Kuukausia, ehkäpä peräti yli vuosi sitten näin ohimennen Espanjan televisiossa mainoksen elokuvasta, jossa Martin Sheen kulki rinkka selässä pitkin kapeaa hiekkatietä. El camino oli espanjalainen nimi, ja ilmeisen huonosti nettihakuja käyttäen en löytänyt silloin juurikaan tietoa elokuvasta. Laitoin kuitenkin elokuvan korvan taakse, sillä Martin Sheen on charmantti ja upea tyyppi, kuin hyvä viini, joka paranee kypsyessään. (Ja sivumennen sanoen: älyttömän seksikäs.) Myös aihe – tuo suosittu pyhiinvaellusmatka, joka alkaa Ranskan puolelta ja jatkuu läpi Espanjan pohjoisosan aina Santiago de Compostelaan asti – kiehtoi minua; kutsuuhan se vuosittain tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa kokemaan El caminon ihmeen. The Way on Emilio Estevezin kirjoittama ja ohjaama elokuva; hän kirjoitti sen isäänsä Martin Sheeniä varten, joka oli aina haaveillut pääsevänsä caminolle. Elokuva on omistettu Emilion isoisälle ja Martin Sheenin isälle, joka oli syntyperältään espanjalainen, Caliciassa syntynyt. (Martin Sheenin alkuperäinen nimi on siis Ramón Estévez.)
Heinäkuun lopun helteillä aloin etsiä elokuvaa systemaattisesti netistä. Nyt tietoa löytyi hyvin, ja lopulta löysin DVD:n myös Suomesta. Tilasin sen Levykauppa Äx:stä (eikä tämä ole mikään maksettu mainos, vaan onnellisen asiakkaan kiitos), ja he tilasivat sen ulkomailta. Levystä tuli ilmoitus torstaina, ja perjantaina kävin kaupunkireissulla hakemassa sen Äx:stä. Elokuvassa ei ole tekstityksiä kuin englanninkielisiä kuulovammaisia varten. Eilen, lauantai-iltana oli juhlahetki ja korkkasin elokuvan.
Elokuva kertoo kalifornialaisesta silmälääkäristä Tom Averystä (Martin Sheen), jonka aikamiespoika (Emilio Estevez) kuolee onnettomuudessa caminolla, ihan matkansa alussa. Tom matkustaa Ranskaan, St Jean Pied de Port -nimiseen pikkukaupunkiin hakemaan poikansa ruumista. Siellä, hotellihuoneessa poikansa tavaroita tutkiessaan hän muuttaa suunnitelmiaan. Pojan ruumis tuhkataan ja tuhka annetaan isälle yksinkertaisessa peltirasiassa. Isä pukee päälleen poikansa retkivarusteet, kiinnittää rasian rinkkaan, heittää rinkan selkään ja lähtee caminolle.
– We leave in the morning, Tom sanoo ranskalaiselle poliisille, joka on auttanut häntä käytännönasioissa koskien pojan kuolemaa.
– We?
– Both of us, Tom kohottaa hiukan peltirasiaa, jota on pitänyt käsissään.
Tom-isä paikassa, jossa poika Daniel kuoli caminolla. Kädessä peltirasia, jossa pojan tuhkat ovat.
Caminolla sattuu kaikenlaista. Onhan matkakin melkoinen: 800 kilometriä. Tom sulkeutuu kuoreensa, pyrkii pitämään muut pyhiinvaeltajat etäällä, yrittää karistaa heitä kintereiltään, joutuu hengenvaaraan ja vähitellen huomaa, että tarvitsee toisia ja toiset tarvitsevat häntä. Jokaisen on käveltävä itse, omin jaloin ja sillä tavoin yksin, kuitenkin samalla kertaa kuljetaan yhdessä. Jokainen tekee omaa caminoaan yksin, yhdessä toisten kanssa. Ihan niin kuin elämässäkin. Tomin matkakumppanit ovat persoonallisia tyyppejä, jokaisella on historiansa, jota he kantavat mukanaan ja josta ehkä yrittävät päästä caminolla eroon, ainakin osittain. Jokaisella on omat syynsä lähteä pyhiinvaellusmatkalle.
Caminolla yksin ja yhdessä
The Way on taitavasti rytmitetty. On tapahtumia, juonenkäänteitä, ihmissuhdesähinää, mutta toisaalta on ihan puhdasta caminoa, kävelyä rinkat selässä, vaihtuvia maisemia. Elokuvan sanomaan ja teemoihin sopii hyvin, että katsojakin saa aina välillä istua omissa ajatuksissaan, kelata rauhassa tunteitaan ja elämäänsä, tehdä omaa caminoaan sohvan nurkassa istuen. Elokuva antaa kauniisti tilaa myös tällaiselle matkalle.
Kun televisiosta on koko kesän tullut American Pie -tyypisiä teinihölmöilyjä, niin olen pikkuhiljaa alkanut kaivata kipeästi jotain aikuisempaa, sellaista joka antaa myös ajattelemisen aihetta ja joista jää pitkäksi aikaa hyvä mieli. Tällaisia The Wayn kaltaisia viisaita ja tyylikkäitä indie-elokuvia näkisin niin mielelläni myös televisiossa.
”You don’t choose a life, Dad, you live one.”
—————
PS. Kannattaa katsoa Espanjan television tekemä 7 minuuttia kestävä haastattelu (englanninkielinen, tekstitys espanjaksi). Siinä isä ja poika – Martin Sheen ja Emilio Estevez – kertovat elokuvasta ja puhuvat viisaita elämästä ja ihmisenä olemisesta. (”Emme ole menossa helvettiin, vaan tulemme sieltä.”)
Sanoja, sanoja 