Marina: valoa ja varjoa

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Tänään 10.10. on Aleksis Kiven päivä. Kiven lyriikassa valo ja varjo kulkevat käsi kädessä: jos ei ole valoa, ei ole varjoakaan. Siksi Kiven runot ovat niin kirkkaita, kauniita ja hetkessä surullisiksi muuttuvia. Täynnä puhtaita tunteita laidasta laitaan. Mutta tänään en kirjoita Kivestä, vaan toisesta miehestä, jonka kirjassa valo ja varjo ovat kaksoissisarukset.

”Muistamme vain sen, mitä ei koskaan tapahtunut.”

Eilen illalla luin loppuun Carlos Ruiz Zafónin kirjan Marina, jonka Ruiz Zafón kirjoitti vuonna 1999 ja joka tänä vuonna keikkuu supermarkettienkin kirjahyllyillä uunituoreena suomennoksena. En kuitenkaan lukenut kirjaa suomeksi, vaan alkuperäisellä espanjan kielellä. Marina on minun viides ruizzafonini ja toinen espanjan kielellä lukemani.

Marina sijoittuu Ruiz Zafónin tuotannossa kolmen nuortenkirjan jälkeen neljänneksi, jonka jälkeen hän siirtyi kirjoittamaan aikuisten kirjoja, niistä ensimmäisenä suuren suosion saaneen Tuulen varjon. Raja nuorten ja aikuisten kirjojen välillä on yleensäkin hyvin häilyvä ja sitä se on myös Marinan kohdalla. Nuortenkirjaa Marinassa on oikeastaan vain päähenkilöiden ikä.

Marina sopii hyvin lokakuun lukemistoksi, onhan nyt Halloween-kuukausi menossa, sillä kauhua ja jännitystä kirjasta löytyy. Draamaa, tragiikkaa ja kuolemankin kohtaamista. Minä-päähenkilö Óscar on sympaattinen 15-vuotias, joka viettää aikaansa barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa. Hän on yksinäinen välinpitämättömien vanhempien lapsi, jonka elämä muuttuu, kun hän sattumalta – ja uteliaisuutensa ajamana – tutustuu Marinaan ja tämän isään. Hän alkaa viettää aikaansa näiden taloröttelössä, ja yhdessä Marinan kanssa he joutuvat seikkailuun, jossa sukelletaan Barcelonan historiaan, vaihtoehto-sellaiseen.

Ruiz Zafón kuljettelee lukijaa tyylilleen uskollisena jälleen Barcelonan kujilla, tällä kertaa varsinkin Sarríassa ja Ravalissa. Hän sekoittaa viehättävän taitavasti kaupungin todellisuutta ja fiktiota, eikä lukija koskaan oikein tiedä, milloin tuo raja ylitetään. Mutta ennen kaikkea Marina on kirja Óscarista, pojasta joka rakastuu salaperäiseen Marinaan ja josta löytyy rohkeutta selvittää mustan perhosen ja mustan naisen arvoitukset. Rohkeutta kulkea molemmat tiet loppuun asti, kuolemaa uhmaten.

Vaikka kirjassa on paljon ihan kunnon kauhua, hiukan iljettävääkin, niin vastapainona on riittävästi puhdasta kauneutta, ystävyyttä ja rakkautta. Ja sitten sitä suruakin.

Tämä on niitä kirjoja, jonka luettuaan uskoo 110-prosenttisesti, että kirja ei kuole. Ei ole mitenkään mahdollista, että kirja voisi kuolla. Ei, kun se on tällainen.

Mainokset