Koukussa korvistaan

Pidän lukemisesta, en ainoastaan koskettavista tarinoista, jännittävistä juonikuvioista, monitahoisista ihmisistä salaisuuksineen, raikkaista kielikuvista, pohdiskeluun houkuttelevista ajatuksista, mielenkiintoisista rakenteista ja paradoksien poksahteluista. Pidän myös itse lukuprosessista, siitä kun silmät kulkevat riveillä ja rivien väleissä. Pidän sanojen näkemisestä, niiden makustelemisesta, kirjaimista, joista sanat rakentuvat. Haluan itse määrätä lukemisen rytmin, milloin luen nopeammin, lennän hiukan rivien yläpuolella, ja milloin sukellan sanoihin ja lauseisiin, jään polskuttelemaan niihin tai palaan takaisin, tutkin luettua ajatusta uudestaan, miten se linkittyy seuraaviin lauseisiin tai edelliseen kappaleeseen, miten sanat keskustelevat toistensa kanssa, sytyttävät toisensa tuleen.

Siksi en ole ollut äänikirjojen kuukausitilaaja, ja vain satunnaisesti kuunnellut niitä, vaikka kuunteleminen on minulle tuttua puuhaa podcastien kautta. Äänikirjojen kuunteleminen ei ole kuitenkaan lukemista siinä mielessä kuin lukemisen miellän. Mutta siinä on kyllä puolensa.

Äänikirjoissa tahdin määrää ääninäyttelijä. Sanoja ei näe, kirjaimet eivät erotu, kuulee vain puheen virtaa. Tuntuu melkein siltä, että kieli katoaa, jää vain mielikuvat, jotka syntyvät omassa päässä, kun näyttelijä sopottaa korvaan. Mutta asialla on toinenkin puoli. Samalla kun kirjailijan ääni ikään kuin häipyy jonnekin takavasemmalle, ääninäyttelijä tulee kuuntelijan lähelle; tulee tunne, että lukija ja kuuntelija jakavat yhteisen kokemuksen. Kirjan ääressä ei olekaan yksin, vaan toisen kanssa.

Äänikirjapalvelut jakavat auliisti pitkiä kokeilujaksoja, joiden tarkoitus on koukuttaa asiakas. Tällaiseen ilmaiseen houkutukseen (BookBeat) tartuin minäkin pari viikkoa sitten. Kyllä, äänikirjojen kuunteluun jää todella helposti koukkuun, sillä kuunnella jaksaa enemmän kuin lukea. Kuunteleminen on passiivisempaa. Jos lukee itse, aivot joutuvat ahertamaan enemmän. Kuunnella voi muita asioita tehdessä, oheistoimintona. Aivoille kuunteleminen on kuitenkin myös hyödyllistä. Nykytutkimukset antavat viittauksia siihen, että liikkuessa ja kuntoillessa kannattaisi kuunnella jotain (mitä tahansa, joka vaatii keskittymistä); tämä lisää verenkiertoa aivoissa entisestään (myös liikunta itsessään tekee sitä). Ja sehän on monelta kantilta hyvä asia, että veri kiertää aivoissa vilkkaasti. 😀 Mieliala nousee, ja aivot saavat happea ja ravinteita.

Aluksi ajattelin vain kuunnella Tilda Laaksosen uunituoreen Jäljillä-kirjan. Ajattelin, että kun Tilda itse lukee kirjan, niin kuunteleminen olisi samanlainen kokemus kuin hänen true crime -podcastinsa kuunteleminen. Ja niin olikin. Kuuntelin kirjan parissa päivässä. Korvani hotkaisivat sen.

Mutta eihän kokeileminen jäänyt tietenkään tähän, vaan minun piti kokeilla muutakin, kun kerran ilmaiseksi sai. Ajattelin, että juonipainotteista dekkaria olisi helppo kuunnella ja pysyä pelkkien korvien varassa kärryillä, ja tartuin sen enempää ajattelematta sovelluksen tyrkyttämään Viveca Stenin kirjaan Lumen uhrit. Tarina tempaisi mukaansa, ja senkin kuuntelin muutamassa päivässä.

Sitten räjähti pankki. Voiko ääneen rakastua? Eksyin scifi-kategoriaan (yllätys, yllätys! 😀 ), ja Sylvain Neuvelin Uinuvat jättiläiset houkuttelivat minut mukaansa sekä nimellään että kansikuvallaan, genrestä puhumattakaan. Se oli menoa. Martti Ranin rakensi aivoihini Neuvelin tarinan. Kirjan kuuntelemisesta oli kerta kaikkiaan mahdotonta luopua. Kun nappikuulokkeista loppui virta, oli pakko kuunnella ilman niitä.

