Ilman paineita, tauotta

Kesällä kielenopiskelu saa toisenlaisia piirteitä kuin talvisaikaan. Ei ole läksyjä luettavana eikä aikatauluja. Niinpä opiskelusta tulee rennompaa ajelehtimista omien mielenkiinnonkohteiden ja päähänpistojen laineilla. Voi siis ilman paineita toteuttaa opiskelumottoa Sin prisa y sin pausa (ilman kiirettä, ilman taukoa). Kesän aikana olen varmaankin kuunnellut Espanjan radiota ja espanjankielisiä podcasteja enemmän kuin talvella. Aikaa on ollut avata uusia keskusteluja ja kirjoittaa kommentteja muiden avauksiin espanjankielisessä keskusteluryhmässä Facebookissa, unohtua katselemaan videoklippejä ja selailemaan artikkeleja. Espanjan lisäksi olen kerrannut englannin ääntämistäni WordDive-sovelluksella, joka viehättää minua muun muassa sen ”pelillisyyden” vuoksi.

Olenko unohtanut kokonaan espanjan kieliopin kesän aikana? No, en ihan. Runsas viikko sitten avasin Taina Hämäläisen Espanjan kielioppi -kirjan satunnaisesta kohdasta, ja aloin lukea sitä kahvipaussilla tai päivällisellä kuin sanomalehteä. En siis ole hakannut sääntöjä ja poikkeuksia lekalla päähän, vaan lueskellut ilman paineita eteenpäin tuosta sattumalta valikoituneesta kohdasta aina, kun on ollut hetki aikaa. Ilman huolta siitä, jäisikö jotain päähän vai ei. Eteen on tullut tuttuja asioita, vanhaa tietoa täydentäviä juttuja, unohtuneita asioita, vastauksia kysymyksiin, joita olen miettinyt kirjoittaessani espanjaa ja myös täysin uusia asioita.

Lamppu on syttynyt aivojen sopukoissa useammankin kerran, niin kuin kielioppia lukiessa usein käy. Mutta ehkäpä kirkkain valo syttyi, kun luin kappaleen lineaarisesta ja ei-lineaarisesta sanajärjestyksestä. No, nyt ymmärrän! Espanjankielisiä artikkeleja lukiessani olen monesti taistellut ihan mahdottoman monimutkaisten ja koukeroisten virkkeiden kanssa. Vaikka näissä kaikki sanat olisivat olleet tuttuja, on saattanut käydä niin, etten ole saanut virkkeistä mitään tolkkua, koska lauseita on pilkottu ja toisia upotettu monen rivin mittaiseen virkkeeseen. Pilkkuja ei tietenkään näissä ole näkynyt kuin sattumalta. Monesti on ollut aikamoista perkaamista, että virkkeeseen on saanut jotain tolkkua. Joskus on täytynyt nostaa kädet ylös ja jättää koko virkkeen pöheikkö nykäisemättä. Olkoon! Joskus olen pilkuttanut virkkeen suomalaisten pilkkusääntöjen mukaan helpottaakseni ymmärtämistä. Ja todella usein on tehnyt mieli tehdä sekavaan virkkeeseen suomalainen kielenhuolto. 😀

Mutta nyt siis luin Hämäläisen kieliopista, että espanjan kielessä pyrittäisiinkin juuri ei-lineaariseen sanajärjestykseen kirjoitetussa kielessä. Pyrkimys siis on pilkkoa virkkeitä, upottaa joukkoon kokonaisia lauseita, lauseenvastikkeita tai elliptisiä lauseita. Suomen kielessä taas pyrkimys on pikemminkin lyhyehköihin, suoraviivaisiin virkkeisiin, jossa muun muassa lauseenvastikkeiden sijaan suositellaan käytettäväksi mieluummin sivulauseita, jotka eivät sijoitu keskelle toista lausetta, vaan ennen sitä tai sen jälkeen.

Siinä, missä suomalaiset putkiaivot näkevät jotkut espanjankieliset tekstit sekavina, jopa huolimattomina, niin espanjalaiset moniajoaivot varmasti näkevät suomalaisen tekstin hieman lapsellisena, töksähtelevänä, yksinkertaisena ja tylsänäkin. Kun suomen kielessä luetaan jokin lause kokonaan loppuun, ennen kuin nähdään, miten toinen ajatus kytkeytyy siihen, espanjan kielessä lauseeseen vaikuttava ajatus upotetaan jo matkan varrelle, sehän vaikuttaa virkkeen kokonaisajatukseen ja sävyihin.

Ei voi sanoa, kumpi tyyli olisi parempi. Kyse on kielten ominaispiirteistä. Suomalaisesta tuntuu, että suomea on helpompi lukea ja ymmärtää ja siten välttää väärinkäsityksiä. Mutta jos on koko ikänsä lukenut espanjalaisittain huollettuja tekstejä, niin aivot ovat varmasti muovautuneet sellaisiksi, etteivät ei-lineaariset virkkeet tuota mitään ongelmia. Voisiko suomalaisia, jo paljon käytettyjä ja urautuneita aivoja kouluttaa ymmärtämään myös ei-lineaarisia virkkeitä? Ilman että joka kerta vajoaa epätoivon kaivoon ja ajattelee: ”Tämä oli tässä! Nyt tuli loppu!”

