Tekoälystäkö apua writer’s blockiin?

Kevät on jo pitkällä, ja tämä on vasta ensimmäinen artikkeli tänä vuonna. Olen keskittynyt fiktion kirjoittamiseen, ja siksi blogiin kirjoittaminen on jäänyt pahasti jalkoihin. Nyt kun Tomin ja Julianan tarinan raakatekstiä on jo reilut 50000 sanaa, on aika hengähtää, varsinkin kun päälle iski writer’s block kuin ältsy flunssa.

---

Tämä aamu alkoi sillä, että kaadoin kahvin joukkoon appelsiinituoremehua kauramaidon sijaan. Makuelämys oli vähintäänkin ”pirteä” 😜. Eilinen ei mennyt sekään ihan nappiin, sillä yrityksistä (laiskoista tosin) huolimatta kirjoitin pelkkää kuraa eikä Tomin ja Julianan tarina edennyt lainkaan. Lopulta turhautuneena kysyin neuvoa englanninkieliseltä tekoälyohjelmalta, jonka olin asentanut puhelimeen pari päivää aikaisemmin.
”Mitä minun pitäisi tehdä, kun minulla on writer’s block?”
Ja tekoäly vastasi viidellä neuvolla. Ohessa lyhennelmät ja ”suomennokset” vastauksesta.
Aluksi AI kertoi minulle, että writer’s block voi olla turhauttavaa (just joo!) mutta lisäsi lohduttavasti, että on olemassa useita strategioita, joilla sen voi voittaa.

1. Take a break: joskus kannattaa steppailla ulos työstä ja duunailla jotain ihan muuta jonkin aikaa. Näin voi puhdistaa mielen ja laittaa luovat ”tuoremehut” 😂 virtaamaan uudestaan.
2. Change your enviroment: ympäristön vaihtaminen auttaa sinua muuttamaan näkökulmaa ja saat uusia ideoita. Lähde kävelylle, työskentele toisessa huoneessa tai yritä kirjoittaa jossain ihan muualla.
3. Freewrite: aseta ajastimeen 10–15 minuuttia ja kirjoita ihan mitä tahansa mitä mieleen pulpahtaa. Älä välitä kieliopista, oikeinkirjoituksesta tai välimerkeistä. Tämä voi auttaa sinua murtamaan minkä tahansa mielenblokin ja luomaan uusia ideoita.
4. Brainstorm: tee lista mahdollisista uusista ideoista, teemoista ja aiheista, jotka sivuavat kirjoitusprojektiasi. Tämä voi auttaa sinua säkenöimään (!) uusia ideoita ja tuottaa uuden suunnan kirjoittamisellesi.
5. Talk to someone: joskus keskustelu ystävän tai kollegan kanssa kirjoittamisprojektistasi voi auttaa sinua näkemään sen uudesta näkökulmasta ja luomaan uusia ideoita.

Lopuksi AI muistutti minua, että writer’s block on tavallista kirjoittajilla. Älä ole ankara itsellesi, jos painit kirjoittamisen ja ideoiden kanssa. Pienellä kärsivällisyydellä ja periksiantamattomuudella pääset kyllä sen läpi!

Kokemuksesta tiedän, että kohdat 1 ja 5 sekä 2-kohdan ”lähde kävelylle” toimivat omalla kohdallani. Niinpä päätin noudattaa Take a break -kohtaa. Heittäydyin sängylle puhelimen kanssa ja uppouduin netin ihmeelliseen maailmaan. Ensin kuuntelin Yhteyden ytimessä -podcastistä viimeisimmän jakson Teknologia, koneäly ja ihminen – yllättävää yhteyttä (mielenkiintoinen, suosittelen!). Sen jälkeen siirryin Instaan ja Kamala Harrisin tsemppaavan puheen jälkeen uppouduin kevyempiin aiheisiin. Katselin ison liudan Golden Girls -videoklippejä, LSU:n valmentajan Kim Mulkeyn kimaltelevan värikästä (eikä vain kuvaannollisesti!) kentänlaitatsemppausta, Instan tarjoamia tarinoita ja keloja, ja vilahtihan siellä muutama kultainennoutajakin. Siinä se ilta sitten mukavasti sujuikin. 😉

Mitään aivojaräjäyttävää tietoa tekoäly ei pystynyt minulle tarjoamaan vaan toisteli sitä, mitä ihmisetkin neuvovat. Vastaukset jättivät siis aika kylmäksi, koska saman olisin voinut lukea miltä tahansa kirjoittajille suunnatulta nettisivulta. Olisi luullut, että ilmassa olisi ollut edes jonkinlaista suuren urheilujuhlan tuntua tai edes pientä ihmeentuntua, kun sentään keskustelin tekoälyn kanssa, mutta ei tullut mitään sellaisia viboja. Ehkä lyhyet päivittäiset keskustelut Sirin kanssa veivät tästä kaiken uutuudenviehätyksen.

