Jouluhässäkästä flow-tilaan

Viimeinen lauantai ennen joulua viekoitteli minut kaupungille seuraamaan jouluhässäkkää. Pienet ostokset tehtyäni käveleskelin ilman päämäärää ihmisiä katsellen, ja jalat veivät tuttua polkua Akateemiseen kirjakauppaan kirjapinojen sokkeloihin ja lopulta lehtihyllyille. Silmään osui montakin lehteä, mutta yksi tarttui käteen: Modern Psykologi 8/2015. Kansi toki oli kauniin värikäs, mutta se mikä sai minut ostamaan lehden, oli kannessa komeasti seisova teksti Så får du flow, ja sen alla pienellä Hitta det kreativa flytet med Míhály Csíkszentmihályi.

Kotona, kun päällimmäiset asiat oli tehty, käperryin lehden kanssa sängylle. Ja aloin lukea artikkelia tuosta 81-vuotiaasta sympaattisen oloisesta psykologian professorista, jolla on niin ääreest vaikea sukunimi ja joka tunnetaan ”piireissä” lempinimellä Mr Flow himself. Alkujaan unkarilainen, mutta 22-vuotiaasta asti Jenkeissä asunut Csíkszentmihályi tekee siis yhä proffan hommia Los Angelesissa korkeasta iästään huolimatta.

Flow

Csíkszentmihályi oli 12-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran tuli tietoiseksi siitä, kuinka tyydyttävä ja täysin ”uppouttava” tila flow voi olla. Elettiin toisen maailmansodan loppuaikoja 1945, Csíkszentmihályi perheineen oli internointileirillä Italiassa, koska hänen diplomaatti-isänsä epäiltiin sympatisoivan Italian fasistihallitusta. Csíkszentmihályi oli pelaamassa shakkia ja oli niin uppoutunut peliin, ettei huomannut, kuinka pommit putoilivat ympärillä.

Flow on siis tila, jossa ihminen uppoutuu tekemiseensä niin syvästi, että aika pysähtyy, tai paremminkin: aikaa ei enää ole. Ihminen elää sitä, mitä tekee. Hän ei ajattele, mitä hän tekee, ei analysoi eikä tarkkaile itseään eikä omia tunteitaan. Hänen tietoisuutensa sulaa yhteen tekemisen kanssa. Kirjoittajat puhuvat monesti flowsta, silloin kun teksti pulppuaa itsestä ulos vaivattomasti ja tarinan osaset sekä juoni vain loksahtelevat kohdalleen. Uskon esimerkiksi, että Mika Waltarin ja Georges Simenonin kaltaiset kirjailijat pääsivät flowhun helpommin kuin kirjailijat keskinmäärin.

Mutta flow-tilaan voi päästä muutenkin kuin kirjoittamalla tai tekemällä muuta taidetta. Kuka tahansa itse asiassa voi saavuttaa flown, ei tarvitse olla taiteilija. Flow-tila voi ilmaantua, kun istuu konsertissa tai katsoo elokuvaa, urheillessa, tehdessä tutkimusta tai pelatessa tietokonepeliä. Itse olen kokenut flown kirjoittamistilanteen lisäksi muun muassa konsertissa tai muuten musiikkia kuunnellessa, taidenäyttelyssä, lukiessa, työssä (monta kertaa!) ja urheillessa. Urheiluväki käyttää tilasta ilmausta ”being in the zone”. Harrastin aikoinaan lentopalloa ihan huvin vuoksi, ja kerran koko porukka verkon kummallakin puolella meni yhtä aikaa flow-tilaan. Aivan uskomaton kokemus, jonka muistan vielä nyt vuosikymmenien jälkeen, vaikka kaikki muut pelimme olen unohtanut täysin.

Csíkszentmihályi kertoo Modern Psykologi -lehden haastattelussa, että lapset kokevat ennen kouluikää flown useinkin, ja tähän on helppo yhtyä, kun seuraa lasta, joka uppoutuu omaan leikkiinsä niin täysin, että unohtaa kaiken muun ympärillään. Mutta koulunkäynti, jossa lapsen pitää istua hiljaa kuuntelemassa ”valmista”, pikkuhiljaa tekee flown meille vaikeammin saavutettavaksi.

