Voiko C-duuri maistua vaniljalta? Entäpä a-kirjain, voiko se räiskähtää punaisena läiskänä ja helähtää kuin F-nuotti? Voiko numero 8 haista orvokilta? On olemassa ihmisiä, joille voi. Heitä kutsutaan synesteetikoiksi.
1.
Synestesia-sanan etymologinen perusta on kreikan kielessä: syn tarkoittaa yhdessä ja aisthesis tuntemista, kokemista. Synestesia on ilmiö, jossa yhteen aistipiiriin kohdistuva ärsyke synnyttää kahteen tai useampaan eri aistipiiriin kuuluvia aistimuksia. Yleisin synestesian muoto on color-hearing eli värikuuleminen: ääni aiheuttaa yhtäaikaisen kuulo- ja näköhavainnon. Toiseksi yleisin muoto on kirjain-synestesia, jossa synesteetikko näkee kirjaimet ja numerot eri väreinä. Muiden aistien synestesia on harvinaisempaa, mutta jotkut synesteetikot esimerkiksi maistavat tietyn äänen tai haistavat värin. C-duuri voi olla hunajankeltainen ja maistua vaniljalta. E-nuotti voi haista raadolta.
Synesteettinen aistimus on absoluuttinen ja spontaani. Sama ääni synnyttää aina saman värin, ja tämä aistimus on yhtä spontaani kuin torven törähdyksen kuuleminen. Yleensä aistimus on pysyvä: vuosien kuluttuakin sama ääni synnyttää saman värihavainnon. Synestesia-aistimukselle on ominaista myös yksinkertaisuus. Äänen synnyttämä värikuvio on tavallisesti läiskä, viiva, spiraali tai jokin muu muoto. Jos musiikin kuuleminen tuo kuulijan mieleen maisemia, kyseessä ei ole synestesia, vaan metaforinen kokemus.
Arvioiden mukaan aitoja synesteetikkoja on noin yksi 25000:sta, naisia enemmän kuin miehiä. Synestesia näyttäisi myös periytyvän äidin kautta. Koska synestesiaa esiintyy enemmän lapsilla, jotkut tutkijat arvelevat synestesian olevan normaali kehitysvaihe ihmisen elämässä. Vauvat kokevat maailman kokonaisvaltaisesti, mutta kehityksen myötä eri aistialueet, sensoriset yhteydet eriytyvät toisistaan ja aistien välinen vuorovaikutus heikkenee. Useimpien lasten synestesia-kyky häviää murrosiän kynnyksellä, 11-13 vuoden iässä. Koska synestesiaa esiintyy paljon runsaammin primitiivisillä kansoilla, tehoyhteiskunnan vaatimukset saattavat olla osasyynä synestesian harvinaisuuteen aikuisilla.
Juuri harvinaisuutensa takia synestesiaa onkin aiemmin tutkittu epänormaalina ilmiönä, milloin aivojen toimintahäiriönä, milloin superlahjakkaiden psyykkisenä ominaisuutena. Nykytutkimusten mukaan synestesiaa ilmenee kuitenkin ihmisillä, joilla on normaalit ja vahingoittumattomat aivot ja jotka ovat älykkyydeltään keskinkertaisia tai keskimääräistä älykkäämpiä. Useimmiten he näyttäisivät olevan myös luovia ihmisiä.
Historia tunteekin taiteilijoita, jotka ovat käyttäneet synestesiaa taiteessaan. Yksi kuuluisimmista lienee taidemaalari Vasili Kandinski (1866-1944), joka saattoi kokea värejä kuuloaistimuksina. Hänellä oli äärimmäisen herkkä värien taju; lapsena voimakkaiden värien kokeminen aiheutti hänessä fyysisiä oireita. Myös Jean Sibelius (1865-1957) on mahdollisesti ollut synesteetikko. Jo aivan pienenä pianonsoittoa kuunnellessaan hän yhdisteli tiettyjä säveliä lattialla olevan räsymaton eri raitoihin. Myöhemmin hän kuvaili, kuinka esimerkiksi A-duuri soi sinisenä ja C-duuri punaisena. Näin jälkikäteen on mahdotonta tietää, oliko Sibelius aito synesteetikko vai oppiko hän kykynsä harjoittelemalla.