Kielen lineaarisuus ja ei-lineaarisuus ovat itse asiassa aika mielenkiintoisia juttuja, jotka ansaitsisivat oman artikkelinsa. Joku, joka tietää näistä asioista enemmän, voisi sellaisen kirjoittaa – selvällä suomella. Tyydyn tässä vain heittelemään kysymyksiä ilmaan. Ei suomen kieli ole täysin lineaarinen, eikä espanjakaan täysin ei-lineaarinen. Millainen olisi täysin ei-lineaarinen kieli? Siihen yritti vastata elokuva Arrival, jossa kielentutkija ja matemaatikko yrittivät ymmärtää ja tulkita Maahan tulleiden muukalaisten outoa kieltä. Miten täysin ei-lineaarinen kieli vaikuttaa esimerkiksi ajan tajuamiseen, päämääriin ja tavoitteisiin? Kuinka monta kirjoituskättä tai -uloketta täytyisi olla, jotta voisi kirjoittaa yhtä ajatusta samanaikaisesti useammasta kohdasta tai monta, toisiinsa kytkeytynyttä ajatusta, niin että ne ovat valmiit yhtä aikaa? Millaiset aivot tarvitaan? Tarvitaanko useammat aivot? Jos ajantaju muuttuu, ovatko menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtä aikaa läsnä ja toisiinsa vaikuttamassa?

PS. Ei-lineaarista kieltä suomen kieli pääsee lähimmäksi runokielessä, imho.

Mainokset

Sadepäivän sanapelit

Kauan kaivattu sade tulla tupsahti niin kuin oli ennustettu. Toivottavasti se pesee männyt siitepölystä ja sitä myöten ei kotonakaan enää tarvitse kahlata keltaisessa pölyssä polvia myöten. Nyt kun ikkunalauta ja ruokapöytä on pyyhitty puhtaiksi, voi istahtaa pöydän ääreen kahvikupin kanssa ja miettiä, mitä tehtiin sadepäivinä silloin, kun ei vielä näperrelty puhelimia, pelattu Kingin pelejä eikä kaukosäätimestäkään ollut tietoa.

Lapsuuden sanapeli

Meidän perheessä piirrettiin, ja kun opittiin lukemaan ja kirjoittamaan, alettiin pelata sanapeliä. Tämän pelin äiti toi omasta lapsuudenkodistaan. Lyhykäisyydessään peliä pelataan niin, että joku valitsee sanan tai yhdessä äänestetään, mikä sana otetaan. Sanan tulee olla riittävän pitkä, jotta siitä saa muodostettua toisia sanoja. Sanassa olevat kirjaimet määräävät sen, miten helppo tai vaikea tehtävästä muodostuu.

Otetaan vaikkapa helppo sana TALOUS. Tämä sana osui silmään Taloustaito-lehden kansisivulta; harmittelin mielessäni sitä, että sana Taloustaito oli jaettu kahdelle riville eikä ollut käytetty tavuviivaa. En voi ymmärtää miksi.
TALOUS-sana on kuitenkin kiva pelisana, sillä siitä löytyy nopeasti pieniä sanoja: talo, ulos, tulos, suo, olut, salo, sola, sulo, sota, asu, osa, osua, lato, olas, suola…

Jotta pelissä vältetään riita ja tukkanuottaset, niin pelin säännöt kannattaa sopia pelaajien kesken etukäteen, niin että kaikki tietävät, minkä tyyppiset sanat on sallittuja. Meidän pelissä oli hyvin puritaaniset säännöt. Substantiivit ja adjektiivit piti olla yksikön nominatiivissa. Siksi ei ylläolevassa pelissä olisi hyväksytty muotoja olat, suolat eikä suota. Verbien piti olla infinitiivissä, joten osta, suot ja osut eivät kelpaisi. Myöskin USA ja ULA olisi hylätty. Meidän peleissä olivat myös erisnimet kiellettyjen listalla.

Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, joten peliin voi tulla ihan uutta mielenkiintoa, kun sallitaan sanojen taivutusmuodotkin.

Meidän perheessä äiti sai muksut hiljaiseksi pöydän ääreen nököttämään (pois pahanteosta) tällä pelillä. Jokaiselle ruutupaperia ja lyijykynä. Tärkeää oli myös, että äiti itse pelasi mukana, varsinkin silloin kun pikkuveljet olivat vielä niin pieniä, ettei heistä ollut minulle vastusta. Äidillä oli kynä ja lappu keittiössä, ja ruoanlaiton ohella hän kirjoitteli sanoja ylös. Hän oli aivan pistämätön tässä pelissä, ja oli ollut sitä kuulemma jo lapsena, kun hän pelasi aikuisten sukulaisten kanssa ja päihitti nämä mennen tullen. Siinä nähdään lukemisen vaikutus sanavarastoon. Meidän muksujen sanavarasto kehittyi myös mukavasti pelin lomassa, kun äiti kertoi sanojen merkityksiä. Ja jos keksi jonkin sanan, mitä äiti ei ollut huomannut, JEE sitä riemua! Äidiltä sai aina vilpittömiä kehuja.

