Eläviä sanoja, silmukoita

Kesällä huomasin, kuinka joidenkin sanojen merkitys oli muuttunut minulle. Nyt en puhu koronasta enkä pandemiasta, vaan ihan muista asioista. 😀 Ja kun muutama päivä sitten eksyin sivulle, jossa kerrottiin parista espanjan kielen sanasta ja niiden merkityksistä, ajattelin, että siinähän olisi kiva aihe blogiin. Tässä artikkelissa käyn läpi pari sanaa espanjan, suomen ja englannin kielestä.

Maailma muuttuu koko ajan ja sen mukana syntyy uusia sanoja ja entisiä painuu unholaan. Myös olemassa olevat sanat saavat uusia merkityksiä, esimerkiksi tekniikan kehityksen myötä.

Avión

Avión on tuttu sana espanjan opiskelijoille. Tämä lentokonetta ilmaiseva sana opitaan yleensä ihan ensimmäisillä oppitunneilla. Mutta avión-sana on ollut olemassa espanjan kielessä jo ennen lentokoneita. Sana esiintyy jo vuoden 1611 sanakirjassa merkityksessä vencejo eli tervapääsky. Voisi ajatella, että saman sana käytöllä lentokoneelle ja tervapääskylle on looginen yhteys, mutta ihan näin se ei mene. Pääskyn avión tulee latinasta (gavia), ja lentokone lentää ranskan kielen sanasta avion, joka kylläkin juontaa juurensa latinan sanaan avis.
Enää tänä päivänä avión ei tarkoita tervapääskyä (apus apus), mutta kylläkin räystäspääskyä (delichon urbicum).

Bombilla

Tekniikan kehitys on vaikuttanut myös espanjan sanaan bombilla. Tämä sana opitaan yleensä ensimmäiseksi merkityksessä hehkulamppu. Bombilla-sana on ollut kuitenkin olemassa jo ennen kuin Edison lampun keksi, se löytyy ainakin Salván sanakirjasta vuodelta 1846. Ja edelleenkin bombillalla on tämä toinen merkitys. Se on eräänlainen pilli, jolla juodaan mate-juomaa esimerkiksi Argentiinassa, missä mate on suorastaan kansallisjuoma. Mate on vähän niin kuin tee, mutta lehti- ja varsisilppu lilluu vapaana juomassa, ja jotta silppua ei tulisi ikävästi suuhun, juomaa imetään bombillan kautta. Sen alapäässä on pieni ”pallukka”, jossa on pikkuruisia reikiä: neste pääsee rei’istä pilliin ja suuhun, mutta lehtirouhe jää kuppiin. Tästä on se hyöty, että kuumaa vettä voi lisätä kuppiin ja näin hyödyntää sama yerba mate uudestaan.

Formidable

Yksi espanjan kielen haasteita on se, että sama sana voi merkitä päinvastaisia asioita. Tämä voi aiheuttaa harmaita hiuksia opiskelijalle, joka yrittää kääntää vaikeaa lausetta suomeksi. Jos lauseen avain-sanalle löytyy sanakirjasta useita vaihtoehtoja, jotka ovat vieläpä toistensa vastakohtia, minkä niistä valita?

Formidable on sana, jonka olen oppinut huudahduksessa ¡Formidable! eli Mahtavaa! Hieno juttu! Sen synonyymi voisi siis olla vaikkapa genial. Vuodelta 1732 löytyy kuitenkin myös toisenlainen merkitys: jotain pelottavaa tai kauheaa.
Formidable voi siis merkitä jotain valtavaa ja mahtavaa, mutta myös jotain hyvin pelottavaa, johon liittyy jotain hirveää. RAEn sanakirjassa tämä pelottava-merkitys on edelleen ensimmäisenä vaihtoehtona, mutta esimerkiksi suomi-espanja-suomi-sanakirjassani se roikkuu hännänhuippuna. Jos rohkenee käyttää tätä sanaa puheessa, kannattaa ilmeillä ja äänenpainoilla osoittaa, kummasta merkityksestä on kyse, ettei tule väärinkäsityksiä. 😉

Vuori

Myös suomen kielessä sama sana voi merkitä hyvinkin erilaisia asioita. Lempiesimerkkini on sana vuori, joka voi olla korkea kohouma maastossa, mutta se voi olla myös vaatteessa, kuten takissa, sisäpuolella oleva kangas. Aikaisemmin vuori-sanaa taivutettiin eri tavoin eri merkityksessä. Mäki-merkityksessä: vuori, vuoren, vuorta, vuorellinen. Vaatteen osana: vuori, vuorin, vuoria, vuorillinen. Nykyään vaatteen vuoria saa taivutella myös vuoren, vuorta, mutta ompelualan ammatti-ihmisten ja puoliammattilaisten käyttöön lienee vakiintunut i-taivutusmuoto. 😀

Sikapaljon, sikahieno

Facebookin yhdessä kielitieteellisessä ryhmässä pohdiskeltiin tässä taannoin, mistä kielestä suomeen tuli 80-luvulla sika-sanonta (sikahieno, sikapaljon jne.). Englanti hylättiin, vaikka John Steinbeck kirjoitti jo vuonna 1939 ”We was pig lucky”. Myös saksan vaikutusta pohdittiin. Se saattoi tulla ruotsistakin, jossa svin-alkuisia sanoja on käytetty 1900-luvun alusta lähtien (svindum merkitty muistiin 1913, svindyr 1948 jne.). Tai sitten sika-etuliite intensiteettiä ilmaisevana on tullut suomen kieleen sisäsyntyisesti jossain pääkaupunkilaisten porukassa, mistä se on levinnyt nuorisokulttuurin myötä koko Suomeen. Mene tiedä.

For ja while silmukoissa

Sanat merkitsevät eri ihmisille erilaisia asioita. Suurin piirtein olemme samalla kartalla, vaikka sävyeroissa löytyy. Sanat herättävät meissä erilaisia tunteita, muistoja, ajatuksia, mielikuvia, mielleyhtymiä ja jopa värejä. Sanojen merkitys myös muuttuu, se voi saada uusia sävyjä, siihen voi liittyä uusia muistoja ja tunteita elämän mukanaan tuomien tapahtumien myötä. Ja niinkin voi käydä, että vaatimaton, lähes huomaamaton sana, jolla ei ole ollut itselle suurempaa merkitystä ja jota tuskin on huomannut lauseissa ja sanojen virroissa, saa äkkiä aivan uuden merkityksen. Se kasvattaa siivet ja saa voimaa ja valtaa. Näin kävi englannin sanoille for ja while.

Viime kesäkuussa aloin opiskella Python-ohjelmointia Helsingin avoimessa yliopistossa. Tällä kurssilla tutustuin muiden mielenkiintoisten asioiden lisäksi sanoihin for ja while. Ohjelmoinnissa ne ovat kaikkea muuta kuin heikkoja, nopeasti ohitettavia kirjainjonoja. Niillä voi tehdä mitä jännittävämpiä silmukoita, niitä voi laittaa sisäkkäin, jolloin ne tuottavat vieläkin uskomattomampia juttuja. Niillä on valtaa ja niissä on voimaa. Ne ovat mielettömän hienoja työkaluja oikein käytettynä, mutta jos käyttäjä ei niitä hallitse, ne voivat pistää pipariksi koko algoritmin tai jäädä kiertämään ikuiseen silmukkaan, kunnes tietokone väsähtää. Kun pelaamme tietokonepelejä ja käytämme ohjelmia ja mobiilisovelluksia, niin voimme olla varmoja, että siellä taustalla pyörii silmukoita, ehkäpä juuri forilla ja whilellä luotuja.

