Murha ranskalaisittain

Ranskalaisista elokuvista minulla on sellainen mielikuva, että niissä puhutaan paljon. En siis ollut kauhean yllättynyt, että myös ranskalaisessa dekkarissa höpötetään ummet ja lammet, mutta kyllä se pisti silmään Fred Vargasin kirjassa Muistoksi käynnistäsi.
Fred Vargasia pidettäneen Ranskan ykkösnimenä dekkarinkirjalijoiden joukossa. Nimimerkin taakse kätkeytyy kuudenkympin paremmalle puolelle ehtinyt nainen, jonka oikea nimi on Frédérique Audoin-Rouzeau. Koulutukseltaan Vargas on arkeologi, ja ammatista saamaansa tietoa hän käyttää hyväksi kirjoissaan. Vargas on julkaissut useita dekkareita, hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle ja hän on saanut myös kirjallisuuspalkintoja. Oli siis jo korkea aika tutustua tämän arvostetun kirjailijan tyylin.

Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi (Gummerus 2019)
Suomennos: Marja Luoma
Alkuperäinen teos: Un peu plus loin sur la droite (1996)

Vaskikirjaston kirjoja netissä selatessani huomasin, että Vargas on aika lailla luettu ja monet kirjat olivat lainassa, mutta pari vargasia löytyi Ilpoisten sivukirjastosta; niistä valitsin varovaisesti ohuimman (272 sivua) ja tukevasti kovakantisen. Muistoksi käynnistäsi kuuluu Vargasin ns. Evankelista-sarjaan, on sen toinen osa. Lukukokemusta ei kuitenkaan haitannut se, etten tiennyt henkilöhahmoista ennestään mitään. Vargas piti lukijan hyvin perillä henkilöistä; jos heidän menneisyyteensä viitattiin, sitä valotettiin riittävästi. Kirjan tarina vaikutti täysin itsenäiseltä.

Päähenkilö Louis Kehlweiler on täysiverinen eksentrikko, jolla on lemmikkinä rupikonna. Tätä otusta hän kantaa takin taskussa joka paikkaan. Hän on sisäministeriöstä potkut saatuaan eläkkeellä, mutta ei suinkaan kuluta päiviään toimettomana. Hänellä on laaja, tavallisista ihmisistä koottu verkosto Pariisissa ja jopa ympäri Ranskaa. Nämä ihmiset, samoin kuin Kehlweiler itse, tarkkailevat ympäristöä ja muita ihmisiä ja raportoivat Kehlweilerille poikkeavista tai oudoista tapahtumista. Kehlweilerilla on laaja arkisto näitä raportteja ja lehtileikkeitä. Kun sitten jokin outo tapahtuma kiinnittää hänen huomionsa, hän alkaa tutkia sitä mahdollisen rikoksen selvittämiseksi. Sellaisesta tapahtumaketjusta myös Muistoksi käynnistäsi -kirja kertoo.

Kirja käynnistyy hitaanlaisesti, mutta kun juoni pääsee kunnolla liikkeelle, niin kyllä Vargas pudottelee tasaiseen tahtiin uutta tietoa, niin ettei lukija pääse pitkästymään. Tai no, kyllä ne jorinat olivat välillä hieman rasittavia. Vaikka toisaalta niissä oli oma viehätyksensä. En siis päässyt täysin yksimielisyyteen itseni kanssa, pidinkö niistä pitkähköistä ja monipolvisista repliikeistä ja keskusteluista vai en. 😀 Ehkä sekä että. Kohottelin kyllä kulmia, kun toisilleen ventovieraat ihmiset keskustelivat niin avoimesti ja suorasukaisesti, ettei suomalainen välttämättä puhu ystävälleenkään siten. Mutta ehkäpä ranskalaiseen keskustelukulttuuriin tällainen kuuluu.

Juoni on ihan riittävän monipuolinen, niin ettei murhaajaa keksi ennen aikojaan. Oma veikkaukseni meni piirun verran pieleen. Kun lopussa vedettiin langat yhteen, niin kyllähän Vargas oli ihan selvästi antanut vinkkejä oikeaan suuntaan. Pieni sivujuonikin kirjasta löytyi ja selvitettiin.

Parasta kirjassa ovat mehukkaat ihmiskuvaukset. Tuntuu, että Vargas on todella nähnyt niissä vaivaa ja onnistunut tekemään tosi freesit ja erinomaiset kuvaukset. Niistä kyllä nautin todella! Myös parin henkilön sisäiset pohdiskelut olivat hyviä, vaikka murhaajan kursivoidulla tekstillä painetut luvut eivät minusta olleet niin onnistuneet. Sen tosin ymmärtää, koska Vargas ei tietenkään halunnut paljastaa niissä, kuka on murhaaja. Siksi ne jäivät vähän epämääräisiksi.

Muistoksi käynnistäsi on siis kelpo dekkari, ja voisinpa lukea Fred Vargasilta toisenkin kirjan, ehkä jopa paksumman opuksen. 😀

Elämää tulevaisuudessa

Hetki sitten astuin tulevaisuuteen ja aloin elää scifiä todeksi. Kun pikkuskidinä ilmoitin äidille, että haluan kirjastokortin, en voinut edes kuvitella, että joskus tulisi tällainen päivä. Vaaleanpunainen pahvinen kirjastokorttikin oli jo jotain ihan mahtavaa, olihan se oma, jonka avulla kirjastotäti antoi minulle ne kirjat, jotka halusin. Myöhemmin, useiden vuosien jälkeen aloin haaveilla, että eläisin vielä silloin, kun tämä päivä olisi totta. Ja nyt se on!

Hetki sitten lainasin elämäni ensimmäisen e-kirjan. Jotenkin tämä tuntuu vieläkin upeammalta kuin ensimmäisen e-kirjan ostaminen. E-kirjan lainaaminen ei ollut kovin hankalaakaan. Kirjaston sivuilla oli ohjeet, mikä ohjelma täytyy tablettiin asentaa ja lisäksi tarvittiin Adobe-tunnukset, jotka minulla oli jo valmiina. Kirja, jonka halusin lainata, oli vielä ”lainassa”; odottelin puoli tuntia ja kirja vapautui. Nyt se on minulla luettavissa 14 päivän ajan.

Kirjaston e-kirjavalikoimaan en ole ehtinyt vielä tutustua, ilmeisesti se on vaatimaton verrattuna paperikirjavalikoimaan, mutta onhan tämäkin jo jotain ihan ihmeellistä. Ihan oikeaa scifiä! Uskon ja toivon, että valikoima laajenee myös suomalaiseen kaunokirjallisuuteen. Silloin kaukana kirjastoista asuvatkin – mummot ja papat – voisivat lainata kirjoja vaivattomasti. Kuinka hienoa se oikeasti olisikaan!

Että mikä oli se kirja, jonka lainasin? Se alkaa sanoin: ”On ihan mahdollista, että todellisuus on olemassa. Mutta kukaan ei vielä ole onnistunut todistamaan sitä.” Juu, Esko Valtaojahan näin kirjoittaa Kaiken käsikirjassa (Ursa 2012).