Flow on avain luovuuteen ja innovaatioon. Parhaat ideat usein syntyvät flowssa. Mutta miten flown voi sitten houkutella esiin? Mitään takuuvarmoja ohjeita Csíkszentmihályi ei haastattelussa anna, päinvastoin hän sanoo, että flown aikaansaaminen voi olla vaikeaa, mutta se on täysin mahdollista ”om du låter dig involveras”…  miten tuon nyt kääntäisi… kun annat itsesi antautua, osallistua, joutua mukaan… Flow-tilan edellytyksenä on kuitenkin ponnistelu, vaivan näkeminen ja keskittyminen. Viimeinen asia voi tuottaa meille somessa eläville nykyihmisille vaikeuksia. Meillä on koko ajan moniajo päällä, kännykkä piippailee saapuneita viestejä, täytyy käydä kuikuilemassa Facebookissa, mitä kaverit kirjoittavat, tai raportoitava omia tekemisiä. Niinpä keskittymisemme pirstoutuu päivän mittaan useita kertoja. Csíkszentmihályi itse elää samanlaista elämää, ihmiset jopa soittelevat hänelle öisin ja pyytävät neuvoja.  Niinpä hän ottaa vaimonsa kanssa joka vuosi kolmen kuukauden irtioton ja viettää sen ajan mökillä poissa maailman hässäkästä. Csíkszentmihályi kehottaa jokaista myös miettimään omia flow-hetkiään, milloin ja missä ne syntyivät, ja näin luomaan itselle sellaisia tilanteita, joissa flowhun meneminen on helpompaa. Oppilaitaan Csíkszentmihályi yrittää auttaa löytämään oman flownsa. Hän muun muassa luetuttaa tässä tarkoituksessa heillä Leo Tolstoin lyhytromaanin Ivan Iljitšin kuolema.

Artikkelin luettuani lähdin tietysti heti kuukkeloimaan positiivista psykologiaa, jonka käsitteisiin flowkin kuuluu. Positiivinen psykologia terminä kuulostaa meidän synkkyyteen taipuvaisten suomalaisten korvissa amerikkalaiselta huuhaalta, mutta hankittuani hiukan lisää tietoa ajattelin: Tässä on kyllä jotain ideaa! Ensin löysin tämän suomalaisen sivun.  Ja tällä sivulla oli linkki Ted.comin sivuilla olevaan videoon, jossa Dr. Martin Seligman kertoo hauskasti ja mukaansatempaavasti positiivisesta psykologiasta ja mihin flow siinä sijoittuu. Videossa on suomenkielinen tekstitys ja suosittelen lämpimästi sen katsomista.

———-
Tämäkin teksti on kirjoitettu flown voimalla. Vieläkin posket punoittaa innostuksesta. 🙂

———

20.12.2015 Lisään vielä yhden linkin tähän: Míhály Csíkszentmihályi kertoo flowsta Ted.comissa (ei suomenkielistä tekstitystä).

Mutku maailmankaikkeuden suolenmutkassa

Kutoselta tuli lauantai-iltana dokumenttiohjelma Stephen Hawking: Suuri suunnitelma. Brittiläinen kosmologi ja teoreettinen fyysikko Hawking sairastui ALS-tautiin 21-vuotiaana, mutta sairaus ei ole ollut esteenä hänen tieteelliselle uralleen. Hawking puhuu ja kirjoittaa puhesyntetisaattorin avulla. Omasta kirjahyllystäni löytyy Hawkingin kirja Ajan lyhyt historia vuodelta 1988.

TV-dokumentissa Hawking vastasi kysymykseen, joka on vaivannut minua… ja vaivaa kyllä edelleenkin. Jos maailmankaikkeus syntyi suuressa alkuräjähdyksessä, niin kuka tai mikä käynnisti sen alkuräjähdyksen? Mistä ilmestyi se äärettömän pieni ”piste”, joka sitten räjähti ja josta syntyi maailmankaikkeus? Hawkingin mukaan maailmankaikkeus on voinut ihan hyvin syntyä spontaanisti. Aivan samalla tavalla kuin protoneja ilmestyy ”tyhjästä” ja taas häviää tai ne saattavat ilmestyä uudestaan toiseen paikkaan – ilman mitään syytä. Näin on tuo pieni ”pistekin” saattanut syntyä. Toinen Hawkingin pointti on, että ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa. Samalla tavalla kuin mustan aukon ytimessä ei ole aikaa. Maailmankaikkeuden aika alkoi vasta alkuräjähdyksessä – Hawkingin mukaan. Koska tuolloin (voiko tässä edes käyttää aikaan viittaavaa sanaa ”tuolloin”) ei ollut aikaa, ei ollut myöskään ketään tai mitään, joka olisi voinut laittaa alkuräjähdyksen käyntiin tai edes laittaa sitä ”pistettä” sinne jonnekin. Jos aikaa ei ole, ei voi myöskään olla syytä tai jonkin aiheuttajaa.