Tätä sanapeliä voi pelata yhdessä tai yksin. Eikä tarvita edes paperia ja kynää. Sanoja voi pilkkoa mielessään vaikkapa bussipysäkillä, odotushuoneessa, mainostauolla, iltakävelyllä, kahvitauolla, missä vain kun on hetki luppoaikaa.

Sanapelin variaatioita

Sanapeliä voi pelata myös vierailla kielillä ihan samoilla säännöillä. Tai voi pelata ristiin: keksiä vaikkapa espanjankielisestä sanasta suomalaisia sanoja tai päinvastoin. Voi myös pistää pakan kokonaan sekaisin, niin että sanasta saa keksiä minkä kielisiä sanoja tahansa.

Mielenkiintoinen ja ehkä haastavakin sanapeli on sellainen, jossa etsii kahdesta kielestä kirjoitusasultaan samoja, mutta merkitykseltään eri sanoja. Olen aina ajatellut, että espanjan kieli sopii kivasti suomalaiseen suuhun, ja tätä käsitystä vahvistaa se, että näissä kielissä on yllättävän paljon samoja sanoja, vaikkakin ne tarkoittavat ihan eri asioita. Tässä muutama esimerkki, espanjankielinen merkitys suluissa:
ala (siipi), alas (siivet), arpa (harppu), nata (kerma), palo (keppi), pato (ankka), pata (jalka, käpälä), pala (lapio), paja (olki, toinen merkitys sensuroitu 😀 ) jne.
Toki noilla sanoilla on espanjan kielessä muitakin merkityksiä kuin yllämainitut. Peliä voi pelata yksikseen niinkin, että sanoja sanakirjasta. Siinäkin puuhassa sanavarasto laajenee – vieraassa kielessä.

Sanapelejä voi kehitellä itsekin mielin määrin, omiin ja läheisten tarpeisiin.

Eipä haittaa yhtään, vaikkei pääse ulos. Antaa sataa vaan! 😀

Muotisana pillar espanjan kielessä

Kielissä on muotisanoja, joita tuntuvat yhtäkkiä käyttävän kaikki. Joskus nämä sanat ovat uusia tai sitten ne ovat vanhoja tuttuja, mutta ovat puhjenneet kukkaan ja uuteen kukoistukseen puhekielessä. Kieltä opiskeleville tällaiset sanat voivat aiheuttaa harmaita hiuksia tai jännittävän löytöretken tai molempia.

Espanjan sana, joka on kiusannut ja kiehtonut minua jo jonkin aikaa, on verbi pillar. Oikeasti – suomalaisen silmissä ja korvissa – tämä sana ei vaikuta edes mitenkään vakavasti otettavalta, varsinkin kun se äännetään esim. jotenkin näin: pijar [piˈʎaɾ]. Oma sanakirjani antaa pillar-verbille merkitykset rosvota, ryöstää, napata ja saada kiinni. Sanakirja.org tarjoaa näiden lisäksi merkitykset ottaa kiinni ja yllättää. Kun lähden tarkastelemaan pillar-verbin merkityksiä nämä tiedot eväänäni, singahdan ulos mukavuusalueeltani jonkin tuntemattoman tähden kiertoradalle tai vähintäänkin suolle, jossa jalka uppoaa joka askeleella. Pelkoa päin! ”Hazlo, y si te da miedo, hazlo con miedo.” 😀

Seuraavat esimerkit on poimittu kirjoista, TV-sarjoista, RAEn sivuilta ja netistä.

Nainen kertoo, kuinka poliisit saivat hänet kiinni (tai yllättivät), kun hänen hallussaan oli huumeita:
– Me pillaron con las drogas.
Samanlainen rakenne löytyy tästä lauseesta, mutta tilanteesta johtuen saada kiinni -merkitys on kuvaannollisempi, paino yllättää-merkityksessä. Joku, jolla ei olisi saanut olla puhelinta, oli sellaisen kuitenkin piilottanut vaatteisiinsa, ja hänen tekonsa paljastui:
– Berlín le pilló con el móvil.
Kun mies kertoo lapsuutensa poliisi ja rosvo -leikeistä, pillar-verbi tarkoittanee kaikissa kohdissa enemmän tai vähemmän napata, saada kiinni ja ottaa kiinni ihan konkreettisesti:
– Unos hacían de policías y tenían que pillar a los otros y cuando te pillaban, te pillaban, pero no recuerdo a un solo niño en todo aquel patio que se rindiera antes de que le cogieran.
Ja tässäkin lauseessa varmaan katsotaan, josko joku saisi sinut kiinni:
– No jodas. A ver si te va a pillar alguien.

