Alicante: runoja seinällä, sieniä kadulla

Syyskuun Alicanten-reissulla asuimme San Francisco kadun varrella, jota koristelivat kärpässienipatsaat. Korkeimmat patsaat olivat reilusti yli kolme metriä korkeita. Turistin näkökulmasta patsaat ovat hauskoja, mutta Alicantessa niistä – eli niihin uponneesta rahasta – on käyty varmaan vähintäänkin yhtä kiivasta polemiikkia kuin Turussa Kirjastosillasta. No, loistava maamerkki sienet joka tapauksessa ovat. Alicantessa käyneille kun sanoo, että asuimme sillä kadulla, jossa kasvoivat ne sienet, kuulija tietää heti paikan, vaikkei kadun nimeä muistaisikaan. Viikon aikana kadulle tuli työmaa, sienet ympäröitiin kaitein ja sienien juurella olevia laattoja (?) nakuteltiin irti. Taas uutta rahanmenoa alicantelaisille. Kuulostaa tutulta näin turkulaisittainkin…

Alicante ja sieni

San Francisco kadusta lähtee pieni sivukuja, josta pitäisi löytyä myös yksi geokätkö. Kävimme kurkistelemassa kätköä sitä kuitenkaan löytämättä. Itse kujanpätkä sen sijaan oli kivasti toteutettu, sillä talon seiniin oli kirjoitettu runoja. Muun muassa Alicanten ehkäpä tunnetuimman kirjailijan Gabriel Mirón runo löytyy täältä. Runoidea on mainio. Nykyisenä kännykkäkamera-aikana runot on helppo kuvata itselleen talteen ja lueskella niitä sitten kotimaassa kaikessa rauhassa. Hiukan huvittavaa näissä runoissa on Alicanten estoton ylistys, mutta sallittakoon tämä. 😉 Runot ovat kauniisti kehystettykin!

Alicante: Gabriel Mirón runo

Alicante: runoja seinällä

Runokuja päättyi värikkääseen seinään, jonne tavallisten kaduntallaajien oli ollut mahdollista laittaa omia tuotoksiaan ohikulkijoiden iloksi. Yllättävän vähän tuolla oli graffititöherryksiä, ei oikeastaan töherryksiä lainkaan, vaan tekstinpätkiä ja sanoja hieman isommalla fontilla. 😀 Mutta myös ihan fiksuja aforismeja, jotka antoivat ajattelemisen aihetta kotimatkallekin.

Alicante: runoja muurissa

Loppujuttu:

Luin uusimmasta Tivi-lehdestä (joo, Tietokone-lehti on nyt Tivi), kuinka suomalainen yritys Modti kehittelee älykästä ainetta, älymetallia, joka liikkuu ja voi muuttaa muotoaan sekunnissa. Markkinoille tämä nerokkuus olisi tulossa parin vuoden sisällä. Oikeasti elämme tällä hetkellä scifiä toteen laajalla rintamalla, mutta kun katson omaa kotikaupunkiani Turkua, niin elämme yhä sitä aikaa (60-luku? 70-luku?), jonka ansiosta keskusta on monin paikoin tylsä ja luotaantyöntävä. Tänne tarvittaisiin jotain piristystä. Runoja seinille tai miksei myös raikkaita luonnonkasveja, jotain mikä piristäisi pitkänä, synkkänä aikana ja josta olisi iloa silmälle ja mielelle. Pienin varoin saataisiin ihan uutta ilmettä. Joo, harmaiden muuntajapömpelien maalaus on ollut kiva idea ja pari muutakin kaupunkitaideteosta (Kupittaan puiston kyljessä oleva keramiikkiteos). Mutta ei kai sen tarvitse tähän jäädä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.