Menos es más – Vähemmän on enemmän

Viime kuussa en ehtinyt blogia päivittää, joten aloitetaan tämä kuu komeasti Ana María Matuten kirjalla, jonka ostin viime syksynä Alicanten Casa del Librosta. Kirja odotti kielellisesti sopivan rauhallista aikaa, ja sellainen löytyi, kun espanjankurssi loppui tältä keväältä.

Tuntuuko vain siltä vai ovatko kirjojen sivumäärät kasvaneet viime vuosina? Miten vain… ainakin siltä tuntuu. 😉 On vaikea löytää kirjoja, joissa olisi vähemmän kuin 300 sivua, ja nykyään kirjoja lukiessa aivojeni editointikeskus käynnistyy ja alkaa tiivistää kirjan tekstiä, karsii turhia yksityiskohtia, poistaa turhia henkilöitä, pakkaa dialogeja jämäkämmiksi, napsaisee kuvauksesta puolet pois, poistaa kokonaisen sivupolun. Tuntuu, että kirjoihin yritetään tunkea mahdollisimman paljon tavaraa sen sijaan, että keskityttäisiin pääasiaan.

Toinen häiritsevä tuntuminen nykykirjoissa on järkyttävien tapahtumien vyöryttäminen lukijan niskaan. Sama tuntuu olevan suuntana myös TV-rikossarjoissa, joissa oikein mässäillään mitä karmeimmilla murhilla. (OT: TV-sarjoissa yhtenä ärsyttävänä piirteenä on myös henkilöiden jatkuva, ilkeä juonittelu, jota sitäkin alan olla jo kurkkua myöten täynnä.)

Ana María Matute: Demonios familiares

Niinpä tuntuukin yhtä aikaa piristävältä ja rauhoittavalta lukea kirjaa, jonka sivumäärä jää reilusti alle 200, jossa draamaa ei luoda karmeuksilla ja jonka teksti on niin hiottua, ettei editointikeskukseni päästä inahdustakaan. Tällaisena koin Ana María Matuten (1925-2014) viimeiseksi jääneen teoksen Demonios familiares (Planeta 2014). Matutea ei juurikaan tunneta Suomessa. Häneltä on suomennettu muutama kirja joskus 1960-luvulla (muuta en löytänyt). Yllättävää kyllä, Demonios familiares löytyy espanjankielisenä Turun kirjastojärjestelmästä. Espanjassa Matute kuitenkin oli rakastettu ja palkittu kirjailija, jolle ehdittiin antaa myös Espanjan arvostetuin kirjallisuuspalkinto El Premio Cervantes – muutama vuosi ennen hänen kuolemaansa. Matute kirjoitti myös paljon lastenkirjoja.

”Kaikki kirjallisuus on tärkeää. Mutta suuri kirjallisuus ei ole iloista. Se kertoo kyynelistä ja kivusta.” – Ana María Matute

Demonios familiares kertoo 17-vuotiaasta Evasta vuonna 1936, jolloin Espanjan sisällissota oli juuri alkanut. Eva palaa kotiin luostarista, jonne oli paennut kodin ahdistavaa ilmapiiriä. Luostari oli poltettu, eikä Evalla ole muuta vaihtoehtoa kuin palata kotiin, jossa häntä odottavat halvaantunut, tyrannimainen isä, Coronel (”eversti”), tämän vaitelias palvelija Yago ja keittiön valtias Magdalena. Myös kuollut isoäiti, Madre, tuntuu pitävän silmällä Evaa tuijottamalla tätä seinällä roikkuvasta maalauksesta ja heittämällä kommentteja Evan tekemisistä tämän pään sisällä. Ahdistavassa, tukahduttavassa ilmapiirissä Eva yrittää raivata itselleen omaa tilaa ja löytää oman tavan elää ja ymmärtää elämää: toisaalta hän antaa myöten isän kiveen hakatuille rutiineille ja toisaalta kapinoi niitä vastaan. Eva etsii ystäviä, vastakaikua ja elämää kodin ulkopuolelta, ja löytääkin niitä, mutta elämä ei ole pumpulia sielläkään.

Sodan kaiut ulottuvat myös pieneen kylään, missä Eva asuu. Ilmatorjunnan ja aseiden paukkeet kuuluvat Evan kotiin asti, tärinät tuntuvat talon rakenteissa, joskus niin voimakkaina, että tauluja tipahtelee seiniltä. Lentokoneita lentelee korkealla kylän yllä, naapurikylään tiputetaan pommeja. Coronel seuraa kartalta rintamalinjojen muutoksia. Puhutaan ”heikäläisistä” ja ”meikäläisistä”, mutta Eva kyseenalaistaa mielessään tämän jaon, hän ei ymmärrä sitä, ja sitten äkkiä – sattuman kautta – hän joutuu ottamaan kantaa.

Sisällissota oli espanjalaisille varmasti yhtä järkyttävä ja traumaattinen kuin omat sotamme edellisille sukupolville ja repi kansan pahasti kahtia. Espanjan sodasta on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuvia, ja usein niissä kuvataan toista osaa kansasta pahiksina ja toista sankareina tai uhreina. Kirjassaan Matute – Evan kautta – tuo näkökulman, jossa ei ole pahiksia eikä hyviksiä, vaan kaikki ovat ihmisiä. Äärettömän tärkeä viesti nykypäivänäkin, kun koko ajan ollaan nostattamassa kaikenlaisia jonninjoutavia rintamalinjoja usein aika keinotekoisesti luotujen ryhmien väliin. Kaikki olemme kuitenkin ihmisiä.

Kirjan loppusanat on kirjoittanut Matuten ystävä María Paz Ortuño, joka valottaa kirjan syntymisen taustoja. Kirjaa kirjoittaessaan Matute oli jo hyvin sairas. Hän sai sairauskohtauksia, joutui viettämään aikaa sairaalassa ja pitämään taukoa kirjoittamisessa, kun voimat eivät siihen riittäneet. Tästä huolimatta Matute ei tinkinyt työskentelytavoistaan. Hän hioi tekstiä moneen kertaan, yhä uudestaan, kunnes oli siihen tyytyväinen. Ja tämä kyllä näkyy lopputuloksessa. Virkkeet ovat kristallinkirkkaita ja rytmisesti välillä kuin runoa. Ei edes vajavaisesti espanjaa ymmärtävä 😉 voi olla kiinnittämättä huomiota tällaiseen superkieleen. Se jopa houkutteli leikittelemään ajatuksella kirjan suomentamisesta, mutta onneksi tulin järkiini nopeasti. Matute itse kuvaili sitä, kuinka kirjoitti kirjat ensin päässään, näin: ”Kirja kasvaa kuin puu, ja sitten kun sinulta tulevat oksat ulos korvista, alat kirjoittaa.”

Jäikö kirja kesken? Takakannen teksti ja loppusanat antaisivat näin ymmärtää. Toki kirja olisi voinut kertoa ”mitä sitten tapahtui”, kirjat aina voivat tehdä sen. 😉 Mutta kun ajatellaan kirjaa Evan kasvutarinana, kirja kertoo sen, mikä sen pitikin kertoa. Ei lähtenyt jaarittelemaan sivupolkuja, vesittämään keskustarinaa eikä hoitamaan lukijan separaatioahdistusta. Menos es más – vähemmän on enemmän. Mutta ymmärrän kyllä espanjalaisten lukijoiden ja kriitikoiden separaatioahdistuksen ja toiveen, että kirja olisi ollut pitempi, olihan se rakastetun ja arvostetun kirjailijan viimeinen teos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.