Scifiä, steampunkia ja kantria

Kesäkauden aloitan kevyellä kuvapainotteisella blogijutulla. Antaa Thelman itsensä kertoa omista touhuistaan:

”On tullut käytyä taas muutaman kerran virtuaalimaailma Second Lifessä. Tänäänkin. Joo, tunnustan: pelailtu on Zyngoa enemmän kuin olisi tardis. Juu, luit oikein: Tardis. Siihen nimittäin törmäsin heti, kun raaskin irrottautua pirun syleilystä. Alla muisto kohtaamisesta. Vanha vitsi, tiedän, mutta se oli ainoa, mikä tuli mieleen, kun koputtelin Tardiksen oveen. Doctor Who ei kuitenkaan ollut kotona, tai sitten hän oli tekemässä jotain niin tärkeää, ettei joutanut ovea avaamaan. Sen sijaan olisin voinut ostaa Tardiksen – halvalla vieläpä – mutta jätin shoppailut toiseen kertaan.”

Tardis - aina yhtä tyylikkäänä, mystisen sinisenä

Tardista tapaamassa Second Lifessä

”Doctor Who -kaupan jälkeen suunnistin synkempiin maisemiin. Olin väärin pukeutunut, mutta teleporttaus on niin nopeaa Second Lifessä, ettei vaatteita kerta kaikkiaan ehdi siinä putkessa vaihtaa. Tömähdin Unzipped Steampunk -saarelle, ja siellä minulle hymyili tämä valloittava metallinen lohikäärme. Veitikalla oli pituutta muillekin jakaa, ja sen maagisesta katseesta oli vaikea päästää irti. Kävin tsekkaamassa sen hammaskalustonkin todella läheltä. (Onneksi tämä ei purrut, niin kuin taannoinen krokotiili, jota Khiira erehtyi taputtelemaan. Second Lifessäkään ei kannata taputella ihan mitä sattuu.)”

Lauhkeasti hymyilevä lohikäärme.

”Unzipped Steampunk -saaren taivaalla roikkui myös komea ilmalaiva, jonka kannelle lennähdin hetkeksi ihailemaan maisemia. Meri kimmelsi hopeisena horisonttiin asti. Ilmassa oli ruosteisen metallin ja konerasvan aina yhtä vastaanpanematon tuoksu.”

Astu laivaan, ilmalaivaan, se sinut kuljettaa läpi taivaan.

 

”Eilen sen sijaan tutkin vanhoja maamerkkejäni. Teleporttasin itseni yhteen ja jouduin taivaalle, jossa oli kantrihenkinen mesta. Rivitanssia tai jotain sen suuntaista siellä oli mahdollista jammailla. Varmaan hienonnäköistä, kun sali on täynnä porukkaa tanssimassa. Nyt sain tanssia ihan yksin, mutta haittaakse? Ei haittaa.

Tanssin jälkeen tein sen, minkä aina teen. Hyppään alas. Vapaa pudotus. Sätkyttelevät raajat. Ilmavirran suhinat korvissa. Ja sitten kun luulee jääneensä ikuisesti putoamaan alas, alhaalla alkaa häämöttää jotain maan tapaista. Tällä kertaa tipahdin rähmälleni rantaveteen. Hiekka hieman pehmensi alastuloa. Taas selvittiin mustelmilla. Eivät edes farkut repeytyneet, eikä villapuseron kyynärpäihin tullut uusia reikiä. Tästä on hyvä laskeutua arkeen.”

Rakkaudella, Thelma 🙂

Machu Picchuun ja takaisin yhdessä tunnissa

Inkojen vanha rauniokaupunki Machu Picchu (”vanha vuori” tai ”vanha huippu”) on varmaan Perun kuuluisin matkailukohde. Se sijaitsee Andien harjanteella, 2430 metrin korkeudessa. Machu Picchun rakentaminen aloitettiin vuonna 1440 ja kaupungissa oli noin 200 rakennusta. Machu Picchussa oli asukkaita aina siihen asti, kun espanjalaiset conquistadorit saapuivat Peruun 1532. Miksi Machu Picchun asukkaat hylkäsivät kaupunkinsa, vaikkeivät valloittajat sitä koskaan löytäneet, on edelleen arvoitus.

Vuosittain Machu Picchulla vierailee 400000 turistia, mikä rasittaa 500 ihmisen kotikaupunkina palvellutta paikkaa huolestuttavasti. Machu Picchu vajoaakin sentin kuukaudessa, ja tämän lisäksi sitä uhkaavat maanvyöryt, joiden takia turisteja on jouduttu pelastamaan helikoptereilla lähialueilta. Pelätään, että seuraava isompi mutavyöry voi tehdä pahaa jälkeä Machu Picchulla.

Machu Picchu on kiehtova, mystinen nähtävyys, jonka monet haluavat kaikesta huolimatta nähdä omin silmin. Mutta entä jos ei ole rahaa tai mahdollisuutta matkustaa maapallon toiselle puolelle? Tai jos isoissa turistilaumoissa tungeksiminen ei viehätä? Täytyykö haudata kaikki haaveet kokea Machu Picchun lumo? Tyytyä netistä löytyviin valokuviin (mikä ei sekään ole huono vaihtoehto)?

