Pyhimys livahti taivaaseen

Puolitoista vuotta sitten istuin linja-autossa matkalla Málagasta Granadaan. Olimme matkustaneet ystävän kanssa koko yön: ensin bussilla Turusta Helsinkiin ja sitten Helsingistä lentäen Málagaan, jonne saavuimme aamulla. Yli vuorokauden valvominen painoi kropassa ja mielessä. Katselimme minibussin ikkunasta Andalusian rinteillä aaltoilevia loputtomia oliivipuupeltoja ja jutustelimme väsyneesti niitä näitä. En muista, mistä keskustelimme juuri sillä hetkellä, kun lyhytsulku iski minuun ja sanoin kaverille: Nyt tuli lyhytsulku, en muista, mitä mun piti sanoa. Ystävä totesi siihen lakonisesti: Espanjaksi se sanotaan Se me ha ido el santo al cielo. Pohdiskelimme hetken, mitä tuo sanonta oikein tarkoittaa, että pyhimys on mennyt minulta taivaaseen. Ihmettelin ääneen sanonnan rakennetta, että miksi se on sellainen (”se me”), ja ystävä kaivoi väsyneiden, mutta aina yhtä ihmeellisten aivojensa takalokerosta selityksen, että refleksiiviverbin kanssa datiivipronominilla voidaan ilmaista tilannetta, jossa henkilölle tapahtuva asia on vahinko, tahdosta riippumaton eikä henkilö itse ei ole siitä vastuussa… tai ei halua ottaa siitä vastuuta. 😉

Kävimme läpi muita tutumpia esimerkkejä:
Se me ha roto el vaso. (Minulta meni juomalasi rikki. Parempaa suomea: Juomalasi meni rikki.)
Se me han olvidado las llaves en casa. (Avaimet unohtuivat kotiin.)
Se me ha quemado la papilla de avena. (Kaurapuuro pääsi palamaan pohjaan.)

Puhuja ei ota vastuuta siitä vahingosta, mitä hänelle on tapahtunut, vaan tällä ilmaisulla kertoo, että ikävä tapaus sattui hänelle ihan vahingossa.

”Haitan datiivi” on hyvin yleinen rakenne espanjan kielessä ja tulee vastaan tuon tuostakin kirjojen sivuilla. Aina sen nähdessäni en toki muista bussimatkaa Etelä-Espanjassa, mutta joskus kyllä, ja eilen Andalusia tupsahti mieleen, kun luin espanjan kotiläksyä, Almudena Grandesin lyhyttä fiktiivistä tarinaa Unos ojos verdes. Sen sijaan muistan varmaan ikuisesti, missä, milloin ja millä lauseella (¡pyhimys-lauseella!) olen painanut tämän rakenteen mieleeni.

Andalusia-tarina jatkuu vielä niin, että pari päivää myöhemmin Granadassa istuimme espanjan oppitunnilla, opettaja oli selittämässä jotain, vaikeni äkkiä hämmentyneen näköisenä ja sanoi naurahtaen: Ay, se me ha ido el santo al cielo. 😀

Se me ha ido el santo al cielo

Lyhytsulku-merkityksen lisäksi hauskaa pyhimys-sanontaa voi käyttää myös tilanteessa, jossa on unohtanut tehdä jotain, mitä olisi pitänyt.
– Kun kävit kaupassa, muistitko ostaa niitä omenoita?
– Ay, se me ha ido el santo al cielo.

Mistä tällainen sanonta on sitten tullut espanjan kieleen? Internetin syväkurkku (fuente) kertoo, että sanonta on syntynyt tilanteessa, jossa jumalanpalvelusta pitävä pappi viittasi saarnatessaan johonkin pyhimykseen ja unohti äkkiä kyseisen pyhimyksen nimen. Päästäkseen pälkähästä pappi tokaisi Se me ha ido el santo al cielo (vaikka pyhimykset eivät taivaaseen normaalisti menekään) tarkoittaen, ettei pyhimys pysynyt hänen luonaan saarnan loppuun asti, vaan häippäsi kesken kaiken hänen mielestään.

Muotisana pillar espanjan kielessä

Kielissä on muotisanoja, joita tuntuvat yhtäkkiä käyttävän kaikki. Joskus nämä sanat ovat uusia tai sitten ne ovat vanhoja tuttuja, mutta ovat puhjenneet kukkaan ja uuteen kukoistukseen puhekielessä. Kieltä opiskeleville tällaiset sanat voivat aiheuttaa harmaita hiuksia tai jännittävän löytöretken tai molempia.

