Ensimmäiset kokemukset tabletin käytöstä (lukulaitteena)

Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle paperinen kirja on – ja tulee aina olemaan – Se Juttu. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ottaa ihkauuden kirjan – tai vanhan rakkaan – käsiinsä ja tuntee kirjan muodon, kuulee paperin rahinan selaillessaan kirjaa, unohtuu lukemaan lauseen sieltä, toisen täältä. Kirja paperisena formaattina on pelittänyt vuosisatoja, koska se vaan on niin hyvä formaatti! Vaeltelu kirjakaupoissa, antikvariaateissa ja kirjastoissa on myös suuri nautinto. Ja wanhoja kirjoja varovaisesti selaillessa voi oikeasti kuulla historian lehtien havinaa ja ajatella kaikkia niitä, jotka ovat kirjaa ennen minua selanneet.

Näistä seikoista huolimatta ostin marraskuun Mustana perjantaina itselleni iPadin ja yhtenä tärkemmistä syistä oli, että lisäisin lukemistani (ja vähentäisin nettipelaamista 😉 ). Toki syynä oli myös se, että tarvitsen masiinaa suoraan myös työssä ja haluan pysyä ajanhermolla (lähinnä työn kannalta). Olen jo pitkään huomannut, kuinka moni kiinnostava asia (blogi, sähköinen lehti jne.) jää lukematta, koska työpäivän jälkeen en enää jaksa istua tietokoneen ääressä. Ja sitten, kirjahyllyt ovat pienessä asunnossani jo niin täynnä, ettei niihin enää pitkään aikaan ole mahtunut uusia opuksia (vaikka olen niitä sinne laittanut); hyllyt kirjaimellisesti notkuvat kirjojen painosta (romahdus voi tulla minä päivänä hyvänsä).

Onko iPad sitten lunastanut toiveen enemmästä lukemisesta ja vähemmästä nettipelaamisesta näiden parin viikon aikana? On ja ei. Nettipelaaminen on vähentynyt. Olen pelannut yhtä peliä iPadillä, eikä se ole ollenkaan addiktoiva, joten pelaaminen on jäänyt ison koneen varaan ja vähentynyt radikaalisti. Lukeminen on lisääntynyt, sillä iPadillä lukeminen onnistuu minulle luonteenomaisimmassa asennossa eli vaakatasossa. Kun istuminen alkaa väsyttää, voi ottaa iPadin kainaloon ja mennä vällyn alle sänkyyn, ottaa mukavan asennon ja lukea – ihan niin kuin kirjaakin, mutta tabletissa on netti mukana. Ensimmäinen asia, mitä iPadillä tein, oli sähköisen Usva-lehden novellien lukeminen. Samoin nyt olen voinut lukea niitä kirjallisuusaiheisia blogeja, joita aiemmin silmäilin pikaisesti tai jätin suorastaan lukematta, koska istuminen väsytti. No, on tullut luettua myös iltalehtiä, joita en aikaisemmin lainkaan lukenut, en sähköisenä enkä paperisena. iPad houkuttelee myös Facebookin käyttöön, joten nyt luen statuspäivitykset yleensä iPadillä, mutta tämä ei ole lisännyt faceen käyttämääni aikaa. Olenko katsonut iPadillä elokuvia? En, mutta Areenalta pari mielenkiintoista asiaohjelmaa, jotka muuten olisivat jääneet katsomatta.

Sähköisiä kirjoja sen sijaan en ole juuri lukenut – vielä. iBooks-hyllyssäni on tällä hetkellä vain iPad-käyttöopas, yksi sarjakuvakirja (ilmainen), katkelma/näyte Carlos Ruiz Zafónin kirjasta El príncipe de la niebla ja tänään lataamani sähköinen Ursula-lehti. Ruiz Zafónin kirjan latasin mielenkiinnosta: halusin tietää, pystynkö lukemaan alkuperäiskielellä tämän yhden lempikirjailijani tekstiä. Näyte saattaa poikia kirjan ostopäätöksen.