Ihan kaikista haaveista ei tarvitse luopua. Machu Picchu löytyy myös virtuaalimaailma Second Lifestä, San Martín de Porresin yliopiston kupeesta. Paikka on tehty hyvin kunnianhimoisesti muistuttamaan aitoa esikuvaansa. Kun vertaa valokuvia virtuaalikaupunkiin, ei voi kuin ihailla viitseliäisyyttä ja intohimoa, jolla inkakaupunki on toteutettu. Jopa kaupungin vieressä oleva vuorenhuippu näyttää samalta kuin valokuvissa. Saa juosta ylös alas rappuja (hengästymättä!), kuljeskella labyrintissa, käydä moikkaamassa laamoja ja ottaa valokuvia sielunsa kyllyydestä. Seurata voi myös viitoitettua reittiä, joka johtaa merkillepantavien paikkojen luokse, kuten Kolmen ikkunan temppeliin tai Auringon temppeliin. Niiden kohdalla on aidon paikan valokuvalla varustettu opastaulu. Taulua klikkaamalla saa itselleen muistilapun, jossa on tietoa paikasta espanjaksi ja englanniksi. Second Life myös mahdollistaa singahtamisen ilmaan ja koko kaupunkia voi ihailla lintuperspektiivistä.

Machu Picchun sisäänkäynti Second Lifessä

Machu Picchun sisäänkäynti Second Lifessä

Osa Machu Picchua korkealta lintuperpektiivistä

Osa Machu Picchua korkealta lintuperpektiivistä

Laamoja voi käydä moikkaamassa.

Laamoja voi käydä moikkaamassa. Ne ovat kilttejä eivätkä haise. 😉 Takana ylhäällä näkyy San Martín de Porresin yliopiston rakennus.

Intihuatana – Auringon temppeli

Intihuatana – Auringon temppeli

Mikä mainio paikka historianopetukselle! Jos olisin opettaja, veisin luokkani oitis tutustumaan tähän hienoon paikkaan, eikä se maksaisi mitään… No, sähköstä joutuu aina hiukan pulittamaan. Virtuaalivierailu ei myöskään millään tavalla rasita aitoa paikkaa. Ja jos ei jaksa kerralla kulkea koko paikkaa läpi, aina voi tulla uudestaan. Niinä aikoina, kun olen vieraillut virtuaalisessa Machu Picchussa, muita ei siellä yleensä ole ollut. On voinut rauhassa vaellella tuossa meditatiivisessa ympäristössä, miettiä omiaan tai sitä, kuinka ihmeellisiä asioita ihminen saakaan aikaan yhdessä toisten kanssa – niin virtuaalisia kuin käsinkosketeltaviakin. Jos haluaa paikalle oppaan, sekin onnistuu teleporttipaikan taulua klikkaamalla. Mutta muistaa kannattaa aikaero; perulaiset voivat olla unten mailla, kun eurooppalaiset turistit ovat virkeimmillään.

Kannattaa myös piipahtaa naapurissa

Naapuritontiltakin löytyy yhtä sun toista mielenkiintoista. Jos pohkeissa on vielä riittävästi voimaa, voi kavuta teleporttiplazan vieressä sijatsevan temppelin kiviportaat ylös, ihailla hetken maisemia ja sen jälkeen laskeutua temppelin sisään… taidenäyttelyyn! Félix Olivan (1932–2004) värikylläisiä, vaikuttavia maalauksia on ripustettu temppelin uumeniin, ja niitä voi ihailla ja zoomailla samalla kun laskeutuu alaspäin.

Félix Oliva – maalauksia Second Lifessä

Félix Oliva – maalauksia Second Lifessä

Juu, kannattaa olla rohkea, kulkea huteran näköiset puuportaat loppuun asti ja hypätä vielä parin metrin pudotus ihan pohjalle asti. Sieltä löytyy uusi yllätys, hieno hauta tykötarpeineen, jälleen täsmällinen kopio reaalimaailman vastaavasta. Huaca Señor de Sipan  – ehkäpä Amerikan merkittävin arkeologinen löytö. Temppeli haudan päältä on tosimaailmasta jo ajan saatossa murentunut pois, ja hauta siirretty turvaan.

El Señor de Sipan – hauta Second Lifessä on upea kopio alkuperäisestä

El Señor de Sipan – hauta Second Lifessä on upea kopio alkuperäisestä

Nyt ollaankin jo niin syvällä, että on turvauduttava lentämiseen tai teleporttaamiseen, muuten ei hautapaikasta pois pääse… ellei siellä jossain sitten ole salaovea. Kun ollaan Second Lifessä, kaikki on mahdollista!

Jos olisin fiksu, laittaisin tähän suoran teleporttilinkin virtuaaliseen Machu Picchuun, mutta sitäpä en tee, sillä etsiessä voi löytää jotain, mitä ei osaa odottaakaan. Niin minullekin kävi: löysin Machu Picchun ihan sattumalta. Mikä on sinun Machu Picchusi?