Espanjan sana, joka on kiusannut ja kiehtonut minua jo jonkin aikaa, on verbi pillar. Oikeasti – suomalaisen silmissä ja korvissa – tämä sana ei vaikuta edes mitenkään vakavasti otettavalta, varsinkin kun se äännetään esim. jotenkin näin: pijar [piˈʎaɾ]. Oma sanakirjani antaa pillar-verbille merkitykset rosvota, ryöstää, napata ja saada kiinni. Sanakirja.org tarjoaa näiden lisäksi merkitykset ottaa kiinni ja yllättää. Kun lähden tarkastelemaan pillar-verbin merkityksiä nämä tiedot eväänäni, singahdan ulos mukavuusalueeltani jonkin tuntemattoman tähden kiertoradalle tai vähintäänkin suolle, jossa jalka uppoaa joka askeleella. Pelkoa päin! ”Hazlo, y si te da miedo, hazlo con miedo.” 😀

Seuraavat esimerkit on poimittu kirjoista, TV-sarjoista, RAEn sivuilta ja netistä.

Nainen kertoo, kuinka poliisit saivat hänet kiinni (tai yllättivät), kun hänen hallussaan oli huumeita:
– Me pillaron con las drogas.
Samanlainen rakenne löytyy tästä lauseesta, mutta tilanteesta johtuen saada kiinni -merkitys on kuvaannollisempi, paino yllättää-merkityksessä. Joku, jolla ei olisi saanut olla puhelinta, oli sellaisen kuitenkin piilottanut vaatteisiinsa, ja hänen tekonsa paljastui:
– Berlín le pilló con el móvil.
Kun mies kertoo lapsuutensa poliisi ja rosvo -leikeistä, pillar-verbi tarkoittanee kaikissa kohdissa enemmän tai vähemmän napata, saada kiinni ja ottaa kiinni ihan konkreettisesti:
– Unos hacían de policías y tenían que pillar a los otros y cuando te pillaban, te pillaban, pero no recuerdo a un solo niño en todo aquel patio que se rindiera antes de que le cogieran.
Ja tässäkin lauseessa varmaan katsotaan, josko joku saisi sinut kiinni:
– No jodas. A ver si te va a pillar alguien.

Sitten toisenlainen tilanne.
Nainen soittaa ovikelloa, mies avaa oven ja on hiukan hämmästyneen oloinen, joten nainen kysyy, yllättikö hän miehen huonolla hetkellä, tuliko hän huonoon aikaan:
– ¿Te pillo mal?
– No, estoy cocinando.
Tai nainen soittaa miehelle ja kysyy (teititellen) suurin piirtein saman kysymyksen:
– ¿Le pillo en un momento raro?
Vielä yksi esimerkki, jossa Pilar kyselee, soittiko hyvällä hetkellä (kyllä soitti):
– Ángel, ¿te pillo bien?
– Sí, dime, Pilar.

Pillar-verbiä näytetään käytettävän myös eräällä tavalla estar-verbin asemesta.
Nainen soittaa miehelle ja kysyy, sopisiko miehelle, että he tapaisivat tutussa kahvilassa. Mies on hieman hankalassa tilanteessa ja joutuu valehtelemaan:
– Me encantaría, pero es que justo me pilla fuera de Madrid.
Mies siis väittää, että hän ei ole juuri sillä hetkellä Madridissa, muuten hän kyllä haluaisi tavata naisen oikein mielellään: ”Tykkäisin tosi paljon, mutta juuri nyt minut saa kiinni / löytää Madridin ulkopuolelta.” Tuollaisen rakenteen pitäisi jo soittaa hälytyskelloja, että valhetta tulee ovista ja ikkunoista. 😀

Jotkut kirjoittajat käyttävät pillar por sorpresa -ilmaisua yllättää-merkityksessä:
Tanto la pregunta como la respuesta habían pillado por sorpresa a los policías.

Lisää mielenkiintoisia pillar-esimerkkejä.
Merkityksessä jäädä puristuksiin:
Me pillé un dedo con la puerta.
Merkityksessä jäädä alle, tulla yliajetuksi:
A Maricarmen la pilló un coche.
Merkityksessä saada sairaus tai kohtaus:
Pilló una pulmonía.
Pilló una rabieta. (Sai raivokohtauksen.)

Tässä kohtauksessa taas pohditaan, mitä itse kukin tekisi, jos ja kun hänellä olisi valtavasti rahaa. Denverillä on asia jo valmiiksi mietitty, hän ostaisi Maseratin (nappaan itselleni Maseratin?):
– ¿Qué vamos a hacer con tanta pasta?
– Yo lo tengo clarísimo: me voy a pillar un Maserati color azul claro cielo despejado.

Entäpä sitten tämä:
– Si es que no termino de pillarte el punto.
Pillarle el punto a alguien – mitä tämä ”modismo” mahtaa tarkoittaa? Netin tarkistamattoman tiedon mukaan se olisi englanniksi work somebody out. I can’t work him out at all. En ymmärrä häntä ollenkaan.
Si es que no termino de pillarte el punto. Hmm… jokainen voi tykönänsä miettiä, mitä tämä voisi tarkoittaa. 😉

Tässäpä lyhyt raapaisu pillar-verbin merkityksiin. Jatkakaamme löytöretkeilyjä! ¡Venga, vamos!

