Ajattelemme varmaankin niin, että koronapandemia on tuonut paljon pahaa elämäämme ja vienyt paljon hyvää ja meille tärkeää pois. Mutta toisaalta: samalla ei voi kuin ihmetellä, miten kekseliäs ja laumaälykäs ihminen on reagoinut lockdowneihin ja pakolliseen sosiaaliseen eristäytymiseen, jotta olemme voineet edelleen, poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta, kokea rikkaita elämyksiä ja lämmintä yhteisöllisyyttä. Äkkiä verkko on täyttynyt esimerkiksi mahdollisuudesta opiskella, asuipa missä päin maata tai maailmaa tahansa, ja on saanut tuntea kuuluvansa opiskelijaryhmiin, kuulua johonkin ja unohtaa olevansa yksin.
Toinen asia, mikä on tullut lähelle tavallista tallaajaa, on taide. On ollut mahdollista kierrellä virtuaalikierroksilla eri puolilla maailmaa, taidemuseoissa ja -näyttelyissä, joihin muuten ei olisi päässyt. Kirjailijoita on haastateltu, ja he ovat lukeneet tekstejään tai toisten kirjailijoiden tekstejä. On saanut osallistua laadukkaisiin virtuaalikonsertteihin suoraan omalta kotisohvalta. Maailma on äkkiä avautunut ihan uudella tavalla, myös niille, jotka muuten eivät pääse tai voi lähteä konsertteihin tai matkustaa taidenäyttelyihin.
Andrea Bocelli Milanon tuomiokirkossa
Viime huhtikuulta muistan Andrea Bocellin konsertin Music For Hope, joka kokosi YouTube-lähetyksen ääreen miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa yhtä aikaa. Koronapandemia oli vielä uusi asia ja oli järkyttänyt meitä syvästi, olimme ahdistuneita ja masentuneita, pelkäsimme pahinta, ja sitten tämä upeaääninen tenori Milanon kauniissa duomossa valoi meihin uskoa ja toivoa. Saattoi tuntea yhteisöllisyyttä koko maailmaa kohtaan. Emme olleet yksin, pandemia kosketti meitä kaikkia, joka puolella maailmaa, ja kyllä me tästä selviäisimme. Se oli Bocellin sanoma. Kun hän konsertin lopuksi lauloi Amazing Gracen ulkona mahtavan katedraalin edessä, ja samalla näytettiin hiljenneitä katuja New Yorkissa, Pariisissa, Lontoossa, liikutus nousi silmiin ja kylmät väreet kulkivat pitkin kehoa.
Yhä vielä, kun kirjoitan tätä 10 kuukautta myöhemmin, sama liikutus ja yhteisöllisyyden tunne valtaa minut. Konsertti on edelleen nähtävissä ja kuultavissa Bocellin YouTube-kanavalla.
Helena Juntunen ja Eveliina Kytömäki Turun tuomiokirkossa
Tällä viikolla Turussa on meneillään Katedraali soi! Nyt täysin virtuaalisena. En ole koskaan aikaisemmin osallistunut yhteenkään Katedraali soi! -konserttiin. En vain ole saanut lähteneeksi. Tänä vuonna on toisin. Pakkanen on paukkunut ulkona, eikä ole tarvinnut lähteä mihinkään. Mutta konsertteihin pääsee silti. Ostin lipun tiistain lied-konserttiin, joka tuli suorana Turun tuomiokirkosta.
Minulla on ollut ilo kuulla Helena Juntusta ihan fyysisessä konsertissa, kun hän taannoin vieraili Turun filharmonisen orkesterin solistina. On selvä, että kun on fyysisesti läsnä konserttisalissa, musiikin väkevyys ja voima on vahvempaa kuin virtuaalikonsertissa. Musiikkia ei vain kuule, se väreilee ilmassa ja sen tuntee omassa kehossa. Mutta virtuaalikonsertissa on puolensa. Ei tarvitse lähteä mihinkään, voi istua mukavasti kotona, mukavissa vaatteissa. Turun tuomiokirkon akustiikka ei ole paras mahdollinen kaikissa nurkissa, mutta kotona kuulokkeilla voi kuulla jokaisen, pienimmänkin nyanssin, mikä Helena Juntusesta kun on kyse, avaa elämykseen ihan uusia ulottuvuuksia. Kotona, hyvien kamerakulmien ansiosta, näkee myös laulajan ilmeet ja taiteilijoiden tunteet ja eläytymiset, mitkä tuomiokirkossa olisivat varmasti jääneet edessä istuvan pään taakse. Ja kotona konsertin aikana voi vaikkapa nauttia lasillisen hyvää punaviiniä.
Ja tiistain konsertin olen voinut kuunnella jo toistamiseen; virtuaalilippu mahdollistaa sen vielä parin päivän ajan.
Katedraali soi! -konsertti: Eveliina Kytömäki (piano) ja Helena Juntunen (sopraano)
Koronan jälkeen
Kun konserttisalien ovet taas avautuvat ja on mahdollista mennä konsertteihin paikan päälle, toivon, ettei virtuaalikonsertteja unohdettaisi. Ne ovat tuoneet musiikin lähelle tavallista tallaajaa, sellaisiakin, jotka eivät tavallisesti konserteissa käy tai niihin jostain syystä pääse. Monet musiikkijuhlat ja konsertitkin esimerkiksi hinnoittelevat pienituloisen ulos näistä tapahtumista. Virtuaalikonserttien liput olisi mahdollista hinnoitella ohuemmallekin kukkarolle. Samaan konserttiin voitaisiin myydä sekä sali- että virtuaalilippuja.
Kun korona on ohi, ei kannata heti unohtaa kaikkea sitä hyvää, mitä ihminen on tänä aikana keksinyt ja saanut aikaan, vaan tätä puolta voidaan kehittää entisestään, niin ettei asuinpaikalla ole enää väliä ja että mummonmökissä metsän keskellä asuva voi nauttia laadukkaasta taiteesta pikkurahalla ja että toimeentulotuen varassa elävä ei hänkään jäisi taiteen ulkopuolelle. Meillä on jo nyt paljon tekniikkaa toteutukseen ja tekniikka kehittyy koko ajan; se ei ole enää esteenä sille, että taide leviäisi joka pirttiin ja rajojen yli.
Musiikki ja taide yleensä tuo meille toivoa ja antaa voimaa kestää vaikeita aikoja. Ne myös yhdistävät meitä ja auttavat meitä muistamaan, että olemme samassa veneessä, maapallo on yhteinen, sen mukana me kaikki lennämme universumin yössä, ja olemme luoneet niin paljon hyvää ja kaunista tänne, että maapallo ja ihminen ovat säilyttämisen arvoisia, eikö?
Otsikkoon palatakseni: sekä Bocellin että Juntusen ja Kytömäen konsertissa kuultiin Ave Maria -lauluja. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin kyllähän Bachin ja Schubertin Ave Mariat aina sykähdyttävät ja koskettavat syvältä. Tässä lopuksi voi vielä tunnelmoida Bachin Ave Mariaa kuunnellen: Yo-Yo Ma (sello) ja Kathryn Stott (piano).
Sanoja, sanoja 