Todella huimaava ajatus tuo, ettei aikaa olisi. Miten me ajalliset ja aikaan sidotut olennot voimme edes yrittää käsittää ei-aikaa? Toki meillä kaikilla on subjektiivisia kokemuksia siitä, kuinka aika tuntuisi liikkuvan eri nopeuksilla. Meillä on tälle erilaisia ilmauksiakin, kuten aika rientää ja aika mataa. Toisinaan aika menee kuin siivillä ja toisinaan tuntuu, kuin aika ei olisikaan jana, vaan siihen ilmestyisi iso huone, jossa yhdessä tunnissa ehtii kokea ja ajatella kolmen tunnin asiat. Mutta hitaimmillaankin meidän aikamme kulkee eteenpäin, sekunti sekunnilta me vanhenemme, tasaisen tappavaa vauhtia.

Kaikki tiedemiehet eivät tietenkään ole samaa mieltä Hawkingin kanssa. Monet sanovat, että hänen ”totuutensa” on vain yksi teoria muiden joukossa. Niin kuin onkin. Ja ennen kaikkea oman aikansa lapsi. Tiede on aina oman aikansa lapsi. Uudet tutkimustulokset ja kehittyneemmät mittauslaitteet antavat meille aina uusia tuloksia ja osoittavat, että vanhat totuudet eivät pitäneetkään paikkaansa tai vähintäänkin olivat pahasti vajavaisia. Ennustan, että näin tulee käymään jatkossakin. Uudet sukupolvet tulevat löytämään uusia totuuksia ja osoittamaan, kuinka ”keskiaikaista” meidän nyt elävien tiede onkaan ollut. Tämän hetkinen tiede ja sen tulokset ovat vain yksi askelma rappusilla, joiden yläpäätä emme pysty edes kuvittelemaan.

Maailmankaikkeuden syntymän tutkimisessa on vielä toinenkin haaste. Miten luotettavasti voi tutkia jotain, jonka sisällä itse elää pienen välähdyksenomaisen hetken? Miten tarkasti voi nähdä sen ulkopuolelle? Miten sellaista voi ymmärtää? Miten esimerkiksi suolistossamme elävä ja kuoleva bakteeri voisi ikinä ymmärtää kehomme ulkopuolista elämää? Tai sitä, millaista elämä on Intiassa? Mahtaako suolibakteeri edes tietää, mitä ukkovarpaassa juuri nyt tapahtuu ja miksi? Täällä me pienet bakteerit kökötämme maailmankaikkeuden suolenmutkassa, tutkimme asioita vajavaisilla aisteillamme ja kömpelöillä mittalaitteillamme ja yritämme ymmärtää elämää ennen aikaamme ja ennen aikaa. Ihminen on kyllä äärettömän mielenkiintoinen olento… melkein yhtä mielenkiintoinen kuin koira. 😀

Hawking päätteli omalla teoriallaan Jumalan pois koko kuviosta. Hänen teoriassaan ei Jumalaa eikä Kaiken Luojaa tarvita. Hieno teoria ja kunnioitan Hawkingia suuresti. Mutta minussa asuu se pieni turkulainen, joka aloittaa lauseen kuin lauseen: ”Niin niin, mutku…” Silloin kun ei aloita lausetta negaatiolla. 😉 Rakastan tiedettä ja kaikkea sitä uutta, mitä tutkijat aina löytävätkään. Tiede on parhaimmillaan kuin parasta scifiä, siihen verrattuna scifi-elokuvat ja -kirjat saattavat helposti jäädä lohdutuspalkinnoille. Mutku… meidän rajallinen ymmärryskykymme.  Mutku… rajalliset mittalaitteemme. Mutku, ja iso mutku… ääreest rajallinen aikamme. Ja skeptikkona on ihan pakko kysyä vielä, mistä se tyhjyys tai tila ilmestyi, jonne se maailmankaikkeuden alkupiste popsahti. Ehkä niitäkään ei ollut ennen pisteen ilmestymistä. Mutku… mistä se ei-mikään ilmestyi? Vai eikö ei-mitääntäkään ollut? Mutku… voiko ei-mitään ei-olla olemassa? Mutku… 😛

Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilät ikkunalle illalla! 🙂

Hawkingin kymmenen minuutin tiivistelmän voi kuunnella ted.com:ssa (videossa on suomenkielinen tekstitys).