Usein kuulee sanottavan, että voidakseen oppia vieraita kieliä täytyy osata hyvin äidinkieltään. Olen aina ajatellut, että tässä puhutaan kieliopillisista asioista ja rakenteista ja ollut samaa mieltä. Äidinkielen rakenteiden hyvä osaaminen ainakin helpottaa vieraiden kielten oppimista. Jos päässä on jo jonkin kielen rakenteet hyvässä järjestyksessä, uusien rakenteiden liittäminen omaan tietojärjestelmään tapahtuu ainakin vaivattomammin. Jos on opiskellut pitempään joitakin vieraita kieliä ja niiden rakenteita, uusien kielten oppimisesta pitäisi tulla vieläkin helpompaa. Ja yleensä näin onkin, sitä vain ei aina huomaa, kun pänttää uuden kielen sääntöjä, poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia. 😉
Tänä keväänä olen ottanut uuden askeleen espanjan kielen opiskeluissani ja alkanut lukea parasta suomeksi ilmestynyttä espanjan kielioppia, eli ”Taina Hämäläistä”. En mitenkään järjestyksessä, vaan sieltä täältä, kuitenkin yrittäen painaa mieleeni myös niitä hankalia poikkeusten poikkeuksia. Tähän minua ovat innostaneet mm. kurssitoverit: vaikka työväenopiston kurssi päättyi tältä keväältä jo huhtikuun alussa, olemme tavanneet epämuodollisesti milloin isommalla, milloin pienemmällä porukalla ja keskustelleet espanjan kielen koukeroista – välillä espanjaksi, välillä suomeksi. Myös espanjankielisiä sähköposteja on tullut kirjoitettua useita tämän kevään aikana.
Tällainen intensiivinen uppoutuminen kieleen on poikinut uusia oivalluksia. Olen huomannut, mitä pitemmälle ja syvemmälle vieraaseen kieleen sukellan, sitä enemmän tarvitsen omaa äidinkieltäni. Enkä vain sen kieliopillisia asioita, jotka auttavat alkuun ja pitävät perustan vakaana. Mutta silloin kun vieraassa kielessä liikutaan alueilla ja rakenteissa, jollaisia ei suomen kielestä löydy (preteriti, subjunktiivi…), on otettava ”korva” käyttöön.
Samalla tavalla kuin korvaa voi harjoittaa musiikin suhteen, sitä voi – ja tulee! – treenata myös kielen suhteen. Korvaa treenaamme jo kieliopilla, vaikkemme sitä aina huomaakaan. Voimme esimerkiksi kuulostella, mikä merkitysero on sanoilla ”talonpoika” ja ”talon poika”, ”lastenvaatteet” ja ”lasten vaatteet”.
Muuten: myös espanjan kielessä tehdään sama merkitysero lastenvaatteiden (yhdyssana: ropa de niños) ja lasten vaatteiden (genetiivirakenne: ropa de los niños) välillä.
Espanjan kieliopin sääntöjen, poikkeusten ja poikkeusten poikkeusten ymmärtämisessä tarvitaan paljon korvaa ja kuulostelemista. Onko tässä lauseessa kyse tosiasiasta vai mahdollisuudesta? Onko asia varma vai epävarma? Viitataanko lauseessa tulevaisuuteen? Jossitellaanko tässä? Onko kysyjällä epäilys, ettei sitä tule tapahtumaan, mitä hän kyselee? Onko kyse tuntemattomasta vai tunnetusta? Onko ominaisuus pysyvää vai hetkellistä? Kuvaillaanko tässä jotain tapahtunutta vai onko kyseessä yhteenveto? Esitetäänkö kysymys kohteliaasti? Liittyykö ”en ymmärrä, että”-lauseeseen ajatus, ettei puhuja hyväksy kyseistä käytöstä tai tekoa? Espanjan kieli kukkii rakenteita, joissa on ensin kuultava sävyt, jotta osaisi käyttää oikeita verbimuotoja. Ja sitten ovat tietenkin kaikki substantiivit, adjektiivit ja muut vekkulit sanat, joilla on eri merkityksiä eri tilanteissa.
Esimerkkejä, miten adjektiivin merkitys muuttuu olla-verbien ser ja estar kanssa:
ser salado = olla sukkela, hauska
estar salado = olla suolainen
ser vivo = olla eloisa, vilkas
estar vivo = olla elossa, elävä
ser interesado = olla rahanahne
estar interesado = olla kiinnostunut
Takaisin suomen kieleen. Olen huomannut, että suomen kielen vivahteiden kuuleminen auttaa kuulemaan niitä myös muissa kielissä. Millä tavoin sitten voisi treenata korvaa kuulemaan äidinkielen vivahteet? Tähän on kolme vastausta: lukemalla, analysoimalla lukemaansa ja keskustelemalla siitä toisten kanssa. Erityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen on tärkeää kaikkien kielien kohdalla. Tekisi mieli sanoa: hyvän kaunokirjallisuuden lukeminen, mutta korvan harjoittamisen kannalta voi olla hyödyllistä lukea myös ”huonompaa”, sillä myös siinä oppii näkemään – ja kuulemaan – eroja.
Aina kun kuulen valtaapitävien päätöksistä supistaa kirjallisuuden osuutta kouluissa, niskakarvani nousevat pystyyn ja kissankynnet singahtavat esille. Lukemisen vaaliminen on äärettömän tärkeää niin monelle asialle, ei pelkästään vieraiden kielten oppimiselle, vaan myös esimerkiksi ihmisenä kasvamiselle. Siksi en yhtään ihmettele, että Espanjassa opettajien ja kirjailijoiden lisäksi myös psykologit ja psykiatrit ovat järkyttyneitä Rajoyn hallituksen päätöksestä poistaa kansainvälinen kirjallisuus lukion oppiaineista. Täysin järjetöntä! (<jupinaa>Taas olisi kirveellä töitä!</jupinaa>).
Sanoja, sanoja 