Venezuelan rankka yö

Uutisista olemme saaneet lukea jo pidemmän aikaa siitä hullunmyllystä, mikä kiehuttaa Venezuelaa. Vuosi sitten myös espanjantunnilla ihmettelimme, miten maassa voi toimia kaksi hallitusta: Maduron ja Guiadón. Maduro ”voitti” epädemokraattiset ja hyvinkin kyseenalaiset presidentinvaalit vuonna 2018, ja oppositiojohtaja Guaidó puolestaan julistautui väliaikaiseksi presidentiksi vuonna 2019, mutta ei ole voinut horjuttaa Maduron asemaa, vaikka yli 50 valtiota (Suomi muiden mukana) on tunnustanut hänet maan presidentiksi. Suurin osa armeijasta kuitenkin tukee edelleen Maduroa. Viikko sitten Guiadó ilmoitti, että Maduron joukot yrittivät murhata hänet rauhallisessa mielenosoituksessa, ja Maduro tietenkin kielsi tämän ja leimasi Guaidón valehtelijaksi. Surullinen tosiasia on, että Venezuela on yhä täydellisen sekasorron vallassa eikä loppua tälle kaaokselle ole näkyvissä.

Vaikka uutiset kertovat meille karua tarinaa Venezuelan nykytilanteesta, niin vielä karumpi ja järkyttävämpi todellisuus on, kun mennään yksilötasolle. Millaista on elää vuosi toisen jälkeen tällaisessa kaoottisessa yhteiskunnassa, jossa korruptio jyllää, musta pörssi kukoistaa, rahalla (bolívar) ei ole mitään arvoa, kaupoissa ei ole ruokaa, lääkkeitä on lähes mahdotonta saada, ihmiset näkevät nälkää, tavallisia ihmisiä kidutetaan ja tapetaan surutta? Karina Sainz Borgon fiktiivinen kirja Caracasissa on vielä yö kertoo, kuinka tämä kaunis maa on sisäisesti hajonnut ja suistunut kaaokseen.

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö (Aula & Co 2019)
Suom. Taina Helkamo
Alkuperäinen nimi: La hija de la española (suomeksi Espanjalaisen naisen tytär)

Karina Sainz Borgo syntyi Caracasissa, Venezuelan pääkaupungissa vuonna 1982. Vuodesta 2006 hän on kuitenkin asunut Espanjassa. La hija de la española on Sainz Borgolle ensimmäinen julkaistu kirja (käännetty jo lukuisille muille kielille), mutta ei ensimmäinen kirja, minkä hän on kirjoittanut, kuten hän eräässä haastattelussa sanoo. Haastattelussa Sainz Borgo toteaa myös, että vaikka kirja kertoo nyky-Venezuelan pääkaupungista, se voisi kertoa mistä tahansa latinalaisamerikkalaisesta kaupungista 1980-luvulla tai mistä tahansa eurooppalaisesta kaupungista 1930-luvulla. Sainz Borgo sanoo, että vaikka kirjan tapahtumat ovat totta ja kaikki nämä kauheudet tosiaan tapahtuivat Chávezin (Maduron edeltäjä) Venezuelassa – ja tapahtuvat nykyäänkin, hän itse ei ole päähenkilö, vaan kirja on fiktiota, eikä siinä mainita todellisten ihmisten nimiä eikä myöskään vuosilukuja.

Kirja kertoo Adelaida Falcónin selviytymistarinan ja myös syyllisyydestä, mitä päähenkilö tuntee siitä, että on jäänyt henkiin. Hän näkee, kuinka kotikaupunki Caracas hajoaa palasiksi, kuinka hänen entinen elämänsä revitään rikki ja hänen täytyy muuttua toiseksi voidakseen selviytyä hengissä. Kirja on eräänlainen trilleri, sillä eläminen Caracasissa on ennalta-arvaamatonta, hirvittävän pelottavaa ja vaarallista. Iltaisin ja öisin kadut muuttuvat sotatantereeksi, jossa luodit viuhuvat ja ihmisiä tapetaan. Selviytyäkseen ihmisen on unohdettava entinen elämänsä ja keskityttävä täysillä nykyisyyteen, jotta kukaan ei pääse yllättämään takaa, mutta on mahdotonta olla täysin turvassa epävarmuuksia täynnä olevassa maassa.

