Podcast lenkkikaverina Jäljillä

Koronavirus on laittanut meidän kaikkien tavallisen arjen uuteen järjestykseen. Oma mielialani heilahtelee kuin pörssikurssit: välillä nenänpää nousee hiukan plussan puolelle ja seuraavassa hetkessä syöksyn uudestaan pohjattomaan, sysimustaan kaivoon, josta ei tunnu olevan ylöspääsyä. Nyt jos koskaan tarvitaan erilaisia juttuja, joilla kestämme tämän epävarmuuden, pelon ja jatkuvat synkät uutiset. Kekseliäs ihminen onkin luonut yhtä sun toista lajitoveriensa iloksi, ja netistä ja somesta löytyy kaikenlaista viihdykettä kotona jumittavalle kansalle.

Jos et ole koskaan kokeillut podcastien kuuntelemista, niin nyt voisi olla hyvää aikaa tutustua tähän mainioon harrastukseen. Podcasteja voi kuunnella puhelimella, tabletilla ja tietokoneella silloin, kun itselle parhaiten sopii. Jos omistaa iPhonen, aloittaminen ei voisi olla helpompaa, sillä tässä puhelimessa on valmiiksi asennettuna Podcastit-sovellus. Muilla puhelimilla voi podcasteja kuunnella Spotifylla, joka vaatii asennuksen ja rekisteröinnin, mutta kuukausimaksua ei ole pakko maksaa, jos parit mainokset silloin tällöin eivät haittaa. Acast-sovelluksella voi myös kuunnella podcasteja, ja monia podcasteja voi kuunnella niiden omilta kotisivuilta. Ja podcasteja on joka lähtöön ja aiheeseen, vaikka millä kielellä, joten jokaiselle löytyy varmaan sopiva, kun jaksaa hieman etsiskellä. Tässä artikkelissa käsittelen yhtä suomalaista, erittäin suosittua podcastia.

Jäljillä

Kuukausi sitten minulle suositeltiin (kiitos, Lauriina!) suomalaista true crime -podcastia Jäljillä. Tilda Laaksonen aloitti tämän mainion rikospodcastinsa tekemisen keväällä 2018, jaksoja on tällä hetkellä reilut 80 ja lisäjaksoja tulee viikottain. Jäljillä-podcast on noussut suosituimmaksi suomalaiseksi rikospodcastiksi, eivätkä sen kymmenet tuhannet kuuntelijat voi olla väärässä. Sarja on hyvä!

Jäljillä-sarjassa käsitellään rankkoja rikoksia: murhia, tappoja, kidnappauksia, sarjamurhia, kadonneita ihmisiä jne. Osa rikoksista on selvinnyt, mutta monet ovat jääneet mysteereiksi. Jos TV-sarjojen, elokuvien ja dekkareiden rikosjuonet tuntuvat usein epätodellisilta ja mahdottomilta, niin tosielämä pistää paremmaksi: maailma on täynnä jännittäviä ja ihmeellisiä rikosmysteereitä. Vaikka Jäljillä-podcastissa käsiteltävät rikokset ovat rankkoja, Laaksonen ei kuitenkaan mässäile väkivallalla, siitä kiitos. 🙂

Laaksonen esittelee joka jaksossa yhden rikoksen, ja jaksoja voi kuunnella ihan missä järjestyksessä tahansa. Jaksot (jotka olen kuunnellut) ovat olleet reilun 40 minuutin mittaisia, joten ne ovat ihan sopivia vaikkapa kävelylenkille. Laaksosen ääni on miellyttävä, ja lenkillä tuleekin sellainen olo, että on kävelyllä kaverin kanssa, joka kertoo minulle jännittävää tositarinaa. Mutta podcasteja toki voi kuunnella muulloinkin kuin kävellessä. Yhtenä päivänä sain pölyt pyyhittyä (inhokkityö!) ihan huomaamatta, kun uppouduin yhteen Jäljillä-rikokseen. Myös niskan rentoutus pilates-pallon avulla sängyllä maaten sujuu oikein hyvin podcastia kuunnellessa.

Jäljillä on erittäin laadukas ja tyylikäs podcast; Laaksonen tekee jokaista tapausta varten huolellisen taustatyön etsien tietoa eri lähteistä. Hänen kriittinen asenteensa lähteitä kohtaan on myös plussaa. Tarinan hän kertoo niin yksityiskohtaisesti, että kuuntelija voi nähdä tapahtumat ja henkilöt mielessään aivan kuin kirjaa lukiessa tai äänikirjaa kuunnellessa. Näihin tosielämän tarinoihin uppoaa kuin hyvään kirjaan ja siten saa siirrettyä korona-ahdistuksen takavasemmalle – ainakin hetkeksi.

