Pasi Ilmari Jääskeläinen on tuttu nimi kaikille spekulatiivisen kirjallisuuden ystäville. Hän on voittanut neljä kertaa Portti-kirjoituskilpailun ja Atorox-palkinnon samoin neljä kertaa. Vuonna 2013 julkaistussa kirjassaan Sielut kulkevat sateessa (e-kirja, Atena 2013) Jääskeläinen on uskollinen spekulatiiviselle genrelle.
Kirja kertoo keski-ikäisestä sairaanhoitajasta Juditista, joka päättää kertaheitolla muuttaa elämäänsä. Hän jättää taakseen avioliittonsa ja homeisen työpaikkansa ja muuttaa asumaan Helsinkiin, missä lapsuudenystävä järjestää hänelle työpaikan. Tästä alkaa Juditin seikkailu, sillä pikkuhiljaa työpaikka osoittautuu perin epätavalliseksi ja muutenkin alkaa tapahtua jännittäviä asioita.
Mitä pitemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän kasvaa kunnioitus kirjailijaa kohtaan. Itse asiassa kaikkia niitä kirjailijoita kohtaan, jotka jaksavat ja osaavat rakentaa tällaisia monisyisiä tarinoita. Sielut kulkevat sateessa alkaa yhden pienen ihmisen elämänmuutoksesta ja kasvaa kirjan edetessä yhä suuremmaksi tarinaksi, jossa tapahtumista ja yksityiskohdista kutoutuu valtaisa, ihmeellinen verkko.
Mielenkiintoisen tarinan lisäksi Jääskeläinen haastaa lukijan pohtimaan syviä, jokaista koskettavia kysymyksiä. Mikä on ihmisen osa tässä maailmassa? Mikä on sielu? Onko Jumalaa ja taivasta olemassa? Kirjan edetessä viimeiseen osaansa kysymyksiä tulee vain lisää: mikä on todellisuutemme? Mistä se rakentuu?
Kirja sisältää niin paljon, ettei oikeastaan tiedä, mitä siitä voisi sanoa lyhyen blogikirjoituksen puitteissa. Pariisissa ja Budapestissä vierailleet löytävät varmasti tuttuja paikkoja. Kirjallisuutta vähän enemmän lukeneet bongaavat kirjasta paljonkin tuttuja viitteitä, niin kirjailijoita kuin kirjojen hahmoja. Kirjassa onkin jännittävä kansainvälisyyden tuntu.
Näin hyvästä kirjasta on vaikea löytää paljonkaan puutteita. Yksi sellainen olisi pituus (550 sivua). Varsinkin alkupäässä kirjaa olisi voinut tiivistää, pohdiskeluja ja sisäisiä monologeja pakata vähän kompaktimpaan muotoon. Tämä mammuttimaisuus romaaneissa näyttää olevan tällä hetkellä trendi, ei välttämättä niin hyvä IMHO, mutta siitä ei tässä enempää. Myös 7-8-vuotias Mauri on välillä hiukan epäuskottava, vaikka olisi kuinka pikkuvanha; 4 vuotta lisää ikää olisi tehnyt hahmosta uskottavamman. Tietenkin turkulaistuneena minua pisti silmään se-sanan käyttö Mauriin viitatessa (Turussa kun koiristakin puhutaan hän-sanalla 😉 ). Mutta siinä ne puutteet sitten olivatkin.
Oikeasti ihmetyttää, miksei Sielut kulkevat sateessa ollut Finlandia-palkintoehdokkaana. Sen olisi kuulunut olla, sen verran isosta tarinasta ja suurista kysymyksistä tässä kirjassa on kyse. Hyvin kirjoitettu tarina on myös ajaton ja ikituore. Sitten kun viime vuoden Finlandia-palkinnon saanut spekkiskirja jää vanhentuneena kehityksen jalkoihin (vaikka pidin siitäkin kirjasta, niin se on kuitenkin aikansa vanki), niin sielut kulkevat silloinkin yhä sateessa, keskuudessamme. Ajanhammas ei Jääskeläisen kirjaa pysty järsimään eikä home siihen tartu.
Kenelle tätä kirjaa voisin suositella? Jos lukijan suonissa virtaa hiukkasenkin uteliaisuutta ja seikkailumieltä, niin tähän kirjaan kannattaa tarttua. Ja nekin, joita seikkailut pelottavat, voivat löytää tämän kirjan kautta uusia huoneita (maailmoja!) itsestään. 😉
——–
Maaliskuussa Jääskeläinen laittoi Sielut kulkevat sateessa ilmaisjakeluun e-kirjana protestina sille, että vain tiettyjen kirjailijoiden kirjoja hypetetään Suomessa ja että vain hypetetyt kirjat myyvät, sillä muita kirjoja eivät kirjakaupat buffaa esiin tai edes välttämättä ota hyllyilleen. Kirjailijan turhautumisen ymmärtää kyllä hyvin. Kun ajattelee, miten iso työ on ollut tämänkin kirjan tekemisessä ja miten onnistunut se on, niin on surullista, ettei se ole saanut kirjakaupoissa ansaitsemaansa huomiota. Jonkinlaisesta kirjakauppojen ammattitaidottomuudesta täytyy olla kyse. Lukijastakin on turhauttavaa, että kirjakaupat törköttävät vain muutamaa nimikettä; olipa kyseessä mikä tahansa kauppaketju, samat kirjat keikkuvat mainoksissa ja paraatipaikoilla kaupoissa. Tästä omasta turhautumisestani kirjoitinkin blogissa pikkuisen jo viime joulukuussa.
Sanoja, sanoja 