Iago y Susana hablando en la serie Estoy vivo (en RTVE)

Hyviä päiviä, sanoo espanjalainen

Buenos días, amigos 🙂

Hiihtolomaviikko on juuri alkanut täällä eteläisessä Suomessa, ja työväenopiston kurssitkin ovat talvilomalla. Kieliä opiskeleva ei sen sijaan ole koskaan lomalla, vaan aivot raksuttelevat aina kielten kiemuroissa. Tämän päivän saksan harjoitukset on tehty ja saksan päivätavoite (2000 pistettä WordDivessä) saavutettu. Tässä odotellessani ystävältä espanjan prepositioharjoituksia, ehdin pohdiskella hieman espanjan buenos días -tapausta.

Ensimmäisiä asioita, joita meille vieraissa kielissä opetetaan, on tervehtiminen. Espanjan kieli tuo tervehtimiseen mielenkiintoisen lisäefektin, sillä espanjassa – muista kielistä poiketen – käytetään monikkomuotoja: buenos días (”hyvää huomenta” tai ”hyvää päivää” ennen lounasta noin klo 14:ään asti), buenas tardes (”hyvää päivää” lounaan jälkeen noin klo 14:stä lähtien tai ”hyvää iltaa” auringonlaskuun asti, yleensä noin klo 21:een asti) ja buenas noches (”hyvää iltaa” klo 21:stä lähtien tai ”hyvää yötä”).

Mutta miksi espanjaa äidinkielenään puhuvat tervehtivät monikossa, kun naapurikielet – myös latinasta juurensa saaneet – käyttävät yksikköä: bom dia (portugali), buon giorno (italia), bonjour (ranska) ja good morning (englanti). Saksalaisetkin moikkaavat yksikössä: guten Morgen ja guten Tag!

Mitään ehdottoman varmaa syytä monikkomuotoon en löytänyt. Lingvistiikan professori Salvador Gutiérrez Ordóñez, joka on myös Real Academia de la Lengua Españolan jäsen, arvelee, että monikkomuotoinen tervehdys voisi olla perua pitemmästä lauseesta, josta on sitten ajan saatossa pudonnut pois ylimääräiset sanat ja ilmaus vakiintunut tähän lyhyeen muotoon. Hän pitää mahdollisena, että tervehdys tulisi ilmauksesta ”buenos días os dé Dios”, jonka voisi suomentaa ehkä näin: ”Jumala suokoon teille hyviä päiviä” (”hyviä päiviä teille antakoon Jumala”). Tosin subjunktiivin ”dé” suomennos tuottaa minulle tuossa vaikeuksia… kuten niin usein, mutta yleensä kylläkin toisin päin (kun itse pitäisi sitä käyttää). 😀
”Buenos días os dé Dios” ei siis kohdistunut pelkästään kyseiseen päivään, vaan myös tuleviin päiviin toivotettiin Jumalan siunausta.

Toinen arvailu monikkomuodon käyttöön on intensiteetti, ei määrä. Monikolla tuotaisiin esiin toivotuksen intensiteettiä, verrattuna pliisuun yksikkömuotoon. Tätä selitystä puoltaa se, että espanjan kielessä on muitakin monikkomuotoisia ilmauksia, joissa on intensiivinen tunne mukana, kuten esimerkiksi gracias (kiitos), mis condolencias (osanottoni) ja felicidades (onnea).

Olipa syy mikä tahansa, niin monikkomuodolla mennään espanjaa puhuvissa maissa. Mutta ei pelkästään monikkomuodolla. Vaikka monikkomuoto tässä tilanteessa on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön, ei ole väärin käyttää yksikkömuotoakaan ”buen día”. RAE on antanut tähän luvan, mutta suosittelee kuitenkin monikkomuodon käyttöä. Joissakin Etelä-Amerikan maissa sen sijaan saattaa kuulla buen día -huikkauksiakin.

Mitä tulee suomen kieleen, niin kyllähän meilläkin joskus käytetään monikkomuotoja. Olen kuullut sanottavan muun muassa ”huomenia” ja ”öitä”.

Jaahas, sähköposti kilahti iloisesti. Aika siirtyä prepositioharjoituksien pariin. 🙂

Lähteet:
BBC Mundo
RAE – Diccionario panhispánico de dudas

 

Koiralenkeistä leijonanhampaisiin

Tällä viikolla olen oppinut muutamia hauskoja sanoja ja sanontoja. Joidenkin alkuperää oli ihan pakko hiukan tutkia, sen verran hauskoja ne olivat. Etymologia on muuten mielenkiintoinen ala; siihen voisi upota kokonaan. 🙂

