Eläviä sanoja, silmukoita

Kesällä huomasin, kuinka joidenkin sanojen merkitys oli muuttunut minulle. Nyt en puhu koronasta enkä pandemiasta, vaan ihan muista asioista. 😀 Ja kun muutama päivä sitten eksyin sivulle, jossa kerrottiin parista espanjan kielen sanasta ja niiden merkityksistä, ajattelin, että siinähän olisi kiva aihe blogiin. Tässä artikkelissa käyn läpi pari sanaa espanjan, suomen ja englannin kielestä.

Maailma muuttuu koko ajan ja sen mukana syntyy uusia sanoja ja entisiä painuu unholaan. Myös olemassa olevat sanat saavat uusia merkityksiä, esimerkiksi tekniikan kehityksen myötä.

Avión

Avión on tuttu sana espanjan opiskelijoille. Tämä lentokonetta ilmaiseva sana opitaan yleensä ihan ensimmäisillä oppitunneilla. Mutta avión-sana on ollut olemassa espanjan kielessä jo ennen lentokoneita. Sana esiintyy jo vuoden 1611 sanakirjassa merkityksessä vencejo eli tervapääsky. Voisi ajatella, että saman sana käytöllä lentokoneelle ja tervapääskylle on looginen yhteys, mutta ihan näin se ei mene. Pääskyn avión tulee latinasta (gavia), ja lentokone lentää ranskan kielen sanasta avion, joka kylläkin juontaa juurensa latinan sanaan avis.
Enää tänä päivänä avión ei tarkoita tervapääskyä (apus apus), mutta kylläkin räystäspääskyä (delichon urbicum).

Bombilla

Tekniikan kehitys on vaikuttanut myös espanjan sanaan bombilla. Tämä sana opitaan yleensä ensimmäiseksi merkityksessä hehkulamppu. Bombilla-sana on ollut kuitenkin olemassa jo ennen kuin Edison lampun keksi, se löytyy ainakin Salván sanakirjasta vuodelta 1846. Ja edelleenkin bombillalla on tämä toinen merkitys. Se on eräänlainen pilli, jolla juodaan mate-juomaa esimerkiksi Argentiinassa, missä mate on suorastaan kansallisjuoma. Mate on vähän niin kuin tee, mutta lehti- ja varsisilppu lilluu vapaana juomassa, ja jotta silppua ei tulisi ikävästi suuhun, juomaa imetään bombillan kautta. Sen alapäässä on pieni ”pallukka”, jossa on pikkuruisia reikiä: neste pääsee rei’istä pilliin ja suuhun, mutta lehtirouhe jää kuppiin. Tästä on se hyöty, että kuumaa vettä voi lisätä kuppiin ja näin hyödyntää sama yerba mate uudestaan.

Formidable

Yksi espanjan kielen haasteita on se, että sama sana voi merkitä päinvastaisia asioita. Tämä voi aiheuttaa harmaita hiuksia opiskelijalle, joka yrittää kääntää vaikeaa lausetta suomeksi. Jos lauseen avain-sanalle löytyy sanakirjasta useita vaihtoehtoja, jotka ovat vieläpä toistensa vastakohtia, minkä niistä valita?

Formidable on sana, jonka olen oppinut huudahduksessa ¡Formidable! eli Mahtavaa! Hieno juttu! Sen synonyymi voisi siis olla vaikkapa genial. Vuodelta 1732 löytyy kuitenkin myös toisenlainen merkitys: jotain pelottavaa tai kauheaa.
Formidable voi siis merkitä jotain valtavaa ja mahtavaa, mutta myös jotain hyvin pelottavaa, johon liittyy jotain hirveää. RAEn sanakirjassa tämä pelottava-merkitys on edelleen ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta esimerkiksi suomi-espanja-suomi-sanakirjassani se roikkuu hännänhuippuna. Jos rohkenee käyttää tätä sanaa puheessa, kannattaa ilmeillä ja äänenpainoilla osoittaa, kummasta merkityksestä on kyse, ettei tule väärinkäsityksiä. 😉

