Perjantai-ilta eikä telkkarista tule mitään. Ei hätiä mitiä, elokuviahan voi vuokrata netistä.
Niinpä käännyin perjantai-iltana iTunesin puoleen: mitä siellä olisi tarjolla? Ensin oli päätettävä, millaisen elokuvan haluaisin katsoa. Muutama scifi-leffa näytti lupaavalta, mutta oma fiilis ei ollut juuri silloin notkollaan scifiin, joten lähdin hakemaan indie-elokuvaa. Wild osui heti silmään, ja vaikkei Reese Witherspoon kuulukaan lempinäyttelijöideni joukkoon, päätin antaa hänelle mahdollisuuden. 🙂 Päätös, jota ei tarvinnut katua. Wild onkin ensimmäinen elokuva, jonka olen vuokrannut Apple TV:n kautta. Sen tähden en lennosta keksinyt, mistä elokuvan tekstityksen sai päälle. Elokuvan englanti on ihan simppeliä ja helppoa ymmärtää, jos sen vain kuulee. Mutta monet repliikit ja sisäiset monologit ovat sen verran hiljaista mutinaa, ettei niitä kuule. Siksi katsoin leffan lauantaina uudestaan, kun ensin olin tehnyt hiukan salapoliisin työtä ja laittanut tekstityksen päälle Apple TV:n asetuksista.
Wild-elokuva pohjautuu Cheryl Strayedin samannimiseen kirjaan ja on siis tositarina. Se kertoo naisesta, Cherylistä, joka on sotkenut elämänsä perin pohjin, sekoillut huumeiden ja irtosuhteiden kanssa. Hän näkee kaupassa opaskirjan Pasific Crest Trail -vaellusreitille, ostaa sen ja päättää lähteä vaeltamaan tuota reittiä, joka alkaa Meksikon rajalta ja jatkuu aina Kanadan rajalle asti. Wild on siis The Way -elokuvan sukulainen, mutta Wildin rinnalla The Way on sittenkin sunnuntaikävelyä puistossa, vaikka onkin monella tavoin hieno elokuva. Wildissa sen sijaan näyttäytyy vaeltamisen realistinen puoli: epäinhimillisen raskas rinkka, veden ja ruoan puute, hiertymät, kipu, ruhjeet, haavat, irtoavat varpaankynnet. Wild tuo hyvin esiin myös sen, kuinka naisen pelot ovat erilaiset kuin miehen. Kun nainen kohtaa korvessa miehiä, he voivat olla yhtä vaarallisia kuin polulla häntäänsä kalisuttava kalkkarokäärme. On yritettävä lukea ilmeitä, eleitä, rivien välejä, voiko miehiin luottaa, ottaa avun vastaan vai häipyä paikalta juoksujalkaa.
Vaelluksen aikana Cheryl ei kohtaa ainoastaan läsnäolevan todellisuuden vaaroja, vaan yksinoleminen ajaa armottomasti esiin myös omat möröt mielen pimeimmistä sopukoista, ja kipeät muistot pulpahtavat pintaan matkan varrella. Kolmen kuukauden vaelluksellaan Cheryl käy läpi suhteensa äitiin, ex-mieheen, veljeen ja lopulta itseensä. Wild on myös tarina sitkeydestä, periksiantamattomuudesta ja siitä, että oman elämän suuntaa voi muuttaa. Joskus vain täytyy kaivautua syvälle itseensä, että voi ymmärtää: kaikki harhapolut, sekoilut ja haavoittumiset ovat ehkä sittenkin olleet oman reitin etappeja. Että jos saisi palata ajassa taaksepäin, tekisi kuitenkin samat asiat, koska on alun alkaenkin halunnut ne tehdä, tarvinnut niitä. Kaikki kokemuksemme – hyvät, huonot ja keskinkertaiset – ovat etappeja tähän pisteeseen, missä juuri nyt olemme. Ja vielä: voimamme tulevat samasta lähteestä kuin haavamme.
Witherspoon sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden, ja hän vetää kyllä Cherylin roolin hyvin, rehellisesti ja inhimillisesti. Varsinkin lopussa on kohtia, joissa Witherspoonilta tipahtaa kasvoilta ilmeet ja niihin jää jäljelle vain paljaus ja aukioleminen. Hyvin koskettavaa ja katsojaa lähelle tulevaa.
Kirjoitin ylös elokuvan loppukohtauksen tekstityksen, koska siinä on niin hienoja ajatuksia. Haluaisin antaa kiitoksen kääntäjälle, mutten tiedä, kuka hän on. Näin Cheryl ajattelee, kun seisoo sillalla, jonka nimi on Bridge of the Gods:
Tiesin vain, ettei enää tarvinnut tavoitella kaikkea.
Että kalan näkeminen veden pinnan alla riitti.
Että siinä oli kaikki.
Elämäni, kuten kaikki elämä, oli mystistä, peruuttamatonta ja pyhää.
Hyvin läheistä.
Hyvin läsnäolevaa.
Hyvin omaa.
Miten villiä olikaan… antaa sen olla.
Sanoja, sanoja 