Enkelipeliä virtuaalisesti

Carlos Ruiz Zafón EnkelipeliBarcelonan matkallani syyskuussa en voinut tietenkään olla poikkeamatta kirjakauppoihin aina kun se oli mahdollista. Oli myös pakko pysähtyä tutkimaan Paseo de Gracian varrelle pystytettyjen kirjanmyyntitelttojen antia. Silmiin sattui usein Carlos Ruiz Zafónin uusin kirja, suomeksi Enkelipeli. Se, jota en ollut vielä lukenut. Sitä oli tarjolla niin katalonian kuin espanjan kielellä. Hypistelin kyllä El juego del ángel -kirjoja, mutta päätin, ettei espanjankielentaitoni vielä riitä tämän tiiliskiven läpi kahlaamiseen sen alkuperäisessä kieliasussa. Niinpä kirja jäi sinne, synnyinsijoilleen.

Nyt olen lukenut Enkelipeliä noin 200 sivua suomeksi, ja se on tehnyt minulle samat, mitkä teki Ruiz Zafónin edellinen kirja Tuulen varjo (La sombra del viento). Se on vienyt mennessään. Teksti kerta kaikkiaan imuttaa mukaansa. Miten helpontuntuista ja soljuvaa se on! Ruiz Zafón liikkuu kirjoissaan näennäisesti tässä todellisuudessa, mutta sujuttaa mukaan kaikkea selittämätöntä ja mystistä. Spekulatiivista fiktiota parhaimmillaan: lukija ei voi oikein olla varma mistään, todellisuus rispaantuu, rajat hämärtyvät.

Enkelipeli on minulle ensimmäinen kirja, jossa olen hyödyntänyt Googlen ”katunäkymä”-ohjelmaa. Kirjassa kuljetaan Barcelonan kaduilla ja kujasilla, aivan niissä paikoissa, joissa itsekin runsas kuukausi sitten kävelin: Barrio Góticossa eli vanhassakaupungissa ja ylipäätään Barcelonan keskustassa, kuuluisan puistokadun La Ramblan läheisyydessä. Katujen ja aukioiden nimet ovat samoja kuin nytkin, vaikka kirja kertoo 1900-luvun alkupuolelta vuodesta 1917 eteenpäin. Niinpä Barcelonan kartta on ollut ahkerassa käytössä kirjan alusta lähtien. Mutta paperikartalta ei näe, millainen jokin paikka on, miltä siellä näyttää. Siinä tulee apuun Googlen katunäkymä. Parilla hiirenklikkauksella voi kulkea niissä paikoissa, joissa itsekin on tallustellut, ja tietenkin myös täysin tuntemattomissa paikoissa. Tietenkään tämä ei ole sama asia kuin jos itse kulkisi omin – kivistävin – jaloin vanhankaupungin sokkeloissa, mutta yllättävän autenttisen tunnelman Google saa loihdittua. Kujaset tuntuvat ihan yhtä kapeilta kuin luonnossa.

Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Calle Flassaders, jossa kirjan päähenkilö asuu, on niin kapea kujanen, että raamikkaan miehen hartiat melkein raappiintuisivat talojen kiviseinämiin. Toisin sanoen kamera-auto ei ollut päässyt sinne, ja talo numero 30 sijoittuu puoleen väliin tuota katua. Googlen ohjelmalla ei sinne pääse kurkkimaan edes risteäviltä kujilta. (Tässä vaiheessa harmittaa tosi paljon, etten lukenut Enkelipeliä viime kesänä, niin kuin olin suunnitellut. Olisin voinut omin silmin käydä katsastamassa Calle Flassadersin syyskuun reissulla… tai mikä pahinta, kävelin ehkä tuota kujasta pitkin täysin tietämättömänä, että se on tärkeä osa Ruiz Zafónin kirjaa.)

Askeleen pitemmälle virtuaalisesti on astunut Dmitri Gluhovskin juuri suomeksi ilmestynyt tulevaisuusdystopia Metro2033 (Like), joka oli alkanut elää omaa elämäänsä verkossa jo kauan ennen kuin se taltutettiin kansien väliin… ei, ei sitä ole saatu taltutettua, vaan se yhä kasvaa ja leviää verkossa, ihmiset kirjoittavat siihen omia tarinoitaan ja sitä voi jo pelata tietokonepelinäkin. Kirjan ja virtuaalitodellisuuden rajat ovat alkaneet hämärtyä.

Ehkä jossain vaiheessa voimme elää kirjaa virtuaalitodellisuudessa, ja kirjailija on siellä vain eräänlainen pelinohjaaja ja kanssapelaaja. Onko se kirjan tappio vai voitto, jää nähtäväksi. Ehkä molempia…

Kuja Barcelonan vanhassakaupungissa
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.