Vuori

Myös suomen kielessä sama sana voi merkitä hyvinkin erilaisia asioita. Lempiesimerkkini on sana vuori, joka voi olla korkea kohouma maastossa, mutta se voi olla myös vaatteessa, kuten takissa, sisäpuolella oleva kangas. Aikaisemmin vuori-sanaa taivutettiin eri tavoin eri merkityksessä. Mäki-merkityksessä: vuori, vuoren, vuorta, vuorellinen. Vaatteen osana: vuori, vuorin, vuoria, vuorillinen. Nykyään vaatteen vuoria saa taivutella myös vuoren, vuorta, mutta ompelualan ammatti-ihmisten ja puoliammattilaisten käyttöön lienee vakiintunut i-taivutusmuoto. 😀

Sikapaljon, sikahieno

Facebookin yhdessä kielitieteellisessä ryhmässä pohdiskeltiin tässä taannoin, mistä kielestä suomeen tuli 80-luvulla sika-sanonta (sikahieno, sikapaljon jne.). Englanti hylättiin, vaikka John Steinbeck kirjoitti jo vuonna 1939 ”We was pig lucky”. Myös saksan vaikutusta pohdittiin. Se saattoi tulla ruotsistakin, jossa svin-alkuisia sanoja on käytetty 1900-luvun alusta lähtien (svindum merkitty muistiin 1913, svindyr 1948 jne.). Tai sitten sika-etuliite intensiteettiä ilmaisevana on tullut suomen kieleen sisäsyntyisesti jossain pääkaupunkilaisten porukassa, mistä se on levinnyt nuorisokulttuurin myötä koko Suomeen. Mene tiedä.

For ja while silmukoissa

Sanat merkitsevät eri ihmisille erilaisia asioita. Suurin piirtein olemme samalla kartalla, vaikka sävyeroissa löytyy. Sanat herättävät meissä erilaisia tunteita, muistoja, ajatuksia, mielikuvia, mielleyhtymiä ja jopa värejä. Sanojen merkitys myös muuttuu, se voi saada uusia sävyjä, siihen voi liittyä uusia muistoja ja tunteita elämän mukanaan tuomien tapahtumien myötä. Ja niinkin voi käydä, että vaatimaton, lähes huomaamaton sana, jolla ei ole ollut itselle suurempaa merkitystä ja jota tuskin on huomannut lauseissa ja sanojen virroissa, saa äkkiä aivan uuden merkityksen. Se kasvattaa siivet ja saa voimaa ja valtaa. Näin kävi englannin sanoille for ja while.

Viime kesäkuussa aloin opiskella Python-ohjelmointia Helsingin avoimessa yliopistossa. Tällä kurssilla tutustuin muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi sanoihin for ja while. Ohjelmoinnissa ne ovat kaikkea muuta kuin heikkoja, nopeasti ohitettavia kirjainjonoja. Niillä voi tehdä mitä jännittävämpiä silmukoita, niitä voi laittaa sisäkkäin, jolloin ne tuottavat vieläkin uskomattomampia juttuja. Niillä on valtaa ja niissä on voimaa. Ne ovat mielettömän hienoja työkaluja oikein käytettynä, mutta jos käyttäjä ei niitä hallitse, ne voivat pistää pipariksi koko algoritmin tai jäädä kiertämään ikuiseen silmukkaan, kunnes tietokone väsähtää. Kun pelaamme tietokonepelejä ja käytämme ohjelmia ja mobiilisovelluksia, niin voimme olla varmoja, että siellä taustalla pyörii silmukoita, ehkäpä juuri forilla ja whilellä luotuja.

Enää en siis voi olla huomaamatta näitä kahta pikkusanaa, jos ne sattumalta pupsahtavat jossain sanojen metsässä eteeni. Nyt ne saavat kaiken kunnioitukseni! Myös lista- ja ehtosanoihin on Pythonin myötä tullut uutta punerrusta poskiin ja rotevuutta hartioihin.

