Pääsiäisestä tuli Pascua

Pääsiäinen on hyvä hetki tehdä kaikenlaisia omia juttuja. Siihen ei liity mitään joulun kaltaista hässäkkää ja tohotusta, vaan rauhallista oleilua ilman paineita. Aurinko paistaa ulkona ja on lämmintä, mutta kun murtuneen varpaan kanssa ei pääse metsälenkille, voi tehdä muita juttuja.

Vaikka espanjanopiskelu on nyt tauolla, koska työväenopiston kurssit ovat tältä lukuvuodelta saatu päätökseen, on tämä pääsiäinen sujunut vielä espanjan kielen merkeissä. Ensin sain väännettyä kauan työn alla olleen ”sarjakuvansarjan” ensimmäisen tuotoksen Ola – Hola. Näitä vitsejä, sana- ja sanontaleikkejä on muistikirjassani jo aika kasa, mutta koska en ole piirtäjä, kuvien saaminen teksti-ideoihin on työn ja tuskan takana. Nyt keksin käyttää Second Lifessä ottamiani valokuvia tähän Aalto-sarjikseen, ja sain kuin sainkin sanottavani tuotua esiin myös kuvina. Tosin alkuperäinen idea oli rankempi, mutta koska monelle saattaa tulla jo tästäkin ikävä tsunamimielleyhtymä, päätin tehdä Olasta vähemmän rankan. Ihailen kuitenkin islantilaista sarjakuvapiirtäjää Hugleikur Dagssonia, joka uskaltaa hyvää makua railakkaasti rikkoen tehdä rankkoja, oivaltavia ja ajatusta herättäviä juttuja.

Toivon, että aina sopivissa väleissä saan tehtyä lisää näitä omia espanjankielisiä kuva-sanaleikkejä. Jotta saisin niitä julkaistuksi Takahuoneessa, ilmeisesti ei kannata tehdä missään tietyssä loogisessa järjestyksessä, vaan ottaa työn alle se, mihin löytyy sopiva kuva tai kuvat.

Sain myös käytyä espanjankielisten tekstieni saitin läpi ja päivitettyä sen. Sinne kirjoittelin yksinkertaisia dialogeja ja juttuja, kun espanjanopiskeluni oli vielä alkuvaiheessaan. Kaipasin silloin tällaisia yksinkertaisia tekstejä, joita olisin ymmärtänyt vähäisellä kielitaidolla, mutten löytänyt sopivia. Piti siis itse kirjoittaa niitä, mikä oli tietenkin vielä hauskempaa. Sitten tuli parin vuoden tauko, ja nyt ajattelin aloittaa uudestaan. Sain sinne jo uutena tekstinä viime vuoden kirjoituskilpailussa menestyneen juttuni ja aiemmin tässä blogissa julkaisemani raapaleen, ja ehkäpä tässä päivänä muutamana saisin käytyä läpi pienen kummitustarinani, editoitua sen ja siirrettyä joukon jatkoksi. No niin, taidanpa printatakin tekstin heti ja mennä märehtimään sitä sohvan nurkkaan. Dicho y hecho eli tuumasta toimeen. 😀

PS. WordPress olisi saanut jättää päivittämättä hymiöt. Ne entiset oli paljon kivemmat. 😉

Machu Picchuun ja takaisin yhdessä tunnissa

Inkojen vanha rauniokaupunki Machu Picchu (”vanha vuori” tai ”vanha huippu”) on varmaan Perun kuuluisin matkailukohde. Se sijaitsee Andien harjanteella, 2430 metrin korkeudessa. Machu Picchun rakentaminen aloitettiin vuonna 1440 ja kaupungissa oli noin 200 rakennusta. Machu Picchussa oli asukkaita aina siihen asti, kun espanjalaiset conquistadorit saapuivat Peruun 1532. Miksi Machu Picchun asukkaat hylkäsivät kaupunkinsa, vaikkeivät valloittajat sitä koskaan löytäneet, on edelleen arvoitus.

Vuosittain Machu Picchulla vierailee 400000 turistia, mikä rasittaa 500 ihmisen kotikaupunkina palvellutta paikkaa huolestuttavasti. Machu Picchu vajoaakin sentin kuukaudessa, ja tämän lisäksi sitä uhkaavat maanvyöryt, joiden takia turisteja on jouduttu pelastamaan helikoptereilla lähialueilta. Pelätään, että seuraava isompi mutavyöry voi tehdä pahaa jälkeä Machu Picchulla.

Machu Picchu on kiehtova, mystinen nähtävyys, jonka monet haluavat kaikesta huolimatta nähdä omin silmin. Mutta entä jos ei ole rahaa tai mahdollisuutta matkustaa maapallon toiselle puolelle? Tai jos isoissa turistilaumoissa tungeksiminen ei viehätä? Täytyykö haudata kaikki haaveet kokea Machu Picchun lumo? Tyytyä netistä löytyviin valokuviin (mikä ei sekään ole huono vaihtoehto)?