Kun tätä vertaa muutaman viikon takaiseen vierailuun turkulaisten yliopistojen Aurum-taloon, ero on kuin arkielämällä ja scifillä. Ystävät houkuttelivat minut mukaan kuuntelemaan espanjankielistä luentoa kasvien DNA:sta. Opettajana toimi tutkija Glenda Cárdenas Ramíres (Ph.D.). Itse luentokin oli mielenkiintoinen, mutta kun aloimme valmistaa banaanin- ja mansikanpaloista DNA:ta, niin siinä vasta paukkuivat ihmeen ja outouden rajat rikki mennen tullen. Se tunne, kun eri työvaiheiden jälkeen valkoinen DNA-massa alkoi pikkuhiljaa ilmestyä litkun pinnalle! Sitä tunnetta en unohda pitkään aikaan. Tekoälyllä on kyllä kova työ, jos meinaa pistää tuosta paremmaksi!

Miksi kuuntelen true crime -podcasteja?

Runsas vuosi sitten, pandemian alkuaikoina kirjoitin tänne Jäljillä -podcastista, jota olin juuri silloin alkanut seurata, joten on sopiva hetki palata aiheen pariin. Miksi yhä kuuntelen true crime -podeja, nyt siis myös muutamaa muutakin suomalaista rikospodia?

En varmaankaan ole ihan tyypillinen true crime -podcastien kuuntelija, vaikka kuulunkin siihen sukupuoleen eli naisiin, jotka kuulemma eniten kuuntelevat rikospodeja ja kuluttavat runsaasti myös muita true crime -tuotteita, kuten lukevat/kuuntelevat aiheeseen liittyviä kirjoja ja katsovat true crime -dokumenttielokuvia ja -sarjoja.

Tutkimusten mukaan rikospodien kuuntelijoita kiehtovat muun muassa ihmisen synkempi puoli, karmivat tapahtumat ja rikollisen mielen outo ajatuksenjuoksu. True crimen avulla kuuntelija voi saada kosketuksen omaan pimeään puoleen ja hirveiden tapahtumien kuvittelun kautta voi purkaa ketään vahingoittamatta omia negatiivisia energioita ja tunteita. Tyypilliselle (jos sellaista edes on) true crimen suurkuluttajalle on ilmeisen tärkeää, että kyseessä on ihan oikeasti tapahtunut rikos ja tarinan henkilöt ovat oikeita ihmisiä, joihin voisi törmätä kadulla.

Minua eivät kiehdo karmivat tapahtumat eikä rikollisen kieroutunut ajatuksenjuoksu. En myöskään koskaan lue true crime -kirjoja (fiktiivisiä dekkareita kyllä) enkä katso aiheeseen liittyviä dokkareita, ja elokuviakin vain, jos niillä on fiktiivinen arvo eli ovat hyvin tehtyjä elokuvia. Sillä, että true crime -tarinat kertovat todellisista tapahtumista, ei ole minulle oikeastaan mitään merkitystä; yhtä hyvin voisin kuunnella fiktiivisiä tarinoita.

Miksi siis kuuntelen suomalaisia true crime -podeja enkä esimerkiksi dekkareita äänikirjoina tai muitakaan äänikirjoja?

Aloitetaan helpommasta päästä: podien pituus. Kun koko tarina kerrotaan 30-45 minuutissa, voin kuunnella sen kertaheitolla, kävelylenkin tai kotitöiden aikana. Tai heittäytyä sängylle lepäämään puoleksi tunniksi. Äänikirjoissa tarina jää aina pakosta kesken, ja koska sen tapahtumat ja henkilöiden nimet ovat vain kuulon varassa, ne jäävät myös huonommin muistiin.

Podit ovat helposti saatavilla, varsinkin jos ne tilaa omaan sovellukseen. Kun uusi jakso ilmestyy eetteriin, se ilmestyy myös sovellukseen. Podit ovat ilmaisia eivätkä sido mihinkään, mutta joistakin podeista olisin jopa valmis maksamaankin jotain.

Kaiken keskiössä on kuitenkin tarina ja se, miten tarina kerrotaan. Nämä suomalaiset rikospodcastit, joita kuuntelen, ovat hyvin tehtyjä. Näkee, että käsikirjoitukseen on panostettu, tekemisentapa on kunnianhimoinen ja tarinan kaari jännittyy useimmissa jaksoissa kutkuttavasti. Henkilöt heräävät henkiin niin kuin hyvässä fiktiossa, ja kuuntelija jää odottamaan, mitä heille tapahtuu ja millaisia kurveja juoni tekeekään.

