Viattomuuden loppu

”Onko ananas pelottava?” pohti kaksi nuorta vierailijaa Hannaleena Heiskan näyttelyssä Turun taidemuseossa ja tuli siihen johtopäätökseen, että taulussa oleva ananas oli kyllä pelottava. Kuvantunnistusohjelmaa Heiskan ananas olisi varmaan pystynyt huijaamaan, niin kuin samassa salissa olevat kasvokuvatkin, jotka olivat ananasta hieman pelottavamman ja vaarallisemman näköisiä niin nuorten kuin vähän vanhempienkin katsojien mielestä. Kasvokuvat, niin kuin ananaskin, oli naamioitu erikokoisilla ja -värisillä ympyröillä. Joissakin tauluissa silmät katsoivat katsojaa mustan ympyrän sisältä. Vihamielisesti? Uhmakkaasti? Ilkikurisesti?

Kuvia katsellessa jäin miettimään, miten pitkälle olisin itse valmis menemään huijatakseni kasvojentunnistusohjelmaa. Tai missä menee sietokykyni raja sitten, kun nämä ohjelmat levittäytyvät kaupallisiin tarkoituksiin? Miltä tuntuisi, jos kauppakeskuksessa kävellessäni kamera skannaisi naamatauluni systeemiin ja ohi kulkiessani mainostaulut alkaisivat huudella minulle ryppyvoidetarjouksia ja vitamiinipilleriuutuuksia? Systeemi yhdistäisi naamani aikaisempiin ostoksiini ja käynteihini ja tekisi minusta asiakasprofiilin. Harmittaisiko tämä minua niin, että maalaisin kasvoilleni symmetrisiä kuvioita ja rullasin hiukseni tötteröille, jotta minua ei tunnistettaisi? Yleistyisivätkö tällaiset kasvomaalaukset kasvojentunnistusohjelmien yleistyessä? Vai tyytyisinkö vetämään hupun kasvojeni peitoksi? Tai välittäisinkö edes; onhan K- ja S-kauppaketjuilla minusta ja ostotottumuksistani jo nyt valtavat määrät dataa (ja silti henkilökohtaiset tarjoukset eivät edelleenkään osu kohdalleen kuin vahingossa 😀 ).

Camouflage-kuvia katsellessa toivoin, että ennen kasvojentunnistusohjelmien yleistymistä ne paranisivat huomattavasti tämän hetkisistä versioista, jotteivät ne sekoittaisi tuiki tavallisen näköistä naamatauluani jonkun taparikollisen pärstään.

Hannaleena Heiska, Camouflage-ananas

Jos Camouflage-sali toi hajanaisia mielleyhtymiä Minority Report -elokuvaan, niin näyttelyn viimeisessä salissa oltiin keskellä vuoden 1982 Blade Runner -elokuvaa. Seiniltä ei meitä kuitenkaan tuijottanut Harrison Fordin tutut kasvot, vaan replikantit Rachael ja Roy. Blade Runner sijoittuu marraskuiseen Los Angelesiin vuonna 2019. Ankean näköinen paikka, jossa aina sataa (!). Sadetta olin näkevinäni myös Heiskan maalauksissa. Replikantit taas ovat ihmisen kaltaisia, bio- ja geeniteknologialla luotuja androideja, joiden elinikä on ohjelmoitu neljäksi vuodeksi. Niillä ei ole lapsuuden muistoja eikä tunteita. Muuten he menevät täydestä ihmisenä.

Taidemuseon esitteissä ja mainoksissa on Rachael-replikantin kalpean vangitsevat kasvot. Katse ajautuu yhä uudestaan ja uudestaan silmiin, joiden kauniin sininen väri valuu poskille. Kun näin tämän maalauksen ensimmäisen kerran, en tiennyt mitään sen yhteyksistä Blade Runneriin. Sitä katsellessa tuli vain mieleen sanapari ”viattomuuden loppu”. Kun ihminen menettää sinisilmäisyytensä ja alkaa nähdä ympärillä ja itsessään myös tummia ja murrettuja värejä, hän itkee sinisilmäisyyden pois itsestään. Myös elokuvassa Rachael menettää viattomuutensa: hän on luullut olevansa ihminen, eläneensä ihmiselämän pituisesti, ja sitten hän saa tietää olevansa replikantti, johon on vain istutettu yhden ihmisen lapsuudenmuistoja, harha, että hänellä olisi menneisyys. Kun Rachael saa tietää, etteivät muistot kuulu hänelle, hän itkee. Voiko itkeä ilman tunteita? Voiko tunteita istuttaa replikanttiin? Harrison Fordin näyttelemä Deckard näyttää niin uskovan. Hän haluaisi, että Rachael alkaisi rakastaa häntä. Entä, olisiko androidi, johon on syötetty tunteita, enemmän ihminen kuin empatiaan kykenemätön psykopaatti-ihminen?

Tekevätkö juuri muistot ja tunteet meistä ihmisiä? Mitä muistot oikeastaan ovat? Vain koettuja, nopeasti ohimeneviä hetkiä, jotka katoavat ajan virtaan kuin kyyneleet sateeseen? Replikantti-Royn sanoin: ”All those moments will be lost in time, like tears in rain.”

Hannaleena Heiska, Rachael #2


Hannaleena Heiskan näyttely Turun taidemuseossa 8.2.–19.5.2019 (Kannattaa tsekata!) 😀


 

Mainokset