Jäljillä-podcastilla on myös Instagram-tili (@jaljilla_podcast), jonne Laaksonen laittaa jaksoihin liittyviä kuvia, ja siellä voi myös spekuloida mahdollisia syyllisiä ja rikostapahtumien käänteitä. Jaksoja voi kuunnella selaimenkin kautta podtail.comissa, jos se tuntuu helpommalta.

Tarkoitus oli tässä artikkelissa kirjoittaa myös parista espanjankielisestä podcastista, mutta jätänkin ne toiseen artikkeliin.

Jännittäviä kuunteluhetkiä! 😀

Venezuelan rankka yö

Uutisista olemme saaneet lukea jo pidemmän aikaa siitä hullunmyllystä, mikä kiehuttaa Venezuelaa. Vuosi sitten myös espanjantunnilla ihmettelimme, miten maassa voi toimia kaksi hallitusta: Maduron ja Guiadón. Maduro ”voitti” epädemokraattiset ja hyvinkin kyseenalaiset presidentinvaalit vuonna 2018, ja oppositiojohtaja Guaidó puolestaan julistautui väliaikaiseksi presidentiksi vuonna 2019, mutta ei ole voinut horjuttaa Maduron asemaa, vaikka yli 50 valtiota (Suomi muiden mukana) on tunnustanut hänet maan presidentiksi. Suurin osa armeijasta kuitenkin tukee edelleen Maduroa. Viikko sitten Guiadó ilmoitti, että Maduron joukot yrittivät murhata hänet rauhallisessa mielenosoituksessa, ja Maduro tietenkin kielsi tämän ja leimasi Guaidón valehtelijaksi. Surullinen tosiasia on, että Venezuela on yhä täydellisen sekasorron vallassa eikä loppua tälle kaaokselle ole näkyvissä.

Vaikka uutiset kertovat meille karua tarinaa Venezuelan nykytilanteesta, niin vielä karumpi ja järkyttävämpi todellisuus on, kun mennään yksilötasolle. Millaista on elää vuosi toisen jälkeen tällaisessa kaoottisessa yhteiskunnassa, jossa korruptio jyllää, musta pörssi kukoistaa, rahalla (bolívar) ei ole mitään arvoa, kaupoissa ei ole ruokaa, lääkkeitä on lähes mahdotonta saada, ihmiset näkevät nälkää, tavallisia ihmisiä kidutetaan ja tapetaan surutta? Karina Sainz Borgon fiktiivinen kirja Caracasissa on vielä yö kertoo, kuinka tämä kaunis maa on sisäisesti hajonnut ja suistunut kaaokseen.

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö (Aula & Co 2019)
Suom. Taina Helkamo
Alkuperäinen nimi: La hija de la española (suomeksi Espanjalaisen naisen tytär)

Karina Sainz Borgo syntyi Caracasissa, Venezuelan pääkaupungissa vuonna 1982. Vuodesta 2006 hän on kuitenkin asunut Espanjassa. La hija de la española on Sainz Borgolle ensimmäinen julkaistu kirja (käännetty jo lukuisille muille kielille), mutta ei ensimmäinen kirja, minkä hän on kirjoittanut, kuten hän eräässä haastattelussa sanoo. Haastattelussa Sainz Borgo toteaa myös, että vaikka kirja kertoo nyky-Venezuelan pääkaupungista, se voisi kertoa mistä tahansa latinalaisamerikkalaisesta kaupungista 1980-luvulla tai mistä tahansa eurooppalaisesta kaupungista 1930-luvulla. Sainz Borgo sanoo, että vaikka kirjan tapahtumat ovat totta ja kaikki nämä kauheudet tosiaan tapahtuivat Chávezin (Maduron edeltäjä) Venezuelassa – ja tapahtuvat nykyäänkin, hän itse ei ole päähenkilö, vaan kirja on fiktiota, eikä siinä mainita todellisten ihmisten nimiä eikä myöskään vuosilukuja.

Kirja kertoo Adelaida Falcónin selviytymistarinan ja myös syyllisyydestä, mitä päähenkilö tuntee siitä, että on jäänyt henkiin. Hän näkee, kuinka kotikaupunki Caracas hajoaa palasiksi, kuinka hänen entinen elämänsä revitään rikki ja hänen täytyy muuttua toiseksi voidakseen selviytyä hengissä. Kirja on eräänlainen trilleri, sillä eläminen Caracasissa on ennalta-arvaamatonta, hirvittävän pelottavaa ja vaarallista. Iltaisin ja öisin kadut muuttuvat sotatantereeksi, jossa luodit viuhuvat ja ihmisiä tapetaan. Selviytyäkseen ihmisen on unohdettava entinen elämänsä ja keskityttävä täysillä nykyisyyteen, jotta kukaan ei pääse yllättämään takaa, mutta on mahdotonta olla täysin turvassa epävarmuuksia täynnä olevassa maassa.