Enää en siis voi olla huomaamatta näitä kahta pikkusanaa, jos ne sattumalta pupsahtavat jossain sanojen metsässä eteeni. Nyt ne saavat kaiken kunnioitukseni! Myös lista- ja ehtosanoihin on Pythonin myötä tullut uutta punerrusta poskiin ja rotevuutta hartioihin.

Suhteemme sanoihin muuttuvat alati, sanat hengittävät, tekevät pyrähdyksiä ja silmukoita, elävät meidän kanssamme.

Syödä täpösen täyteen espanjaksi

Hauskat ”modismot” espanjan kielessä ovat ehtymätön aarreaitta, ihan niin kuin muutkin kielet ovat täynnä huvittavia puhekielen sanontoja. Pari päivää sitten törmäsin kahteen ilmaukseen, jotka tarkoittavat sitä, että syö itsensä ähkyyn. Toinen oli minulle tuttu, toista en tietääkseni ollut koskaan nähnytkään. Kummankin kohdalla minua alkoi kiinnostaa, mistä nämä hauskalta kuulostavat ilmaukset olivat puhekieleen tulleet. Ja tietoa etsiessäni löysin kolmannenkin sanonnan.

Ponerse morado/-a

Tulla violetin väriseksi on ponerse morado -sanonnan sananmukainen käännös, mutta se tarkoittaa siis syödä liikaa. Mitä violetilla ja syömisellä on tekemistä toistensa kanssa? Itse violetti eli ”morado” tulee sanasta mora, joka tarkoittaa suomeksi karhunvatukkaa, mutta tämä reitti oli umpikuja eikä selittänyt sanonnan juuria.

Täytyi mennä pöyhimään Internetin arkistoja, ja sieltä sitten löytyi selityksenpoikasta. Tietyissä sairauksissa ja tilanteissa ihmisen ihon väri muuttuu sinertävän violetiksi. Tämä ilmiö on espanjaksi cianosis ja suomeksi syanoosi. Näistä sanoista on helppo poimia sinisenvihreää ilmaiseva kohta cyan (syaani); juuri eilen asensin mustesuihkutulostimeeni cyan-patruunan tyhjenneen tilalle. Joissakin sairauksissa, kuten keuhkojen ja sydämen vajaatoiminnassa ihmisen ihoon saattaa tulla sinertävän liila sävy. Myös silloin kun ihminen on kylmissään, hänen huulensa voivat esimerkiksi sinertää. Muistan lapsuuden kesistä, kun vietimme järvessä tuntikausia, joku aikuisista tuli huutamaan: ”Ylös sieltä vedestä! Teidän huuletkin jo sinertää!” Ja hytisten, mutta edelleen vastentahtoisesti, noustiin sitten kuivalle maalle auringon lämmitettäväksi.

Suomenkielisistä lähteistä en kuitenkaan löytänyt syytä, miten ponerse morado voisi liittyä syömiseen, vaikka kaksi potilastapausta Internet minulle tarjosi. Toinen potilas oli muuttunut siniseksi ja toinen vihreäksi; molemmat olivat syöneet anissalmiakkeja kolme askia päivässä. No, ilmeisesti salmiakki ei ollut värimuutoksia aiheuttanut, vaan ehkä karamellien tuotannossa oli niiden joukkoon eksynyt jokin ainesosa, joka tämän aiheutti, mene tiedä. Salmiakin nauttiminen tuollaisia määriä päivässä ei liene kuitenkaan terveellistä. Verenpainekin siitä jo nousee, eikö?

Espanjankielisen lähteen mukaan syanoosi voi tulla ihmiselle myös tilanteessa, jossa hän syö liikaa. Tällöin hänelle voi tulla hengitysongelmia, jotka tekevät hänen ihonsa violetiksi.

Ruoka, mitä on syöty liikaa, liittyy ilmaukseen de-prepositiolla. ”Pedro se ha puesto morado de galletas que ha hecho su abuela.” Pedro söi itsensä täpösen täyteen isoäidin tekemiä pikkuleipiä.

Ponerse como el Quico

Ihan varmoja ei olla siitä, onko Quico-nimistä heppua ollut olemassa, mutta tarina kertoo, että tämän niminen mies eli 1940-luvun tienoilla. Kerrotaan, että hän oli joutunut sairaalaan syötyään ihan liikaa ja saatuaan sen johdosta vakavan ruoansulatushäiriön.

Ponerse las botas

Kolmas ilmaus on sananmukaisesti suomeksi käännettynä laittaa saappaat jalkaan. Tämä on vähintäänkin yhtä arvoituksellinen ilmaus tässä syömistilanteessa kuin tuo violetti tapaus. Mutta tällekin löytyi ihan järkeenkäypä selitys.

Täytyy mennä ajassa taaksepäin siihen aikaan, jolloin rikkailla oli ruokaa enemmän kuin kylliksi, kun taas muilla ihmisillä oli pikemminkin ruoasta pula, tai ainakaan sitä ei riittänyt ylensyöntiin. Tämä tavallinen kansa kulki sandaalit jalassa, sillä nahkasaappaat olivat liian kalliit, kun taas paremmalla väellä (¡los caballeros!) oli varaa suojata jalkansa kylmältä vetämällä nahkaiset saappaat jalkaansa. Siitä tämä hauska sanonta on saanut alkunsa.

Ponerse las botas -sanonnalla on toinenkin merkitys liikasyömisen ohella. Se voi tarkoittaa myös yltäkylläistä rikastumista tai sitä että käyttää hyväkseen jotain asiaa ”runsain mitoin” (abundantemente).

Summa summarum: kohtuus kaikessa, myös syömisessä ja varsinkin salmiakin syömisessä. 😉

En el ajo – valkosipulin tuoksuinen sanonta

Nyt kun Python-peruskurssi on suoritettu ja tentistäkin läpi päästy, voin rauhassa kääntää katseen kielestä toiseen, Pythonista espanjaan. Aika päivittää hiukan tätä blogia. 😀

Espanjan kieli on täynnä puhekielen ilmauksia, joissa popsahtelee hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja muita ruokaan liittyviä sanoja. Ehkäpä se kertoo jotain siitä, kuinka tärkeitä ruoka ja ruokakulttuuri espanjalaisille ja espanjankielisille on. Heille ei varmaankaan kelpaa mummini sanonta: ”Oljpa tuota kielen pittuuven verran mittee tahhaasa.” 😀

Jo espanjan peruskurssilta vuosien takaa on jäänyt mieleeni sanonta Me importa un pepino. Tässä siis kurkku on päässyt kyseenalaiseen kunniaan, sillä sanonta tarkoittaa suomeksi ”viis veisata” tai ”ei välittää”. Me importa un pepino lo que piensen tarkoittaisi Viis veisaan, mitä he ajattelevat tai En välitä pätkääkään, mitä he ajattelevat. Että kurkun verran minua kiinnostaa muiden mielipiteet. Tästä olen kuullut myös version Me importa un pimiento, joka tarkoittaa samaa viisveisaamista, mutta paprikan kera.

