Ilman paineita, tauotta

Kesällä kielenopiskelu saa toisenlaisia piirteitä kuin talvisaikaan. Ei ole läksyjä luettavana eikä aikatauluja. Niinpä opiskelusta tulee rennompaa ajelehtimista omien mielenkiinnonkohteiden ja päähänpistojen laineilla. Voi siis ilman paineita toteuttaa opiskelumottoa Sin prisa y sin pausa (ilman kiirettä, ilman taukoa). Kesän aikana olen varmaankin kuunnellut Espanjan radiota ja espanjankielisiä podcasteja enemmän kuin talvella. Aikaa on ollut avata uusia keskusteluja ja kirjoittaa kommentteja muiden avauksiin espanjankielisessä keskusteluryhmässä Facebookissa, unohtua katselemaan videoklippejä ja selailemaan artikkeleja. Espanjan lisäksi olen kerrannut englannin ääntämistäni WordDive-sovelluksella, joka viehättää minua muun muassa sen ”pelillisyyden” vuoksi.

Olenko unohtanut kokonaan espanjan kieliopin kesän aikana? No, en ihan. Runsas viikko sitten avasin Taina Hämäläisen Espanjan kielioppi -kirjan satunnaisesta kohdasta, ja aloin lukea sitä kahvipaussilla tai päivällisellä kuin sanomalehteä. En siis ole hakannut sääntöjä ja poikkeuksia lekalla päähän, vaan lueskellut ilman paineita eteenpäin tuosta sattumalta valikoituneesta kohdasta aina, kun on ollut hetki aikaa. Ilman huolta siitä, jäisikö jotain päähän vai ei. Eteen on tullut tuttuja asioita, vanhaa tietoa täydentäviä juttuja, unohtuneita asioita, vastauksia kysymyksiin, joita olen miettinyt kirjoittaessani espanjaa ja myös täysin uusia asioita.

Lamppu on syttynyt aivojen sopukoissa useammankin kerran, niin kuin kielioppia lukiessa usein käy. Mutta ehkäpä kirkkain valo syttyi, kun luin kappaleen lineaarisesta ja ei-lineaarisesta sanajärjestyksestä. No, nyt ymmärrän! Espanjankielisiä artikkeleja lukiessani olen monesti taistellut ihan mahdottoman monimutkaisten ja koukeroisten virkkeiden kanssa. Vaikka näissä kaikki sanat olisivat olleet tuttuja, on saattanut käydä niin, etten ole saanut virkkeistä mitään tolkkua, koska lauseita on pilkottu ja toisia upotettu monen rivin mittaiseen virkkeeseen. Pilkkuja ei tietenkään näissä ole näkynyt kuin sattumalta. Monesti on ollut aikamoista perkaamista, että virkkeeseen on saanut jotain tolkkua. Joskus on täytynyt nostaa kädet ylös ja jättää koko virkkeen pöheikkö nykäisemättä. Olkoon! Joskus olen pilkuttanut virkkeen suomalaisten pilkkusääntöjen mukaan helpottaakseni ymmärtämistä. Ja todella usein on tehnyt mieli tehdä sekavaan virkkeeseen suomalainen kielenhuolto. 😀

Mutta nyt siis luin Hämäläisen kieliopista, että espanjan kielessä pyrittäisiinkin juuri ei-lineaariseen sanajärjestykseen kirjoitetussa kielessä. Pyrkimys siis on pilkkoa virkkeitä, upottaa joukkoon kokonaisia lauseita, lauseenvastikkeita tai elliptisiä lauseita. Suomen kielessä taas pyrkimys on pikemminkin lyhyehköihin, suoraviivaisiin virkkeisiin, jossa muun muassa lauseenvastikkeiden sijaan suositellaan käytettäväksi mieluummin sivulauseita, jotka eivät sijoitu keskelle toista lausetta, vaan ennen sitä tai sen jälkeen.

Siinä, missä suomalaiset putkiaivot näkevät jotkut espanjankieliset tekstit sekavina, jopa huolimattomina, niin espanjalaiset moniajoaivot varmasti näkevät suomalaisen tekstin hieman lapsellisena, töksähtelevänä, yksinkertaisena ja tylsänäkin. Kun suomen kielessä luetaan jokin lause kokonaan loppuun, ennen kuin nähdään, miten toinen ajatus kytkeytyy siihen, espanjan kielessä lauseeseen vaikuttava ajatus upotetaan jo matkan varrelle, sehän vaikuttaa virkkeen kokonaisajatukseen ja sävyihin.

Ei voi sanoa, kumpi tyyli olisi parempi. Kyse on kielten ominaispiirteistä. Suomalaisesta tuntuu, että suomea on helpompi lukea ja ymmärtää ja siten välttää väärinkäsityksiä. Mutta jos on koko ikänsä lukenut espanjalaisittain huollettuja tekstejä, niin aivot ovat varmasti muovautuneet sellaisiksi, etteivät ei-lineaariset virkkeet tuota mitään ongelmia. Voisiko suomalaisia, jo paljon käytettyjä ja urautuneita aivoja kouluttaa ymmärtämään myös ei-lineaarisia virkkeitä? Ilman että joka kerta vajoaa epätoivon kaivoon ja ajattelee: ”Tämä oli tässä! Nyt tuli loppu!”

Kielen lineaarisuus ja ei-lineaarisuus ovat itse asiassa aika mielenkiintoisia juttuja, jotka ansaitsisivat oman artikkelinsa. Joku, joka tietää näistä asioista enemmän, voisi sellaisen kirjoittaa – selvällä suomella. Tyydyn tässä vain heittelemään kysymyksiä ilmaan. Ei suomen kieli ole täysin lineaarinen, eikä espanjakaan täysin ei-lineaarinen. Millainen olisi täysin ei-lineaarinen kieli? Siihen yritti vastata elokuva Arrival, jossa kielentutkija ja matemaatikko yrittivät ymmärtää ja tulkita Maahan tulleiden muukalaisten outoa kieltä. Miten täysin ei-lineaarinen kieli vaikuttaa esimerkiksi ajan tajuamiseen, päämääriin ja tavoitteisiin? Kuinka monta kirjoituskättä tai -uloketta täytyisi olla, jotta voisi kirjoittaa yhtä ajatusta samanaikaisesti useammasta kohdasta tai monta, toisiinsa kytkeytynyttä ajatusta, niin että ne ovat valmiit yhtä aikaa? Millaiset aivot tarvitaan? Tarvitaanko useammat aivot? Jos ajantaju muuttuu, ovatko menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtä aikaa läsnä ja toisiinsa vaikuttamassa?

PS. Ei-lineaarista kieltä suomen kieli pääsee lähimmäksi runokielessä, imho.

Mainokset