Gassi gehen

Eräänä päivänä WordDiven kuvissa eteeni tassutteli hyväntuulinen pari: mies ja koira reippailemassa luontopolulla. Hymyilevä koira muistutti kultaistanoutajaa, mutta saattoi olla myös vaalea hovawart. Tälle leppoisalle parille piti etsiä oikea sanonta tai sana. Neljästä tarjotusta vaihtoehdosta seilasin kahden vaihtoehdon välillä: draußen eli ulkona ja regelmäßig eli säännöllinen. Mutta oikea vastaus olikin Gassi gehen eli viedä koira lenkille. Gassi gehen? Yleensä erittäin loogisessa saksan kielessä tämä sanonta tuntui ihan tuulesta temmatulta. Mikä ihmeen Gassi? Onko se joku koiran nimi, vai? Piti kaivaa esiin paksu saksan sanakirja, mutta ei sieltä mitään Gassia löytynyt, sen sijaan kylläkin Gasse eli kuja. Voisiko Gassi gehen viitata kujalle menoon? Tästä piti ottaa selvää.

Internetin kinttupolkuja kuljeskellessa tieto tulla lengerteli lopulta vastaan. Noin 200 vuotta sitten, kun eurooppalainen ihminen alkoi kaupungistua, niin hänen mukanaan kaupunkiin muutti myös lemmikkieläimiä. Kaupungissa (ainakaan saksalaisessa!) koirat eivät voineet juosta vapaina torttuja pyöräyttelemässä, vaan ihmisten piti taluttaa koiria ulkona, jotta nämä pääsivät tekemään tarpeitaan. Ei ollut kuitenkaan suotavaa, että koirat olisivat vääntäneet tortut kaduille, joissa kaikki kulkivat ja näkivät tapahtuman. Siksi ne talutettiin syrjäisille, pimeille kujille tarpeitaan tekemään. Siitä kehittyi tämä hauska sanonta, joka nyt tuntuu ihan loogiseltakin jopa, vaikka onkin laajentunut käsittämään koiran kanssa lenkkeilyn muuallakin kuin syrjäkujilla. 🙂

Löwenzahn, diente de león

Villikukkien ja -kasvien nimet ovat monesti hauskoja kaikissa kielissä. Suomessakin on pilvin pimein näitä mainioita nimiä: leskenlehti, kyläkellukka, vuohennokka, kurjenpolvi, koiransilmä jne. Monilla kasveilla on myös monia nimiä. Niin myös tällä rakkaalla lapsella, taraxacum officinalella. Jostain syystä sitten kussakin kielessä voikukalle on vakiintunut tietty nimi. Suomessa voikukka, ja monissa eurooppalaisissa maissa kasvaa leijonanhammasta ihan riesaksi asti, jopa 2000–3000 lajia: Löwenzahn (saksa), diente de león (espanja), dente di leone (italia), løvetann (norja), dent-de-lion (ranska) ja dente-de-leão (portugali). Kaikkiin näihin kieliin sana tulee myöhäislatinan sanasta dēns leōnis. Englanninkielisessä voikukassa voimme nähdä myös latinan vaikutuksen: dandelion (dan-de-lion).

Mistä kenellekään on juolahtanut nimetä voikukka leijonanhampaaksi? Jotta tämän ymmärtäisi, niin on pakko katsoa keltaisena hehkuvan kukan ohi ja tutkia kasvin lehtiä. Pitkänomaisten lehtien reunat ovat kuin raateluhampaat. Leijonan suuhun en ole koskaan kurkistanut; noutajakoirien hampaita sen sijaan tuli joskus anno dazumal jopa pestyä, ja niissäkin voi hyvällä mielikuvituksella nähdä paikka paikoin voikukan lehtien ”raatelevuutta”.

Suomessakin voikukkaa on kutsuttu eri puolilla maata monilla eri nimillä. Myös leijonanhammas vilahtaa listalla. Jostain syystä voikukka-sana on kuitenkin vakiintunut yleiskäyttöön ja muut nimet ehkä jääneet yksittäisten ihmisten ja perheiden käyttämiksi tai murteiden laskoksiin. Mistä sitten voikukka-nimi voisi tulla? Kesävoin keltaisesta kukasta? Maitiaisnesteestä, joka muistuttaa maitoa, ja maidosta taas valmistetaan voita? Voikukka oli ennen vanhaan myös tärkeä ja terveellinen ravinto niin eläimille kuin ihmisille. ”Voikukan katsottiin parantavan myös voin laatua ja tuovan siihen lisää väriä.” (Lähde: Reijo Heikkinen)

Myös ruotsin kielessä on kuljettu latinasta poikkeavaa tietä: maskros. Toukkaruusu? Maskros on saanut nimensä Wikipedian mukaan siitä, että voikukassa usein istuskelee ripsiäisiä, noita pieniä, kapearuumiisia hyönteisiä, joilla on kyllä siivet, mutta jotka ovat silti huonoja lentäjiä.