Suhteemme sanoihin muuttuvat alati, sanat hengittävät, tekevät pyrähdyksiä ja silmukoita, elävät meidän kanssamme.

Pitkää ajattelua

Julio Cortázar (1914-1984) oli argentiinalainen kirjailija, opettaja ja kääntäjä, joka muutti Pariisiin vuonna 1951 ja eli lopun elämäänsä Ranskassa. Cortázar tunnetaan parhaiten novelleista, usein surrealistisista, maagis-realistisista ja fantastisista kertomuksista, vaikka pääteoksena ehkä pidetään Cortázarin toista romaania Rayuela (1963), jota on kutsuttu myös antiromaaniksi (antinovela); kirja on suomennettu nimellä Ruutuhyppelyä.

Julio Cortázar: Todos los fuegos el fuego (1966)
suomeksi: Tuli on kaikki tulet, suom. Anu Partanen (Teos 2015)

Todos los fuegos el fuego sisältää kahdeksan pitkähköä novellia, ja suomennoksessa on vielä bonuksena kääntäjä Anu Partasen jälkisanat, jotka kannattaa myös lukea. Tarinoissaan Cortázar leikittelee niin tekniikalla kuin sisällöllä ja heittelee palloja lukijalle välittämättä siitä, saako lukija pallon kiinni vai huomaako edes annettua syöttiä. Jos erehtyy lukemaan novelleja pelkästään juonitarinoina, voi viimeistään tarinan lopussa tajuta, miten kirjailija on vetänyt maton lukijan jalkojen alta, kuten tarinassa La isla a mediodía (Saari keskipäivän aikaan). Minun piti lukea tämä tarina kahteen kertaan ja etsiä nykäyksiä, jotka viittasivat loppuratkaisuun. 😀 Useimmissa novelleissa nuo lukijan tasapainon horjuttamiset tulevat hyvin esiin jo pitkin tekstiä, esimerkiksi kertojan, paikan tai ajan vaihdoksina, jotka voivat tapahtua missä ja milloin tahansa. Lukijan ei siis kannata laiskotella näiden mainioiden tarinoiden äärellä, vaan olla aktiivinen ajattelija.

Anu Partanen kertoo jälkisanoissa, että Cortázarilla oli ollut pienestä pitäen tunne, että ”todellisuus ei ole kaikki tämä tässä, kuten koulussa opetettiin ja kuten äiti sanoi, vaan on olemassa ulkopuolisia tekijöitä, jotka vaikuttavat näkyvään todellisuuteen ja häiritsevät sitä. On jotain selittämätöntä ja muualta tulevaa, jonkinlainen rinnakkaismaailma, joka puuttuu ja sekaantuu moneen asiaan.” Ja näitä rinnakkaisen todellisuuden sormeiluja Cortázar tuo esiin yllättävästi, kutkuttavasti ja lukijan kanssa leikkien.

Kokoelman kahdesta ensimmäisestä novellista tuli mieleen kesäinen viikko kauan sitten, kun istuin lyriikan jatkokurssilla Oriveden opistossa ja kirjailija Risto Ahti haastoi meitä monin tavoin. Yksi haaste hänen opetuksessaan oli pitkä ajatus, että kun lähtee kuvaamaan jotain, ei päästä ajatuksesta irti, vaan vie sitä eteenpäin ja eteenpäin ja katsoo minne se loppujen lopuksi vie. Muistelen, että Ristolla itsellään on mm. yksi runo, jossa mies alkaa luoda lunta, luo ensin oman pihan, sitten naapurin ja siitä eteenpäin vaikka kuinka kauas; en nyt löydä kyseistä runoa tähän hätään, joten en ole varma, olenko nähnyt unta… vai onko runo olemassa vain jossain rinnakkaistodellisuudessa. 😉