Uinuvien jättiläisten jälkeen ilman taukoa oli pakko (ihan pakko!) aloittaa Neuvelin trilogian toinen osa Heräilevät jumalat. Taas uppouduin tarinaan ja kaikki muu ympärillä unohtui. Nappikuulokkeita piti ladata, ja tarina seurasi minua vessaan, pyykkitupaan ja melkein uneenkin. Tämän kirjan jälkeen pidin päivän tauon; täytyyhän ihmisen tehdä muutakin, mutta seuraavana päivänä oli pakko aloittaa Neuvelin kolmas kirja Ei enempää kuin ihminen ja kuulla, miten trilogian tarina päättyy. Sen jälkeen aivot kyllä jo humisivat kuin universumi. Kieltämättä minua kiinnostaisi myös selailla Neuvelin kirjoja ja nähdä, miltä teksti näyttää. Varmaan jos niitä lukisin omin silmin, kuulisin päässäni Martti Raninin äänen. 😀

Neuvelin kirjasarjan jälkeen yritin pitää taas taukoa, mutta eihän se onnistunut kovin hyvin. Nyt kuitenkin päätin valita kuunneltavan kirjan tarkoitushakuisemmin. Joitakin viikkoja sitten osallistuin työväenopiston etäkurssille, jonka aiheena oli psykologisen trillerin kirjoittaminen. Ajattelin, että voisin tutkia, miten tämän genren tunnusmerkit ja säännöt toteutuvat. BookBeatistä löytyy tosiaan Jännitys-kategoriasta alakategoria Psykologiset trillerit. Siellä lymyili paljon tuttuja kirjailijoita. Joidenkin kirjoja olin lukenut, vaikken koskaan ollut ajatellut niitä psykologisina trillereinä, vaan ehkä pikemminkin dekkareina. Silmiini osui Martta Kaukosen kirja Terapiassa. Kirjan nimi oli vilahtanut kurssilla, ja niinpä päätin ottaa opuksen kuunteluun. Hah, ei olisi pitänyt, sillä kirjahan koukutti heti.

Terapiassa-kirjassa on neljä kertojaa, ja äänikirjassa näillä jokaisella on oma ääninäyttelijä. Tämä on ihan tajuttoman hypnoottinen ratkaisu. Kirjan ihmisistä tuli tätä kautta todella lihallisia, ihan kuin oikeasti olisi kuunnellut Iran, Clarissan, Arton ja Pekan henkilökohtaisia tilityksiä. Jokaisella näyttelijällä oli oma tapansa puhua, omat painotukset ja ”maneerit”, niin kuin meillä ihmisillä tuppaa olemaan. Kaukosen henkilöt ovat juuri psykologiseen trilleriin sopivia. He valehtelevat, jättävät kertomatta, muistavat väärin, mustamaalaavat toisia tai itseään, panevat vääriä ajatuksia toistensa päähän, ymmärtävät väärin toistensa motiivit, esittävät parempaa kuin ovat, tai huonompaa. Kuuntelija seuraa henkilöiden tilityksiä ja miettii, mikä mahtaa olla loppujen lopuksi totta ja mikä henkilöiden sumutusta. Juuri kun luulee, että tietty henkilö on jotakin, niin käykin ilmi, että hän on jotain toista. Äkkijyrkkiä käänteitä tupsahtelee, juuri kun on tuudittautunut uskomaan jotakin, eli ihan niin kuin tämä lajityyppi vaatii. Keskivaiheen paikkeilla kun täytyy olla selvä kiepsahdus, tai kaksi. Ja loppupuolella jännitys hiipii kohti hyytävän pelottavaa huippuaan. Kaukosen Terapiassa-kirja sopii siis hyvin esimerkiksi psykologisesta trilleristä. Kirjan kieli on myös sitä luokkaa, että tekstin tasolla kirjasta saa varmaan itse luettuna enemmän kuin pelkästään kuuntelemalla.

Se, miten koukuttavaa äänikirjojen kuunteleminen on, on niin pelottavaa, että ilmaisjakson jälkeen täytynee laittaa kertakaikkinen stoppi, mutta sitä ennen… mitähän kuuntelisin seuraavaksi?

Kuunnellut äänikirjat:
Tilda Laaksonen: Jäljillä
Viveca Sten: Lumen uhrit
Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset
Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat
Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
Martta Kaukonen: Terapiassa
Espido Freire: Cuentos malvados
Delia Owens: Suon villi laulu

Podcast lenkkikaverina Jäljillä

Koronavirus on laittanut meidän kaikkien tavallisen arjen uuteen järjestykseen. Oma mielialani heilahtelee kuin pörssikurssit: välillä nenänpää nousee hiukan plussan puolelle ja seuraavassa hetkessä syöksyn uudestaan pohjattomaan, sysimustaan kaivoon, josta ei tunnu olevan ylöspääsyä. Nyt jos koskaan tarvitaan erilaisia juttuja, joilla kestämme tämän epävarmuuden, pelon ja jatkuvat synkät uutiset. Kekseliäs ihminen onkin luonut yhtä sun toista lajitoveriensa iloksi, ja netistä ja somesta löytyy kaikenlaista viihdykettä kotona jumittavalle kansalle.