Kesä yltää muutaman kuukauden kuluttua taas tänne pohjoiseenkin. Kun voikukka serkkuineen puskee itsensä nurmen läpi ja nauraa keltaista nauruaan, kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin työntää kätensä leijonanhampaiden väliin repiäkseen kukan pois helottamasta. 😉 Jospa antaisikin sen vain paistatella päivää… tai voisihan siitä tehdä voikukkaviiniä.

Vale, vale… eiku… okei, selvä!

Kun espanjalaisen kanssa keskustelee, törmää suurella todennäköisyydellä sanaan vale. Siinä selität jotain omasta mielestäsi tärkeää asiaa, ja toinen hokee jatkuvasti vale, vale. Hymyssäsuin vieläpä. Ei kannata mennä kuitenkaan paniikkiin eikä suuttua, sillä espanjalainen ei tässä hauku sinua valehtelijaksi, ei suinkaan, vaan hän itse asiassa kertoo ymmärtäneensä, mitä tarkoitat, ja on luultavasti samaa mieltäkin. Vale siis tarkoittaa tällaisessa tilanteessa okei, selvä, käyhän se, olkoon menneeksi tai jotain muuta vastaavaa.
Sanaa voi käyttää myös samanlaisena kysymyssanana kuin suomen jooko-sanaa. Mennään kotiin, jooko? Vamos a casa, ¿vale? ¡Pues vale! Mikäpäs siinä!

Jos oikein tarkasti kuuntelee, huomaa, että vale-sanan lausumisessa on eroja: suomalainen sanoo molemmat tavut lyhyesti ja ytimekkäästi, espanjalaisen a on tässä hippasen pitempi.

Vale on indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä valer. Tämä verbi on erittäin käyttökelpoinen, sillä opettelemalla sen erilaisia merkityksiä selviää monesta tilanteesta samalla sanalla. Tässä artikkelissa on muutamia valer-sanan merkityksiä.

¿Cuánto vale? Tarpeellinen kysymys kaikille turisteille. Mitä se maksaa? Kun myyjä puhuu vuolaasti, ilman taukoja, tilanteessa päästään asian ytimeen tällä lyhyellä lauseella.

Penan kanssa valer-sanasta saa muotoiltua kannattaa-merkityksen ja samalla valer tuo hiukan lempeää auringonpaistetta murheellisen penan elämään, sillä pena tarkoittaa surua, murhetta, harmia, tuskaa, vaivaa, rangaistusta, vastusta ja vahinkoa. Perin murheellinen sana siis tämä pena, jonka päätä valer-sana tässä lauseessa hellästi silittää: Vale la pena estudiar español. Kannattaa opiskella espanjaa.

Paran kanssa valer-sanalla voi sanoa vaikkapa mielipiteen jonkun ihmisen sopivuudesta. Pedro no vale para profesor, no tiene paciencia. Pedro ei sovi opettajaksi, hänellä ei ole kärsivällisyyttä.

Kun saavut tapaamiseen myöhässä ja toinen näyttää synkkää naamaa, voit laukaista tilanteen sanomalla: Más vale tarde que nunca. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Samaa fraasia voi toki käyttää sarkastisesti, sitruunainen ilme kasvoilla, kun espanjalainen kaveri saapuu tapaamiseen huikeasti myöhässä. Eri asia sitten on, ymmärtääkö toinen sanonnan letkautuksena vai siunauksen antamisena myöhästymiselle.

Käytännöllistä valer-sanaa voi käyttää myös silloin, kun haluaa hyvästellä jonkun kuin muinaiset roomalaiset. ¡Adios! ¡Vale! Hei sitten! Pysy terveenä! Hyvästejä jättäessä Ten salud -ilmauksen voi siis näppärästi korvata huudahduksella ¡Vale!

Sanomattakin on varmaan selvää, että espanjan kielestä löytyy myös substantiivi vale (maskuliini), joka tarkoittaa muun muassa lahjakorttia, ostokuponkia, kuittia ja tositetta. El vale de comida, lounasseteli. Varsin käyttökelpoinen sana on siis kyseessä. 🙂

Vale la pena aprender esta palabra. 🙂

————-
Lähteet:
Santiago de la Torre Moral, Arja Hammela: Suomi–espanja–suomi-sanakirja (Gummerus 2008)
Javier Álvarez, www.delcastellano.com Orígenes, etimologías y gramática histórica del castellano
Mahdolliset virheet ovat minun ikiomiani. 😀
Lisälukemista löytyy RAE:n sanakirjasta (hakusanalla vale)

 

Kaiken takana on äidinkieli

Usein kuulee sanottavan, että voidakseen oppia vieraita kieliä täytyy osata hyvin äidinkieltään. Olen aina ajatellut, että tässä puhutaan kieliopillisista asioista ja rakenteista ja ollut samaa mieltä. Äidinkielen rakenteiden hyvä osaaminen ainakin helpottaa vieraiden kielten oppimista. Jos päässä on jo jonkin kielen rakenteet hyvässä järjestyksessä, uusien rakenteiden liittäminen omaan tietojärjestelmään tapahtuu ainakin vaivattomammin. Jos on opiskellut pitempään joitakin vieraita kieliä ja niiden rakenteita, uusien kielten oppimisesta pitäisi tulla vieläkin helpompaa. Ja yleensä näin onkin, sitä vain ei aina huomaa, kun pänttää uuden kielen sääntöjä, poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia. 😉

