Suomi – tasa-arvon kieli

Tulemme harvoin ajatelleeksi sitä, kuinka tasa-arvoinen kieli suomi on. Suomen kielessä kaikki substantiivit ovat samaa huonetta ja sukua. Ei ole jakoa feminiineihin ja maskuliineihin eikä – venäjän ja saksan – tavoin vielä neutreihin. Substantiivit ja adjektiivit taipuvat sijoissa, ei suvuissa. Hän voi olla yhtä hyvin mies tai nainen ja niin, Turun seudulla myös koira. 😉 Sellaiset ammattiin viittaavat sanat kuin opettaja, levyhitsaaja, tarjoilija, lääkäri tai myyjä eivät kerro sukupuolesta mitään, ainoastaan minkä ammatin harjoittajasta on kyse.

Toki suomen kielessä on ollut omat tasa-arvoon liittyvät pikku nokkapokat. Tar-loppuisia ammattinimikkeitä tyrkytettiin naisille joskus ennen televisiota, mutta ei niitä paljon ollut. Tavallisin ehkä opettajatar. Myöhemmin muutettiin myös mies-loppuisia ammattinimikkeitä tasa-arvoisemmiksi. Palomiehestä tuli sammutustyöntekijä, vaikka kansan suussa palomies on edelleen palomies, lukipa laissa mitä tahansa. Mutta en muista, että näistä olisi kauheasti väännetty kättä, ehkä jotain mutistiin suupielestä. Muutokset oli helpohko tehdä, sillä eriarvoisuus ei mennyt syvälle kielen rakenteisiin.

Hän-muotoja

Mutta kaikissa kielissä ei ole yhtä helppoa siirtyä menneestä macho-kulttuurista nykyisyyteen. Viime aikoina espanjankielisissä maissa on havahduttu oikein kohinalla siihen, kuinka ”matsistinen” kieli espanja on. Otetaanpa pari esimerkkiä.
El profesor on miespuolinen ja la profesora naispuolinen opettaja. Jos opettajista paikalla on yksi mies ja 15 naista, heistä käytetään maskuliinista monikkoa los profesores. Ei siis mene edes sen mukaan, kumman sukupuolen edustajia on paikalla eniten, vaan jos paikalla on yksikin mies, niin on käytettävä maskuliinista muotoa.
Toinen esimerkki. Isä on el padre ja äiti la madre, mutta vanhemmat yhdessä ovat los padres. Sama pätee isovanhempiin, täteihin ja setiin, serkkuihin jne.

Nyt espanjankielisissä maissa, erityisesti ison rapakon takana Amerikassa, on alettu vaatia epätasa-arvoisuuden purkamista kielestä. Niin epätoivoisia jotkut ovat olleet, että on ehdotettu otettavaksi käyttöön @-merkki. L@s profesor@s! Sosiaalisessa mediassa kiihkeimmät ovat jo näin tehneetkin. Mutta siis oikeasti! Tuossa mennään ojasta allikkoon. Ja miten sitten lausuttaisiin l@s profesor@s? Entä tulisiko siitäkin jotain sanomista, että a on @:ssä o:n sisällä? Ongelmaa ei helpota se, että kieleen hyväksytään koko ajan lisää eriloppuisia sanoja ammatteihin. Naislääkäreille on nyt virallisestikin hyväksytty termi la médica (mieslääkäri on se el médico); käytännössä médica-sanaa on jo toki käytetty.

Koska adjektiivitkin taipuvat espanjan kielessä suvun mukaan, mitään helppoa ratkaisua ei näyttäisi olevan. Tai sitten se voi olla hyvinkin yksinkertainen. Entä jos vain hyväksyttäisiin kummatkin muodot? Opettajaporukka voisi olla los profesores tai las profesoras, jos joukossa on kumpaakin sukupuolta. Tai sitten voitaisiin katsoa, kumpaa sukupuolta on enemmän ja kutsua porukkaa sen mukaan; tällöin valinnalla olisi informatiivinenkin merkitys. Vanhemmat voisivat olla los padres tai las madres, isovanhemmat los abuelos tai las abuelas. Annettaisiin ihmisille vapaus valita, kumpaa he käyttävät. Adjektiivit taipuisivat, niin kuin nytkin, sen mukaan kumpi substantiivin muoto on valittu; näin ei rikottaisi kielen perusrakennetta eikä fonetiikkaa. Ihan älyttömän yksinkertainen ratkaisu. Mutta jotta tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin, täytyisi sotakirveet haudata ja kavuta alas barrikaadeilta, pyyhkiä taistelun pölyt omilta ja vastustajan kasvoilta.

Alkuun palatakseni eli suomen kielen tasa-arvoisuuteen. Miten kielen rakenne on vaikuttanut meihin? Onko sillä ollut näppinsä mukana siinä, että Suomi on ollut yksi edelläkävijöistä naisten ja miesten tasa-arvon suhteen? Se, että maailman ensimmäisten joukossa suomalaiset naiset saivat täyden äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden (1906), voisi olla kielen ansiota – ainakin osittain. Sillä kielen kautta he havainnoimme ja ymmärrämme maailmaa. Kielellä kuvaamme elämäämme ja itseämme. Me muovaamme kieltä, mutta myös kieli muovaa meitä. Ei ole siis lainkaan samantekevää, mihin kielialueeseen synnymme. Tässä suhteessa on ollut lottovoitto syntyä Suomeen – ihan oikeasti. 🙂

——————————

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten kieli vaikuttaa meihin ja siihen, miten näemme maailman artikkelissa Vaikuttaako kieli siihen, miten näemme värit?

