Uusia uria aivoihin

Aikaisemmin sanottiin, että ristisanojen ja sudokujen tekeminen tai tietokonepasianssin ja muiden pulmapelien pelaaminen ovat hyviä keinoja dementian torjumisessa. Nykyään ollaan eri mieltä. Tämän tapaiset puuhastelut ovat tietenkin tosi mukavaa ajanvietettä, mutta kun olemme tehneet niitä jonkin aikaa, alamme itse asiassa toistaa vain aikaisemmin opittuja kaavoja. Aivojen tasolla tämä tarkoittaa sitä, että ajattelu kulkee vanhoja, valmiita reittejä, ja tämä tuttujen polkujen kulkeminen ei auta meitä taistelussa dementiaa vastaan. Parempaa aivojumppaa kuin sudokut, ristikot ja mobiilipulmapelit saattaa jopa tarjota liikunta: lähteä vaikkapa ulos kävelemään tai tehdä jotain muuta fyysistä kuin täyttää sudokuja tai poksutella Candy Crashiä.

Se, mikä on aivoille parasta monipuolisen ravinnon, riittävän liikunnan ja levon lisäksi, on uuden oppiminen. Kun opimme uusia asioita – mitä tahansa, aivoihin syntyy kokonaan uusia polkuja, ja tämä on se vitamiini, jolla voimme oikeasti taistella dementiaa vastaan. Tärkeää on siis haastaa aivot joka päivä opiskelemalla jotain uutta, olipa se mitä tahansa. Sillä hetkellä kun eteemme tulee jokin asia, josta emme tiedä mitään tai hyvin vähän ja luontainen laiskuutemme haluaisi vetäytyä aivojen tutuille poluille, ehkäpä jonnekin pikkuaivojemme sohvannurkkaan, meidän itse asiassa pitäisi ilahtua, kääriä hihat ylös ja tarttua asiaa sarvista. Sillä uusi, työläs asia on juuri sitä, mitä aivomme tarvitsevat. Kun ähellämme uuden oppimisen kimpussa, voimme ajatella, kuinka juuri sillä hetkellä aivoihimme on syntymässä ihka uusi ura. Voiko olla mitään ihmeellisempää!

Tästä näkövinkkelistä katsottuna kansalais- ja työväenopistojen merkitys kansanterveyden kannalta tulee entistäkin tärkeämmäksi. Ne eivät ole pelkästään aikuisten vapaa-ajan viihdekeskuksia, joissa voi opiskella ja harjoitella erilaisia taitoja, vaan niillä on tärkeä merkitys myös siinä, että aivomme säilyttävät hyvän työkyvyn läpi elämän. Aivoja ei koskaan pitäisi päästää eläkkeelle!

——

Vieraan kielen opiskeleminen on hyvää aivojumppaa. Kieltä opiskellessa tulee koko ajan eteen uutta asiaa, joka on ymmärrettävä ja painettava muistiin, ja toisaalta opiskelija näkee, kuinka paljon on jo oppinut. Kun oppii ensimmäisen verbin preesenstaivutuksen, tulee hulppea olo. Kun on opiskelut indikatiivit, subjunktiivit, konditionaalin, imperatiivin ja futuurin, aivoihin on syntynyt aivan uusi urien verkosto. Ja vaikka emme haluaisi kasvoillemme ryppyjä, niin aivoissa niitä kannattaa olla paljon: mitä ryppyisemmät ja ”ymmärtäväisemmät” aivot, sen kauniimmat ne on. 😀

Jokaisessa opiskelussa – myös vieraan kielen – tulee suvantovaiheita ja hetkiä, jolloin opiskelija miettii, haluaako jatkaa eteenpäin vai riittääkö tähän asti opittu. Jos kielitaito on jo sitä luokkaa, että pystyy lukemaan dekkareita alkuperäisellä kielellä, katsomaan elokuvia ja TV-sarjoja ilman suomenkielistä tekstitystä, lukemaan lehtiä ja Internet-artikkeleja, tulee sellainen olo, että haluaisi levätä laakereilla, että saavutetun kielitaidon ylläpitämiseen riittäisivät nämä viihteenä luetut dekkarit ja katsotut elokuvat sekä satunnainen vanhan kertaaminen oppikirjoista. Omasta kokemuksesta tiedän, etteivät riitä. Kielitaito lähtee laskuun, asioita jotka on joskus osannut, tipahtelee muistista, oma aktiivinen kielenkäyttö kapeutuu ja supistuu pikkuhiljaa, vääjäämättä.

Ainoa keino estää tämä alamäki on oppia lisää ja oppia uutta. Haastaa itsensä vielä senkin jälkeen kun vieras kieli on jo mukavasti hallussa. Tässäkin asiassa on hyvä lähteä pois omalta mukavuusalueelta ja yrittää ymmärtää jokin vaikea asia, joka aluksi tuntuu ihan mahdottomalta. Pohtia sitä yhdessä ystävien kanssa. Kysyä opettajalta neuvoja. Etsiä tietoa Internetistä – kriittisesti. Ihmetellä, mitä kaikkea jännittävää vieraan kielen opiskelu voikaan tarjota.

Joka ilta voisi kysyä itseltään: olenko poistunut tänään kertaakaan mukavuusalueiltani? Olenko oppinut mitään uutta? Jos vastaus on kielteinen, niin ennen iltauutisia ehtii hyvin opetella uusia tanssiaskeleita YouTube-videon avulla tai opiskella erguir-verbin indikatiivin preesenstaivutuksen (ne molemmat muodot!). Aivot on siitä ihmeellinen värkki, että ne eivät käytössä kulu. Päinvastoin, niitä kannattaa käyttää. 😀

Oppiminen lähtee tästä: kierränkö tutulle polulle vai kiipeänkö esteen yli?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s