Tänä keväänä olen ottanut uuden askeleen espanjan kielen opiskeluissani ja alkanut lukea parasta suomeksi ilmestynyttä espanjan kielioppia, eli ”Taina Hämäläistä”. En mitenkään järjestyksessä, vaan sieltä täältä, kuitenkin yrittäen painaa mieleeni myös niitä hankalia poikkeusten poikkeuksia. Tähän minua ovat innostaneet mm. kurssitoverit: vaikka työväenopiston kurssi päättyi tältä keväältä jo huhtikuun alussa, olemme tavanneet epämuodollisesti milloin isommalla, milloin pienemmällä porukalla ja keskustelleet espanjan kielen koukeroista – välillä espanjaksi, välillä suomeksi. Myös espanjankielisiä sähköposteja on tullut kirjoitettua useita tämän kevään aikana.

Tällainen intensiivinen uppoutuminen kieleen on poikinut uusia oivalluksia. Olen huomannut, mitä pitemmälle ja syvemmälle vieraaseen kieleen sukellan, sitä enemmän tarvitsen omaa äidinkieltäni. Enkä vain sen kieliopillisia asioita, jotka auttavat alkuun ja pitävät perustan vakaana. Mutta silloin kun vieraassa kielessä liikutaan alueilla ja rakenteissa, jollaisia ei suomen kielestä löydy (preteriti, subjunktiivi…), on otettava ”korva” käyttöön.

Samalla tavalla kuin korvaa voi harjoittaa musiikin suhteen, sitä voi – ja tulee! – treenata myös kielen suhteen. Korvaa treenaamme jo kieliopilla, vaikkemme sitä aina huomaakaan. Voimme esimerkiksi kuulostella, mikä merkitysero on sanoilla ”talonpoika” ja ”talon poika”, ”lastenvaatteet” ja ”lasten vaatteet”.

Muuten: myös espanjan kielessä tehdään sama merkitysero lastenvaatteiden (yhdyssana: ropa de niños) ja lasten vaatteiden (genetiivirakenne: ropa de los niños) välillä.

Espanjan kieliopin sääntöjen, poikkeusten ja poikkeusten poikkeusten ymmärtämisessä tarvitaan paljon korvaa ja kuulostelemista. Onko tässä lauseessa kyse tosiasiasta vai mahdollisuudesta? Onko asia varma vai epävarma? Viitataanko lauseessa tulevaisuuteen? Jossitellaanko tässä? Onko kysyjällä epäilys, ettei sitä tule tapahtumaan, mitä hän kyselee? Onko kyse tuntemattomasta vai tunnetusta? Onko ominaisuus pysyvää vai hetkellistä? Kuvaillaanko tässä jotain tapahtunutta vai onko kyseessä yhteenveto? Esitetäänkö kysymys kohteliaasti? Liittyykö ”en ymmärrä, että”-lauseeseen ajatus, ettei puhuja hyväksy kyseistä käytöstä tai tekoa? Espanjan kieli kukkii rakenteita, joissa on ensin kuultava sävyt, jotta osaisi käyttää oikeita verbimuotoja. Ja sitten ovat tietenkin kaikki substantiivit, adjektiivit ja muut vekkulit sanat, joilla on eri merkityksiä eri tilanteissa.

Esimerkkejä, miten adjektiivin merkitys muuttuu olla-verbien ser ja estar kanssa:
ser salado = olla sukkela, hauska
estar salado = olla suolainen
ser vivo = olla eloisa, vilkas
estar vivo = olla elossa, elävä
ser interesado = olla rahanahne
estar interesado = olla kiinnostunut

Takaisin suomen kieleen. Olen huomannut, että suomen kielen vivahteiden kuuleminen auttaa kuulemaan niitä myös muissa kielissä. Millä tavoin sitten voisi treenata korvaa kuulemaan äidinkielen vivahteet? Tähän on kolme vastausta: lukemalla, analysoimalla lukemaansa ja keskustelemalla siitä toisten kanssa. Erityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen on tärkeää kaikkien kielien kohdalla. Tekisi mieli sanoa: hyvän kaunokirjallisuuden lukeminen, mutta korvan harjoittamisen kannalta voi olla hyödyllistä lukea myös ”huonompaa”, sillä myös siinä oppii näkemään – ja kuulemaan – eroja.