Tämän artikkelin teemakasvis on kuitenkin tuoksuvampi kuin kurkku tai paprika, nimittäin valkosipuli, espanjaksi ajo, ja aika yleisesti espanjankielisessä maailmassa pyörivä sanonta: estar en el ajo, jonka suora suomennos olisi ”olla valkosipulissa”. 😀 Ja juuri näin Google sen kääntääkin. 😉 Hätäinen suomalainen saattaisi olettaa – ja ihan väärin, että sanonta tarkoittaisi olla liemessä, mutta vaikka valkosipuli antaa liemeen kuin liemeen ihanan säväyksen, niin estar en el ajo tarkoittaa jotain ihan muuta.

Hiukan historiaa

Pöyhiskelin Internetin arkistoja saadakseni selvyyttä, millaisessa mullassa tämän maukkaan sanonnan juuret oikein muhivat. Erään lähteen mukaan täytyy kurkottaa jopa muutamia vuosisatoja taaksepäin.

Melchor de Santa Cruz de Dueñas kirjoitti teoksessaan Floresta española vuodelta 1574, kuinka kerjäläinen pyysi vastahakoiselta mieheltä almua, mutta tämä kieltäytyi sanoen, että mies haisi valkosipulilta, mihin kerjäläinen vastasi: ”El negocio huele a ajos, que yo no.” (Kaupankäynti haisee valkosipulilta, en minä.)

Toinen juuri liiketoimen ja kaupankäynti-sanan (negocio) sekä valkosipulin välillä saattaa olla Juan de Timonedan teoksessa El sobremesa y alivio de caminantes (1562-1569) oleva tarina naisesta, joka inhosi valkosipulia eikä kukaan uskaltanut tarjota sitä hänelle missään ruoassa. Mutta yksi uhkarohkea päätti uhmata rouvan vaatimusta ja pyysi kokkia valmistamaan ruokaa, niin että rouva joutuisi tavalla tai toisella ikään kuin vahingossa ja tietämättään syömään valkosipulia. Kokki murskasi morttelissa valkosipulia, otti murskan pois, mutta valmisti samassa morttelissa vihreän kastikkeen, jota tarjoiltiin rouvalle. Petos paljastui tälle heti ensimmäisellä suullisella, ja reaktio oli sen mukainen: ”¡Oh, hideputa el villano!” (Tätä haistattelua en käännä. 😀 )

Jossain vaiheessa alkuperäinen sana negocio korvattiin sen metaforalla ajo, merkityksessä kaupankäynti, liiketoimi. Real Academia Españolan (RAE) sanakirja vuodelta 1783 onkin tallentanut sanalle ajo merkityksen ”Negocio, ó asunto que se está tratando entre varios: y así suele decirse: andar en el AJO, entrar en el AJO, menear el AJO.” Mutta RAEn nykyisestä sanakirjasta tätä negocio-merkitystä ei enää ajolle löydy, sanonta estar en el ajo kylläkin on siellä.

Mitä estar en el ajo sitten tarkoittaa suomeksi?

RAEn määrityksen mukaan tämä sanonta tarkoittaa olla ajan tasalla, tietää jostain luottamuksellisesta asiasta. Mutta erään toisen lähteen mukaan sanonnassa on yleensä hieman negatiivinen sävy, joka on yhteydessä synkkiin tai ainakin hämäriin salaisuuksiin, joihin henkilö on osallinen. Toisin sanoen jos joku sanoo näin sinulle, hän ei sano sitä ehkä positiivisena asiana, vaan lauseessa saattaa olla hieman syyttävä sävy. Tätä sanontaa ei siis kannata käyttää kepeästi kenestäkään toisesta juuri tämän synkemmän merkityksen takia. Kirjailijat sen sijaan käyttävät sanontaa mielellään, koska sillä saadaan aikaan sopivia sävyjä tekstiin. Carmen Mola kuvailee jotain henkilöä dekkarissaan esimerkiksi näin: ”Le gusta mucho estar en el ajo, meter la cuchara en todo lo que pasa en su alrededor.” (Tässä virkkeessä on selvästi negatiivinen sävy; kyseistä ihmistä kuvataan tyyppinä, joka pistää nokkansa kaikkeen, mitä hänen ympärillään tapahtuu.)

Estar en el ajo -sanonnalle on espanjan kielessä synonyymejä, jotka ovat neutraalimpia ja joita käytettäessä ei tarvitse pelätä, että loukkaa ketään. Tällaisia ovat esim. estar al corriente ja estar al tanto de un asunto.

Muita ajo-sanontoja

Valkosipuliin kun jäin hiukan koukkuun, niin tsekkailin muitakin ajo-sanontoja.

Pelar el ajo eli kuoria valkosipulia tarkoittaisi RAEn sanakirjan mukaan kuolla (”tulla elämänsä loppuun”). Eräässä toisessa lähteessä pelar el ajo tarkoittaisi raataa, paiskia töitä. (No, eihän noissa kahdessa merkityksessä niin kauhean suuri ero ole. 😀 )

Bueno anda el ajo on ironinen ilmaus, jolla viitataan asioihin, kun nämä ovat ongelmallisia tai järkyttäviä.

Muuten, kun suomalainen sanoo valkosipulinkynsi, niin espanjaa puhuva sanookin valkosipulin hammas (diente de ajo). Makuasia on, muistuttaako tuo ”palanen” enemmän kynttä vai hammasta. Riippunee siitä kenen tai minkä kynsi ja hammas on kyseessä.

Nyt on ihan sellainen tunne, että pitäisi saada valkosipulilla maustettua ruokaa. Saisiko kesäkurpitsasta, tomaatista, valkosipulista ja juoksevasta juustosta jonkin helpon ja maukkaan uunipaistoksen? Sitä jään miettimään, tai jospa tekisin Python-harjoituksia kesäpäivän ratoksi. 😀

Espanjalaisia noir-dekkareita

Carmen Mola on salanimi, jonka taakse kätkeytyy madridilainen yliopistonopettaja ja kirjailija. Sen vielä sain selville, että hän on syntynyt vuonna 1973. Muuta tietoa tästä henkilöstä ei tähän hätään irronnut, paitsi että hänen lempivärinsä on punainen, lempilaulunsa kaikki Mina Mazzinin laulut, kuten Il cielo in una stanza ja lempielokuvansa Kun Harry tapasi Sallyn. Carmen Molalta on ilmestynyt kolme dekkaria, uusin tänä vuonna ja ainakin ensimmäinen kirja on jo suomennettukin (Verimorsian). Eräässä haastattelussa hän kertoo, että kirjoittaa salanimellä, koska haluaa elää rauhassa.

Pohdin tätä salanimellä kirjoittamista lukiessani Molan kahta ensimmäistä kirjaa. Mietin sitä, antaako salanimi mahdollisuuden kirjoittaa vapaammin, kun ei tarvitse pelätä, että joku ihmisryhmä tai yksittäinen henkilö ottaa kirjasta herneen nenäänsä. Näissä kahdessa kirjassa Mola sorkkii mm. Madridin romaniyhteisöä ja Internetin syvää verkkoa. Hän sivuaa kuvauksissaan myös Madridin alamaailmaa, huumekatuja ja prostituutiota. Vaikka kirjailija ei edes sorkkisi vaikeita aiheita, aina joku silti saattaa hermostua ja lähettää vihapostia tai nokkavia kommentteja milloin mistäkin yhdyssanavirheestä tai väärinkäytetystä välimerkistä. Tai tuttava epäilee olevansa ikävänpuoleisen henkilöhahmon esikuva. 😉 Salanimen käyttäminen mahdollistaa kirjoitusrauhan eikä aikaa tuhraannu triviaaleihin väittelyihin lukijoiden, arvostelijoiden ja satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Toisaalta siinä menettää myös kaikki positiiviset ja kivat yhteydenotot. Ja sitten on myös luotettava, että kirjat myyvät ilman kasvoja, ihan itsenään. Carmen Molan kirjat myyvät.

