Pitkään vitkuttelin, ostanko lipun scifikonserttiin We Come In Peace. Halusin kyllä, mutta yksin konserttiin menemisessä on aina korkea kynnys ylitettävänä. Kun lopulta – lokakuun 21. päivänä – surffailin katsomaan, löytyykö lippua enää perjantain 2.12. konserttiin, jotakuinkin kaikki liput oli jo myyty – tietenkin. Mutta yksi ainokainen vapaa paikka keskellä alapermannon toiseksi viimeistä riviä hohti pinkkinä harmaiden pisteiden joukossa, ja minun oli pakko ajatella – en voinut muuta – että tuo paikka oli jätetty minulle.
Päivää ennen konserttia sain sähköpostitse viestin, jossa toivotettiin tervetulleeksi konserttiin ja annettiin vinkki, että konserttiin voi tulla pukeutuneena vaikkapa lempihahmokseen. No, niitähän olisi minulla ollut monta. Hahmopukeutuminen jäi tältä erää, mutta kulmakarvat toki olivat jo valmiiksi yhtä tuuheat kuin Babylon 5:n Susan Ivanovalla. 😉
Susan Ivanova: ”No boom today. Boom tomorrow. There’s always a boom tomorrow.”
Etukäteen mietin, millainen konserttiyleisö mahtaisi olla ja olisiko monikin pukeutunut joksikin peli- tai scifihahmoksi. No, scifipukuja ei kauheasti näkynyt, mikä sinänsä oli harmi, mutta yläaulassa odotti tuttu näky. Tardishan se siellä jökötti. Yritin bongata Dr. Whota yleisön joukosta, muttei sattunut silmään yhtäkään hänen olomuodoistaan, joten en voinut pummata kyytiä kotiin… tai johonkin toiseen galaksiin drinkille tai toiseen aikaan. 😉 Yleisössä tuntui olevan kaikenikäisiä, lapsista eläkeläisiin, mutta suurin osa oli nuoria aikuisia. Ei mikään yllätys. 🙂
Konsertin juonsi Orvar Säfström englanniksi, ja hän kyllä oli mukana luomassa aitoa scifiyhteisön tunnelmaa. Hän kertoili soitettavista kappaleista, niiden taustoista ja syntyajoista hauskasti ja mielenkiintoisesti. Juontojen ansiosta nekin, joille scifi ei ole kovin tuttua, saivat varmasti juonesta kiinni.
Pääosassa tietenkin olivat Turun filharmoninen orkesteri kapellimestari Atso Almilan johdolla, orkesterin omat solistit, thereminiä soittanut Kristofer Eng ja itse musiikki. Turun Sanomien nihkeä kriitikko arvosteli konsertin musiikkivalintoja ja kappaleiden esittämistä. Hän olisi halunnut kuulla konsertissa omia suosikkejaan. Kukapa ei. Itsekin olisin kuunnellut hyvin mielelläni musiikkia Babylon 5:sta ja vaikkapa Stargatestä, mutta kaikki scifimusiikki ei vain mahdu samaan konserttiin. Konsertissa kuultiin musiikkia scifielokuvista ja -sarjoista, jotka ovat varmasti useimmille tuttuja, sellaiset kuin Alien, The Thing, Battlestar Galactica, Avatar, Star Trek ja Star Wars. TS:n kriitikon kanssa olen samaa mieltä siinä, että jytinää olisi saanut olla hieman vähemmän. 😉 Konsertin ensimmäisissä kappaleissa mentiin niillä rajoilla, laitanko korvatulpat pehmentämään vaikutusta, mutta sitten soitantaan tuli malttia, ja Halo-videopelin musiikki soi jo tosi kauniisti ja haikeasti ja sai kylmät väreet kulkemaan päälaelta varpaisiin. (Miksi kaunis musiikki aiheuttaa tällaista toisinaan?) Halo olikin minulle täysin uusi tuttavuus, en ole pelannut tätä peliä.
Konsertin minua koskettavin kappale oli Avatar-elokuvasta, kohdasta jossa ihmiset tulevat hävittämään navien kotipuun. Orkesteri vangitsi hienosti navien järkytyksen, hädän ja musertavan surun, tunteet jotka valtasivat myös minut kuunnellessani esitystä.
Konsertin jännittävimmät kappaleet olivat ne, joissa Kristofer Eng soitti thereminiä. Onko olemassa scifimpää soitinta kuin theremin? Engin theremin näytti radiolta, jossa on antenni pystyssä. Ja sitä soitetaan liikuttelemalla käsiä ilmassa, hyvin pienin elein, itse soitinta ei kosketeta. Ihan huippua! Thereministä saa scifitunnelmaan ja -musiikkiin todella sopivaa soitantaa ja ääntä.
Tämä oli minulle ensimmäinen Turun filharmonikkojen konsertti pitkän tauon jälkeen ja (minulle) myös ensimmäinen TFO:n konsertti, jossa yleisö nousi seisomaan peräti kaksi kertaa osoittamaan suosiotaan orkesterille. Scififanit kiittivät sydämensä pohjasta. 🙂 Samalla nähtiin myös, mikä mahtava joukkohenki scifiporukoilla on: kolme loppuunmyytyä konserttia peräkkäisinä iltoina ja koululaiskonsertit siihen päälle.
Kannatti siis kavuta sen korkean kynnyksen yli tähän pitkän syksyn kohokohtaan. Konsertin jälkeen jäin miettimään, että kevätkaudella saattaisin piipahtaa myös kuuntelemassa, kun TFO soittaa klassista musiikkia. Korkean kynnyksen myytti kun on nyt murrettu; ja scifihän sen tietenkin teki. 🙂
Sanoja, sanoja 