Sitten toisenlainen tilanne.
Nainen soittaa ovikelloa, mies avaa oven ja on hiukan hämmästyneen oloinen, joten nainen kysyy, yllättikö hän miehen huonolla hetkellä, tuliko hän huonoon aikaan:
– ¿Te pillo mal?
– No, estoy cocinando.
Tai nainen soittaa miehelle ja kysyy (teititellen) suurin piirtein saman kysymyksen:
– ¿Le pillo en un momento raro?
Vielä yksi esimerkki, jossa Pilar kyselee, soittiko hyvällä hetkellä (kyllä soitti):
– Ángel, ¿te pillo bien?
– Sí, dime, Pilar.

Pillar-verbiä näytetään käytettävän myös eräällä tavalla estar-verbin asemesta.
Nainen soittaa miehelle ja kysyy, sopisiko miehelle, että he tapaisivat tutussa kahvilassa. Mies on hieman hankalassa tilanteessa ja joutuu valehtelemaan:
– Me encantaría, pero es que justo me pilla fuera de Madrid.
Mies siis väittää, että hän ei ole juuri sillä hetkellä Madridissa, muuten hän kyllä haluaisi tavata naisen oikein mielellään: ”Tykkäisin tosi paljon, mutta juuri nyt minut saa kiinni / löytää Madridin ulkopuolelta.” Tuollaisen rakenteen pitäisi jo soittaa hälytyskelloja, että valhetta tulee ovista ja ikkunoista. 😀

Jotkut kirjoittajat käyttävät pillar por sorpresa -ilmaisua yllättää-merkityksessä:
Tanto la pregunta como la respuesta habían pillado por sorpresa a los policías.

Lisää mielenkiintoisia pillar-esimerkkejä.
Merkityksessä jäädä puristuksiin:
Me pillé un dedo con la puerta.
Merkityksessä jäädä alle, tulla yliajetuksi:
A Maricarmen la pilló un coche.
Merkityksessä saada sairaus tai kohtaus:
Pilló una pulmonía.
Pilló una rabieta. (Sai raivokohtauksen.)

Tässä kohtauksessa taas pohditaan, mitä itse kukin tekisi, jos ja kun hänellä olisi valtavasti rahaa. Denverillä on asia jo valmiiksi mietitty, hän ostaisi Maseratin (nappaan itselleni Maseratin?):
– ¿Qué vamos a hacer con tanta pasta?
– Yo lo tengo clarísimo: me voy a pillar un Maserati color azul claro cielo despejado.

Entäpä sitten tämä:
– Si es que no termino de pillarte el punto.
Pillarle el punto a alguien – mitä tämä ”modismo” mahtaa tarkoittaa? Netin tarkistamattoman tiedon mukaan se olisi englanniksi work somebody out. I can’t work him out at all. En ymmärrä häntä ollenkaan.
Si es que no termino de pillarte el punto. Hmm… jokainen voi tykönänsä miettiä, mitä tämä voisi tarkoittaa. 😉

Tässäpä lyhyt raapaisu pillar-verbin merkityksiin. Jatkakaamme löytöretkeilyjä! ¡Venga, vamos!

Iago y Susana hablando en la serie Estoy vivo (en RTVE)

Kieliopin uudet tuulet

Matkailu avartaa, sanoo vanha klisee, ja tämähän pitää kyllä paikkansa. Mitä avoimemmin uskaltaa katsoa ympärilleen – omat sisäiset lukot, toiveet ja odotukset unohtaen tai ainakin sivuun siirtäen –, sitä enemmän matkalta saa. Eikä tämä koske ainoastaan ulkomaanmatkailua, vaan myös omaan kotikaupunkiinsa tutustumista uteliaasti, avoimin mielin. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan kerro, mitä kaikkea sain kokea Granadan-matkallani, vaan keskityn kielioppiin, erityisesti yhteen asiaan, joka pörisee nyt päässäni.

Granadan-matka oli minulle kahdella tavalla erikoinen: ensimmäinen kerta Andalusiassa ja ensimmäinen kerta, kun opiskelin espanjaa espanjalaisessa kielikoulussa. Jälkimmäinen jännitti etukäteen ihan sairaasti. Ymmärränkö yhtään mitään, mitä natiivit opettajat puhuvat? Ymmärränkö kielioppia, kun käytetään eri termejä kuin Suomessa? Saanko itse sanottua mitään? Näytänkö ihan idiootilta? Etukäteen Suomessa tehdyn ja mielestäni aika vaikean testin perusteella ystäväni ja minut sekä kaksi muuta 10 hengen suomalaisesta ryhmästämme laitettiin superior-ryhmään. Paikan päällä meille suomalaisille järjestettiin kyllä yhteishaastattelu, mutta kukaan meistä ei varmaankaan päässyt siinä jännittävässä tilanteessa omalle puhetasolleen.