Kirja alkaa minä-päähenkilön äidin hautajaisista. Äidillä ja tyttärellä on sama nimi Adelaida Falcón. Eräässä haastattelussa Sainz Borgo kertoo, että kirjan äiti on hänelle allegoria isänmaalle, ”suuri allegoria kuolleelle maalle, menetetylle maalle” (”la gran alegoría del país muerto, del país perdido”). Muistot äidistä ja menneet tapahtumat tulevat kirjassa takaumina, suvantoina, jolloin lukijakin voi hiukan hengähtää Venezuelan väkivaltaisesta nykyisyydestä. Äidin ja tyttären suhde oli ollut hyvin läheinen, he olivat tottuneet selviytymään omin avuin. Surressaan äitinsä menettämistä tytär joutuu suremaan myös kotimaansa menettämistä ja jättämään hyvästit näille molemmille. Eräässä lehtihaastattelussa Sainz Borgo sanoo, että sitä Venezuelaa, jota hän kaipaa, ei enää ole.

Caracasissa on vielä yö on niin rankka kirja, että suoralta kädeltä en uskalla suositella sitä herkimmille. Sainz Borgo ei mässäile väkivallalla, vaan kertoo siitä melkeinpä lakonisesti ja toteavasti, mutta minäkerronnalla hän tuo pelon, epävarmuuden ja päähenkilön tunteman maailman hajoamisen niin lähelle, lukijan ihon alle, että kirjaa on mahdotonta lukea järkyttymättä. Huomasin ajattelevani tuon tuostakin, kuinka ihmiset voivat elää tuossa todellisuudessa hajoamatta. Varsinkin kun kirjassa olivat olemassa meille tutut nykyajan elementit, kuten älypuhelimet, Internet ja sähköpostit. Se sai ajattelemaan, miten itse selviäisin tuollaisesta, kun kaikki tuttu ja tavallinen, perusarki olisi hylättävä ja keskityttävä vain hengissä selviytymiseen.

Sainz Borgosta löytyy haastatteluvideoita YouTubesta ihan googlaamalla hänen nimeään. Podcasteja kuunteleville on tarjolla ainakin Hotel Jorge Juanin keskustelu (Temporada 1, room 110), jossa Javier Aznar keskustelee Sainz Borgon kanssa muustakin kuin kirjasta. Sainz Borgo ääntää venezuelalaisittain hyvin pehmeästi, puhuu nopeasti ja nielaisee joitakin sanojen loppuja, joten häntä on hiukan vaikea aina ymmärtää, mutta kannattaa kuitenkin kokeilla.

Sainz Borgo on toimittaja, ja hänen juttujaan voi lukea mm. Zenda Libros -sivustolta.

Kääntämisestä

Luin kirjan suomeksi, ostin sen taannoin e-kirjana Elisa Kirjasta. Espanjankielistä versiota luin parisenkymmentä sivua Applen Kirjat-sovelluksella, jolla voi ladata myynnissä olevista kirjoista ilmaiseksi pitkähkön näytteen. Tämän perusteella sanoisin, että myös espanjankielinen teksti on mukavan luettavaa, joten jos onnistuu saamaan alkuperäisen version kirjasta, ei kannata kainostella sen lukemisen kanssa. 😀

Kirjan espanjankielinen nimi La hija de la española viittaa käänteeseen kirjan juonessa, mutta kirjailijan omin sanoin, nimi kuvaa myös sitä sukupolvea, joka muutti Espanjasta Venezuelaan ja rakensi elämänsä sinne, eivätkä he koskaan katsoneet taakseen, heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan tuli täysin venezuelalaisia. Tämä kehitys kiinnosti kirjailijaa, ja siksi hän halusi kirjalle tämän nimen ”Espanjalaisen naisen tytär”.  Ranskankielen versiossa (La fille de l’Espagnole) on oltu uskollisia kirjan alkuperäiselle nimelle, mutta muutamassa muussa kielessä ollaan samoilla, ehkä hieman runollisemmilla linjoilla kuin suomennoksessakin (It Would Be Night in Caracas, Noite Em Caracas, Natt i Caracas, Nacht in Caracas).
Itse pidän tästä suomalaisesta nimestäkin, sillä Caracasissa tosiaan on vielä yö, eikä ole tietoa, milloin siellä aurinko nousee seuraavan kerran. Ja kun se lopulta nousee, miten pitkän aikaa venezuelalaisilla menee toipumiseen tästä pitkänpitkästä, kauheasta yöstä?