Carmen Mola:
La novia gitana (2018, Alfaguara)
La Red Púrpura (2019, Alfaguara)

Molan kahden ensimmäisen kirjan keskushahmo on pienen erikoispoliisiyksikön pomo Elena Blanco. Hän on viisikymppinen nainen, joka yrittää unohtaa kokemansa trauman juomalla grappaa, laulamalla italialaisia Mina Mazzinin lauluja karaokessa ja harrastamalla yhden yön suhteita. Samalla hän on määrätietoinen, pelkäämätön ja älykäs rikosetsivä, joka vaatii itseltään ja alaisiltaan paljon.

Erikoisyksikössä työskentelee Blancon lisäksi Chesca, ärhäkkä, hieman lyhytpinnainen nainen, joka pitää vauhdikkaista lajeista ja äksönistä. Miespoliisi Orduño on Chescan vastakohta: rauhallinen, harkitseva ja sovitteleva. Buendía hoitelee ruumiiden ja fyysisten todisteiden tutkimisen. Tavallinen rivipoliisi Zárate tulee yksikköön hieman yllättävää reittiä. Ja pisteenä iin päällä on Mariajo, kuusikymppinen, hieman isoäitimäinen hahmo, joka on porukan hakkeri ja it-guru. Hän tuntee Internetin syvän verkon, osaa hakkeroida itsensä, minne haluaa, ja avaa kovalevyjen salasanatut tiedostot helposti kuin yleisavaimella. Kaiken kaikkiaan ihan mielenkiintoinen poppoo. 😀

Kirjojen rikokset ovat raakoja ja järkyttäviä. Kieltämättä olisin toivonut osaavani espanjaa hieman huonommin, jotta en olisi ymmärtänyt ihan kaikkia kammottavia yksityiskohtia. Jotkut niistä ovat nyt jääneet kummittelemaan mieleeni – valitettavasti. Ehkäpä raakojen, suunnitelmallisten rikosten ja raakalaismaisten rikollisten takia Molan kirjoja pidetään noir-trillereinä (novela negra). Mola itse myös luokittelee ne sellaisiksi, ja eräässä haastattelussa kertoo lukevansa aika paljon tätä kirjallisuudenlajia, vaikka sanookin olevansa kaikkiruokainen lukijana. Rikoksien kuvaus muodostaa kuitenkin pienen osan kirjoista; suurin osa on poliisityöskentelyn kuvausta, kun Blanco ja yksikön muut poliisit yrittävät selvittää rikokset mahdollisimman nopeasti, jotta vältytään uusilta uhreilta.

Madridin tunteville Molan kirjat ovat varmasti antoisia, sillä hän kuvaa paljon Madridin katuja ja paikkoja ihan nimeltä. La Red Púrpura -kirjassa poliisit vierailevat pikaisesti myös Gran Canarialla, Andalusiassa ja parissa muussakin paikassa.

Kumpikin kirja kertoo yhden rikoskokonaisuuden, mutta Elena Blancon henkilökohtaiseen elämään liittyvä juonikaari on (ainakin) näiden kahden kirjan mittainen. Siltä kannalta ne kannattaa lukea järjestyksessä. Kolmas, tänä vuonna julkaistu kirja La nena sijoittuu La Red Púrpuran jälkeiseen aikaan, joten erikoisosastoon liittyvä juonikaari etenee myös kirja kirjalta. Tätä uusinta en ole vielä lukenut. Turun kaupunginkirjastosta löytyy ensimmäinen suomennoksena Verimorsian ja toinen espanjankielisenä.

Molan kieli on mukavan rullaavaa espanjaa opiskelevalle. Niin kuin dekkareissa yleensäkin, niin nämäkin kirjat ovat täynnä repliikkejä, joista löytää kivoja puhekielen ilmauksia myös omaan käyttöön. Repliikkien ulkopuolellakin kieli on suht helppoa ja ymmärrettävää, joten lukeminen sujuu ihan sutjakkaasti ilman suuria ponnisteluja. Jos siis miettii, lukeako tuo ensimmäinen kirja suomeksi vai espanjaksi, niin jos dekkareiden lukeminen sujuu muuten, sitten tämäkin varmasti.

Carmen Molan kirjat on ihan viihdyttäviä ja jännittäviä dekkareita, vaikka rikosten kuvaukset olivatkin minulle hiukkasen liikaa. 🙂

Koiramaisia ilmauksia espanjaksi

Kielenopiskelussa joutuu toisinaan kapuamaan jyrkkiäkin ja tavattoman kivisiä ylämäkiä, olipa kyse puhutusta kielestä (esim. espanja) tai ajetusta kielestä (esim. Python). Silloin tekee mieli iskeä hanskat tiskiin tai espanjalaisittain ”tirar la toalla”.

Yhtenä päivänä puhisin Python-kurssin ohjelmointitehtävien kanssa ja sanoin, etten ikinä tajua näitä, olen NIIN huono. Minua muistutettiin silloin lempeästi, että tällaisia hetkiähän minulla on ollut muutamia myös espanjan opiskelun aikana, ja nyt on ihan toinen ääni kellossa. 😀 Ehkäpä Pythonin kanssa tulee vielä joskus tilanne, jolloin vain poimin kirsikoita kakun päältä, eivätkä eteen ilmestyvät vaikeudet tunnu enää ylipääsemättömiltä, vaan ihan ratkaistavissa olevilta.

Espanjan kielen kanssa elämä tosiaan sujuu nykyään leppoisasta. Ei ehkä enää suurta intohimoa, vaan lämmin ystävyyssuhde, jossa on paljon kivoja, pieniä ilonpilkahduksia, noita kirsikoita, joita voin nyt poimia sieltä täältä, silloin kun sattuu olemaan aikaa. Eikä niitä tarvitse edes pahemmin etsiskellä!

Koiraan liittyy paljon – ja yleensä negatiivisia – ilmauksia eri kielissä. Mikä on tietysti ikävää, sillä koirathan ovat aivan ihania olentoja. Mutta ennen vanhaan koirien elämä ei ollut mitenkään kivaa. Koiranilmalla kaikki muut olivat sisällä, mutta koirat joutuivat olemaan ulkona, satoi tai paistoi.

Myös espanjan kielessä on koiraan liittyviä ilmauksia. Tänään minua vastaan tuli muutamia kirsikoita poimittavaksi eli ilmaukset ”tener un día de perros” (olla koirienpäivä) ja ”pasar una noche de perros” (viettää koirienyö). Molemmissa tapauksissa on kyse jostain negatiivisesta. Jos illalla sanon ”He tenido un día de perros.”, tarkoitan, että minulla on ollut tosi kurja päivä (koska lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut ainoatakaan ohjelmointitehtävää kaikista testeistä läpi).