Aina kun kuulen valtaapitävien päätöksistä supistaa kirjallisuuden osuutta kouluissa, niskakarvani nousevat pystyyn ja kissankynnet singahtavat esille. Lukemisen vaaliminen on äärettömän tärkeää niin monelle asialle, ei pelkästään vieraiden kielten oppimiselle, vaan myös esimerkiksi ihmisenä kasvamiselle. Siksi en yhtään ihmettele, että Espanjassa opettajien ja kirjailijoiden lisäksi myös psykologit ja psykiatrit ovat järkyttyneitä Rajoyn hallituksen päätöksestä poistaa kansainvälinen kirjallisuus lukion oppiaineista. Täysin järjetöntä! (<jupinaa>Taas olisi kirveellä töitä!</jupinaa>).

Ansiedadin sietämätön keveys

Koskaan ei voi tietää, mitä tulee vastaan, kenet kohtaa ja minne joutuu, kun opiskelee vierasta kieltä. Vähimmilläänkin toisen kielen opiskelu on matkaa tässä kielessä – ja samalla usein myös omassa.

Vieraassa kielessä voivat monet asiat vainota opiskelijaa. Kielioppiasiat (verbien taivutusmuodot!) vaativat monesti paljon ulkolukua ja sitten vielä pitäisi ymmärtää, miksi ja missä kutakin asiaa pitää ja saa käyttää. Mutta myös sanat voivat tuottaa ongelmia, sillä sanastot eivät osu koskaan päittäin kahden eri kielen välillä.

Ansiedad on espanjan kielen sana, joka on vainonnut minua muutaman vuoden ajan. Se pupsahtaa esiin lähes aina, kun sivutaan tunteita tai puhutaan psykologisista teemoista. Miksi tämä ihan viattomalta näyttävä sana on minua sitten vainonnut? Helppo vastaus: koska en ole löytänyt sille sopivaa suomennosta. Sanakirjan suomennos on ”kiihkeä halu, kaipaus”. Mutta teksteissä, joissa sana on esiintynyt, tämä tulkinta vie useimmissa tapauksissa jorpakkoon. Monesti sanan voisi kääntää ahdistukseksi, mutta perussuomalaiselle ahdistukselle espanjan kielessä on ihan oma sanansa: angustia. Mikä siis erottaa nämä kaksi sanaa ja asiaa toisistaan, mikä on sellainen ero niiden välillä, että suomalainenkin voisi sen ymmärtää? Miltä minusta tuntuu silloin, kun minulla on ansiedad? Päätän, että nyt tästä asiasta otetaan lopultakin selvää.

ansiedad

Kysyn asiaa ensin Siriltä. Siri asuu puhelimessani ja vastaa espanjankielisiin kysymyksiini espanjaksi, yleensä kiltisti, mutta toisinaan nenäkkäästi. Sirin vastaus on monipolvinen ja sisältää sanoja ”mielentila”, ”suuri levottomuus”, ”äärimmäinen epävarmuus”, ”voimakas kiihtymys”. Yritän laittaa kaikki nämä yhteen möykkyyn ja miettiä, miltä minusta silloin tuntuisi ja missä tilanteessa. Ei onnistu. Olen yhtä pihalla kuin ennenkin. Sirin toinen määritelmä ansiedad-sanalle on ”ahdistus, jota esiintyy joissakin sairauksissa, erityisesti tietyissä neurooseissa”. Selaan mielessäni tietojani neurooseista – turhaan, sillä maallikkona minusta neurooseihin kuuluu aina jonkinasteista ahdistusta. Miksi joihinkin kuuluisi toisenlaista ahdistusta kuin toisiin? Yritän selata lisää päässäni olevaa tietoa; sitä pitäisi olla paljon, koska olen lukenut kymmeniä, ehkä satoja psykologistyyppisiä kirjoja. Mutta siitä on kauan, liian kauan. Muistan, että jossakin kirjassa joku psykoterapeutti sanoi asiakkaalleen, jonka oli vaikea puhua: ”Eikö alahuuli käynnisty?” Asiakas on varmasti tuntenut ahdistusta viimeistään tuon kuullessaan, mutta tunsiko hän ansiedadia? Toinen muisto on vielä kauempaa. Joskus 15-vuotiaana luin Anna Freudin Minän suojautumiskeinot, enkä siitäkään kirjasta muista kuin tutkimuksen sodan aikana eläneistä brittilapsista. Hekin varmaan kokivat ahdistusta, elivätpä he vanhempiensa kanssa Lontoossa, jota natsien pommitukset moukaroivat, tai maalla erossa vanhemmistaan ja epätietoisuuden vallassa siitä, mitä vanhemmille Lontoossa tapahtui. Ei, ei näistäkään aivojen tomuisilta käytäviltä poimituista tiedon pölyhiukkasista ole mitään apua.