Superior-ryhmään pääseminen (joutuminen?) ilahdutti ja pelotti. Toisaalta päättelin, että sellaisessa ryhmässä ei ehkä tarvitse kerrata tuikituttuja kielioppiasioita, mutta samalla pelotti se, että siinä vaadittaisiin sellaista tietotasoa, jota minulla ei ole. Ensimmäisinä kahtena päivänä olo oli hiukan pettynyt ja sekava; välillä tuntui siltä, että opetellaan triviaaleja asioita tai aikaa tuhraantuu tyhjäkäyntiin. Opettajat sanoivat meille, että koska olemme superior-ryhmässä, opetuksessa mennään jo kielen nyansseihin ja hienouksiin. Ystävän kanssa oltiin tästä hiukkasen eri mieltä; olisimme kaivanneet sellaisia asioita, joita voisimme käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi puheessamme, ja minä toivoin sellaisia haasteellisia kielioppiharjoituksia, joita työväenopisto ei tarjoa. Mikä kuitenkin ilahdutti heti alusta alkaen, oli se, että ymmärsin opettajien puhetta melko vaivattomasti ja tuntien seuraaminen luonnistui yllättävänkin helposti.

Kolmantena päivänä saimme eteemme kielioppiharjoitusmonisteen. Jihuu! Ja tunnin jälkeen olo oli tosi onnellinen. Erinomainen opettaja Rafa osasi selittää kielioppihienouksia todella selkeästi. Myös seuraavana päivänä oli yksi tunti näitä harjoituksia ja sitten viimeisenä koulupäivänä, viimeisellä tunnilla Rafa räjäytti pankin. Hän sanoi: ”Tulette kiittämään minua, kun kerron teille tämän asian.” Ja sitten hän kertoi aivan uuden lähestymistavan subjunktiiviin. Jos minun aivojani olisi sillä hetkellä kuvattu PETissä, niin olisi saattanut nähdä aikamoisen ilotulituksen. 😀

Perinteisen opetustavan mukaan subjunktiivin käyttöä varten joutuu opettelemaan lukuisan määrän eri tilanteita, joissa subjunktiivi on pakollinen. Qué tal 2 -oppikirjassa subjunktiivitilanteet ja säännöt ovat vielä selkeitä ja suoraviivaisia, mutta mitä pitemmälle kieltä opiskelee, sitä pitempiä ovat verbien ja konjunktioiden listat, joita joutuu painamaan mieleensä. On pääsäännöt, poikkeukset ja poikkeuksien poikkeukset. Loputon suo. Perinteisessä tavassa opettelemme noita sääntöjä ja listoja ulkoa, ja tekstiä tai puhetta tuottaessamme mietimme, onko tämä verbi tai konjunktio jossain näistä listoista ja mitkä säännöt ja poikkeukset pätevät juuri tähän listaan. Meille kerrotaan, että subjunktiivi on epävarmuuden aikamuoto, mutta suomalainen korva ei kuule epävarmuutta kaikissa subjunktiivitilanteissa.

Tällä hetkellä Espanjassa on kuitenkin opettajia, jotka kehittävät tuttuihin kielioppitilanteisiin uusia selitystapoja. Rafa kuuluu näihin opettajiin. El método cognitivo. Kognitiivinen metodi on lähtöisin Granadasta. Tässä tavassa ei enää opetellakaan ulkoa loputtomia listoja eri tilanteita varten, vaan mietitään lauseen sisältöä. Indikatiivi on ”declarar” ja subjunktiivi ”no declarar”. Esimerkiksi kun lauseessa on subjunktiivi (oikein), verrataan sitä siihen, miten merkitys muuttuisi, jos siihen virheellisesti laitettaisiin indikatiivi. Esimerkkien avulla minulle selvisi, että monissa subjunktiivitilanteissa subjunktiivin käyttö tarkoitti sellaista, joka ei ole vielä olemassa tai tapahtumassa (tai mahdollista), ja indikatiivi sellaista, joka on jo tapahtumassa, toteutuu parhaillaan.

Oikein: Quiero que vengas. (Haluan, että tulet.) Subjunktiivi (vengas) kertoo jostakin, jota ei vielä ole, ”sinä” on jossain, mutta ei vielä tulemassa. Tuleminen ei vielä tapahdu. Vain minun haluamiseni on ”declarar”.
Väärin: Quiero que vienes. (Haluan, että tulet.) Venir-verbin indikatiivi tarkoittaa, että sinä jo tulet, tuleminen jo tapahtuu. Joten lauseen merkitys on ihan absurdi. Sama juttu kuin jos söisin jäätelöä ja julistaisin Haluan jäätelön. Miksi haluaisin jotain, mikä minulla jo on, mikä jo tapahtuu? Indikatiivin käyttö tässä että-lauseessa johtaa absurdiin ajatukseen, vain subjunktiivi on mahdollinen, jos halutaan muodostaa järkevä lause.

Tämä pieni esimerkki raotti minulle ihan uuden näkymän indikatiivin ja subjunktiivin paritanssiin. Koska suomen kielessä ei ole subjunktiivia, joudumme käyttämään espanjan subjunktiivia ”koska säännöissä sanotaan niin”, ymmärtämättä merkitystä ja sisältöä. Kognitiivinen metodi yrittää valottaa subjunktiivia ja muita espanjan kieliopin hienouksia uudesta näkökulmasta, merkityksen ymmärtämisen kautta. Niillä kahdella subjunktiivisäännöllä, jotka Rafa meille opetti, pystytään selittämään 80 % subjunktiivin käyttötilanteista, ja samalla ne myös antavat kielen ymmärtämiseen ihan uusia työkaluja.