”Hace un día de perros” tarkoittaa samaa kuin suomen kielen ilmaus ”on koiranilma”. Toisin sanoen tuulee, on koleaa ja vettä tulee kuin saavista kaataen, espanjassa taas sataa ruukkuihin (”llover a cántaros”). Mielenkiintoista kyllä tällä espanjan kielen ”hace un día de perros”-sanonnalla on alkujaan ollut toisenlainen merkitys.

Täytyy mennä ajassa useita vuosituhansia taaksepäin muinaiseen Mesopotamiaan. Aikana, jolloin tähdet määrittelivät ihmisten elämää, uskottiin, että kesän helteisimmät päivät olivat suorassa yhteydessä Sirius-tähteen, joka on koko taivaan näennäisesti kirkkain tähti ja sijaitsee Ison koiran (Canis Major) tähdistössä. Siriuksen nimi tulee kreikan polttavaa tarkoittavasta sanasta Seirious. Sirius tunnetaan suomeksi myös nimellä Koirantähti, ja espanjaksi sitä voidaan kutsua termillä La Abrasadora (polttava, paahtava). Heinäkuun puolenvälin jälkeen, noin kolmisen viikkoa, Sirius tulee pois Auringon takaa ja alkaa näkyä aamuisin juuri ennen auringonnousua. Tätä ”koirakuuta” pidetään kesän kuumimpana ajanjaksona. Suomeksi puhumme mätäkuusta, ja espanjaksi tätä kesän polttavan kuumaa ajanjaksoa sanotaan canículaksi, joka voi siis RAEn sanakirjan mukaan tarkoittaa vuoden kuuminta aikaa, ajanjaksoa, jolloin Sirius ilmestyy taivaalle Auringon kanssa, ja joissakin Etelä-Amerikan maissa (Costa Rica, Guatemala ja Nicaragua) se tarkoittaa kuivaa periodia sadekaudella.

Sanonta ”hace un día de perros” on siis alun alkujaan tarkoittanut tappohelleilmaa, mutta nykyään se kuvaa koleaa, kurjaa ilmaa, jolloin vihmoo sadetta.

Tällaisia kirsikoita poimin espanjan kielestä tänään, kun aurinko paistaa, taivas on sininen ja koiratkin voivat viettää ihan leppoisaa kesäpäivää. Eikä ole liian kuumakaan. 😀

”Koiranilma tarkoittaa sitä, kun on sopivan lämmintä, voi olla pihalla kastumatta ja nauttia ulkonaolosta”, tuumaa Touko. Ettäs tiedätte!

Joulunakin espanjaa

Joulu on ovella ja työväenopiston espanjankurssi joulutaolla. Espanjan kieli ei kuitenkaan tahdo enää millään jäädä tauolle; siitä on tullut osa jokapäiväistä elämääni, se on integroitunut pienin, läpinäkyvin säikein arkipäivääni niin tiiviisti, etten aina edes huomaakaan miten. Toki opiskelen espanjaa myös tietoisesti, kuten kirjoittamalla ja lukemalla.

Naurahtaako espanjalainen?

Aina tulee hyvä mieli, kun saa pienenkin projektin valmiiksi, varsinkin jos voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Viime maanantaina julkaisin kotisivuillani pienen espanjankielisen tarinan El parque de los sobrevivientes. Kyseessä on fiktiivinen ja spekulatiivinen novelli, lyhyt sellainen. Tällä kertaa pyysin erästä espanjalaista opettajaa tarkistamaan tekstin virheet ja kömpelyydet. Tutustuin tähän sympaattiseen Evaan Facebookissa; säännöllisesti seuraan hänen kielijulkaisujaan siellä sekä viikoittaista suoraa videolähetystä, jossa hän keskustelee argentiinalaisen opettajan kanssa jostain työelämään liittyvästä aiheesta. Eva sitten tsekkasi tekstini ja lähetti minulle korjaukset. Huh huh, pienessä tekstissä oli valtavasti virheitä, joskin suurin osa huolimattomuuksia; oma oikolukuni oli epäonnistunut perusteellisesti. 😦 Toki joukossa oli korjauksia, joita en olisi itse osannut tehdä.

Kahta kohtaa jouduimme käymään läpi uudestaan. Miten selitetään espanjalaiselle espanjaksi naurahtaa-sana? Tällä äärettömän kätevällä ja paljon käytetyllä sanalla ei ole espanjalaista serkkua. Parin viestin jälkeen Eva ehdotti muotoa: ”Jorge soltó una pequeña risa.” (Jorgelta pääsi pieni nauru… Jorge päästi pienen naurun.) Tähän täytyi tyytyä; se oli lähinnä sitä, mitä tarkoitin.

Toiseen kohtaan halusin metaforan kuvaamaan päähenkilön suhdetta työhönsä. Ensimmäinen versioni oli hieman liian lennokas, ja Eva ehdotti siihen tavallista tykätä-ilmausta, kahtakin erilaista, mutta niissä ei ollut mielestäni oikeaa fiilistä. Evan ehdotukset auttoivat minua kuitenkin epäsuorasti, sillä näin jouduin katsomaan tuota tekstikohtaa uudestaan ja paneutumaan siihen tarkemmin. Loppujen lopuksi sain sen sellaiseen muotoon, että olimme molemmat tyytyväisiä, varsinkin minä, ja sain upotettua siihen paremmat metaforatkin.

Kaiken kaikkiaan tällainen työskentely – etänäkin – oli antoisaa. Ehkä olisin toivonut, että olisin tehnyt imperfecto-indefinido-virheitä, jotta olisimme voineet keskustella, miksi mitäkin muotoa pitää käyttää, mutta valitettavasti olin tällä kertaa onnistunut valitsemaan lauseisiin oikeat verbinmuodot, vaikka kirjoittaessani tekstiä jouduin kyllä miettimään monesti, kumman valita.

Joulu on aina kirjajoulu

Minun jouluuni kuuluu ehdottomasti lukeminen. Tämä on peruja äidiltä, joka varmisti joka joulu, että kaikilla oli kirja ja luettavaa jouluna. Nykyaikana ei tarvitse hätäillä, sillä kirjat ovat parin klikkauksen päässä koko ajan, jos vain internet ja sähköt toimivat. Tällä hetkellä luen Rosa Monteron Bruna Husky -sarjan toista osaa, ja siitä riittää luettavaa luultavasti joulunpyhiksikin. Ja puhelimessa on valmiina lisälukemista, kirjahyllystä puhumattakaan; hyviä kirjojahan voi lukea aina uudestaan.

Mielenkiintoinen scifikirja tämä Rosa Monteron El peso del corazón! Eikä vähiten siksi, että kirjassa esiintyy myös suomalainen onkalo-sana. Vuonna 2109 tämä sana tarkoittaa suomeksi mm. hengenvaaraa tai kuolemanvaaraa (peligro de muerte), Monteron kirjan mukaan. 😉 Oli pakko kuuklettaa sana onkalo, ja tulosten perusteella sain pelottavan aavistuksen siitä, miksi tietty alue Suomessa on vuonna 2109 pyyhitty pois kaikista Internetin kartoista ja koordinaateista. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Montero nivoo Onkalon tarinansa juoneen ja matkustaako Bruna-androidi peräti Suomeen jossain vaiheessa. Ja miksei näitä Husky-kirjoja ole suomennettu, kysyn vaan!

Vielä viimeinen rutistus, ja sitten saa joulu tulla.

Hauskaa joulua ja lukekaa kirjoja!

