nyt on ihan toinen ääni kellossa. 😀 Ehkäpä Pythonin kanssa tulee vielä joskus tilanne, jolloin vain poimin kirsikoita kakun päältä, eivätkä eteen ilmestyvät vaikeudet tunnu enää ylipääsemättömiltä, vaan ihan ratkaistavissa olevilta.

Espanjan kielen kanssa elämä tosiaan sujuu nykyään leppoisasta. Ei ehkä enää suurta intohimoa, vaan lämmin ystävyyssuhde, jossa on paljon kivoja, pieniä ilonpilkahduksia, noita kirsikoita, joita voin nyt poimia sieltä täältä, silloin kun sattuu olemaan aikaa. Eikä niitä tarvitse edes pahemmin etsiskellä!

Koiraan liittyy paljon – ja yleensä negatiivisia – ilmauksia eri kielissä. Mikä on tietysti ikävää, sillä koirathan ovat aivan ihania olentoja. Mutta ennen vanhaan koirien elämä ei ollut mitenkään kivaa. Koiranilmalla kaikki muut olivat sisällä, mutta koirat joutuivat olemaan ulkona, satoi tai paistoi.

Myös espanjan kielessä on koiraan liittyviä ilmauksia. Tänään minua vastaan tuli muutamia kirsikoita poimittavaksi eli ilmaukset ”tener un día de perros” (olla koirienpäivä) ja ”pasar una noche de perros” (viettää koirienyö). Molemmissa tapauksissa on kyse jostain negatiivisesta. Jos illalla sanon ”He tenido un día de perros.”, tarkoitan, että minulla on ollut tosi kurja päivä (koska lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut ainoatakaan ohjelmointitehtävää kaikista testeistä läpi).

”Hace un día de perros” tarkoittaa samaa kuin suomen kielen ilmaus ”on koiranilma”. Toisin sanoen tuulee, on koleaa ja vettä tulee kuin saavista kaataen, espanjassa taas sataa ruukkuihin (”llover a cántaros”). Mielenkiintoista kyllä tällä espanjan kielen ”hace un día de perros”-sanonnalla on alkujaan ollut toisenlainen merkitys.

Täytyy mennä ajassa useita vuosituhansia taaksepäin muinaiseen Mesopotamiaan. Aikana, jolloin tähdet määrittelivät ihmisten elämää, uskottiin, että kesän helteisimmät päivät olivat suorassa yhteydessä Sirius-tähteen, joka on koko taivaan näennäisesti kirkkain tähti ja sijaitsee Ison koiran (Canis Major) tähdistössä. Siriuksen nimi tulee kreikan polttavaa tarkoittavasta sanasta Seirious. Sirius tunnetaan suomeksi myös nimellä Koirantähti, ja espanjaksi sitä voidaan kutsua termillä La Abrasadora (polttava, paahtava). Heinäkuun puolenvälin jälkeen, noin kolmisen viikkoa, Sirius tulee pois Auringon takaa ja alkaa näkyä aamuisin juuri ennen auringonnousua. Tätä ”koirakuuta” pidetään kesän kuumimpana ajanjaksona. Suomeksi puhumme mätäkuusta, ja espanjaksi tätä kesän polttavan kuumaa ajanjaksoa sanotaan canículaksi, joka voi siis RAEn sanakirjan mukaan tarkoittaa vuoden kuuminta aikaa, ajanjaksoa, jolloin Sirius ilmestyy taivaalle Auringon kanssa, ja joissakin Etelä-Amerikan maissa (Costa Rica, Guatemala ja Nicaragua) se tarkoittaa kuivaa periodia sadekaudella.

Sanonta ”hace un día de perros” on siis alun alkujaan tarkoittanut tappohelleilmaa, mutta nykyään se kuvaa koleaa, kurjaa ilmaa, jolloin vihmoo sadetta.

Tällaisia kirsikoita poimin espanjan kielestä tänään, kun aurinko paistaa, taivas on sininen ja koiratkin voivat viettää ihan leppoisaa kesäpäivää. Eikä ole liian kuumakaan. 😀

”Koiranilma tarkoittaa sitä, kun on sopivan lämmintä, voi olla pihalla kastumatta ja nauttia ulkonaolosta”, tuumaa Touko. Ettäs tiedätte!