Olen etsinyt espanjan kielen sielua kaikki nämä vuodet, ja tuo 15 minuutin opetustuokio Granadassa CastiLa-nimisessä kielikoulussa nytkäytti minua hyppyaskeleen eteenpäin. Nyt uskon vieläkin varmemmin, että kielen sielu löytyy kieliopin ja rakenteiden kautta; täytyy vain etsiä ja löytää uusia näkökulmia, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Espanjan ja ehkä muidenkin kielien kieliopin opetus tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa, kun opettajat ja kielitieteilijät kehittävät uusia tapoja opettaa ja oppia kieltä. Tuskin maltan odottaa! Elämme jännittäviä aikoja, de verdad. 🙂

Kaukana siintävät Sierra Nevadan lumihuippuiset vuoret. Placeta Cristo Azucenas, Granada, España.

Kielioppi on seikkailu.

Erään tekstin taustoja

Vaikkei elämä ole mikään kaunokirjallinen kokemus, kuten Ritva Hokka totesi runokirjassaan Petonainen ja pikkuvaltiatar (WSOY 1986), niin silloin tällöin elämässä tulee eteen pieniä tilanteita, joista haluaisi muistaa tunnelman, tunteet ja tapahtumankin. Ne ovat niitä hetkosia, jotka popsahtavat vastaan odottamatta ja jotka muuttavat ratkaisevasti omaa mielentilaa, ajatusten suuntaa ja tunteita. Mutta ne ovat niin pieniä ja nopeita, että aika haalistaa ne pikavauhtia ja ne unohtuvat kaiken muun touhotuksen keskellä. Ellei niitä kirjoita muistiin.

Yksi tällainen tapaus sattui minulle maaliskuun puolivälissä. Vain puolisen tuntia elämästäni, kun värjöttelin Eerikinkadulla linja-autoa odottaen ja kun matkustin sillä kaupunginosaan, ylioppilaskylään, jossa en ollut käynyt opiskeluvuosien jälkeen. Naismuistiin siis.

Halusin tallentaa parempaan muistiin kuin omaani tuon pienen pätkän elämästäni, vangita sanoin mielentilan muutoksen, tunteet ja pienet tapahtumankäänteet. Kirjoitin tapahtumaa päässäni, jotta en unohtaisi sitä, odottaen sopivaa hetkeä, että ehtisin kirjoittaa sen iCloudiin, mutta muut asiat (mm. Python-kurssi ja juuri alkanut Blender 3D -kurssi) veivät kaiken energian. Sitten muistin espanjanopettajani vinkkaaman kilpailukutsun: Suomen espanjanopettajat ry. järjesti taas tänäkin vuonna kirjoituskilpailun, ja aikuisopiskelijoiden sarjan aihe La vida te da sorpresas tuntui sopivan tähän omaan pikku tapahtumaani oikein hyvin. Pienetkin yllätykset kun ovat yllätyksiä. Vaikka kilpailukutsussa oli sana redacción, joka tarkoittaa lähinnä ainekirjoitusta tai kirjoitelmaa, päätin kirjoittaa kokemani hieman kaunokirjallisempana, novellimaisempana, jotta saisin siihen sen tunnelman, jonka halusin muistaa.

Saattaa kuulostaa hyvinkin omituiselta, että valitsin vieraan kielen tämän tapahtuman muistiin laittamiseen. Eikö espanja vie paljon kauemmin aikaa kuin suomeksi kirjoittaminen? Kirjoittamisessa kaikkein suurin ja aikaa vievin osa on tietää, mitä kirjoittaa. Kun tietää, mitä haluaa kirjoittaa ja millä tyylillä, niin loppu on silkkaa laskettelua ja nauttimista. No, ei kyllä ole, ei ainakaan minulla, ei ainakaan kun kirjoitan suomeksi. Sillä äidinkielellä kirjoittaessa tarjolla ovat kaikki nyanssit, sanonnat, tyylit ja sanat. Jokainen lause täytyy miettiä tarkkaan, koska se avaa tietyt polut eteen ja niitä polkuja on lukuisia. Valitse niistä sitten! Niitä makustelee ja yrittää valita oikeat sanat, joissa on oikea sävy ja jotka johtavat kohti oikeaa osoitetta. Ja koko ajan on tunne, että olen menossa väärään suuntaan.

Espanjaksi kirjoittaminen on huomattavasti suoraviivaisempaa. Vieraan kielen sävyt ja ilmaukset eivät ole läheskään sillä lailla hallussa kuin äidinkielessä. Sanasto on huomattavasti vaatimattomampi. Valittavia polkuja paljon vähemmän. Kirjoittaminen on pelkistetympää, teksti askeettisempaa. Mutta tietyn kielen valinta tekstille tarkoittaa myös sitä, että mukana tulee kulttuuri. Kieli ei liiku mihinkään ilman kulttuuria, josta se kumpuaa ja jossa se elää.