Jatkossa uskoisin ostavani osan kirjoista sähköisenä; luultavasti sen tyyppisiä opuksia, joita muut lähipiirissäni eivät lue ja joita ei tarvitse ostaa sillä silmällä, että voisi lainata eteenpäin tai antaa lahjaksi. Osan kirjoista tulen ostamaan paperisena ja osan luen kirjastosta niin kuin ennenkin. Kirjan ostaminen iPadiin App Storesta lienee juuri niin helppoa kuin sähköisen kirjan ostamisen kuuluisikin olla, mutta esim. Elisa Kirja -palvelu vaatii kaikenlaisten ohjelmien asennuksia, tunnuksien hommaamista jne. Ja jotta kirjan saisi ihan ladattua omalle tabletille (eikä jättää Elisan pilveen, minkä käyttö vaatii aina sen, että netti on saatavilla), se täytyykin ladata ensin tietokoneelle ohjelmalla, joka täytyy ensin ladata, sitten siirtää tablettiin, jonne täytyy ladata sama Adoben ohjelma jne. Yhden sähköisen kirjan ostamisesta tuleekin yllättävän työläs ja saattaa jäädä tekemättä kaikilta muilta, paitsi nörteiltä ja ATK-aktiiveilta, kun helpompaa on käydä ostamassa kirja paperisena fyysisestä kirjakaupasta tai jostain netin kirjakaupasta. No tietysti, kun kaikki tarvittavat ohjelmat on asennettu, niin e-kirjojen ostaminen ja käyttöönotto on helpompaa.

Nörtihtävälle ihmiselle tabletti on ihan liian simppeli (ei siis mikään kiva leikkikalu), jotta se herättäisi teknistä mielenkiintoa, joten sen kaltaiset aktiviteetit täytyy edelleen kohdistaa tietokoneeseen. Tabletti on sittenkin vain lukulaite… mitä sillä sitten ikinä haluaakaan lukea. Niin, ja voihan sitä käyttää valokuva-arkistonakin.

Mainokset

Kirjoja pukinkonttiin ja omaksi iloksi

Näistä kirjoista voisi kirjoittaa jokaisesta oman artikkelin, mutta siihen ei ole nyt mahdollisuutta, joten laitan tällaisena yhteispläjäyksenä pari kirjavinkkiä. Kirjat ovat suurin piirtein siinä järjestyksessä, missä olen ne tämän vuoden toisella puoliskolla lukenut.

Heikki Nevala: Arvet (Turbator 2010)
Heikki Nevala voitti Portti-kilpailun vuonn 2009, ja Arvet on hänen esikoiskokoelmansa. Se sisältää kauhua, scifiä, outoutta ja huumoria. Kirja sopii kaikille, jotka pitävät näistä, mutta jotenkin näkisin kirjan parhaiten sopivan nuorille miehille (!?). Tarinat ovat hykerryttäviä eivätkä ehkä ihan herkkähermoisille tarkoitettuja, mutta jos omaa hulvattoman ja rohkean ajatusmaailman, kirja on juuri passeli ravistamaan talvikohmeuden aivojen kauimmaisestakin sopukasta. Tarinat ovat eri pituisia, joten kärsimättömämpikin lukija uskaltanee tarttua tähän opukseen.

Jordi Sierra i Fabra: Un poco de abril, algo de mayo, todo septiembre (Viceversa 2011)
Jordi Sierra i Fabra on tuottelias espanjalainen nuortenkirjailija, nyt jo eläkeiässä. Hän on voittanut monia palkintoja elämänsä aikana. Un poco de abril… -kirja kertoo kahden nuoren aikuisen tarinan, jota varjostaa hiv. Tarina on melko yksinkertainen kahden ihmisen kohtaamisesta, mutta ihan kaikkea Sierra i Fabra ei kerro alussa, vaan avaa tarinaa pikkuhiljaa. Kumpikin päähenkilö miettii suhdettaan omalla tahollaan, tarinassa on jotain ajattomuutta ja jotain lapsenomaisuutta. Espanjan kieli on tässä kirjassa melko helppoa, tarinaa voi seurata vaivatta, eli vähän niin kuin Henning Mankellin dekkareiden ruotsi. Kirja on ihan mukava, mutta selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille (kuin minä). Olen lukenut Sierra i Fabralta Lecturas faciles (Easy Readers) -sarjasta La música del viento -kirjan, joka oli viehättävä tarina Intiasta.