Jouluna luetaan, levätään ja tunnelmoidaan!

Pyhimys livahti taivaaseen

Puolitoista vuotta sitten istuin linja-autossa matkalla Málagasta Granadaan. Olimme matkustaneet ystävän kanssa koko yön: ensin bussilla Turusta Helsinkiin ja sitten Helsingistä lentäen Málagaan, jonne saavuimme aamulla. Yli vuorokauden valvominen painoi kropassa ja mielessä. Katselimme minibussin ikkunasta Andalusian rinteillä aaltoilevia loputtomia oliivipuupeltoja ja jutustelimme väsyneesti niitä näitä. En muista, mistä keskustelimme juuri sillä hetkellä, kun lyhytsulku iski minuun ja sanoin kaverille: Nyt tuli lyhytsulku, en muista, mitä mun piti sanoa. Ystävä totesi siihen lakonisesti: Espanjaksi se sanotaan Se me ha ido el santo al cielo. Pohdiskelimme hetken, mitä tuo sanonta oikein tarkoittaa, että pyhimys on mennyt minulta taivaaseen. Ihmettelin ääneen sanonnan rakennetta, että miksi se on sellainen (”se me”), ja ystävä kaivoi väsyneiden, mutta aina yhtä ihmeellisten aivojensa takalokerosta selityksen, että refleksiiviverbin kanssa datiivipronominilla voidaan ilmaista tilannetta, jossa henkilölle tapahtuva asia on vahinko, tahdosta riippumaton eikä henkilö itse ei ole siitä vastuussa… tai ei halua ottaa siitä vastuuta. 😉

Kävimme läpi muita tutumpia esimerkkejä:
Se me ha roto el vaso. (Minulta meni juomalasi rikki. Parempaa suomea: Juomalasi meni rikki.)
Se me han olvidado las llaves en casa. (Avaimet unohtuivat kotiin.)
Se me ha quemado la papilla de avena. (Kaurapuuro pääsi palamaan pohjaan.)

Puhuja ei ota vastuuta siitä vahingosta, mitä hänelle on tapahtunut, vaan tällä ilmaisulla kertoo, että ikävä tapaus sattui hänelle ihan vahingossa.

”Haitan datiivi” on hyvin yleinen rakenne espanjan kielessä ja tulee vastaan tuon tuostakin kirjojen sivuilla. Aina sen nähdessäni en toki muista bussimatkaa Etelä-Espanjassa, mutta joskus kyllä, ja eilen Andalusia tupsahti mieleen, kun luin espanjan kotiläksyä, Almudena Grandesin lyhyttä fiktiivistä tarinaa Unos ojos verdes. Sen sijaan muistan varmaan ikuisesti, missä, milloin ja millä lauseella (¡pyhimys-lauseella!) olen painanut tämän rakenteen mieleeni.

Andalusia-tarina jatkuu vielä niin, että pari päivää myöhemmin Granadassa istuimme espanjan oppitunnilla, opettaja oli selittämässä jotain, vaikeni äkkiä hämmentyneen näköisenä ja sanoi naurahtaen: Ay, se me ha ido el santo al cielo. 😀

Se me ha ido el santo al cielo

Lyhytsulku-merkityksen lisäksi hauskaa pyhimys-sanontaa voi käyttää myös tilanteessa, jossa on unohtanut tehdä jotain, mitä olisi pitänyt.
– Kun kävit kaupassa, muistitko ostaa niitä omenoita?
– Ay, se me ha ido el santo al cielo.

Mistä tällainen sanonta on sitten tullut espanjan kieleen? Internetin syväkurkku (fuente) kertoo, että sanonta on syntynyt tilanteessa, jossa jumalanpalvelusta pitävä pappi viittasi saarnatessaan johonkin pyhimykseen ja unohti äkkiä kyseisen pyhimyksen nimen. Päästäkseen pälkähästä pappi tokaisi Se me ha ido el santo al cielo (vaikka pyhimykset eivät taivaaseen normaalisti menekään) tarkoittaen, ettei pyhimys pysynyt hänen luonaan saarnan loppuun asti, vaan häippäsi kesken kaiken hänen mielestään.

Ilman paineita, tauotta

Kesällä kielenopiskelu saa toisenlaisia piirteitä kuin talvisaikaan. Ei ole läksyjä luettavana eikä aikatauluja. Niinpä opiskelusta tulee rennompaa ajelehtimista omien mielenkiinnonkohteiden ja päähänpistojen laineilla. Voi siis ilman paineita toteuttaa opiskelumottoa Sin prisa y sin pausa (ilman kiirettä, ilman taukoa). Kesän aikana olen varmaankin kuunnellut Espanjan radiota ja espanjankielisiä podcasteja enemmän kuin talvella. Aikaa on ollut avata uusia keskusteluja ja kirjoittaa kommentteja muiden avauksiin espanjankielisessä keskusteluryhmässä Facebookissa, unohtua katselemaan videoklippejä ja selailemaan artikkeleja. Espanjan lisäksi olen kerrannut englannin ääntämistäni WordDive-sovelluksella, joka viehättää minua muun muassa sen ”pelillisyyden” vuoksi.

Olenko unohtanut kokonaan espanjan kieliopin kesän aikana? No, en ihan. Runsas viikko sitten avasin Taina Hämäläisen Espanjan kielioppi -kirjan satunnaisesta kohdasta, ja aloin lukea sitä kahvipaussilla tai päivällisellä kuin sanomalehteä. En siis ole hakannut sääntöjä ja poikkeuksia lekalla päähän, vaan lueskellut ilman paineita eteenpäin tuosta sattumalta valikoituneesta kohdasta aina, kun on ollut hetki aikaa. Ilman huolta siitä, jäisikö jotain päähän vai ei. Eteen on tullut tuttuja asioita, vanhaa tietoa täydentäviä juttuja, unohtuneita asioita, vastauksia kysymyksiin, joita olen miettinyt kirjoittaessani espanjaa ja myös täysin uusia asioita.

Lamppu on syttynyt aivojen sopukoissa useammankin kerran, niin kuin kielioppia lukiessa usein käy. Mutta ehkäpä kirkkain valo syttyi, kun luin kappaleen lineaarisesta ja ei-lineaarisesta sanajärjestyksestä. No, nyt ymmärrän! Espanjankielisiä artikkeleja lukiessani olen monesti taistellut ihan mahdottoman monimutkaisten ja koukeroisten virkkeiden kanssa. Vaikka näissä kaikki sanat olisivat olleet tuttuja, on saattanut käydä niin, etten ole saanut virkkeistä mitään tolkkua, koska lauseita on pilkottu ja toisia upotettu monen rivin mittaiseen virkkeeseen. Pilkkuja ei tietenkään näissä ole näkynyt kuin sattumalta. Monesti on ollut aikamoista perkaamista, että virkkeeseen on saanut jotain tolkkua. Joskus on täytynyt nostaa kädet ylös ja jättää koko virkkeen pöheikkö nykäisemättä. Olkoon! Joskus olen pilkuttanut virkkeen suomalaisten pilkkusääntöjen mukaan helpottaakseni ymmärtämistä. Ja todella usein on tehnyt mieli tehdä sekavaan virkkeeseen suomalainen kielenhuolto. 😀

Mutta nyt siis luin Hämäläisen kieliopista, että espanjan kielessä pyrittäisiinkin juuri ei-lineaariseen sanajärjestykseen kirjoitetussa kielessä. Pyrkimys siis on pilkkoa virkkeitä, upottaa joukkoon kokonaisia lauseita, lauseenvastikkeita tai elliptisiä lauseita. Suomen kielessä taas pyrkimys on pikemminkin lyhyehköihin, suoraviivaisiin virkkeisiin, jossa muun muassa lauseenvastikkeiden sijaan suositellaan käytettäväksi mieluummin sivulauseita, jotka eivät sijoitu keskelle toista lausetta, vaan ennen sitä tai sen jälkeen.

