Semikaranteenissa kotona kökötellessä olisi aikaa lukea vaikka kirja päivässä, mutta näinä epävarmuuden aikoina keskittymiskyky ei ehkä ole ollut parhaimmillaan. Kirjastot ovat kiinni, ja kaipaan kovasti sitä, että pääsisin sinne selailemaan kirjoja tai edes varaamalla netistä hakemaan lukemista (miksei edes tätä pystyttäisi järjestämään?). Kirjoja ei köyhä voi kauheasti ostaakaan, joten on täytynyt turvautua omaan kirjahyllyyn, ja satunnaisesti myös e-kirjoihin, joita saa toisinaan edullisemmin ja jopa ilmaiseksi. Lukemisto on koostunut aika sekalaisesta seurakunnasta. Ja kirjojen lisäksi on tullut luettua myös spekulatiivisia novelleja lehdistä. 😀
Willa Cather: Antonia ystäväni
WSOY 1963, suom. Leena Karro
Alkuperäinen teos: My Antonia (1918)
Tämän kirjan sain joululahjaksi, kun olin 14-vuotias. Muistan pitäneeni siitä kovasti. Kirja tuli mieleen uudestaan, kun näin taannoin yhden kurssikaverini palauttavan tutun näköisen kirjan työväenopiston kirjalainauspisteeseen. Hän oli pitänyt kirjasta, joten ajattelin silloin, että ai jaa, aikuinenkin voisi lukea tämän kirjan. Niinpä kun mietin, mitä omasta hyllystäni lukisin, tämä laiha, pehmeäkantinen opus tuli mieleen, ja kaivoin sen lapsena lukemieni kirjojen laatikosta.
Kirja kertoo Jim Burden -nimisestä pojasta, joka vanhempien kuoltua matkaa isovanhempiensa luokse Nebraskan preerioille, missä uudisasukkaat tekevät kovasti töitä raapiakseen evästä henkensä pitimiksi. Antonia taas on böömiläistyttö, joka muuttaa perheensä kanssa naapuriin, ja Jim alkaa opettaa hänelle englantia. Vaikka elämä on kovaa, tarina ei kieri pohjamudissa, vaan kuvaa rikkaasti ja värikkäästi mielenkiintoisia ihmisiä, heidän edesottamuksiaan ja kohtaloitaan sekä nebraskalaista maisemaa ja vuodenaikoja. Laihuudestaan huolimatta kirja on täyttä tavaraa: ihmisten persoonallisuudet piirtyvät hienosti esiin, yhtä hienosti Cather kuvaa myös luontoa. Antonia ystäväni on siis yli 100 vuotta vanha kirjallinen helmi!
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (e-kirja)
Aula & Co 2018, suom. Pekka Tuomisto
Alkuperäinen teos: The Tattooist of Auschwitz (2018)
Historiallinen kirja on myös Auschwitzin tatuoija, joka on saanut aika suuren suosion ja monet lukijat ovat suorastaan hurahtaneet tähän kirjaan. Siinä, missä Antonia ystäväni kertoo uudisasukkaiden selviytymisestä Nebraskan ankarissa olosuhteissa reilut 100 vuotta sitten, Auschwitzin tatuoija vie lukijat 2. maailmansotaan ja keskitysleirin kurjuuteen. Mutta vaikka kirja kertoo järkyttävistä ja yöunet vievistä historiallisista tapahtumista, niin tämäkään kirja ei jämähdä kurjuuteen, vaan on Lale Sokolovin ja Gita Furmanin selviytymistarina.
Auschwitzin tatuoija ei ole mikään kaunokirjallinen mestariteos, tässä suhteessa se painii selvästi alemmassa sarjassa kuin Antonia ystäväni. Siinä on paljon kömpelyyttä ja taitamattomuuttakin, niin kerronnassa kuin kuvauksessa, mutta nämä puutteet on oikeastaan aika helppo antaa anteeksi, sillä tarina on niin uskomaton ja mielenkiintoinen. Luin kirjaa fiktiona, ja vasta lopussa minulle selvisi, että kyseessä oli tositarina. Jos tästä kirjasta haluaa jotain oppia, niin sen nyt ainakin, että selviytymisessä tarvitaan onnea, asennetta, sopeutumiskykyä ja älliä. Eikä vaikeimmissakaan tilanteissa kannata luovuttaa!
Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen (e-kirja)
WSOY 2019, suom. Helene Bützow
Alkuperäinen teos: Tiggaren (2016)
Viime kesänä luin tästä Emma Sköld -sarjasta kaksi ensimmäistä osaa, joista kirjoitin silloin täällä. Aluksi hurahdin Sarenbrantin tyyliin, ja mutta sitten jatkuvat cliffhangerit alkoivat tuntua rasittavilta. Kun toinen osa päättyi niin kuin päättyi, päätin ottaa etäisyyttä Sarenbrantiin. Nyt kuukausien jälkeen olin valmis kolmanteen osaan ja ottamaan selvää, mitä loppujen lopuksi tapahtui, ja ihan hyvä, että otin, sillä Kerjäläinen tuo mukanaan iloisiakin yllätyksiä. Kirja vie tarinaa eteenpäin eri näkökulmista, lyhyin luvuin. Tämä toki lisää jännitystä ja tiivistää tunnelmaa hienosti, mutta tällainen sirpalemainen eteneminen ruokki pahasti myös keskittymisvaikeuksiani. Lyhyet luvut antoivat mahdollisuuden tuon tuostakin keskeyttää lukeminen ja tsekata somekanavat, koska luin kirjaa puhelimella. Paljon aikaa kirjassa meni siihen, kun eri henkilöt omissa luvuissaan spekuloivat eri vaihtoehdoilla. Tämä oli hiukan puuduttavaa, koska lukija oli koko ajan pari askelta edellä. Joku voisi tehdä tutkimuksen siitä, kuinka monta kysymyslausetta kirjasta löytyy. Paljon! Pahis on tässä kirjassa pelkästään pahis, eikä Sarenbrant osannut tuoda häneen vivahteita.
Jos on lukenut sarjan kaksi ekaa osaa (Avoimet ovet ja Osasto 73), kannattaa varmaan tsekata Kerjäläisestä, miten kaikki päättyy.
Anna Jansson: Pelon vangit
Gummerus 2017, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Alkuperäinen teos: Rädslans fångar (2016)
Maria Wern on tv-poliisisarjojen ystäville tuttu rikospoliisi, jolle näyttelijä Eva Röse on antanut kasvot – ja pitkät vaaleat, kadehdittavan upeat hiuksensa. 😉 Röse on nähty tänä keväänä myös Heder-sarjassa, jonka ensimmäisen tuotantokauden viimeinen jakso nähtiin TV:ssä sunnuntaina (Heder-sarja on nähtävissä Yle Areenassa vielä vajaan kuukauden ajan).
Anna Jansson on vakuuttava dekkarikirjailija. Hän luo täydet hahmot, näkee vaivaa henkilöiden persoonallisuuksien kuvaamisessa ja antaa niille tilaa. Vaikka hänkin vie tarinaa eteenpäin eri henkilöiden näkökulmasta, hän ei ole lainkaan niin hätäinen kuin Sarenbrant, vaan tuntuu nauttivat kirjoittamisesta ja uppoutuvan henkilöidensä sisäiseen maailmaan. Tässä tarinassa erilaisten rikosten selvittämisen lisäksi Jansson kuvaa outoja sääilmiöitä, jotka ravistelevat Gotlannin saarta, mihin Maria Wern -kirjojen tapahtumat sijoittuvat. Jansson kirjoittaa erittäin viihdyttäviä dekkareita.
Semikaranteeni jatkuu, ja kirjastojen osittainenkin avautuminen roikkuu jossain hamassa tulevaisuudessa, josta kukaan ei vielä osaa sanoa mitään varmaa. On siis selattava edelleen omaa kirjahyllyä ja tsekattava, löytyykö sieltä lukemattomia kirjoja tai sellaisia, jotka voisi lukea uudestaankin. Vai olisiko vingutettava Mobile Paytä ja ostettava e-kirjoja tarjouksesta?
Sanoja, sanoja 