Saara Henriksson: Linnunpaino (Into 2012)
Linnunpaino on Saara Henrikssonin toinen kirja, mutta Saara tunnetaan hyvin myös fantasia- ja scifipiireissä. Linnunpaino kertoo päähenkilön kehitystarinan ja niin, myös rakkaustarinan. Kirjassa seurataan Liljan – nuoren tanssijan – arkea, treenejä, rakastumista ja suhteita lähellä oleviin ihmisiin. Arkea peilataan Siniparta-tarinaan, nämä kaksi limittyvät toisiinsa monella tasolla. Kirja on rytmisesti hyvin vahvaa tekstiä; lukijan on helppo heittäytyä mukaan ja luottaa siihen, että teksti ja tarina kantavat. Samalla pääsee kuin varkain kurkistamaan ammattilaistanssijoiden kulissien takaiseen maailmaan, mikä minulle olikin ihan uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Vaikka kirjassa juonitasolla kuvataan parisuhteen alkua – karikkoja ja auvon hetkiä, niin minusta tämä kirja kuitenkin oli ennen kaikkea Liljan kasvutarina ja aikuistuminen. Vasta sen jälkeen voi parisuhde onnistua. Kirja sopii kaikenikäisille, mutta nuoret ja nuoret aikuiset saavat tästä varmasti eniten, koska samaistumispintaa on enemmän. Tämä on niin hyvä kirja, että ehdottomasti kannattaa miettiä, kenelle kirjan voisi antaa joulu- tai muuksi lahjaksi. Kansikin on tavattoman kaunis. Mutta ennen kuin kirjan lahjoittaa eteenpäin, se kannattaa lukea itsekin. 😉 (On myös hyvä muistaa Saaran esikoiskirja Moby Doll, kun miettii lahjakirjoja tai itselleen lukemista joulunpyhiksi, jotka ovatkin tänä vuonna niin pitkät, että on syytä varautua tuhdilla lukupaketilla).

Tiina Raevaara: Hukkajoki (Teos 2012)
Hukkajoki on Tiina Raevaaran kolmas kirja ja toinen romaani. Tiinakin tunnetaan hyvin fantasia- ja scifipiireissä. Minä olen lukenut myös hänen mainioita kolumnejaan Suomen Luonto -lehdestä. Hukkajoen tarina kulkee mielen tasolla – koko matkan. Se on pitkä sukellus ihmismieleen: siinä liikutaan psykologisilla, filosofisilla ja eksistentiaalisilla tasoilla. Tekstin tunnelma oli niin vahva, että ui myös minun – lukijan – sisään ja muutti oman mielenmaisemani samalle taajuudelle, samanväriseksi kirjan kanssa. On oikeasti ihmeellistä, että joku pystyy kirjoittamaan kokonaisen kirjan näin. Hukkajoki on kirja, joka pureutuu ihmisenä olemiseen ja kouraisee syvältä. Tästä kirjasta en oikeastaan halua sanoa mitään sen tarkempaa, se kannattaa kokea itse (niin kuin kirjat yleensäkin). Finlandia-palkintoainesta? Kyllä vain. Ehdottomasti. Kirja sopii kaikille, myös koiraihmisille, sillä yksi kirjan päähenkilöistä on koira.  😉

Eri kirjoittajia: Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita (Suomen tieteis-ja fantasiakirjoittajat ry ja Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio eli URS 2012)
Science fictionia julkaistaan Suomessa ihan liian vähän. Siihen puutteeseen iskee oman seuran julkaisema kirja, joka sisältää kymmenen avaruus-scifinovellia. Kirja on siis ehdoton niille, joiden mielikuvitusta avaruus ja sen mahdollisuudet kiehtovat. Nyt täytyy tunnustaa, etten ole lukenut vielä kuin muutaman tarinan, mutta uskallan silti sanoa, että myös tämä on mainio kirja lahjaksi.

– – – – – – –

Kun haluat antaa lahjaksi erilaisen kirjan… siis sellaisen, joka ei rävähdä silmille jokaisen kirjakaupan ja ruokamarketin mainoksissa, niin tässäpä viisi mielenkiintoista vaihtoehtoa. Hyviä lahjoja myös itselle. 😀

Kirjojen kannet