Siinä, missä suomalaiset putkiaivot näkevät jotkut espanjankieliset tekstit sekavina, jopa huolimattomina, niin espanjalaiset moniajoaivot varmasti näkevät suomalaisen tekstin hieman lapsellisena, töksähtelevänä, yksinkertaisena ja tylsänäkin. Kun suomen kielessä luetaan jokin lause kokonaan loppuun, ennen kuin nähdään, miten toinen ajatus kytkeytyy siihen, espanjan kielessä lauseeseen vaikuttava ajatus upotetaan jo matkan varrelle, sehän vaikuttaa virkkeen kokonaisajatukseen ja sävyihin.

Ei voi sanoa, kumpi tyyli olisi parempi. Kyse on kielten ominaispiirteistä. Suomalaisesta tuntuu, että suomea on helpompi lukea ja ymmärtää ja siten välttää väärinkäsityksiä. Mutta jos on koko ikänsä lukenut espanjalaisittain huollettuja tekstejä, niin aivot ovat varmasti muovautuneet sellaisiksi, etteivät ei-lineaariset virkkeet tuota mitään ongelmia. Voisiko suomalaisia, jo paljon käytettyjä ja urautuneita aivoja kouluttaa ymmärtämään myös ei-lineaarisia virkkeitä? Ilman että joka kerta vajoaa epätoivon kaivoon ja ajattelee: ”Tämä oli tässä! Nyt tuli loppu!”

Kielen lineaarisuus ja ei-lineaarisuus ovat itse asiassa aika mielenkiintoisia juttuja, jotka ansaitsisivat oman artikkelinsa. Joku, joka tietää näistä asioista enemmän, voisi sellaisen kirjoittaa – selvällä suomella. Tyydyn tässä vain heittelemään kysymyksiä ilmaan. Ei suomen kieli ole täysin lineaarinen, eikä espanjakaan täysin ei-lineaarinen. Millainen olisi täysin ei-lineaarinen kieli? Siihen yritti vastata elokuva Arrival, jossa kielentutkija ja matemaatikko yrittivät ymmärtää ja tulkita Maahan tulleiden muukalaisten outoa kieltä. Miten täysin ei-lineaarinen kieli vaikuttaa esimerkiksi ajan tajuamiseen, päämääriin ja tavoitteisiin? Kuinka monta kirjoituskättä tai -uloketta täytyisi olla, jotta voisi kirjoittaa yhtä ajatusta samanaikaisesti useammasta kohdasta tai monta, toisiinsa kytkeytynyttä ajatusta, niin että ne ovat valmiit yhtä aikaa? Millaiset aivot tarvitaan? Tarvitaanko useammat aivot? Jos ajantaju muuttuu, ovatko menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtä aikaa läsnä ja toisiinsa vaikuttamassa?

PS. Ei-lineaarista kieltä suomen kieli pääsee lähimmäksi runokielessä, imho.

Sadepäivän sanapelit

Kauan kaivattu sade tulla tupsahti niin kuin oli ennustettu. Toivottavasti se pesee männyt siitepölystä ja sitä myöten ei kotonakaan enää tarvitse kahlata keltaisessa pölyssä polvia myöten. Nyt kun ikkunalauta ja ruokapöytä on pyyhitty puhtaiksi, voi istahtaa pöydän ääreen kahvikupin kanssa ja miettiä, mitä tehtiin sadepäivinä silloin, kun ei vielä näperrelty puhelimia, pelattu Kingin pelejä eikä kaukosäätimestäkään ollut tietoa.

Lapsuuden sanapeli

Meidän perheessä piirrettiin, ja kun opittiin lukemaan ja kirjoittamaan, alettiin pelata sanapeliä. Tämän pelin äiti toi omasta lapsuudenkodistaan. Lyhykäisyydessään peliä pelataan niin, että joku valitsee sanan tai yhdessä äänestetään, mikä sana otetaan. Sanan tulee olla riittävän pitkä, jotta siitä saa muodostettua toisia sanoja. Sanassa olevat kirjaimet määräävät sen, miten helppo tai vaikea tehtävästä muodostuu.

Otetaan vaikkapa helppo sana TALOUS. Tämä sana osui silmään Taloustaito-lehden kansisivulta; harmittelin mielessäni sitä, että sana Taloustaito oli jaettu kahdelle riville eikä ollut käytetty tavuviivaa. En voi ymmärtää miksi.
TALOUS-sana on kuitenkin kiva pelisana, sillä siitä löytyy nopeasti pieniä sanoja: talo, ulos, tulos, suo, olut, salo, sola, sulo, sota, asu, osa, osua, lato, olas, suola…

Jotta pelissä vältetään riita ja tukkanuottaset, niin pelin säännöt kannattaa sopia pelaajien kesken etukäteen, niin että kaikki tietävät, minkä tyyppiset sanat on sallittuja. Meidän pelissä oli hyvin puritaaniset säännöt. Substantiivit ja adjektiivit piti olla yksikön nominatiivissa. Siksi ei ylläolevassa pelissä olisi hyväksytty muotoja olat, suolat eikä suota. Verbien piti olla infinitiivissä, joten osta, suot ja osut eivät kelpaisi. Myöskin USA ja ULA olisi hylätty. Meidän peleissä olivat myös erisnimet kiellettyjen listalla.

Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, joten peliin voi tulla ihan uutta mielenkiintoa, kun sallitaan sanojen taivutusmuodotkin.

Meidän perheessä äiti sai muksut hiljaiseksi pöydän ääreen nököttämään (pois pahanteosta) tällä pelillä. Jokaiselle ruutupaperia ja lyijykynä. Tärkeää oli myös, että äiti itse pelasi mukana, varsinkin silloin kun pikkuveljet olivat vielä niin pieniä, ettei heistä ollut minulle vastusta. Äidillä oli kynä ja lappu keittiössä, ja ruoanlaiton ohella hän kirjoitteli sanoja ylös. Hän oli aivan pistämätön tässä pelissä, ja oli ollut sitä kuulemma jo lapsena, kun hän pelasi aikuisten sukulaisten kanssa ja päihitti nämä mennen tullen. Siinä nähdään lukemisen vaikutus sanavarastoon. Meidän muksujen sanavarasto kehittyi myös mukavasti pelin lomassa, kun äiti kertoi sanojen merkityksiä. Ja jos keksi jonkin sanan, mitä äiti ei ollut huomannut, JEE sitä riemua! Äidiltä sai aina vilpittömiä kehuja.

Tätä sanapeliä voi pelata yhdessä tai yksin. Eikä tarvita edes paperia ja kynää. Sanoja voi pilkkoa mielessään vaikkapa bussipysäkillä, odotushuoneessa, mainostauolla, iltakävelyllä, kahvitauolla, missä vain kun on hetki luppoaikaa.