Ihan kaikista haaveista ei tarvitse luopua. Machu Picchu löytyy myös virtuaalimaailma Second Lifestä, San Martín de Porresin yliopiston kupeesta. Paikka on tehty hyvin kunnianhimoisesti muistuttamaan aitoa esikuvaansa. Kun vertaa valokuvia virtuaalikaupunkiin, ei voi kuin ihailla viitseliäisyyttä ja intohimoa, jolla inkakaupunki on toteutettu. Jopa kaupungin vieressä oleva vuorenhuippu näyttää samalta kuin valokuvissa. Saa juosta ylös alas rappuja (hengästymättä!), kuljeskella labyrintissa, käydä moikkaamassa laamoja ja ottaa valokuvia sielunsa kyllyydestä. Seurata voi myös viitoitettua reittiä, joka johtaa merkillepantavien paikkojen luokse, kuten Kolmen ikkunan temppeliin tai Auringon temppeliin. Niiden kohdalla on aidon paikan valokuvalla varustettu opastaulu. Taulua klikkaamalla saa itselleen muistilapun, jossa on tietoa paikasta espanjaksi ja englanniksi. Second Life myös mahdollistaa singahtamisen ilmaan ja koko kaupunkia voi ihailla lintuperspektiivistä.

Machu Picchun sisäänkäynti Second Lifessä

Osa Machu Picchua korkealta lintuperpektiivistä

Laamoja voi käydä moikkaamassa. Ne ovat kilttejä eivätkä haise. 😉 Takana ylhäällä näkyy San Martín de Porresin yliopiston rakennus.

Intihuatana – Auringon temppeli

Mikä mainio paikka historianopetukselle! Jos olisin opettaja, veisin luokkani oitis tutustumaan tähän hienoon paikkaan, eikä se maksaisi mitään… No, sähköstä joutuu aina hiukan pulittamaan. Virtuaalivierailu ei myöskään millään tavalla rasita aitoa paikkaa. Ja jos ei jaksa kerralla kulkea koko paikkaa läpi, aina voi tulla uudestaan. Niinä aikoina, kun olen vieraillut virtuaalisessa Machu Picchussa, muita ei siellä yleensä ole ollut. On voinut rauhassa vaellella tuossa meditatiivisessa ympäristössä, miettiä omiaan tai sitä, kuinka ihmeellisiä asioita ihminen saakaan aikaan yhdessä toisten kanssa – niin virtuaalisia kuin käsinkosketeltaviakin. Jos haluaa paikalle oppaan, sekin onnistuu teleporttipaikan taulua klikkaamalla. Mutta muistaa kannattaa aikaero; perulaiset voivat olla unten mailla, kun eurooppalaiset turistit ovat virkeimmillään.

Kannattaa myös piipahtaa naapurissa

Naapuritontiltakin löytyy yhtä sun toista mielenkiintoista. Jos pohkeissa on vielä riittävästi voimaa, voi kavuta teleporttiplazan vieressä sijatsevan temppelin kiviportaat ylös, ihailla hetken maisemia ja sen jälkeen laskeutua temppelin sisään… taidenäyttelyyn! Félix Olivan (1932–2004) värikylläisiä, vaikuttavia maalauksia on ripustettu temppelin uumeniin, ja niitä voi ihailla ja zoomailla samalla kun laskeutuu alaspäin.

Félix Oliva – maalauksia Second Lifessä

Juu, kannattaa olla rohkea, kulkea huteran näköiset puuportaat loppuun asti ja hypätä vielä parin metrin pudotus ihan pohjalle asti. Sieltä löytyy uusi yllätys, hieno hauta tykötarpeineen, jälleen täsmällinen kopio reaalimaailman vastaavasta. Huaca Señor de Sipan  – ehkäpä Amerikan merkittävin arkeologinen löytö. Temppeli haudan päältä on tosimaailmasta jo ajan saatossa murentunut pois, ja hauta siirretty turvaan.

El Señor de Sipan – hauta Second Lifessä on upea kopio alkuperäisestä

Nyt ollaankin jo niin syvällä, että on turvauduttava lentämiseen tai teleporttaamiseen, muuten ei hautapaikasta pois pääse… ellei siellä jossain sitten ole salaovea. Kun ollaan Second Lifessä, kaikki on mahdollista!

Jos olisin fiksu, laittaisin tähän suoran teleporttilinkin virtuaaliseen Machu Picchuun, mutta sitäpä en tee, sillä etsiessä voi löytää jotain, mitä ei osaa odottaakaan. Niin minullekin kävi: löysin Machu Picchun ihan sattumalta. Mikä on sinun Machu Picchusi?

Mikä runo? Kuka sen kirjoitti?

Kenen suomalaisen runoiljan runoa alla oleva kuva esittää? Mistä runosta on kyse? Tämä runoilija syntyi vuonna 1889. Hän on tunnettu erityisesti luontorunoistaan, joilla kirjoitti itsensä suomalaisten sydämiin. Monet hänen runoistaan ovat edelleen yllättävän moderneja ja ajankohtaisia, niin kuin tämä kuvan lyhyt runo, joka kertoo kepeästi, hiukan leikitellen asiasta, joka nykypäivänäkin on monelle kipeä ja vakava. Tuotteliaan runoilijan runoille on tyypillistä kansanlaulunomaisuus, ja hänen runoihinsa on tehty myös sävellyksiä. Runoissa on monenlaista tunneskaalaa ja vakavaa pohdiskelua, mutta taitava kirjoittaja osasi useita tyylejä ja kirjoitti myös hyvälle tuulelle saavia, huumoria tirskahtelevia runoja.

Mikä runo? Kuka sen kirjoitti?

 

 

Vastaus löytyy kommenteista. 😉