Naiskohtaloita

Tässä artikkelissa heitän silmäyksiä kolmeen kirjaan, joiden kirjoittajat ovat naisia, samoin päähenkilöt.
Maria de la Pau Janer: Las mujeres que hay en mí (Planeta 2002)
Katja Kettu: Rose on poissa (WSOY 2018, e-kirja)
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (Otava 2017, e-kirja)

De la Pau Janerin kirjan nappasin mukaani kevään viimeiseltä espanjantunnilta, jonne opettajamme toi omia kirjojaan meille. Aloin lukea kirjaa kesän alussa. Huomasin aika pian, että tätä kirjaa ei voinut lukea nopeasti. Kirjasta puuttuu juoni… tai no, ei se varsinaisesti puutu, mutta se kulkee jossain pohjalla ja pääpaino on kuvauksessa. Yleensä espanjankielisissä romaaneissa juuri kuvaus on se hankalin ja työläin osa-alue, vaikea ymmärtää, mutta ei tässä kirjassa; näitä kuvauksia oli mukavan helppoa ymmärtää, kunhan malttoi lukea hitaasti ja keskittyneesti. Niinpä luin kirjaa pikkuhiljaa, lyhyen pätkän kerrallaan, ja samaan aikaan luin muita kirjoja, joita saattoi lukea nopeammin.
Kirjan kieli on hyvin täyttä, niin kuin kuvauksellinen kieli usein on. Päähenkilöiden ajatuksia ja tuntemuksia kuvataan pikkutarkasti, kiireettömästi. Kirja kertoo kolmen naisen tarinan: isoäiti-Sofían, äiti-Elisan ja tytär-Carlotan. Naiset elävät – kukin vuorollaan – suojattua ja etuoikeutettua elämää, näennäisesti särmätöntä, mutta johon kuitenkin sisältyy traagisia kohtaloita. Ketään ei voi suojella elämältä eikä kuolemalta.

Kirjan tsehovilainen tunnelma ja käsittelytapa innosti myös minua kokeilemaan tällaista pysähtynyttä tunnelmaa ja kirjoittamistapaa, ja melkein kuin itsestään aloin kirjoittaa espanjankielistä lyhytnovellia, jonka työnimeksi – ja myös lopulliseksi nimeksi – tuli Las noches de terciopelo. Tämä novelli on luettavissa kotisivuillani.

Katja Ketun kirja Rose on poissa on myös täynnä kuvausta, mutta aiheeltaan ja tyyliltään se on täysin erilainen kuin De la Pau Janerin kirja. Ketun kirjan kieli on häikäisevän rikasta, täynnä sanoja, joita en tuntenut enkä koskaan ollut kuullutkaan. Myös maailma – reservaatissa asuvien intiaanien ja suomalaisten yhteiselo – oli minulle täysin vierasta. Tässäkin mielessä kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä missä De la Pau Janerin naiset elivät suojattua elämää ja miehet olivat hyviä ja sympaattisia, ehkä vähän särmättömiä, Ketun naiset elävät suojattomassa, kovassa maailmassa, missä miehet käyttävät naisia surutta hyväkseen. Luin näitä kirjoja yhtä aikaa ja pääsin molemmissa loppuun samana päivänä. Vastakohtaisuus korostui, mutta samalla tuli mietittyä, miten erilaisia naiskohtaloita on ja on ollut olemassa ja miten kaikki riippuu onnesta: se, millaiseen perheeseen ja yhteisöön satut syntymään, määrää pitkälti elämäsi.

Näiden kirjojen jälkeen luin Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjan ensimmäisen osan Myrkkykeiso. Kyseessä on viihteellinen salapoliisiromaani, joka sijoittuu hauskasti Turkuun. 😀 Heti kärkeen on sanottava, että en varmaankaan kuulu tämän kirjan kohdeyleisöön, vaikka päähenkilö-Ellen onkin samaa ikäluokkaa. En vain pystynyt samaistumaan tähän modernisoituun Mrs. Marpleen. Tuntui, että Elleniin oli liimattu tietoisesti ominaisuuksia, jotka ovat ristiriidassa sen mielikuvan kanssa, joka meillä on tuollaisesta kuuttakymmentä lähestyvästä keskiverto-täti-ihmisestä. Toisaalta hyvä niin! Että stereotypioita ravistellaan ja rikotaan. Ehkä vika olikin tässä tapauksessa lukijassa, kun ylipirteä ja kaikkialle nokkansa työntävä Ellen pikemminkin ärsytti. Kirjassa on monta kertojaa, ja tarinaa levitetään alussa mallikkaasti moneen suuntaan, niin että lukija saa mukavasti pähkinöitä purtavaksi. Mitä Mirkalle on tapahtunut? Onko hän kuollut vai kadonnut omasta tahdostaan? Jos hänet on murhattu, niin kuka on murhaaja? Tämä kirja on hyvää matkalukemista, johon voi uppoutua lentokoneessa, junassa tai asemilla vaihtoa odottaessa.

Näin on syksy saapunut, ja espanjankurssikin ehti jo alkaa. Vielä on kuitenkin puhelimessa e-kirjoja lukematta, ja kirjaston varauslistaltakin tulla pingahti äsken tieto, että yksi kirja olisi noudettavissa. Mikäpä on ihanampaa kuin käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa syysiltoina, kun ulkona on pimeää, myrsky ulvoo nurkissa ja sade raapii ikkunoita.

Lukemisiin!

PS. Ai niin, lukaisinhan elokuun lopussa myös TaoLinin Kaunis maailma -novellikokoelman (Enostone 2019). 🙂