Koiralenkeistä leijonanhampaisiin

Tällä viikolla olen oppinut muutamia hauskoja sanoja ja sanontoja. Joidenkin alkuperää oli ihan pakko hiukan tutkia, sen verran hauskoja ne olivat. Etymologia on muuten mielenkiintoinen ala; siihen voisi upota kokonaan. 🙂

Gassi gehen

Eräänä päivänä WordDiven kuvissa eteeni tassutteli hyväntuulinen pari: mies ja koira reippailemassa luontopolulla. Hymyilevä koira muistutti kultaistanoutajaa, mutta saattoi olla myös vaalea hovawart. Tälle leppoisalle parille piti etsiä oikea sanonta tai sana. Neljästä tarjotusta vaihtoehdosta seilasin kahden vaihtoehdon välillä: draußen eli ulkona ja regelmäßig eli säännöllinen. Mutta oikea vastaus olikin Gassi gehen eli viedä koira lenkille. Gassi gehen? Yleensä erittäin loogisessa saksan kielessä tämä sanonta tuntui ihan tuulesta temmatulta. Mikä ihmeen Gassi? Onko se joku koiran nimi, vai? Piti kaivaa esiin paksu saksan sanakirja, mutta ei sieltä mitään Gassia löytynyt, sen sijaan kylläkin Gasse eli kuja. Voisiko Gassi gehen viitata kujalle menoon? Tästä piti ottaa selvää.

Internetin kinttupolkuja kuljeskellessa tieto tulla lengerteli lopulta vastaan. Noin 200 vuotta sitten, kun eurooppalainen ihminen alkoi kaupungistua, niin hänen mukanaan kaupunkiin muutti myös lemmikkieläimiä. Kaupungissa (ainakaan saksalaisessa!) koirat eivät voineet juosta vapaina torttuja pyöräyttelemässä, vaan ihmisten piti taluttaa koiria ulkona, jotta nämä pääsivät tekemään tarpeitaan. Ei ollut kuitenkaan suotavaa, että koirat olisivat vääntäneet tortut kaduille, joissa kaikki kulkivat ja näkivät tapahtuman. Siksi ne talutettiin syrjäisille, pimeille kujille tarpeitaan tekemään. Siitä kehittyi tämä hauska sanonta, joka nyt tuntuu ihan loogiseltakin jopa, vaikka onkin laajentunut käsittämään koiran kanssa lenkkeilyn muuallakin kuin syrjäkujilla. 🙂

Löwenzahn, diente de león

Villikukkien ja -kasvien nimet ovat monesti hauskoja kaikissa kielissä. Suomessakin on pilvin pimein näitä mainioita nimiä: leskenlehti, kyläkellukka, vuohennokka, kurjenpolvi, koiransilmä jne. Monilla kasveilla on myös monia nimiä. Niin myös tällä rakkaalla lapsella, taraxacum officinalella. Jostain syystä sitten kussakin kielessä voikukalle on vakiintunut tietty nimi. Suomessa voikukka, ja monissa eurooppalaisissa maissa kasvaa leijonanhammasta ihan riesaksi asti, jopa 2000–3000 lajia: Löwenzahn (saksa), diente de león (espanja), dente di leone (italia), løvetann (norja), dent-de-lion (ranska) ja dente-de-leão (portugali). Kaikkiin näihin kieliin sana tulee myöhäislatinan sanasta dēns leōnis. Englanninkielisessä voikukassa voimme nähdä myös latinan vaikutuksen: dandelion (dan-de-lion).

Mistä kenellekään on juolahtanut nimetä voikukka leijonanhampaaksi? Jotta tämän ymmärtäisi, niin on pakko katsoa keltaisena hehkuvan kukan ohi ja tutkia kasvin lehtiä. Pitkänomaisten lehtien reunat ovat kuin raateluhampaat. Leijonan suuhun en ole koskaan kurkistanut; noutajakoirien hampaita sen sijaan tuli joskus anno dazumal jopa pestyä, ja niissäkin voi hyvällä mielikuvituksella nähdä paikka paikoin voikukan lehtien ”raatelevuutta”.

Suomessakin voikukkaa on kutsuttu eri puolilla maata monilla eri nimillä. Myös leijonanhammas vilahtaa listalla. Jostain syystä voikukka-sana on kuitenkin vakiintunut yleiskäyttöön ja muut nimet ehkä jääneet yksittäisten ihmisten ja perheiden käyttämiksi tai murteiden laskoksiin. Mistä sitten voikukka-nimi voisi tulla? Kesävoin keltaisesta kukasta? Maitiaisnesteestä, joka muistuttaa maitoa, ja maidosta taas valmistetaan voita? Voikukka oli ennen vanhaan myös tärkeä ja terveellinen ravinto niin eläimille kuin ihmisille. ”Voikukan katsottiin parantavan myös voin laatua ja tuovan siihen lisää väriä.” (Lähde: Reijo Heikkinen)

Myös ruotsin kielessä on kuljettu latinasta poikkeavaa tietä: maskros. Toukkaruusu? Maskros on saanut nimensä Wikipedian mukaan siitä, että voikukassa usein istuskelee ripsiäisiä, noita pieniä, kapearuumiisia hyönteisiä, joilla on kyllä siivet, mutta jotka ovat silti huonoja lentäjiä.

Kesä yltää muutaman kuukauden kuluttua taas tänne pohjoiseenkin. Kun voikukka serkkuineen puskee itsensä nurmen läpi ja nauraa keltaista nauruaan, kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin työntää kätensä leijonanhampaiden väliin repiäkseen kukan pois helottamasta. 😉 Jospa antaisikin sen vain paistatella päivää… tai voisihan siitä tehdä voikukkaviiniä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s