Kielen lisäksi tekstiin vaikutti myös se, että nyt kirjoitin sitä kilpailua varten, en vain itselleni. Ja vielä sekin, että kilpailukin kohdistui kieleen, espanjaan. Kaikki tällainen vaikuttaa tekstiin – halusipa sitä tai ei –  ja siinä tehtäviin valintoihin, näkökulmaan ja painotuksiin. Kielikuviin.

Jos olisin kirjoittanut tekstin suomeksi, se olisi erilainen, vaikka tapahtumat olisivatkin samat. Niin se vain menee. Kieli vaikuttaa siihen, miten asioita katsomme, miten me ne näemme. Silti tekstiä nyt lukiessani koen, että sain tuotua siihen juuri ne tunteet, tunnelmat ja mielentilan muutokset, jotka halusin muistaa ja tallentaa. Sillä tekstiä kirjoittaessani tärkeintä oli kuitenkin kaikki tuo ja itse kilpailu oli sittenkin vain potku persauksiin, kimmoke että uhrasin yhden lauantai-iltapäivän tekstin kirjoittamiseen ja muutaman illan sen työstämiseen (mikä käytännössä tarkoitti, että kirjoitin tekstiä hieman lisää, kun sitä olisi pitänyt hieman tiivistää).

Se, että menestyin tekstilläni kilpailussa, tuntuu tietysti tosi hyvältä. Että joku toinen tai jotkut olivat tykänneet tekstistä. Elämä ei ehkä ole mikään kaunokirjallinen kokemus, mutta joistakin kokemuksista voi toi tehdä kaunokirjallisia tekstejä… tai jotain sinne päin. 😉

Parasta tässä prosessissa oli silti itse kirjoittaminen. 🙂

(Kilpailuteksti on luettavissa täällä. Sieltä löytyy myös karvalakkikäännös suomeksi.)

Hyviä päiviä, sanoo espanjalainen

Buenos días, amigos 🙂

Hiihtolomaviikko on juuri alkanut täällä eteläisessä Suomessa, ja työväenopiston kurssitkin ovat talvilomalla. Kieliä opiskeleva ei sen sijaan ole koskaan lomalla, vaan aivot raksuttelevat aina kielten kiemuroissa. Tämän päivän saksan harjoitukset on tehty ja saksan päivätavoite (2000 pistettä WordDivessä) saavutettu. Tässä odotellessani ystävältä espanjan prepositioharjoituksia, ehdin pohdiskella hieman espanjan buenos días -tapausta.

Ensimmäisiä asioita, joita meille vieraissa kielissä opetetaan, on tervehtiminen. Espanjan kieli tuo tervehtimiseen mielenkiintoisen lisäefektin, sillä espanjassa – muista kielistä poiketen – käytetään monikkomuotoja: buenos días (”hyvää huomenta” tai ”hyvää päivää” ennen lounasta noin klo 14:ään asti), buenas tardes (”hyvää päivää” lounaan jälkeen noin klo 14:stä lähtien tai ”hyvää iltaa” auringonlaskuun asti, yleensä noin klo 21:een asti) ja buenas noches (”hyvää iltaa” klo 21:stä lähtien tai ”hyvää yötä”).

Mutta miksi espanjaa äidinkielenään puhuvat tervehtivät monikossa, kun naapurikielet – myös latinasta juurensa saaneet – käyttävät yksikköä: bom dia (portugali), buon giorno (italia), bonjour (ranska) ja good morning (englanti). Saksalaisetkin moikkaavat yksikössä: guten Morgen ja guten Tag!

Mitään ehdottoman varmaa syytä monikkomuotoon en löytänyt. Lingvistiikan professori Salvador Gutiérrez Ordóñez, joka on myös Real Academia de la Lengua Españolan jäsen, arvelee, että monikkomuotoinen tervehdys voisi olla perua pitemmästä lauseesta, josta on sitten ajan saatossa pudonnut pois ylimääräiset sanat ja ilmaus vakiintunut tähän lyhyeen muotoon. Hän pitää mahdollisena, että tervehdys tulisi ilmauksesta ”buenos días os dé Dios”, jonka voisi suomentaa ehkä näin: ”Jumala suokoon teille hyviä päiviä” (”hyviä päiviä teille antakoon Jumala”). Tosin subjunktiivin ”dé” suomennos tuottaa minulle tuossa vaikeuksia… kuten niin usein, mutta yleensä kylläkin toisin päin (kun itse pitäisi sitä käyttää). 😀
”Buenos días os dé Dios” ei siis kohdistunut pelkästään kyseiseen päivään, vaan myös tuleviin päiviin toivotettiin Jumalan siunausta.

Toinen arvailu monikkomuodon käyttöön on intensiteetti, ei määrä. Monikolla tuotaisiin esiin toivotuksen intensiteettiä, verrattuna pliisuun yksikkömuotoon. Tätä selitystä puoltaa se, että espanjan kielessä on muitakin monikkomuotoisia ilmauksia, joissa on intensiivinen tunne mukana, kuten esimerkiksi gracias (kiitos), mis condolencias (osanottoni) ja felicidades (onnea).