Jos et ole koskaan kokeillut podcastien kuuntelemista, niin nyt voisi olla hyvää aikaa tutustua tähän mainioon harrastukseen. Podcasteja voi kuunnella puhelimella, tabletilla ja tietokoneella silloin, kun itselle parhaiten sopii. Jos omistaa iPhonen, aloittaminen ei voisi olla helpompaa, sillä tässä puhelimessa on valmiiksi asennettuna Podcastit-sovellus. Muilla puhelimilla voi podcasteja kuunnella Spotifylla, joka vaatii asennuksen ja rekisteröinnin, mutta kuukausimaksua ei ole pakko maksaa, jos parit mainokset silloin tällöin eivät haittaa. Acast-sovelluksella voi myös kuunnella podcasteja, ja monia podcasteja voi kuunnella niiden omilta kotisivuilta. Ja podcasteja on joka lähtöön ja aiheeseen, vaikka millä kielellä, joten jokaiselle löytyy varmaan sopiva, kun jaksaa hieman etsiskellä. Tässä artikkelissa käsittelen yhtä suomalaista, erittäin suosittua podcastia.

Jäljillä

Kuukausi sitten minulle suositeltiin (kiitos, Lauriina!) suomalaista true crime -podcastia Jäljillä. Tilda Laaksonen aloitti tämän mainion rikospodcastinsa tekemisen keväällä 2018, jaksoja on tällä hetkellä reilut 80 ja lisäjaksoja tulee viikottain. Jäljillä-podcast on noussut suosituimmaksi suomalaiseksi rikospodcastiksi, eivätkä sen kymmenet tuhannet kuuntelijat voi olla väärässä. Sarja on hyvä!

Jäljillä-sarjassa käsitellään rankkoja rikoksia: murhia, tappoja, kidnappauksia, sarjamurhia, kadonneita ihmisiä jne. Osa rikoksista on selvinnyt, mutta monet ovat jääneet mysteereiksi. Jos TV-sarjojen, elokuvien ja dekkareiden rikosjuonet tuntuvat usein epätodellisilta ja mahdottomilta, niin tosielämä pistää paremmaksi: maailma on täynnä jännittäviä ja ihmeellisiä rikosmysteereitä. Vaikka Jäljillä-podcastissa käsiteltävät rikokset ovat rankkoja, Laaksonen ei kuitenkaan mässäile väkivallalla, siitä kiitos. 🙂

Laaksonen esittelee joka jaksossa yhden rikoksen, ja jaksoja voi kuunnella ihan missä järjestyksessä tahansa. Jaksot (jotka olen kuunnellut) ovat olleet reilun 40 minuutin mittaisia, joten ne ovat ihan sopivia vaikkapa kävelylenkille. Laaksosen ääni on miellyttävä, ja lenkillä tuleekin sellainen olo, että on kävelyllä kaverin kanssa, joka kertoo minulle jännittävää tositarinaa. Mutta podcasteja toki voi kuunnella muulloinkin kuin kävellessä. Yhtenä päivänä sain pölyt pyyhittyä (inhokkityö!) ihan huomaamatta, kun uppouduin yhteen Jäljillä-rikokseen. Myös niskan rentoutus pilates-pallon avulla sängyllä maaten sujuu oikein hyvin podcastia kuunnellessa.

Jäljillä on erittäin laadukas ja tyylikäs podcast; Laaksonen tekee jokaista tapausta varten huolellisen taustatyön etsien tietoa eri lähteistä. Hänen kriittinen asenteensa lähteitä kohtaan on myös plussaa. Tarinan hän kertoo niin yksityiskohtaisesti, että kuuntelija voi nähdä tapahtumat ja henkilöt mielessään aivan kuin kirjaa lukiessa tai äänikirjaa kuunnellessa. Näihin tosielämän tarinoihin uppoaa kuin hyvään kirjaan ja siten saa siirrettyä korona-ahdistuksen takavasemmalle – ainakin hetkeksi.

Jäljillä-podcastilla on myös Instagram-tili (@jaljilla_podcast), jonne Laaksonen laittaa jaksoihin liittyviä kuvia, ja siellä voi myös spekuloida mahdollisia syyllisiä ja rikostapahtumien käänteitä. Jaksoja voi kuunnella selaimenkin kautta podtail.comissa, jos se tuntuu helpommalta.

Tarkoitus oli tässä artikkelissa kirjoittaa myös parista espanjankielisestä podcastista, mutta jätänkin ne toiseen artikkeliin.

Jännittäviä kuunteluhetkiä! 😀