Hän - se - es - de - hen

Mainokset

5 ajatusta artikkelista “Suomi – tasa-arvon kieli

  1. Kiitos mielenkiinnosta! On aina ihanaa saada kommentteja, sellaista harvinaista herkkua. 🙂 Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että suomen kieli on tasa-arvoinen, koska kielen rakenne sinänsä ei tee eroa naisen ja miehen välillä eikä jaa substantiiveja suvun mukaan. Se, miten me ihmiset sitten väritämme hän-sanaa tai sanoja yleensä, johtuu muista – kulttuurisidonnaisista – asioista, ei suomen kielen rakenteesta, joka tässä suhteessa on täysin neutraali.

    On varmaankin aika yleistä, että lauseissa ”Hän pelaa tietokonepeliä.” ja ”Hän laittaa ruokaa perheelleen.” näemme erilaisen hän-henkilön siitä huolimatta, ettei kieli itse kerro, millaisesta ihmisestä on kyse. Se, mitä näemme, on sidoksissa siihen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, minkä keskellä elämme, kuin myös omiin kokemuksiimme. Maailma muuttuu ja kokemuksemme sen mukana. Hän saa ajan saatossa erilaisia sävyjä, ja ehkä piankin voimme nähdä tietokoneen ääressä pelejä pelaavana hänenä harmaahapsisen isoäidin ja keittiössä ahertavana kotihengetär-hänenä 13-vuotiaan pojan.

    Oman mielenkiintoisen syrjäpolun tähän asiaan tuo tietenkin se tosiasia, ettei kieli synny itsestään, vaan me ihmisethän sen luomme ja sitä muokkaamme. Miksi siis joillakin kielialueilla on tarvittu hän-sanalle kaksi tai kolme ilmausta ja joillakin alueilla on huomattu, että hyvin tullaan toimeen yhdelläkin sanalla, eikä substantiiveja tarvitse kiusata suvuilla? No, joidenkin mielestä suvut tuovat kieleen rikkautta, toisten mielestä ne ovat vain turhaa painolastia, ja kumpikin mielipide taitaa olla osittain oikeassa. Rikkautta ainakin on se, että kaikki kielet ovat erilaisia. 🙂

  2. Mitä häniin tulee, tietokonepelit ja ruuanlaitot varmaan helposti vievät hänin tulkinnan tietyn sukupuolen suuntaan. Se siis selittyy kielenulkoisesta todellisuudesta. Erikoiseksi hänet tekee se, että noissa viitatuissa tutkimuksissa hänet tulkittiin useammin mieheksi myös sellaisissa lauseissa kuin ”Lapsena hän asui Ruotsissa” ja ”Hänen olisi paras unohtaa koko asia”. Lisäksi hänet tulkittiin enemmän mieheksi, kun sana esiintyi irrallisena ilman lauseympäristöä, yms. Häneen liittyy siis jotain sellaista maskuliinisuutta, joka ei selity naisten ja miesten töistä ja harrastuksista tai vastaavista asioista.

    Olen tietysti minäkin tyytyväinen, että hän on edes kieliopillisesti suvuton, erillisiä feminiini- ja maskuliinipronomineja ei tarvita. Mitä enemmän suomen kielen sukupuolta tutkitaan, sitä seksistisempänä se kyllä näyttäytyy.

    Jatka vain hyvää työtä!

  3. Feminiini- ja maskuliilipronomineista on tietyssä tilanteessa hyötyäkin. Nimittäin, jos kuvaillaan tilannetta, jossa on yksi mies ja yksi nainen, on selvää, kumpaan heistä ”he” ja ”she” viittaa. Suomessa vastaavaa yksiselitteistä viittausta ei voi tehdä ”hän”-pronominilla, vaan täytyy erikseen selittää, kumpaa tarkoitetaan.

  4. Tuomas, tuo on ihan totta. Monesti olen pähkäillyt saman ongelman kanssa. Jatkuvasti ei haluaisi käyttää henkilön nimeä, ettei tulisi tautologiaa. Englannin, ruotsin ja saksan kielissä pääsevät helpommalla, jos henkilöt ovat eri sukupuolta; jos ovat samaa, niin sitten ollaan kaikki samalla lähtöviivalla.

    Sen sijaan jos kirjoitetaan scifiä tai fantasiaa, jossa sukupuolella ei aina ole väliä, sitä ei ole samassa mielessä kuin ihmisillä tai ei ollenkaan, niin suomen kieli on ykkönen tällaisessa tilanteessa, koska hän-sana ei ota kantaa sukupuoleen. Myös mainstreamissä jos haluaa piilottaa lukijalta päähenkilön sukupuolen – syystä tai toisesta – suomen hän-sana on mainio väline. Silloin tosin täytyy vain keksiä sukupuoleton nimi, mikä taas olisi helpompaa englannin kielessä, kun sitä puhuvat tuppaavat antamaan samoja nimiä pojille ja tytöille.

    Jokaisessa kielessä on puolensa.

    Kiitos kommentista. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.