Olipa syy mikä tahansa, niin monikkomuodolla mennään espanjaa puhuvissa maissa. Mutta ei pelkästään monikkomuodolla. Vaikka monikkomuoto tässä tilanteessa on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön, ei ole väärin käyttää yksikkömuotoakaan ”buen día”. RAE on antanut tähän luvan, mutta suosittelee kuitenkin monikkomuodon käyttöä. Joissakin Etelä-Amerikan maissa sen sijaan saattaa kuulla buen día -huikkauksiakin.

Mitä tulee suomen kieleen, niin kyllähän meilläkin joskus käytetään monikkomuotoja. Olen kuullut sanottavan muun muassa ”huomenia” ja ”öitä”.

Jaahas, sähköposti kilahti iloisesti. Aika siirtyä prepositioharjoituksien pariin. 🙂

Lähteet:
BBC Mundo
RAE – Diccionario panhispánico de dudas

 

Vale, vale… eiku… okei, selvä!

Kun espanjalaisen kanssa keskustelee, törmää suurella todennäköisyydellä sanaan vale. Siinä selität jotain omasta mielestäsi tärkeää asiaa, ja toinen hokee jatkuvasti vale, vale. Hymyssäsuin vieläpä. Ei kannata mennä kuitenkaan paniikkiin eikä suuttua, sillä espanjalainen ei tässä hauku sinua valehtelijaksi, ei suinkaan, vaan hän itse asiassa kertoo ymmärtäneensä, mitä tarkoitat, ja on luultavasti samaa mieltäkin. Vale siis tarkoittaa tällaisessa tilanteessa okei, selvä, käyhän se, olkoon menneeksi tai jotain muuta vastaavaa.
Sanaa voi käyttää myös samanlaisena kysymyssanana kuin suomen jooko-sanaa. Mennään kotiin, jooko? Vamos a casa, ¿vale? ¡Pues vale! Mikäpäs siinä!

Jos oikein tarkasti kuuntelee, huomaa, että vale-sanan lausumisessa on eroja: suomalainen sanoo molemmat tavut lyhyesti ja ytimekkäästi, espanjalaisen a on tässä hippasen pitempi.

Vale on indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä valer. Tämä verbi on erittäin käyttökelpoinen, sillä opettelemalla sen erilaisia merkityksiä selviää monesta tilanteesta samalla sanalla. Tässä artikkelissa on muutamia valer-sanan merkityksiä.

¿Cuánto vale? Tarpeellinen kysymys kaikille turisteille. Mitä se maksaa? Kun myyjä puhuu vuolaasti, ilman taukoja, tilanteessa päästään asian ytimeen tällä lyhyellä lauseella.

Penan kanssa valer-sanasta saa muotoiltua kannattaa-merkityksen ja samalla valer tuo hiukan lempeää auringonpaistetta murheellisen penan elämään, sillä pena tarkoittaa surua, murhetta, harmia, tuskaa, vaivaa, rangaistusta, vastusta ja vahinkoa. Perin murheellinen sana siis tämä pena, jonka päätä valer-sana tässä lauseessa hellästi silittää: Vale la pena estudiar español. Kannattaa opiskella espanjaa.

Paran kanssa valer-sanalla voi sanoa vaikkapa mielipiteen jonkun ihmisen sopivuudesta. Pedro no vale para profesor, no tiene paciencia. Pedro ei sovi opettajaksi, hänellä ei ole kärsivällisyyttä.

Kun saavut tapaamiseen myöhässä ja toinen näyttää synkkää naamaa, voit laukaista tilanteen sanomalla: Más vale tarde que nunca. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Samaa fraasia voi toki käyttää sarkastisesti, sitruunainen ilme kasvoilla, kun espanjalainen kaveri saapuu tapaamiseen huikeasti myöhässä. Eri asia sitten on, ymmärtääkö toinen sanonnan letkautuksena vai siunauksen antamisena myöhästymiselle.

Käytännöllistä valer-sanaa voi käyttää myös silloin, kun haluaa hyvästellä jonkun kuin muinaiset roomalaiset. ¡Adios! ¡Vale! Hei sitten! Pysy terveenä! Hyvästejä jättäessä Ten salud -ilmauksen voi siis näppärästi korvata huudahduksella ¡Vale!

Sanomattakin on varmaan selvää, että espanjan kielestä löytyy myös substantiivi vale (maskuliini), joka tarkoittaa muun muassa lahjakorttia, ostokuponkia, kuittia ja tositetta. El vale de comida, lounasseteli. Varsin käyttökelpoinen sana on siis kyseessä. 🙂

Vale la pena aprender esta palabra. 🙂

————-
Lähteet:
Santiago de la Torre Moral, Arja Hammela: Suomi–espanja–suomi-sanakirja (Gummerus 2008)
Javier Álvarez, www.delcastellano.com Orígenes, etimologías y gramática histórica del castellano
Mahdolliset virheet ovat minun ikiomiani. 😀
Lisälukemista löytyy RAE:n sanakirjasta (hakusanalla vale)