Yhtä hyvin voisin siis kuunnella fiktiivisiä tarinoita, vai voisinko? Äänikirjoissa koulutetut näyttelijät – hyvät sellaiset – toimivat lukijoina. Mutta he ”vain” lukevat toisten kirjoittamia tekstejä (mikä ei toki ole mitenkään väheksyttävää, päinvastoin!). Podeissa puhuja ja kirjoittaja on sama henkilö, ja parhaimmassa tapauksessa hän ei vain lue kirjoittamaansa käsikirjoitusta läpi, vaan kertoo sen kuulijalle. Podin pitäjä tarinoi, jutustelee. Tässä palataan ehkä ihmiskunnan varhaishistoriaan, jolloin istuttiin nuotion ääressä ja kerrottiin tarinoita. Parhaat podaajat pystyvät luomaan tuon jutustelun tunnelman samalla kun pidättäytyvät kuitenkin käsikirjoituksessa ja tarinassa.

Pidän myös siitä, että podaaja ilmaisee omia tunteitaan. Kun rikokset ovat järkyttäviä, tarvitsen sitä, että kertoja ihmettelee ja kauhistelee tapahtumia, tuntee samoin kuin minä. Kysehän on kuitenkin rikoksista, jotka ovat oikeasti tapahtuneet oikeille ihmisille. Muistan erityisesti yhden Hollywoodin rikosrekisterin jakson, jossa käsiteltiin lapseen kohdistuvia rikoksia, ja silloin tuntui tosi hyvältä podihostin painokkaasti tuomitsevat kommentit aikuisten järkyttävistä teoista. Kun podaaja ilmaisee aidosti omia tunteitaan, hän tulee kuuntelijan rinnalle ja ottaa tätä kädestä. Parhaimmat podaajat osaavat ilmaista tämän myös luontevasti äänensävyillä.

Kuuntelen tällä hetkellä säännöllisesti seuraavia suomalaisia true crime -podcasteja: Maanantaimysteeri, Joku tietää jotain, Murha joka tapahtui, Jäljillä, Palmujen varjoissa, Pahan äärellä ja Murhan anatomia. Minusta on hauskaa, että jokaisella on oma ääni ja tyyli; tunnistan nämä podaajat nykyään jo pelkän äänen perusteella. 😀 Koen mielenkiintoisena senkin, että joissakin podeissa kerrotaan faktoja, jotka liittyvät tarinan teemaan, vaikkeivät suoraan itse tarinaan.

Onko minulla suosikkia näiden mainitsemieni true crime -podcastien joukossa? No, ehkä on: Maanantaimysteeri. 😀 Onko minulla suosikkeja jaksojen joukossa? Eniten minua ehkä jäävät vaivaamaan katoamistapaukset, jotka eivät selviä. Vaikken tallenna muistiini nimiä ja jaksoja, niin yhtä katoamista en saa kumitettua mielestäni: Brandon Swansonin tapaus (Jäljillä 13.7.2018) on tosi mystinen monella tavalla. Siitä voisi kirjoittaa jopa fiktiivisen novellin. Toinen jakso, joka on jäänyt mieleen, on Palmujen varjoissa -podissa 4.12.2020 käsitelty Asunta Basterran murha. Se on hirvittävän surullinen tapaus, jonka selvittelyä seurasin Espanjan television kautta tuoreeltaan tuolloin vuonna 2013. Siitäkin voisi kirjoittaa fiktiivisen novellin, niin että Asuntan ei tarvitsisikaan kuolla, mutta paha saisi silti palkkansa. Sitä aina toivon, että loppupeleissä edes paha saisi palkkansa.

Kaipa true crime -podcastien kuunteleminen on minulle samanlaista eskapismia kuin dekkareiden lukeminen tai TV-sarjojen katsominen, ja pandemian aikana podeilla on ollut tärkeä rooli päivästä toiseen selviytymisessä.

Nyt sitten vain odotellaan seuraavien jaksojen ilmestymistä ja jatketaan Fernando Aramburun Äidinmaa-kirjan lukemista (eskapismia kai sekin). 😀

Podcast lenkkikaverina Jäljillä

Koronavirus on laittanut meidän kaikkien tavallisen arjen uuteen järjestykseen. Oma mielialani heilahtelee kuin pörssikurssit: välillä nenänpää nousee hiukan plussan puolelle ja seuraavassa hetkessä syöksyn uudestaan pohjattomaan, sysimustaan kaivoon, josta ei tunnu olevan ylöspääsyä. Nyt jos koskaan tarvitaan erilaisia juttuja, joilla kestämme tämän epävarmuuden, pelon ja jatkuvat synkät uutiset. Kekseliäs ihminen onkin luonut yhtä sun toista lajitoveriensa iloksi, ja netistä ja somesta löytyy kaikenlaista viihdykettä kotona jumittavalle kansalle.

