Lauantai-iltapäivänä heittäydyin sohvalle lukemaan pientä opusta nimeltä Grejen med verb ja keräämään voimia kotitöiden tekemiseen. Olin juuri tuntia aikaisemmin käynyt palauttamassa kirjastoon Taina Hämäläisen Espanjan kieliopin (Finn Lectura 2016), lueskellut siellä uusimpia Hufvudstadsbladet-lehtiä ja lainannut kotilukemistoksi tuon pikku opuksen. Pahaa-aavistamatta ja kevein mielin naureskelin Sara Lövestamin hauskalle tavalle kirjoittaa niinkin kuolemanvakavasta asiasta kuin kielioppi. (No, oikeastihan kielioppi on hauskaa ja kevyttä kuin hattara… silloin kun sitä voi vain tutkia eikä tarvitse päntätä ulkoa eikä muistaa mitään, mitä ei luonnostaan muista).
Niin sitten jouduin ilman ennakkovaroitusta sivulle 27 ja lauseeseen ”I svenskan finns det fyra tempus: presens, preteritum, perfekt och pluskvamperfekt”. Siis täh? Preteritum? Mitä ihmettä on tapahtunut sille sympaattiselle aikamuodolle, jota minun nuoruudessa kutsuttiin imperfektiksi? Luin kirjaa hiukan eteenpäin, ja eteen tuli lause ”De som är kvar i den gamla verkligheten tror fortfarande att det heter imperfekt”. Jasså. Olen siis elänyt vanhassa todellisuudessa ties kuinka kauan.
Uutta ruotsin tempusta täytyi sulatella hiukan. Oikeastaan tämähän oli aika pieni muutos, suorastaan mitätön, vain yksi sana yhdessä aikamuodossa. Espanjan kieleen verrattuna kuin kilin luikaus. Silloin kun aloitin espanjan opiskelun, meille opetettiin, että indikatiivin aikamuotoja olivat presente (preesens), pretérito imperfecto (imperfekti), pretérito indefinido tai pelkkä indefinido, pretérito perfecto (perfekti) ja pretérito pluscuamperfecto (pluskvamperfekti). Vuosien varrella olemme kiistelleet siitä, olisiko preteritiä pitänyt kutsua indefinidoksi, sillä kaikki menneet aikamuodothan ovat espanjan kielessä pretériton huonetta ja sukua. Sitten myöhemmin olen saanut kuulla, että pretérito indefinido on oikeastaan pretérito perfecto simple (yksinkertainen perfekti) ja pretérito perfecto puolestaan pretérito perfecto compuesto (yhdistetty perfekti).
Mutta jotta asia ei menisi turhan yksinkertaiseksi, niin näillä vekkuleillahan on muitakin nimiä, esim. Latinalaisessa Amerikassa käytettyjä. Pretérito indefinido eli pretérito perfecto simple voisi olla tuttavallisesti myös pelkkä pretérito (nii-in, sitä voi kutsua suomeksikin ihan rauhallisin mielin preteritiksi). Imperfekti – tuo kaltoin kohdelluin aikamuoto kaikissa kielissä – olisi myös copretérito (siis ihan oikeesti hei, miksi?). Perfektillä näyttäisi olevan nimenä antepresente ja pluskvamperfektilla antecopretérito. Myös muut aikamuodot omaavat toisia nimiä, paitsi preesens, joka on sitkeästi presente.
Näiden muiden kielten nimisekoiluiden takia oli pakko tarkistaa, mitä Kielitoimiston kielioppioppaassa sanottiin suomen aikamuodoista. Saatoin huokaista helpotuksesta: vielä olivat vanhat nimet voimassa. Mutta ei voi olla miettimättä, milloin myös suomen kielen aikamuotoihin osuvat muutosten tuulet ja imperfekti pyyhkäistään pois Suomenkin kielikartalta. Jään odottamaan mielenkiinnolla – ja sydän rauhattomasti pamppaillen –, miten asiat tulevaisuudessa kehkeytyvät. (Ehkä perustan puolueen Imperfektiläiset. 😀 )
—————
Lähteet:
Sara Lövestam, Grejen med verb – Grammatik som du aldrig har sett den förut (Pirat förlaget 2014)
Taina Hämäläinen, Espanjan kielioppi (Finn Lectura 2016)
Kielitoimiston kielioppiopas (Kotimaisten kielten keskus 2015)
Internet (mm. rae.es)
Sanoja, sanoja 