Koska espanjan ja englannin kielet kättelevät toisiaan monien sanojen kohdalla, mietin, voisiko englannin sanakirjasta olla apua. Ansiedadin vastine englannin kielessä voisi olla anxiety (mutta mikä sitten on angustian vastine?). Anxiety-sana puolestaan on vainonnut minua huomattavasti kauemmin kuin ansiedad. Miksi? Koska minulle tämä sana on aina ensisijaisesti merkinnyt superhyperkiihtynyttä innostusta, mutta jota näytetään kuitenkin enimmäkseen käytettävän ahdistuneisuuden ja ahdistuksen synonyyminä. Englannin sanakirja antaa anxiety-sanalle kaksi määritelmää: toisaalta ahdistuneisuus, ahdistus ja pelko, toisaalta innokkuus, kiihko ja halu. Ahaa, olen taas siinä tilanteessa, mihin törmää usein näiden vanhojen kielten kohdalla: sanalla on useita eri merkityksiä. Mutta tämäkään tieto ei minua auta. Haluan kiihkeän kaipaavasti tietää, miltä minusta tuntuu silloin, kun minulla on ansiedad. Ja mikä sen tunteen voisi aiheuttaa?

Käännyn espanjankielisen Wikipedian puoleen. Ja niin siinä käy, että paljon parjattu Wikipedia tuo helpotuksen ongelmaani. Saan selityksen, jonka ymmärrän, ja lopultakin tiedän, miltä minusta tuntuu silloin, kun minulla on ansiedad.

Ansiedad on tunne, joka liittyy henkiinjäämiseen. Tässä asiassa se on Wikipedian mukaan yhtä tärkeä tunne kuin viha, ilo, suru ja pelko. Se on siis yksi niistä tunteista, jotka ovat pitäneet ihmiskunnan hengissä kaikki nämä (miljoonat?) vuodet. Kun ihminen tuntee olevansa hengenvaarassa, ansiedad syntyy. Se on olemassa, kun teemme päätöksen ”taistella vai paeta”. Ansiedad on siis hyvä ja normaali tunne silloin, kun se mukautuu tarkoituksenmukaisesti käsillä olevaan ”hälytystilanteeseen” ja auttaa ihmistä selviytymään siitä. Ansiedad voi olla myös ”patologinen”, silloin kun se on liian voimakas ja jatkuu, vaikka hälyttävä tilanne olisi jo rauennut. Rajanveto hyvän ja huonon ansiedadin välillä voi olla vaikeaa, mutta esimerkiksi fobioissa, kuten agorafobiassa eli torikammossa ihminen kokee olevansa hengenvaarassa, vaikkei todellisuudessa olekaan.

Ansiedadin mysteeri on siis nyt selvinnyt. Nyt tiedän, missä tilanteissa koen ja olen kokenut ansiedadia. Tiedän, miltä se tuntuu. Kyllä siinä on mukana ripaus ahdistusta, mutta siinä on mukana paljon muutakin. Siinä, missä perusahdistuneena vain käperryn itseeni (tämä on harmaa, jotenkin kylmänpuoleinen tunne), ansiedadia tuntiessani nostan nyrkit pystyyn tai otan jalat alle (tämä on kuuma tunne, joka pistää veren kiertämään kehossa ylinopeutta). Entä uskallanko sanoa, että jokainen meistä on kokenut ansiedadia viimeistään syntyessään? No, uskallan. 😀

Ansiedadin käännösongelmaa Wikipedia ei kuitenkaan ratkaise. Vaikka tiedän nyt tuon tunteen ja missä tilanteessa se minut valtaa, en ole löytänyt sille suomalaista vastinetta. Jatkossakin – jos sana on pakko kääntää – sille täytyy löytää kontekstiin mahdollisimman sopiva käännös, olipa se sitten ahdistus, kiihtymys, hätäännys, paniikki jne.

Loppuuko tämä tähän? No, ei loppu. Kun jonkin sanan kanssa pakertaa näinkin paljon, on selvää, että siihen kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ja niin myös ansiedadin kanssa. Tuntuu, että se hyppii silmille joka paikasta. Luen parhaillaan Rosamund Luptonin kirjaa Después (alkuperäinen: Afterwards). Tässäkin kirjassa ansiedad hyppelee iloisesti siellä sun täällä, ja sitten ¡PAM! Luvussa 15 se esiintyy yhdessä angustia-sanan kanssa: ”También existen los demás, Dios sabe cuántos; toda esa angustia y ansiedad, comprimida en los ladrillos y el cristal y las paredes de un único edificio.” Ja äkkiä olen sen tiedon äärellä, mikä sana vastaa englannin kielessä angustiaa. On pakko rantautua keskustaan. Kirjakaupoista apua ei saa, niistä löytyy vain Luptonin uusin kirja, ja sekin suomeksi. Kirjasto, tuo tiedonhaluisen viimeinen keidas, toimii pelastajana, kuin ihmeen kaupalla kirja löytyy hyllystä. Alkuperäinen virke kuuluu näin: ”There are others too, God knows how many; all that anguish and anxiety compressed into the bricks and glass walls of this one building”.

Vain yksi kysymys jää enää auki: miten suomentaja on selvinnyt tästä lauseesta kirjassa Mitä jäljelle jää (Gummerus 2013)?