Jos et ole koskaan kokeillut podcastien kuuntelemista, niin nyt voisi olla hyvää aikaa tutustua tähän mainioon harrastukseen. Podcasteja voi kuunnella puhelimella, tabletilla ja tietokoneella silloin, kun itselle parhaiten sopii. Jos omistaa iPhonen, aloittaminen ei voisi olla helpompaa, sillä tässä puhelimessa on valmiiksi asennettuna Podcastit-sovellus. Muilla puhelimilla voi podcasteja kuunnella Spotifylla, joka vaatii asennuksen ja rekisteröinnin, mutta kuukausimaksua ei ole pakko maksaa, jos parit mainokset silloin tällöin eivät haittaa. Acast-sovelluksella voi myös kuunnella podcasteja, ja monia podcasteja voi kuunnella niiden omilta kotisivuilta. Ja podcasteja on joka lähtöön ja aiheeseen, vaikka millä kielellä, joten jokaiselle löytyy varmaan sopiva, kun jaksaa hieman etsiskellä. Tässä artikkelissa käsittelen yhtä suomalaista, erittäin suosittua podcastia.

Jäljillä

Kuukausi sitten minulle suositeltiin (kiitos, Lauriina!) suomalaista true crime -podcastia Jäljillä. Tilda Laaksonen aloitti tämän mainion rikospodcastinsa tekemisen keväällä 2018, jaksoja on tällä hetkellä reilut 80 ja lisäjaksoja tulee viikottain. Jäljillä-podcast on noussut suosituimmaksi suomalaiseksi rikospodcastiksi, eivätkä sen kymmenet tuhannet kuuntelijat voi olla väärässä. Sarja on hyvä!

Jäljillä-sarjassa käsitellään rankkoja rikoksia: murhia, tappoja, kidnappauksia, sarjamurhia, kadonneita ihmisiä jne. Osa rikoksista on selvinnyt, mutta monet ovat jääneet mysteereiksi. Jos TV-sarjojen, elokuvien ja dekkareiden rikosjuonet tuntuvat usein epätodellisilta ja mahdottomilta, niin tosielämä pistää paremmaksi: maailma on täynnä jännittäviä ja ihmeellisiä rikosmysteereitä. Vaikka Jäljillä-podcastissa käsiteltävät rikokset ovat rankkoja, Laaksonen ei kuitenkaan mässäile väkivallalla, siitä kiitos. 🙂

Laaksonen esittelee joka jaksossa yhden rikoksen, ja jaksoja voi kuunnella ihan missä järjestyksessä tahansa. Jaksot (jotka olen kuunnellut) ovat olleet reilun 40 minuutin mittaisia, joten ne ovat ihan sopivia vaikkapa kävelylenkille. Laaksosen ääni on miellyttävä, ja lenkillä tuleekin sellainen olo, että on kävelyllä kaverin kanssa, joka kertoo minulle jännittävää tositarinaa. Mutta podcasteja toki voi kuunnella muulloinkin kuin kävellessä. Yhtenä päivänä sain pölyt pyyhittyä (inhokkityö!) ihan huomaamatta, kun uppouduin yhteen Jäljillä-rikokseen. Myös niskan rentoutus pilates-pallon avulla sängyllä maaten sujuu oikein hyvin podcastia kuunnellessa.

Jäljillä on erittäin laadukas ja tyylikäs podcast; Laaksonen tekee jokaista tapausta varten huolellisen taustatyön etsien tietoa eri lähteistä. Hänen kriittinen asenteensa lähteitä kohtaan on myös plussaa. Tarinan hän kertoo niin yksityiskohtaisesti, että kuuntelija voi nähdä tapahtumat ja henkilöt mielessään aivan kuin kirjaa lukiessa tai äänikirjaa kuunnellessa. Näihin tosielämän tarinoihin uppoaa kuin hyvään kirjaan ja siten saa siirrettyä korona-ahdistuksen takavasemmalle – ainakin hetkeksi.

Jäljillä-podcastilla on myös Instagram-tili (@jaljilla_podcast), jonne Laaksonen laittaa jaksoihin liittyviä kuvia, ja siellä voi myös spekuloida mahdollisia syyllisiä ja rikostapahtumien käänteitä. Jaksoja voi kuunnella selaimenkin kautta podtail.comissa, jos se tuntuu helpommalta.

Tarkoitus oli tässä artikkelissa kirjoittaa myös parista espanjankielisestä podcastista, mutta jätänkin ne toiseen artikkeliin.

Jännittäviä kuunteluhetkiä! 😀