2.
Kirjailijoidenkin joukossa on synesteetikkoja, jotka ovat hyödyntäneet kykyään teksteissään. ”A on karvainen kimaltavanmusta kärpänen, joka julmassa löyhkässä pörrää… I on purppuraa, syljettyä verta”, kirjoitti Rimbaud Vokaalit-runossaan vuonna 1871. Hänellä lienee ollut kirjain-synestesia, mutta monet kirjailijat toki käyttävät synestesiaa metaforina ja tehokeinoina, vaikkeivät olekaan synesteetikkoja.
Runon kirjoittamisen kursseilla usein ravistellaan luutuneita ajatuskuvioita ja kapeutuneita näkemyksiä eräänlaisilla synestesia-harjoituksilla. Ne auttavat näkemään maailmaa hieman eri tavalla kuin mitä arkielämässä näemme. Jollain äänellä voi olla väri tai se voi haista vaikkapa mädiltä omenoilta. Jokin räsymatto voi soida Sibeliuksen Valse tristenä.
Harjoitus on hyödyllinen myös proosan kirjoittajille, ei vain runoilijoille. Sen avulla voi ainakin huomata, että kliseisiä kuvailuja välttää, kun hieman ravistelee ajatustottumiaan. Synesteettisten kuvailujen käytössä tulee kuitenkin olla varovainen ja säästeliäs. Niiden tulisi toimia kokonaisuudessa, tukea teemaa, tunnelmaa ja päähenkilön mielenliikkeitä. Ne eivät saa olla päälleliimattuja, vaan täydellisesti yhteensopivia kokonaisuuden kanssa niin kuin kaikki tekstin osat. Mutta oikeassa paikassa, oikeaan aikaan synesteettinen kuva tekstissä ravistelee ja virkistää myös lukijaa.
3.
Makaan sohvalla lähes pimeässä huoneessa silmät kiinni. Olo on rento, tietoisuudentila hieman alentunut, mutta vielä en nuku. Äkkiä naapurista kuuluu kolahdus, ja täsmälleen samalla hetkellä näen pitsimäisen vaalean ympyräkuvion. Se sykähtää näkyviin ja on poissa samalla tavoin kuin äänikin. Outo ilmiö on minulle kuitenkin tuttu. Samanlaisissa tilanteissa äkillinen ääni on ennenkin synnyttänyt samantapaisen kuvion. Värit voivat vaihdella äänien mukaan: joskus kuvio on lila, joskus vihertävä, punertava, kuparinruskea tai hopeanharmaa. Toisinaan kuviona voi olla joitain muitakin muotoja ja useampia värejä.
Nykyään tiedän omaavani synestesian muodoista kaikkein vaatimattomimman. Sen sijaan en tiedä, kulkeeko tämä ominaisuus suvussani. Minulla on ollut tämä aina enkä ole pitänyt sitä minään erikoisuutena. Ennen kuin luin synestesiasta, luulin, että kaikilla ihmisillä on tämä. Entäpä jos onkin – piilevänä?
———————
Tämän artikkelin lähteinä on käytetty Internetiä, varsinkin Lasse Nissilän sivustoa.
Oheislukemistoksi suosittelen lämpimästi Jeffrey Fordin loistavaa novellia Jäätelön valtakunta (suom. Satu Hlinovsky), jossa synestesiaa on kutkuttavan oivaltavasti käytetty spekulatiivisen fiktion pohjana. Novelli on Jukka Halmeen toimittamassa kirjassa Uuskummaa? Modernin fantasian antologia (Kirjava 2006).
Sanoja, sanoja 