Novelleissaan La autopista del sur (Etelän moottoritie) ja La salud de los enfermos (Sairaiden hyvinvointi) Cortázar kirjoittaa hyvin pitkää ajatusta. Ensin mainittu novelli alkaa sunnuntai-iltapäivästä ja tilanteesta, jossa ihmiset ovat palaamassa viikonlopun vietosta takaisin Pariisiin. Moottoritien kaikki kaksitoista kaistaa ovat ruuhkautuneet ja eteenpäin päästään vain metri kerrallaan ja välillä ei lainkaan. Ihmiset hikoilevat autoissaan ja odottavat. Mitä tapahtuu, kun ruuhka vain kestää ja kestää? Cortázar vie pitkää ajatusta eteenpäin loppuun asti rikkoen herkullisesti ja oivaltavasti todellisuuden ja ”todellisuuden” rajoja. Toisessa novellissa perhe ja lähisuku suojelee heikosta terveydestä kärsivää äitiä surullisilta uutisilta. Äiti elää huoneessaan, jossa perhe käy hänestä huolehtimassa ja viettämässä aikaa, ja samalla muokkaavat äidin todellisuutta, jotta tämä ei järkyttyisi, kun hänen heikko terveytensä ei sitä kestäisi. Miten tässä novellissa loppujen lopuksi käy, kun perheen täytyy venyttää todellisuutta aina vain enemmän? Molemmista novelleista voisi sanoa, että ihminen on kekseliäs eläin. 😉

Omassa päässäni alkoi sytkyttää ajatus, että entä jos tämä korona-aika ei lopu. Tällä hetkellä ihmiset odottavat sen loppumista kuin kuuta taivaalta, mutta entä jos tämä tilanne onkin uusi normaali? Pitkää ajatusta voisi seurata vaikkapa viiden tai seitsemän vuoden päähän, ehkäpä vielä kauemmas tilanteeseen ja aikaan, jossa olisi jo lapsia, joille tämä nyt poikkeukselta tuntuva tila olisi ihan normaalia ja jotka eivät muusta tietäisikään eivätkä osaisi edes kaivata toisenlaista tilaa, jos heidän vanhempansa olisivat onnistuneet sopeutumaan uuteen normaaliin eivätkä toitottaisi joka käänteessä, miten ennen oli kaikki paremmin. 😉 Mieleen tulee parikin kuvitteellista henkilöä, joiden yhtä elämäntilannetta voisi seurata ajassa, jossa karanteenit ja rajoitukset aaltoilevat ihmisten elämässä kuin vuorovesi. Ihan normaalina ilmiönä, siis. Jään miettimään tätä. Ja jatkan novellien lukemista. 🙂

Syödä täpösen täyteen espanjaksi

Hauskat ”modismot” espanjan kielessä ovat ehtymätön aarreaitta, ihan niin kuin muutkin kielet ovat täynnä huvittavia puhekielen sanontoja. Pari päivää sitten törmäsin kahteen ilmaukseen, jotka tarkoittavat sitä, että syö itsensä ähkyyn. Toinen oli minulle tuttu, toista en tietääkseni ollut koskaan nähnytkään. Kummankin kohdalla minua alkoi kiinnostaa, mistä nämä hauskalta kuulostavat ilmaukset olivat puhekieleen tulleet. Ja tietoa etsiessäni löysin kolmannenkin sanonnan.

Ponerse morado/-a

Tulla violetin väriseksi on ponerse morado -sanonnan sananmukainen käännös, mutta se tarkoittaa siis syödä liikaa. Mitä violetilla ja syömisellä on tekemistä toistensa kanssa? Itse violetti eli ”morado” tulee sanasta mora, joka tarkoittaa suomeksi karhunvatukkaa, mutta tämä reitti oli umpikuja eikä selittänyt sanonnan juuria.