Sanapelin variaatioita

Sanapeliä voi pelata myös vierailla kielillä ihan samoilla säännöillä. Tai voi pelata ristiin: keksiä vaikkapa espanjankielisestä sanasta suomalaisia sanoja tai päinvastoin. Voi myös pistää pakan kokonaan sekaisin, niin että sanasta saa keksiä minkä kielisiä sanoja tahansa.

Mielenkiintoinen ja ehkä haastavakin sanapeli on sellainen, jossa etsii kahdesta kielestä kirjoitusasultaan samoja, mutta merkitykseltään eri sanoja. Olen aina ajatellut, että espanjan kieli sopii kivasti suomalaiseen suuhun, ja tätä käsitystä vahvistaa se, että näissä kielissä on yllättävän paljon samoja sanoja, vaikkakin ne tarkoittavat ihan eri asioita. Tässä muutama esimerkki, espanjankielinen merkitys suluissa:
ala (siipi), alas (siivet), arpa (harppu), nata (kerma), palo (keppi), pato (ankka), pata (jalka, käpälä), pala (lapio), paja (olki, toinen merkitys sensuroitu 😀 ) jne.
Toki noilla sanoilla on espanjan kielessä muitakin merkityksiä kuin yllämainitut. Peliä voi pelata yksikseen niinkin, että etsii sanoja sanakirjasta. Siinäkin puuhassa sanavarasto laajenee – vieraassa kielessä.

Sanapelejä voi kehitellä itsekin mielin määrin, omiin ja läheisten tarpeisiin.

Eipä haittaa yhtään, vaikkei pääse ulos. Antaa sataa vaan! 😀

Muotisana pillar espanjan kielessä

Kielissä on muotisanoja, joita tuntuvat yhtäkkiä käyttävän kaikki. Joskus nämä sanat ovat uusia tai sitten ne ovat vanhoja tuttuja, mutta ovat puhjenneet kukkaan ja uuteen kukoistukseen puhekielessä. Kieltä opiskeleville tällaiset sanat voivat aiheuttaa harmaita hiuksia tai jännittävän löytöretken tai molempia.

Espanjan sana, joka on kiusannut ja kiehtonut minua jo jonkin aikaa, on verbi pillar. Oikeasti – suomalaisen silmissä ja korvissa – tämä sana ei vaikuta edes mitenkään vakavasti otettavalta, varsinkin kun se äännetään esim. jotenkin näin: pijar [piˈʎaɾ]. Oma sanakirjani antaa pillar-verbille merkitykset rosvota, ryöstää, napata ja saada kiinni. Sanakirja.org tarjoaa näiden lisäksi merkitykset ottaa kiinni ja yllättää. Kun lähden tarkastelemaan pillar-verbin merkityksiä nämä tiedot eväänäni, singahdan ulos mukavuusalueeltani jonkin tuntemattoman tähden kiertoradalle tai vähintäänkin suolle, jossa jalka uppoaa joka askeleella. Pelkoa päin! ”Hazlo, y si te da miedo, hazlo con miedo.” 😀

Seuraavat esimerkit on poimittu kirjoista, TV-sarjoista, RAEn sivuilta ja netistä.

Nainen kertoo, kuinka poliisit saivat hänet kiinni (tai yllättivät), kun hänen hallussaan oli huumeita:
– Me pillaron con las drogas.
Samanlainen rakenne löytyy tästä lauseesta, mutta tilanteesta johtuen saada kiinni -merkitys on kuvaannollisempi, paino yllättää-merkityksessä. Joku, jolla ei olisi saanut olla puhelinta, oli sellaisen kuitenkin piilottanut vaatteisiinsa, ja hänen tekonsa paljastui:
– Berlín le pilló con el móvil.
Kun mies kertoo lapsuutensa poliisi ja rosvo -leikeistä, pillar-verbi tarkoittanee kaikissa kohdissa enemmän tai vähemmän napata, saada kiinni ja ottaa kiinni ihan konkreettisesti:
– Unos hacían de policías y tenían que pillar a los otros y cuando te pillaban, te pillaban, pero no recuerdo a un solo niño en todo aquel patio que se rindiera antes de que le cogieran.
Ja tässäkin lauseessa varmaan katsotaan, josko joku saisi sinut kiinni:
– No jodas. A ver si te va a pillar alguien.

Sitten toisenlainen tilanne.
Nainen soittaa ovikelloa, mies avaa oven ja on hiukan hämmästyneen oloinen, joten nainen kysyy, yllättikö hän miehen huonolla hetkellä, tuliko hän huonoon aikaan:
– ¿Te pillo mal?
– No, estoy cocinando.
Tai nainen soittaa miehelle ja kysyy (teititellen) suurin piirtein saman kysymyksen:
– ¿Le pillo en un momento raro?
Vielä yksi esimerkki, jossa Pilar kyselee, soittiko hyvällä hetkellä (kyllä soitti):
– Ángel, ¿te pillo bien?
– Sí, dime, Pilar.

Pillar-verbiä näytetään käytettävän myös eräällä tavalla estar-verbin asemesta.
Nainen soittaa miehelle ja kysyy, sopisiko miehelle, että he tapaisivat tutussa kahvilassa. Mies on hieman hankalassa tilanteessa ja joutuu valehtelemaan:
– Me encantaría, pero es que justo me pilla fuera de Madrid.
Mies siis väittää, että hän ei ole juuri sillä hetkellä Madridissa, muuten hän kyllä haluaisi tavata naisen oikein mielellään: ”Tykkäisin tosi paljon, mutta juuri nyt minut saa kiinni / löytää Madridin ulkopuolelta.” Tuollaisen rakenteen pitäisi jo soittaa hälytyskelloja, että valhetta tulee ovista ja ikkunoista. 😀

Jotkut kirjoittajat käyttävät pillar por sorpresa -ilmaisua yllättää-merkityksessä:
Tanto la pregunta como la respuesta habían pillado por sorpresa a los policías.

Lisää mielenkiintoisia pillar-esimerkkejä.
Merkityksessä jäädä puristuksiin:
Me pillé un dedo con la puerta.
Merkityksessä jäädä alle, tulla yliajetuksi:
A Maricarmen la pilló un coche.
Merkityksessä saada sairaus tai kohtaus:
Pilló una pulmonía.
Pilló una rabieta. (Sai raivokohtauksen.)

Tässä kohtauksessa taas pohditaan, mitä itse kukin tekisi, jos ja kun hänellä olisi valtavasti rahaa. Denverillä on asia jo valmiiksi mietitty, hän ostaisi Maseratin (nappaan itselleni Maseratin?):
– ¿Qué vamos a hacer con tanta pasta?
– Yo lo tengo clarísimo: me voy a pillar un Maserati color azul claro cielo despejado.

Entäpä sitten tämä:
– Si es que no termino de pillarte el punto.
Pillarle el punto a alguien – mitä tämä ”modismo” mahtaa tarkoittaa? Netin tarkistamattoman tiedon mukaan se olisi englanniksi work somebody out. I can’t work him out at all. En ymmärrä häntä ollenkaan.
Si es que no termino de pillarte el punto. Hmm… jokainen voi tykönänsä miettiä, mitä tämä voisi tarkoittaa. 😉

Tässäpä lyhyt raapaisu pillar-verbin merkityksiin. Jatkakaamme löytöretkeilyjä! ¡Venga, vamos!

Iago y Susana hablando en la serie Estoy vivo (en RTVE)