Kirja alkaa minä-päähenkilön äidin hautajaisista. Äidillä ja tyttärellä on sama nimi Adelaida Falcón. Eräässä haastattelussa Sainz Borgo kertoo, että kirjan äiti on hänelle allegoria isänmaalle, ”suuri allegoria kuolleelle maalle, menetetylle maalle” (”la gran alegoría del país muerto, del país perdido”). Muistot äidistä ja menneet tapahtumat tulevat kirjassa takaumina, suvantoina, jolloin lukijakin voi hiukan hengähtää Venezuelan väkivaltaisesta nykyisyydestä. Äidin ja tyttären suhde oli ollut hyvin läheinen, he olivat tottuneet selviytymään omin avuin. Surressaan äitinsä menettämistä tytär joutuu suremaan myös kotimaansa menettämistä ja jättämään hyvästit näille molemmille. Eräässä lehtihaastattelussa Sainz Borgo sanoo, että sitä Venezuelaa, jota hän kaipaa, ei enää ole.

Caracasissa on vielä yö on niin rankka kirja, että suoralta kädeltä en uskalla suositella sitä herkimmille. Sainz Borgo ei mässäile väkivallalla, vaan kertoo siitä melkeinpä lakonisesti ja toteavasti, mutta minäkerronnalla hän tuo pelon, epävarmuuden ja päähenkilön tunteman maailman hajoamisen niin lähelle, lukijan ihon alle, että kirjaa on mahdotonta lukea järkyttymättä. Huomasin ajattelevani tuon tuostakin, kuinka ihmiset voivat elää tuossa todellisuudessa hajoamatta. Varsinkin kun kirjassa olivat olemassa meille tutut nykyajan elementit, kuten älypuhelimet, Internet ja sähköpostit. Se sai ajattelemaan, miten itse selviäisin tuollaisesta, kun kaikki tuttu ja tavallinen, perusarki olisi hylättävä ja keskityttävä vain hengissä selviytymiseen.

Sainz Borgosta löytyy haastatteluvideoita YouTubesta ihan googlaamalla hänen nimeään. Podcasteja kuunteleville on tarjolla ainakin Hotel Jorge Juanin keskustelu (Temporada 1, room 110), jossa Javier Aznar keskustelee Sainz Borgon kanssa muustakin kuin kirjasta. Sainz Borgo ääntää venezuelalaisittain hyvin pehmeästi, puhuu nopeasti ja nielaisee joitakin sanojen loppuja, joten häntä on hiukan vaikea aina ymmärtää, mutta kannattaa kuitenkin kokeilla.

Sainz Borgo on toimittaja, ja hänen juttujaan voi lukea mm. Zenda Libros -sivustolta.

Kääntämisestä

Luin kirjan suomeksi, ostin sen taannoin e-kirjana Elisa Kirjasta. Espanjankielistä versiota luin parisenkymmentä sivua Applen Kirjat-sovelluksella, jolla voi ladata myynnissä olevista kirjoista ilmaiseksi pitkähkön näytteen. Tämän perusteella sanoisin, että myös espanjankielinen teksti on mukavan luettavaa, joten jos onnistuu saamaan alkuperäisen version kirjasta, ei kannata kainostella sen lukemisen kanssa. 😀

Kirjan espanjankielinen nimi La hija de la española viittaa käänteeseen kirjan juonessa, mutta kirjailijan omin sanoin, nimi kuvaa myös sitä sukupolvea, joka muutti Espanjasta Venezuelaan ja rakensi elämänsä sinne, eivätkä he koskaan katsoneet taakseen, heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ja heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan tuli täysin venezuelalaisia. Tämä kehitys kiinnosti kirjailijaa, ja siksi hän halusi kirjalle tämän nimen ”Espanjalaisen naisen tytär”.  Ranskankielen versiossa (La fille de l’Espagnole) on oltu uskollisia kirjan alkuperäiselle nimelle, mutta muutamassa muussa kielessä ollaan samoilla, ehkä hieman runollisemmilla linjoilla kuin suomennoksessakin (It Would Be Night in Caracas, Noite Em Caracas, Natt i Caracas, Nacht in Caracas).
Itse pidän tästä suomalaisesta nimestäkin, sillä Caracasissa tosiaan on vielä yö, eikä ole tietoa, milloin siellä aurinko nousee seuraavan kerran. Ja kun se lopulta nousee, miten pitkän aikaa venezuelalaisilla menee toipumiseen tästä pitkänpitkästä, kauheasta yöstä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.