Täytyi mennä pöyhimään Internetin arkistoja, ja sieltä sitten löytyi selityksenpoikasta. Tietyissä sairauksissa ja tilanteissa ihmisen ihon väri muuttuu sinertävän violetiksi. Tämä ilmiö on espanjaksi cianosis ja suomeksi syanoosi. Näistä sanoista on helppo poimia sinisenvihreää ilmaiseva kohta cyan (syaani); juuri eilen asensin mustesuihkutulostimeeni cyan-patruunan tyhjenneen tilalle. Joissakin sairauksissa, kuten keuhkojen ja sydämen vajaatoiminnassa ihmisen ihoon saattaa tulla sinertävän liila sävy. Myös silloin kun ihminen on kylmissään, hänen huulensa voivat esimerkiksi sinertää. Muistan lapsuuden kesistä, kun vietimme järvessä tuntikausia, joku aikuisista tuli huutamaan: ”Ylös sieltä vedestä! Teidän huuletkin jo sinertää!” Ja hytisten, mutta edelleen vastentahtoisesti, noustiin sitten kuivalle maalle auringon lämmitettäväksi.

Suomenkielisistä lähteistä en kuitenkaan löytänyt syytä, miten ponerse morado voisi liittyä syömiseen, vaikka kaksi potilastapausta Internet minulle tarjosi. Toinen potilas oli muuttunut siniseksi ja toinen vihreäksi; molemmat olivat syöneet anissalmiakkeja kolme askia päivässä. No, ilmeisesti salmiakki ei ollut värimuutoksia aiheuttanut, vaan ehkä karamellien tuotannossa oli niiden joukkoon eksynyt jokin ainesosa, joka tämän aiheutti, mene tiedä. Salmiakin nauttiminen tuollaisia määriä päivässä ei liene kuitenkaan terveellistä. Verenpainekin siitä jo nousee, eikö?

Espanjankielisen lähteen mukaan syanoosi voi tulla ihmiselle myös tilanteessa, jossa hän syö liikaa. Tällöin hänelle voi tulla hengitysongelmia, jotka tekevät hänen ihonsa violetiksi.

Ruoka, mitä on syöty liikaa, liittyy ilmaukseen de-prepositiolla. ”Pedro se ha puesto morado de galletas que ha hecho su abuela.” Pedro söi itsensä täpösen täyteen isoäidin tekemiä pikkuleipiä.

Ponerse como el Quico

Ihan varmoja ei olla siitä, onko Quico-nimistä heppua ollut olemassa, mutta tarina kertoo, että tämän niminen mies eli 1940-luvun tienoilla. Kerrotaan, että hän oli joutunut sairaalaan syötyään ihan liikaa ja saatuaan sen johdosta vakavan ruoansulatushäiriön.

Ponerse las botas

Kolmas ilmaus on sananmukaisesti suomeksi käännettynä laittaa saappaat jalkaan. Tämä on vähintäänkin yhtä arvoituksellinen ilmaus tässä syömistilanteessa kuin tuo violetti tapaus. Mutta tällekin löytyi ihan järkeenkäypä selitys.

Täytyy mennä ajassa taaksepäin siihen aikaan, jolloin rikkailla oli ruokaa enemmän kuin kylliksi, kun taas muilla ihmisillä oli pikemminkin ruoasta pula, tai ainakaan sitä ei riittänyt ylensyöntiin. Tämä tavallinen kansa kulki sandaalit jalassa, sillä nahkasaappaat olivat liian kalliit, kun taas paremmalla väellä (¡los caballeros!) oli varaa suojata jalkansa kylmältä vetämällä nahkaiset saappaat jalkaansa. Siitä tämä hauska sanonta on saanut alkunsa.

Ponerse las botas -sanonnalla on toinenkin merkitys liikasyömisen ohella. Se voi tarkoittaa myös yltäkylläistä rikastumista tai sitä että käyttää hyväkseen jotain asiaa ”runsain mitoin” (abundantemente).

Summa summarum: kohtuus kaikessa, myös syömisessä ja varsinkin salmiakin syömisessä. 😉